Onko kellään kokemusta tapaamisoikeussopimuksesta, jossa etävanhempi itse haluaa että sopimukseen kirjataan "lasten tapaamisista vanhemmat sopivat keskenään"?
Miten on toiminut? Mitä hyvää ja huonoa?
Onko lähivanhemman tälläisen sopimuksen nojalla pakko antaa lapset etävanhemmalle silloin kun tämä haluaa?
Tarkoitus kyllä on parhaani koittaa tukea etän ja lasten tapaamisia, mutten voi suostua siihen että minua kontrolloidaan ja pompotellaan miten etä haluaa.
Jos esim. olen itse sopinut lasten kanssa jonkin menon ja etä ilmoittaa että haluaakin juuri tuohon samaan aikaan lapset itselleen...
Miten on toiminut? Mitä hyvää ja huonoa?
Onko lähivanhemman tälläisen sopimuksen nojalla pakko antaa lapset etävanhemmalle silloin kun tämä haluaa?
Tarkoitus kyllä on parhaani koittaa tukea etän ja lasten tapaamisia, mutten voi suostua siihen että minua kontrolloidaan ja pompotellaan miten etä haluaa.
Jos esim. olen itse sopinut lasten kanssa jonkin menon ja etä ilmoittaa että haluaakin juuri tuohon samaan aikaan lapset itselleen...
Vastaukset 13
Vanhimmat
En suostuisi. Mitä yksilöidympi sopimus sen parempi.
Ok. Kiinnostaisi tietää mitä haittaa minulle ja lapsille tälläisestä sopimuksesta voisi olla?
Itse pelkään juuri sitä että jos en suostu tapaamisiin etän ehdoilla minulle tulee siitä jotain seurauksia...
Vaikka tarkoitus on tukea etän ja lasten suhdetta parhaani mukaan,mutta kaikkeen pompotteluun en halua suostua...
Ja erä on ehdottomasti vastaan "liian tarkkaa" sopimusta vastaan, käräjille menoakin välääytti..
Ihan yksilöity sopimus on kaikista paras. Sovitte, missä lapset asuu ja milloin tapaavat etävanhempaansa. Sovitte lomien vietosta yms.
Sopimuksen noudattamista ei kukaan valvo sen jälkeen kun olette sen allekirjoittaneet ja käräjäoikeus on sen vahvistanut. Teillä vanhemmilla on vastuu sen noudattamisesta. Mutta jos tulee riitatilanne, on mustaa valkoisella. Voitte todistaa, mitä on sovittu.
Te olette aikuisia ihmisiä ja vaikka ero tuleekin, niin lasten asioista ei pitäisi riidellä. Sopimuksesta huolimatta voit antaa lasten tavata etävanhempaa niin paljon kuin he haluavat. Lasten parhaasta siinä on kysymys.
Kyseessä on lasten asioista sopiminen, joten se täytyy olla niin selkeä, että kumpikaan ei pompota toistaan ja lapsien etu on aina ykkösenä.
Mieti aina tässä kohtaa, että on kyse lapsista ja heidän turvallisesta ja tasapainoisesta elämästä.
Tuollainen sopimus antaa mahdollisuudet pompottaa lapsia pahastikin, on aikuiselta kannalta katsottu ei lapsen.
Lasten sopimusta tehtäessä on luovuttava aina oman itsen osalta jostain, siitä että lapsia ei näe jatkuvasti, he eivät ole luonasi, mutta lapsen sopimusta ei laadita myöskään niin, että uuden kumppanin sanelut määräävät, jotta vapaa on silloin kun tämä niin tekee.
Olen tässä katsellut erään perheen touhuja, siinä uusikko on täysin määrännyt kaiken, uskoisin että kiristää lasten äitiä tekemään tahtonsa mukaan ja lapset saavat jäädä kakkoseksi. Olen odottanut päivää, että tuon äidin silmät aukenisi ja hän eritoten huomioisi vanhemman lapsen tilanteen, sillä lapsi kasvaa ja kohta on vaikea saada minkäänlaista kontaktia lapseen, tuhoaako äiti lapsensa, kun ei välitä oikein missä lapsi on-.
Lapselle on sattunut tuolla muualla ollessa jo liian monta tapaturmaa, joten olisi aika jo nähdä tilanne, niistä on jäänyt jopa vammoja lapselle, lapsen isä on kaukana monen sadan kilometrin päässä ja siis veisaa lapsistaan, kun höyhöttää omien harrastustensa ja uuden akan kanssa. Jo vähänkään lastaan rakastaisi, muuttaisi lähelle ja olisi lapsen kanssa ja johdattaisi hänet johonkin turvalliseen piiriin, jossa ei pommit räjähtele käsiin tai lapsi olen ilman valvontaa rinteessä, niin että vieraat ihmiset joutuvat hänet viemään hoitoon.
Ei lapsista ole riesa, kun laitta ne naapuriin tai naapurin lasten kanssa vaikkapa laskettelemaan ja aikuiset sillä välin shoppailevat kaupoissa ja pitävät "päiväkahvit".
Korjaisin tähän, että juuri etä - en minä lähivanhempi, sanoi tahdokseeen, ettei halua liian tarkkaa sopimusta ja kun ehdotin mm. viikkotapaamisia, niin hän oli niitä vastaan, koska eivät kuulemma tue hänen jaksamistaan.
Hän siis haluaa että asiat sovitaan keskenään, ei jonkin paperin mukaan.
Ja senkin sanoin että voi tavata lapsia paperissa sovitun ulkopuolellakin. Vaan ei kuulemma halua.
Ja uhkali tosiaan riitauttaa asian jos minä alan vaatia liian tiukkaa sopimusta, jossa esim. noista viikkotapaamisista ja jotain kellonaikoja.
Että en nyt sitten tiedä miten tässä pitäisi toimia kun nimenomaan koitan lasten parasta ajatella, ettei mene pompotteluksi tai tarttis mennä käräjille riitelemään....
ja uutta kumppania minulla ei ole, eikä ole tällä hetkellä aikomuskaan sellaista ottaa... Ja ennemmin potkisin sellaisen uuden kumppanin pihalle, joka ei välitä lapsistani. Lapset ovat minulle tärkeämpiä.
Lisäisin vielä että aikomus olisikin tehdä määräaikainen sopimus (syitä en nyt halua kertoa), jonka jälkeen tehdään lopullisempia päätöksiä.
Järkeä tässäkin asiassa voi käyttää. Ei nyt kellon aikoja tarvitse sopimukseen laittaa, sehän on ihan mahdoton juttu. Ei sellainen sopimus ole relevantti, jonka tietää jo kirjoittaessaan, että ei tule toteutumaan. Ja jos te olette kuitenkin sovussa kaiken tämän tekemässä, eikä tilanne ole välttämättä lopullinen vaan väliaikainen, niin en niin niuhoittaisi, koska kyllähän hyvät välit tai edes kohtuulliset välit vanhempien kesken on parempi kuin käräjöinti (ja juuri lasten kannalta). Joskus elämässä vaan pitää joustaa vaikka se ei ihan oikeudenmukaista olisikaan. Näissä tilanteissa kompromissit ovat viisautta. Ja ainahan sopimuksia voi tehdä määräajaksi, ei ole pakko tehdä lopullista sopimusta. Sopimusta voi määritellä määräajaksi, näin näkee toimiiko kuviot vai ei. Sanoisin kuitenkin, että lapsen etu on se kaikkein tärkein.
Kiitos mielipiteistä.
Meillä on sellainen tilanne, että tapaamisten onnistumien takeeksi on lähes pakko jonkinlaiset raamit laittaa ja sitten niistä voi kyllä tarpeen mukaan joustaa. Se että tämä on myös lasten parhaaksi, että kun meillä on mahdollisimman selvät sävelet on pienempi mahdollisuus riitaan ja sitä kautta lapsille parempi...
Luottamus on niin pahasti kärsinyt erinäisitä asioista, että näin vaan on parempi. Ja kuten jo kirjoitin olen kyllä valmis joustamaan lasten hyväksi, mutta se ei välttämättä tarkoita aina sitä että minun pitää tehdä kuten etä sanoo (paitsi tietty sovitut päivät on pidettävä).
En vaan ala kynnysmatoksi jota voi etä pompotella miten lystää, jotkut rajat oltava siinäkin. Enkä itekään halua pompotella tai estää tapaamisia, koska rakastan lapsiani yli kaiken ja he rakastavat myös etävanhempaa, joten en voi olla koskaan niin julma että koittaisin heidän väleään suolata.
Ja pidän kyllä lasten edun mielessäni, riitelevät vanhemmat eivät sitä ole ja en voi aina olla se joka joka asiassa tulee etää vastaan.
Selviät varmasti ja myös lapsesi, asenteesi on hyvin korkealla tasolla näin henkisesti. Pieleen ei voi mennä, en usko.
Tämän päivän lööpeissä kirjoitus, jossa isä jätti lapsensa yksin rautatieasemalle, kun palautti heitä ennenaikaisesti äidilleen.
Vieraat ihmiset huomasivat asian ja ottivat yhteyttä poliisiin, jotka sitten hoitivat lapset äidin luokse. Siis oma isä ja ilmoitti poliiseillekin, että ei kiinnosta lasten olinpaikka.
Kamala paikka näillekin 7 ja 11 vuotta vanhoille lapsille.
Mikä saa ihmiset näin julmiksi omia lapsiaan kohtaan.
Kaikki vanhemmat eivät yksinkertaisesti tavata lapsiaan ihan lapsen turvallisuuden vuoksi ja useissa tarvittaisiin valvottu tapaaminen.
Useinhan se ero juuri tulee siitä, kun ei jakseta siinä ydinperheessäkään sen oman pienen lapsen kanssa.
Jkin turvaava tekijä lapsille olisi saatava jokaisessa tapaamisessa, että lapset eivät joudu tällaista kokemaan, kuten nytkin kerrottu. Tämä on vain se huippu joka tulee esiin, suurin osa jää tulematta esille. Huithapeli vanhemmat kun elvät sitä uutta nuoruutta ja järjestelevät uusia lapsia samaan kohtaloon, puhua osatataan , mutta kun vastuu pitäisi kantaa siihen ei sitten enää olekaan eväitä.
Kyllä sitä kumppania pitäisi testata omin eri tavoin ennen kuin tehdään yhtään lasta, jotta olisi edes jonkinlainen usko, että pystyy lapsistaan huolehtimaan.
Lapsen teko taitaa olla kivaa, mutta lapset eivät.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että mahdollisimman yksilöidyn sopimuksen puolesta puhun myös minä. Tarkat ajat paperille milloin lapset menevät eksälle ja milloin tulevat kotiin, kuka huolehtii kyydityksestä. Ja se kannattaa muistaa, että se olet sinä lähivanhempana, joka viimekädessä noudattaa sopimusta eli etää ei mikään laki velvoita esim. ottamaan lapsia sovittuna aikana luokseen, mutta jos sinä yrität estää häntä tapaamasta lapsia niin saat pahimmassa tapauksessa uhkasakon.
meillä toimi loistavasti yhdessä keskenämme tekemämme sopimus.
Isä sai tavata tyttöä vapaasti, kuitenkin niin, että kun suunnitelmia oli niistä puhuttiin ja sovittiin etukäteen.
Alkuun pari vuotta meni niin, että tytttö ei suostunut yöpymään isän luona. Vähän isompana vietti kuukaudenkin kesällä isän kanssa.
Asuimme samassa kaupungissa ja jopa kaupunginosassa, joten siinäkin mielessä helppoa. Meillä oli ja on puhevälit. Asiat sovitaan eikä olla riidelty. Tyttö on niin iso nyt että itse pitää huolen kontaktista isänsä ja tämän suvun kanssa. Ex:llä on ollut jo vuosia "uusi", minä olen elänyt sinkkuna ja aion elää! :-D