Kansanmusiikki on sitä, että apurahoja vuotellessa istutaan puisella penkillä villapaita päällä ja auvoisa ilme naamalla hinkataan jotain pahvibanjoa, välillä louskutetaan Siperiassa vuonna 0 keksittyä suksesta ja pas kapökäleestä rakennettua louskutinta.
Kansanmusiikin määritelmä
18
257
Vastaukset
- vaihtelua
Perinteinen määritelmä kansanmusiikista. On jostain syystä paljon pelimanniporukoita jotka soittavat vain ja ainoastaan sitä oikeaa musiikkia eli sitä kansanmusiikkia. Soitetaan yleensä vain niitä helppoja tuttuja kappaleita joihin yleisö on jo ehtynyt kyllästyä vaikka tekninen soittotaito antaisikin mahdollisuuden muunkinlaisen musiikin soittamiseen ? Sitten valitellaan ettei ole yleisöä ? Esimerkiksi klassinen musiikki on hyvin lähellä perinteistä kansanmusiikkia . Mielestäni "alan " miehet ja naiset voisikin yllyttää porukoita kokeilemaan jotain ihan uutta musiikkia. Näin saataisiin myöskin nuoria innostumaan monipuolisen musiikin esittämiseen. Perinteinen kansanmusiikki on kyllä "taantuva ala " ja aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa. Muuntokykyinen musiikki tullee edelleen säilyttämään arvostuksensa.
- On vaihtelua
Perinteisemmän rinnalla on yhtä paljon uudemman kansanmusiikin yhtyeitä.
Lähdepä mukaan seuraavalle Folklandia-risteilylle.
Jos et enää saa lippua, niin voit tutustua nykytarjontaan vaikkapa käymällä kirjastossa lukemassa Kansanmusiikki-lehteä tai lainaamalla uusimmat kansanmusiikkilevyt. - Kansanmusiikkia
Niin, ja entäs sitten tää "kansanmusiikki-laulu".
Nykyisin kaikki samaan muottiin ja ollaan niin mahdottoman "aitoa".
Ei jaksa kuunnella sitä uikutusta.
Toinen tapa on sitten sotkea soitinmusiikkiin kaikkien maitten tyylit ja soittimet.
Toimitaan apurahoilla.
Ne pelimanniporukat soittavat vielä musiikinilosta. Mitäpä väliä, jos vinksahtaa, sehän on sitä oikeampaa kansanmusiikkia.- On vaihtelua
Koska noin aktiivisesti otat kantaa, niin sinulla näyttäisi kuitenkin olevan kansanmusiikin alueelta jokin suosikkityyli, jota haluaisit kuunnella?
Noista kirjoituksistasi en oikein vielä päässyt selville, mikä se voisi olla.
Edes tuon viime lauseesi perusteella.
Kansanmusiikkia on sekä "pelimannityyliä", että ns. esittävää taidetta.
Ja kaikkea siltä väliltä. Sekä laulun, että soiton suhteen.
Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. - morons
On vaihtelua kirjoitti:
Koska noin aktiivisesti otat kantaa, niin sinulla näyttäisi kuitenkin olevan kansanmusiikin alueelta jokin suosikkityyli, jota haluaisit kuunnella?
Noista kirjoituksistasi en oikein vielä päässyt selville, mikä se voisi olla.
Edes tuon viime lauseesi perusteella.
Kansanmusiikkia on sekä "pelimannityyliä", että ns. esittävää taidetta.
Ja kaikkea siltä väliltä. Sekä laulun, että soiton suhteen.
Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta."Esittävä taide" ei ole kansanmusiikkia, ei todellakaan; se on sen vääristelyä. Kuvittele mitä esim. ajattelee eurooppalainen ihminen suomalaisista kuultuaan Tuuletar-yhtyeen mongolien kurkkulaulantaa.
- Keskustelua kehiin
Meikkä on siis 40-luvulta, nähnyt ja kuullut paljon.
Jossain vaiheessa tää "kansanmusiikki" meni bisneksen puolelle ja ärsyttää, että "tekemällä tehdään" -- että saisi liksaa.
Meikkää ei kylläkään hämää mikään.
Räikein esimerkki on just nää "kansanmusiikki-laulajat".
Haloo! Ei takuulla oo vängytty noin!!
Tässä tullaan tuohon "laitislauluun", mistä on aikaisemmin ollut juttua tällä palsatalla. Minkä verran liksaa tää "laitislaulu" on tuottanut? Muille ja itse Laitiselle ja Laitisen faniporukalle?
Sorry ja sorry: tekemällä tehtyä, että luotaisiin joku "suomalaisugri-mennään olevinaani menneisyyteen"-tyyli.
Mimmit ujeltavat... Täysin karmeeta (no on toki joku poikkeus onneksi, kiitos).
Kun ei vain jaksa kuunnella.
Iskelmätähdet on paljon mielenkiintoisempia (taso on mitä on milloinkin), mutta noin periaatteellisesti = käyttömusiikkia kansalle ajassa.
Kun muut kansat yrittävät päästä eteenpäin, - niin suomalaiset "kansanmuusikot/"laulajat" tarrautuvat enemmän ja enemmän "ugrilaisuuteen" = tavaramerkki (hyvä kansantaloudelle toki).
Ei silti, tää systeemi on muuallakin maailmassa. Varsinkin Pohjoismaissa. Muualla maailmassa on vielä kansallisella pohjalla.
Jatketaan keskustelua.- On vaihtelua
No mikä olisi sinun mieleistäsi kansanmusiikkia?
Mainitse vaikkapa esimerkkejä. - On vaihtelua
On vaihtelua kirjoitti:
No mikä olisi sinun mieleistäsi kansanmusiikkia?
Mainitse vaikkapa esimerkkejä.No, mihinkäs keskustelu tyrehtyi, vaikka sitä nimenomaan pyydettiin jatkamaan?
- Kansanmusiikkia
No Kake Randelin on mielestäni kansanmusiikkia.
Laulaa tavallisten ihmisten elämästä.
Ei oo nähtävästi monivuotista koulutusta Sibelius-Akademiassa, - on siis tavallinen kansan mies, joka laulaa.
Paljon räväkämpää kuin nää Sibiksen uikutukset ja tekemällä kopioidut jutut!
Railakas meininki.- On vaihtelua
Kake Randelin saattaa olla viihdettä, siis kansan musiikkia, muttei kansanmusiikkia.
No, jos "uuden" kansanmusiikin piiristä ei löydy mieleistäsi, niin miten on "vanhemman"? Olettaen, että kuitenkin tiedät, mitä sillä tarkoitetaan.
- Moottoriveneellä
Kuka on määritellyt "kansanmusiikin"?
Sibeliusakatemian professorit?
Kaustisen bisnesporukka? Kansalaisopistojen vetäjät?
Eli joku porukka on päättänyt, että tietty musiikki on sitten "kansanmusiikkia" ja muut eivät oo? Että "veneellä soutelen" on kansanmusiikkia, mutta "moottoriveneellä pyyhällän" ei oo.
Loppujen lopuksi sama asia, paitsi että moottoriveneelä taittuu matka nopeammin.- Jokainen päättää...
...siitä, mitä haluaa kuunnella tai vaikkapa soittaa tai laulaa itse.
Luulen sinun kuitenkin tietävän, mitä tarkoitetaan kansanmusiikilla. Ihan siitä riippumatta, kenen katsot päättäneen, mitä se on.
Yhden henkilön on vaikeata alkaa luokitella uudestaan musiikin lajeja, jos ei saa muita mukaan. En oikein ymmärrä, miksi edes haluaisit muuttaa tuota luokittelua vain sen perusteella, että jokin esiintyjä miellyttää sinua. Ja jokin toinen ei.
Jos asiat ovat niin huonosti, ettei kansanmusiikin parista löydy yhtään sinun mieleistäsi, niin miksi ylipäänsä käytät aikaa edes sen toteamiseen? Miksi et vain sitten kuuntele mielimusiikkiasi? Ja unohda koko kansanmusiikin olemassaoloa.
Vertailun vuoksi: Miksi et pitäisi Kake Randelinia vaikkapa oopperamusiikin parhaana edustajana? Ja nyt sinulle tulisi kova tarve määritellä oopperamusiikki uudestaan.
- gontra
Yleensä kansanmusiikkia harrastava ei "juokse" rahan perässä, sillä se luokitellaan harrastuksen piiriin, niin kuin esim. pilkkiminen, tai potkupallon peluu.
Saa paljon kavereita, eikä tarvitse osata niin "viimosen" päälle soittaa. Kaikki ovat tervetulleita mukaan joita musiikki kiinnostaa.
Pääsee esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin/tapahtumiin joita on ympäri vuoden pitkin Suomenmaata.- kaikessa_musiikissa
"Yleensä kansanmusiikkia harrastava ei "juokse" rahan perässä, sillä se luokitellaan harrastuksen piiriin, niin kuin esim. pilkkiminen, tai potkupallon peluu.Saa paljon kavereita, eikä tarvitse osata niin "viimosen" päälle soittaa. Kaikki ovat tervetulleita mukaan joita musiikki kiinnostaa.Pääsee esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin/tapahtumiin joita on ympäri vuoden pitkin Suomenmaata."
Sen verran, kuin olen seurannut, niin taitaa tuo koskea kaikkia musiikin lajeja. Jokaisessa löytyy ammattilaisia ja amatöörejä. Ja kaikkea siltä väliltä. Ja tapahtumia. Kaikessa musiikissa.
- gontra
Kieltämättä joka musiikin lajeista löytyy alansa harrastajia.
On paljon yksin soittelijoita joilta puuttuu soittokavereita sekä mahdollisuus johdettuun yhteissoitto opetteluun, sillä hyvältäkin soittajalta vaaditaan yhteen soittotaitoa, joka ei vai kaikille ole itsestään selvää.
Itsekkin vasta 50 vuotiaana tulin joukkoihin mukaan, vaikka olin soitellut omin voimin 15 vuotiaasta asti vailla johdettua opetusta. Nyt on mukava soitella erilaisissa kokoonpanoissa vanhaa sekä uutta musiikkia, tilanteesta riippuen. - Karjalalastakajahtaa
Hyvä kirjoitus joka tuli mieleen tänään aamulla, kun helsinkiläiset tytöt(Tuuletar-yhtye) olivat Kalevalaa luettuaan päätyneet esittämään mongolien kurkkulaulantaa.
Tällaiset huutajat ja mölyäjät tekevät ison loven suomikuvaan maailmalla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3237678Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771866
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161402- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j581196Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029