sun lapset mun lapset

Me ei olla oikeastaan mikään uusperhe ja lapset ei asu kanssamme. Minä käyn tapaamassa lapsiani toisella paikkakunnalla ja miehen lapset käyvät kotonamme. Minä olen sen verran hirveä nainen ja äiti, että en jaksa lapsia. Lapset aiheuttaa minulle väsymystä ja tunteen ihan kuin olisin kuollut tai elämä naftaliinissa sen aikaa kun ne on läsnä. En tietenkään anna tämän näkyä. Omia lapsiani rakastan tietysti en vain jaksa heitä joka päivä. No kun tulen kotiin aivan uupuneena lasten tapaamisesta kohta tulee miehen lapset käymään. Silloin olo on jo se että elän painajaista. Parisuhteemme on hyvä. Emme riitele ja elämä on leppoisaa ja rauhallista, mutta auta armias kun miehen lapset tulee. Mieheni muuttuu täysin. Hänestä tulee kiukkuinen, äkkipikainen ja etäinen. Sellainen hän on lapsille ja minulle. Ains ei uskalla edes puhua. Lasten kasvatusta koskevat asiat jää minulle ja parhaimmillaan mies häipyy koko päiväksi harrastuksiinsa. Minä jään lasten kanssa kotiin. Ongelmana on se että miehen lasten pitäisi muuttaa meille. Mitä helvettiä sitten tapahtuu kun minä olen jatkuvasti ahdistunut ja mies vihainen. Parisuhteelle en ainakaan uskalla kovin korkeaa ikää laskea.
48353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Onnea vaan. Mitäs läksit?

Äänestä
  • Ihme vastaus. Mistä minä olisin voinut tietää että jossain vaiheessa mies laahaa kakaransa pilaamaan suhteemme. Ei siitä ollut puhetta edes naimisiin mennessä. Enkä osannut asiaa kuvitellakaan kun ottaa huomioon miten huonosti mieheni kestää isänä olemista. Kaikillako tässä nyt kurjaa sitten pitäisi olla? Onko mies jotenkin sokea kun ei tajua?

    Äänestä

  • ikävähkö tilanne kirjoitti:

    Ihme vastaus. Mistä minä olisin voinut tietää että jossain vaiheessa mies laahaa kakaransa pilaamaan suhteemme. Ei siitä ollut puhetta edes naimisiin mennessä. Enkä osannut asiaa kuvitellakaan kun ottaa huomioon miten huonosti mieheni kestää isänä olemista. Kaikillako tässä nyt kurjaa sitten pitäisi olla? Onko mies jotenkin sokea kun ei tajua?

    Kun et aikoinaan olisi eronnut ei tuota tilannetta olisi. Tietäähän sen mitä sekaköörejä näistä nykyliitoista tulee. Hämmenetään siellä ja täällä, on exän entisiä, omia entisiä, yhteisiä nykyisiä, jne. Kakarat on nykyään kuin huutolaiset ennenvanhaan.

    Äänestä

  • eka suhteessa kirjoitti:

    Kun et aikoinaan olisi eronnut ei tuota tilannetta olisi. Tietäähän sen mitä sekaköörejä näistä nykyliitoista tulee. Hämmenetään siellä ja täällä, on exän entisiä, omia entisiä, yhteisiä nykyisiä, jne. Kakarat on nykyään kuin huutolaiset ennenvanhaan.

    Eka suhteessa oleva. Kyllä sullekin vielä se toka suhde tulee ja vaikka kolmaskin. Minä jaksoin vielä 10 vuotta katsoa exääni useiden pettämisten jälkeen kunnes pinna paloi lopullisesti. Sun liiton pilaa joku toinen juttu ja se tapahtuu 50% varmuudella. Olet lähinnä naurettava ja aika suppealla elämänkokemuksella varustettu ihminen.

    Kysyitkö koskaan itseltäsi: Miksi mieheni pettää?

    Miksi se pettäminen luetaan aina automaattisesti miehen syyksi ja heikkoudeksi? Monilla aviovaimoilla olisi oikeasti syytä itsetutkisteluun! Seksiä pidetään ikään kuin palkkiona hyvästä käytöksestä jne, vaikka se on rakkauden osoitus. Vai onko se niin, että rakastetaan vain silloin, kun on rakkaudelle aihetta??? Typerää.

    Äänestä

  • umpirakastunut kirjoitti:

    Ex mieheni petti koska hän on seksiriippuvainen. Hänelle ei kaksi kertaa päivässä riittänyt. Luuli varmaan että pupuillaan lopun elämäämme sen 3-7 kertaa päivässä. Sitten tuli lapset ja en jaksanut enää kuin sen kaksi kertaa päivässä. Tyydyttikö vastaus?

    Tuollaiseen ei pysty edes Tarzan. Vai olikos se niin, että Tammikuussa kahdesti tai kolmesti päivässä, samoin Helmi - ja Maaliskuussa...jne.???
    Voithan sä ukkoas syyttää, mutta sepostuksesi ei ole kovin uskottava.

    Äänestä

  • munamies234234 kirjoitti:

    Tuollaiseen ei pysty edes Tarzan. Vai olikos se niin, että Tammikuussa kahdesti tai kolmesti päivässä, samoin Helmi - ja Maaliskuussa...jne.???
    Voithan sä ukkoas syyttää, mutta sepostuksesi ei ole kovin uskottava.

    No jos sinä et pysty niin se ei tarkoita ettei muut pystyisi. Täytyy kyllä sanoa että exän jälkeen minulle oli järkytys kuinka vähän miehet haluaa ja jaksaa sitä seksiä loppujenlopuksi. Suuret on puheet mutta pienet on teot. Kaksi kertaa päivässä nyt jaksaa kuka tahansa ja useammankin kerran jos aikaa ja energiaa on ja sitähän on aika vähän kun on lapset pieniä.Taaskaan ei liity aiheeseen muuten vaikka olisihan se kiva että ero olisi nyt minun kamalan naisen syy ja olihan se. Minä sanoin erotaan ja erosin. Valitettavasti en voi ruveta ratkomaan jonkun seksuaalisesta kyvyttömyydestä johtuvia ongelmia kun ne on yleensä korvien välissä.

    Äänestä

tiesit naimisiin mennessä että miehellä on lapsia. ei sitten siinä vaiheessa tullut mieleen vielä keskustella miehen kanssa siitä edes pienestä mahdollisuudesta että lapset muuttavat luoksenne.. argh.

ihan kylmästi, ota tai jätä - ei sulla muita vaihtoehtoja ole, jollet halua ilkeäksi äitipuoleksi joka estää lasten oikeuden kuulua isän elämään.

Äänestä
  • Miehen lapset on jostain kumman syystä kiintyneet minuun näiden vuosien aikana. He pitävät minuun yhteyttä toisin kuin isäänsä tapaamisten välillä. Usein toimin viestinviejänä hänen lastensa ja mieheni välillä. En tietenkään halua estää heidän suhdettaan. Mutta kun vielä tiedän mitä mieltä lapset on isästään toisin kuin mieheni jolle en henno kertoa niin tilanne on naurettava. Toisinsanoen meille on muuttamassa kaksi vastentahtoista teiniä jouden isi ja äiti on saanut päähänsä tämän asumisjärjestelyn.

    Äänestä

  • ikävähkö tilanne kirjoitti:

    Miehen lapset on jostain kumman syystä kiintyneet minuun näiden vuosien aikana. He pitävät minuun yhteyttä toisin kuin isäänsä tapaamisten välillä. Usein toimin viestinviejänä hänen lastensa ja mieheni välillä. En tietenkään halua estää heidän suhdettaan. Mutta kun vielä tiedän mitä mieltä lapset on isästään toisin kuin mieheni jolle en henno kertoa niin tilanne on naurettava. Toisinsanoen meille on muuttamassa kaksi vastentahtoista teiniä jouden isi ja äiti on saanut päähänsä tämän asumisjärjestelyn.

    Kyllä sinulla aikuisena ihmisenä joka tietääkseni ei ole holhouksenalainen, on sanasi sanottavana keitä omaan kotiisi muuttaa ja keitä ei. Ilmeisesti olet sellainen kiltteyteen sairastunut nössykkä joka ensin ulosmitataan kaikkien taholta jaksamisena, joustamisena, passaamisena ja sitten henkisesti romahtelet omia aikojasi. Nyt ihan oikeesti, tarvittaessa nuppiammattilaisen avustuksella, mietit etukäteen mitä jaksat ja mitä et jaksa seuraavat neljä vuotta. Jaksamisia!

    Äänestä

  • 17+19 kirjoitti:

    Tapaus on erikoinen ulkopuolisestakin, sillä et jaksanut omia lapsiasi ja nyt joudut ottamaan vastuuta miehen lapsista! Onko se niin, että minkä taakseen jättää niin edestään löytää? Jos on lapsia hankittu, niin täytyy jaksaa kantaa myös heistä vastuuta...

    Taidatte olla tyypillinen uusiopari! Kumpikaan ei halua lapsia elämäänsä ja ikävä kyllä heistä on otettava vastuu sinne täysi-ikäisyyteen asti..

    Äänestä

  • 17+19 kirjoitti:

    Kyllä sinulla aikuisena ihmisenä joka tietääkseni ei ole holhouksenalainen, on sanasi sanottavana keitä omaan kotiisi muuttaa ja keitä ei. Ilmeisesti olet sellainen kiltteyteen sairastunut nössykkä joka ensin ulosmitataan kaikkien taholta jaksamisena, joustamisena, passaamisena ja sitten henkisesti romahtelet omia aikojasi. Nyt ihan oikeesti, tarvittaessa nuppiammattilaisen avustuksella, mietit etukäteen mitä jaksat ja mitä et jaksa seuraavat neljä vuotta. Jaksamisia!

    Tänään keskustelin asiasta erään psykologin kanssa ja hänen kantansa oli se, että lakkaan hyysäämästä mieheni lapsia niin henkisesti kuin taloudellisesti ( varsinkin toinen lapsista vinkuu jatkuvasti minua ostamaan hänelle kaikkea) kyllä valitettavasti olen kiltti ja passaan muita aina uupumukseen asti. Mies saa myös luvan olla lastensa kanssa koska se ei ole minun asiani äitiä heitä. Heti tuli parempi olo kun saa olla ilkeä. Kymmenen vuoden sisällähän sieltä on tulossa anoppi minun hoidettavaksi. Ei helvetissä. Oma elämänsä pitäisi pistää pilalle ukon mielihalujen vuoksi. Ei todellakaan.

    Helpotti kun sait olla ilkeä? Eikö sun olisi viisainta jutella psykologin kanssa, miksi et ylipäätään voi sietää lapsia. Väität rakastavasi omia lapsiasi mutta koet helpotusta, kun pääset pois heitä tapaamasta. Todella erikoista. Mun mielestä kun lapsia on saatu, niin heistä kannat vastuun hautaan saakka. Aikuisista lapsistakin normaalilla empatialla varustettu vanhempi kantaa huolta, auttaa heitä eikä hylkää missään tilanteessa.

    Jos tilanne on sulle noin ahdistava, niin muuta pois. Elä itseksesi. Sä et voi sun miestäsi määräillä hänen omien lastensa asioissa. Ei sun asiasi ole tietenkään heistä huolehtia, sen mies saa tehdä itse. Mutta niin, ettet sä siellä välissä ronki ja huononna heidän välejään. Ihan oikeasti, muuta pois. Elämä helpottuu teillä kaikilla.

    Äänestä

  • säoottosiouto kirjoitti:

    Poismuutto on kyllä käynyt mielessä. Katson pari kuukautta ja jos alkaa ahdistaa niin muutan pois. Parempi niinkin. Olen kyllä omiakin lapsiani yrittänyt meille asumaan mutta mies ei hyväksy niitä. Viiden vuoden yhdessäolomme aikana on nähnyt esikoisen kerran, keskimmäisen 4 kertaa ja nuorimman 2 kertaa. Jos exälle tapahtuisi jotain niin lasten paikka on kuulemma lastenkodissa ei meillä. Tottakai tämä hiertää suhdettamme jatkuvasti ja siksikin minun on vaikea hyväksyä hänen lastensa erityisasemaa suhteessa lapsiini. Kuulemma minun lapset on pahoja ja hänen hyviä. Pahat pysyköön poissa.

    No, eikö tuo jo ole riittävä syy sinun poismuuttoosi?
    En minä ainakaan tuollaisella asenteella varustetun miehen kanssa eläisi yhdessä päivääkään.

    Miten muuten itse olet ajatellut toimia, jos exällesi tapahtuisi jotain?
    Laittaisitko lapset lastenkotiin mielistelläksesi miestä, vai muuttaisitko muualle heidän kanssaan?

    Äänestä

Se nyt on vaan niin, että kun olette valinneet toisenne puolisoiksi ja niitä lapsia nyt sattuu kummallakin olemaan, niin ei siinä auta kummankaan kiemurrella ja heittäytyä väsyneeksi.
Tottahan se on, että kakaroiden kanssa väsyttää ja ne sotkee elämää, mutta aikuisen, nimenomaan AIKUISEN , tulee kantaa vastuunsa ja laittaa omat tuntemuksensa syrjään tasan niin kauan kuin lapset tarvitsevat vanhempiaan . Ei vaan yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin hoitaa ne lapset ja nimenomaan ASENNOITUA siihen kuten vanhemman pitää.
Ne lapset nyt on siinä ja pysyy aikansa. Älkää nyt hyvän tähden tehkö luonnollisesta asiasta noin suurta numeroa! Hoitakaa kunnialla velvollisuutenne ja tarvittaessa hakekaa perheneuvolasta kasvatusapua.
Kyllä teidän oma aikanne tulee sitten muutaman vuoden päästä.

Äänestä
  • Niinpä... muutaman VUODEN! Voi luoja nyt vasta ahdistaakin. Tietysti ne roikkuu tuossa vielä senkin jälkeen kun täyttää 18... viisi vuotta elävältä haudattuna. Ei onnistu.

    Äänestä

  • ikävähkö tilanne kirjoitti:

    Niinpä... muutaman VUODEN! Voi luoja nyt vasta ahdistaakin. Tietysti ne roikkuu tuossa vielä senkin jälkeen kun täyttää 18... viisi vuotta elävältä haudattuna. Ei onnistu.

    Ja kehut vielä itseäsi liian kiltiksi! Olet ilkeä äitipuoli etkä mikään muu?
    Sinulle kävi ohraisesti, kun lähdit eronneen miehen kelkkaan tietoisesti sillä olihan lapset alusta asti olemassa sillä miehellä.

    Ja miksi jätit omat lapsesi? Petitkö puolisoasi ja hän sai lähihuoltajuuden? Sori, en oikein ymmärrä naista joka jättää pienet lapset isälleen vaikka hän olis maailman paras isä.
    Lapset eivät ymmärrä sitä ja he kokevat sen hylkäämisenä. Tässä tapauksessa lisää omien lastesi tuskaa, kun he ovat uudesta miehestä mustasukkaisia sekä miehen lapsista, jotka saavat sinut arkielämäänsä.

    Äänestä

  • Onpa sotku! kirjoitti:

    Itseasiassa minun lapsiani ei asia vaivaa yhtään. He eivät tiedä että heidän isäpuolensa ei hyväksy heitä. Enkä pettänyt ex miestäni. Olin jo eronnut ja yh. Annoin lapset isälleen kun löysin nykyisen mieheni. Ja en nyt ymmärrä mistä tuo paha äitipuoli juttu tulee. Minulle miehen lapset puhuu tunteistaan ja asioistaan, minuun he pitävät yhteyttä tapaamisten välillä ei isäänsä, minä vietän heidän kanssa aikaa kun isää ei kiinnosta. Missä helvetin välissä minä olen se paha tässä muille kuin omille lapsilleni? Minä olen vaan kurkkua myöten täynnä teeskentelyä ja hiton hyvin teeskentelenkin kun kukaan ei huomaa miten minua ottaa tilanne päähän. Mulle ollaan nyt sysäämässä kaksi lasta jotka ei ole minun, koska tiedän että mies ei lopeta biletystään, harrastuksiaan eikä mitään muutakaan mihin on tottunut.

    Äänestä

Tuohan on se pahin asia, että luopuu jonkun onnettoman luuserin vuoksi omista lapsistaan! Lapsesi tulevat olemaan asiasta katkeria lopun elämäänsä, sillä näitä olen nähnyt...

Et ole omasta mielestäsi ilkeä äitipuoli, vaikka todella rumasti puhut miehesi lapsista, jotka ovat syyttömiä teidän onnettomaan tilanteeseenne.

Miten tuollaisen ukon kelkkaan edes eksyit? Oletko nuori ja kokematon sekä täysin miehen vietävissä? Miehenkipeyskö syynä?

Eikö tuollaisesta liitosta voi heti lähteä kävelemään vai onko ylpeys esteenä? Melkein vaikuttaa siltä, sillä eihän tuo ole edes normaalia elämää.

Äänestä
  • Minun lapset on hyvin mutkattomia ja suorasukaisia ja eivät todellakaan sanoja säästele jos jotain on mielessä. He ovat sopeutuneet todella hyvin ja ovat tyytyväisiä etten erottanut heitä kavereistaan ja suvustaan. Heistä en olisi huolissani. Välimme ovat suorat ja lämpimät. Ovat jo teini-iässä ja lähinnä heitä kiinnostaa tyttöystävät ja pelaaminen. Nuorimmainen ei edes muista millaista elämä oli ennen. Isä on aina ollut hänen ensisijainen huoltaja ja hän on kiintyneempi isäänsä. Ei tässä nyt nuorikaan olla. Minä nelissäkymmenissä ja mies viisissä. Joku vaan kolahti ja kovaa.

    Äänestä

  • ikävähkö tilanne kirjoitti:

    Minun lapset on hyvin mutkattomia ja suorasukaisia ja eivät todellakaan sanoja säästele jos jotain on mielessä. He ovat sopeutuneet todella hyvin ja ovat tyytyväisiä etten erottanut heitä kavereistaan ja suvustaan. Heistä en olisi huolissani. Välimme ovat suorat ja lämpimät. Ovat jo teini-iässä ja lähinnä heitä kiinnostaa tyttöystävät ja pelaaminen. Nuorimmainen ei edes muista millaista elämä oli ennen. Isä on aina ollut hänen ensisijainen huoltaja ja hän on kiintyneempi isäänsä. Ei tässä nyt nuorikaan olla. Minä nelissäkymmenissä ja mies viisissä. Joku vaan kolahti ja kovaa.

    Kyllä kolahti varmaan lapsillesikin,ei äitiä olemassa!

    Nyt ihan oikeesti. Älä aja itseäs piippuun viiskymppisen itsekkään äijän takia. Ymmärtäisin jos olis pari-kolmekymppinen adonis, mutta .. Huom. huumorikevennys edellä : )
    Nyt ei muuta kuin eropaprut vetämään. Toistan, jos päädyt työkyvyttömäksi psyykenpotilaaksi uusperhe-helvetissä aikasi tiristyäsi, oli uhrisi turha. Nyt sekä isukki että äitsyliini laskevat sinun varaasi "onhan se Irma niin paljon kotona ja ei sillä ole omiakaan lapsia mitä hoitaa, ja meidän nuoretkin siitä niin tykkää". Ymärrä nyt hyvä ihminen milloin sua kusetetaan!!

    Äänestä

  • angryfågel kirjoitti:

    Missä olit angryfågel viisi vuotta sitten? Noinhan siinä kävi. Meni työpaikka, omaisuus,koti, velkaannuin, meni luottotiedot,mielenterveys ja sen mukana työkyky pysyvästi ja lapset.Askel askeleelta minulta on vaadittu yksi uhri lisää. Minä kun en jaksaisi enää yhtään uhria. Toisaaltaan kun on kaiken antanut niin että ei ole mitään muuta enää jäljellä kuin omat vaatteet ja kuvat lapsista niin ei haluaisi luovuttaakaan koska minähän typeryyksissäni olen luopunut kaikesta miehen takia. Nyt sieltä sitten tulee miehen lapset ja sitten anoppi. Kyllähän sitä on miettinyt itsensä tappamista, mutta lasten takia ei voi. Selkänahka on jo revitty kappaleiksi,mutta ainahan siitä voi lisää repiä irti.

    Eropaperit vireille ja heti!

    Harjoittele peilin edessä "Ei, en halua että yhtään ylimääräistä henkilöä muuttaa meidän kahden kotiin". Ihan normaali pyyntö. Tuo arjen ihan mukavasti meneminen haiskahtaa narsistin ja läheisriippuvaisen yhteiselolta. Eli kaikki on mainiosti niin kauan kuin teet just kuin mies toivoo, muuten on helvetti irti.
    Suosittelen silti omillaan asumista, saat asumis- ja toimeentulotukia tms tarpeen mukaan. Ja suuri uutinen: aviomiehesi ei ole ainoa mies maailmassa! On nuorempia, fiksumpia, kiltimpiä jne. Täytyy vaan oppia pitämään ne omat rajat vihdoin. Onko teillä avioehto? Jos ei, saisit erossa ainakin pesämunan, palkaksi monen vuoden pyyteettömästä palvelusta!
    Eräässä näytelmässä (käy katsomassa jos suinkin voit Kuin ensimmäistä päivää) oli harjoitus. "Tässä on minun rajani. Seis. Tämän yli ei astuta."
    Miksi juuri sinun kaikista ihmisistä pitäisi jaksaa hoitaa vanhaa sairasta anoppia??
    Se on nykyään hyvin harvinaista, lähinnä oma lapsi silkasta rakkaudesta voi äitinsä tai isänsä hoitaa "hautaan". erittäin raskasta terveellekin!

    Äänestä

  • xym kirjoitti:

    Ei. Ei lapset joutuisi lastenkotiin. Siinä tilanteessa että lapset uhkaisi kokonaan jäädä ilman vanhempiaan sanoisi jo minunkin järki jo jotain. Nyt on menty sillä että ex on hyvä vanhempi ja on ottanut kaiken paskan vastaan tyyneesti ja aina asettanut lapset ensimmäiseksi elämässään. Mutta mutta... meillä on perhepalaverin paikka. Isken ihan taloudelliset luvut pöytään kun nykyisellä ei ole mitään käsitystä mitä aikuistuva nuori maksaa. Minä en aio centin centtiä laittaa koko hommaan. Jo luulisi muuttohalujen hyytyvän kun näytän mitä maksaa elää meillä. Ei se ole mitään sohvalla makoilua. Pitää hankkia työpaikka, koska ei aio ottaa opintolainaa ja opintotukeen ei ole oikeutta. Itse saavat maksaa osan vuokrasta, vedestä,sähköstä,vakuutuksista ja ruokansa opiskelu materiaalinsa ja matkakulunsa. Laskin että koulun, työn ja opiskelun lisäksi ei oikeastaan edes jää aikaa olla kotona. Mies taas saa lopettaa juomisensa ja kaveriensa kanssa hillumisen. Kotona ei juoda koska meillä on lapsia ja siitä en jousta. Nalkuttaminen aiheesta on jo aloitettu.Minä aion kiristää ruuvia niin pitkään että joku murtuu. Yksi vaihtoehto vielä on. Jätän miehen ja lapset keskenään lrikkimään selviytyjiä. Mä en oikeastaan voi kuin voittaa tässä tilanteessa.

    Just näin!

    Ahaa, kyse on sen ikäisistä pennuista että voisivat/toinen voisi muuttaa ensi syksynä opiskelija-asuntoon (yli 15 v.).
    Jos et halua päätyä burnoutista osastohoitoon, suosittelen kieltäytymistä hotelliemännyydestä. Ei ole pakko, ihan oikeesti, vaikka miehesi on saanut ehkä asian ennalta sovitulta kuulostamaan. Pyydä vaikka psykologin/psykiatrin lausunto itsesi tueksi jos ruvetaan laiskaksi ja itsekkääksi syyttämään : )

    Äänestä

  • reippahastivaan kirjoitti:

    Niinpä. Ei ole mitään vauvoja enää. Omat lapset suunnilleen saman ikäisiä ja niillä on suunnitelmissa muuttaa kotoa 16 vuotiaana opiskelujensa perässä omilleen. Niillä on suunnitelmat jo aikalailla koossa. Lisäksi kun tietävät että isällään on aikamoinen työ kasvatuksen kanssa (Toinenkin vaimo tekaisi lapset hänen kanssaan ja hylkäsi. Sillä erotuksella ettei halua olla missään tekemisissä lastensa kanssa)niin eivät halua elää siinä laumassa kun on niin eri-ikäisiä lapsia. Tiedä häntä sitten odottaako tuo minun mies perintöäni kun tietää että sitä on tulossa mittavasti. Vähän kyllä säpsähti kun sanoin että ei tule siitä näkemään mitään koska se menee lapsille ja lastenlapsille:D

    Äänestä

Siis aivan kamala ketju. Kyllä se vaan niin on, että kun lapsia hankkii, niin huoltajan velvollisuus on huolehtia heistä 18 v ikäiseksi. Siitä ette pääse yli ettekä ympäri. Mä näen työssäni paljon lapsia, jotka joutuu muuttamaan kotoaan pois heti peruskoulun jälkeen tai viimeistään siinä vaiheessa kun lapsilisät loppuu. Sitten sossu maksaa heidän asumisensä ja elämisensä. Vanhemmat pesee kätensä täysin, suorastaan puhkuvat onnesta kun saatiin rahanreikä pois kotoa.

Surullista. Lapsi laitetaan omilleen juuri siinä vaiheessa kun he eniten tukea tarvitsisivat ja nimenomaan omilta vanhemmiltaan. Missä teidän vanhempien rakkaus on? Tuntuu, että monesti se uusi rakkaus menee yli kaiken, lapsista viis. Eronneet menee yhteen, on sinun ja minun lapsia, ostetaan yhteinen asunto ja kas kummaa, sille 16 v lapselle ei enää olekaan tilaa siellä. Voi jeesus.

Etävanhempi on muuten velvollinen maksamaan lähivanhemmalle elatusmaksua. Lähivanhempi saa myös lapsilisän. Etävanhempi on velvollinen maksamaan lapselle koulutustukea siihen saakka kun lapsi täyttää 20. Eikö yhtään edes rahallisesti sua kiinnosta ottaa lapset mukaan teidän elämään?

Hyvä jos ei. Susta ei ole äidiksi edes omille lapsillesi niin älä edes yritä ruveta huolehtimaan miehesi lapsista. Lapset siitä kärsii eniten.

Äänestä
  • Kun mun miehellä ei ole varaa 10 000e vuosituloilla elättää niitä lapsia. Ex tienaa nelinkertaisesti mitä mieheni. Elareita ei tipu koska ne nollaavat toisensa kun toinen asuu äidillä ja toinen isällä. Sitten kun toinen muuttaa loppuu toisen lapsilisät. Sossusta eivät saa mitään niin kauan kun minä asun nurkissa eikä sittenkään koska tuen edellytyksenä on nostaa opintolainaa.pikavipeilläkö se aikoo lapsensa elättää:D vaikka niinkin ei oo mun huoli.

    Äänestä

  • ikävähkö tilanne kirjoitti:

    Kun mun miehellä ei ole varaa 10 000e vuosituloilla elättää niitä lapsia. Ex tienaa nelinkertaisesti mitä mieheni. Elareita ei tipu koska ne nollaavat toisensa kun toinen asuu äidillä ja toinen isällä. Sitten kun toinen muuttaa loppuu toisen lapsilisät. Sossusta eivät saa mitään niin kauan kun minä asun nurkissa eikä sittenkään koska tuen edellytyksenä on nostaa opintolainaa.pikavipeilläkö se aikoo lapsensa elättää:D vaikka niinkin ei oo mun huoli.

    Miksi ne ihmiset saa lapsia, joilla ei ole minkäälaista halua heistä huolehtia ja ne, jotka lapsia kovasti tahtoisivat, eivät niitä saa. Elämä on epäreilua. Mä itse äitinä ihmettelen, miten sulla on lapsia, kun et heistä edes tykkää?

    Ja mitä väliä rahalla on kun on lasten hyvinvoinnista kyse? Vähemmälläkin tulee toimeen. Tinkii vaan omista tarpeistaan. Eikös?

    Vanhempien tulot vaikuttaa opintotukeen niin kauan kuin lapsi saa lapsilisää. Eli ei ne sunkaan lapset tule sitä saamaan, jos isällä on hyvät tulot. Ja opintolainan saamisen edellytyksenähän on, että on oikeutettu myös opintotukeen. Milläs meinasit omien lasten koulutuksen maksaa? Pikavipeillä? Vai oletatko, että lasten isä siitä yksin huolehtii?

    Äänestä

  • äitinä ihmettelen kirjoitti:

    Piti kirjoittamani että vanhempien tulot vaikuttaa lapsen opintotukeen niin kauan kuin lapsi saa lapsilisää. Myös tämän jälkeen, kunnes täyttää sen 18 v.

    Äänestä

  • äitinä ihmettelen kirjoitti:

    Miksi ne ihmiset saa lapsia, joilla ei ole minkäälaista halua heistä huolehtia ja ne, jotka lapsia kovasti tahtoisivat, eivät niitä saa. Elämä on epäreilua. Mä itse äitinä ihmettelen, miten sulla on lapsia, kun et heistä edes tykkää?

    Ja mitä väliä rahalla on kun on lasten hyvinvoinnista kyse? Vähemmälläkin tulee toimeen. Tinkii vaan omista tarpeistaan. Eikös?

    Vanhempien tulot vaikuttaa opintotukeen niin kauan kuin lapsi saa lapsilisää. Eli ei ne sunkaan lapset tule sitä saamaan, jos isällä on hyvät tulot. Ja opintolainan saamisen edellytyksenähän on, että on oikeutettu myös opintotukeen. Milläs meinasit omien lasten koulutuksen maksaa? Pikavipeillä? Vai oletatko, että lasten isä siitä yksin huolehtii?

    Ei ole aikomustakaan maksaa lapsieni koulutusta koska rahaa minulla ei ole. He tajuavat sen ihan hyvin että täytyy ottaa vastuu itsestään. He ei muuta kenenkään luokse loisimaan eikä ole käynyt edes heidän mielessään. Eikä mulla ole aikomustakaan elättää miehenikään lapsia. Ei me naiset olla samasta puusta veistettyjä. Kyllä lapset vielä muistaa sen että äiti oli aina töissä kävi vain kotona nukkumassa. Minä maksoin elämisen mies hoiti lapset kun häneltä sitä hoivaviettiä löytyi. Äiti on kova ja realisti. Isä on pehmeä ja vähän taivaanrannanmaalari. Minä en ole koskaan tajunnut sitä naisten luuloa että ne on jotenkin erityisasemassa lapsen elämässä. Isällä ei sitten niin väliä ja erossa sitten yritetään vielä eristää mies lapsistaan ja tehdään kiusaa jokatavalla. Minä en vaan nyt kertakaikkiaan tajua mitä kummaa on olla etä-äiti???? Kyllä olisi aika naisillakin ladkeutua alas sieltä omahyväisyyden tornista ja myöntää että ne on vain ihmisiä siinä kuin isätkin.

    Äänestä

  • äitinä ihmettelen kirjoitti:

    Miksi ne ihmiset saa lapsia, joilla ei ole minkäälaista halua heistä huolehtia ja ne, jotka lapsia kovasti tahtoisivat, eivät niitä saa. Elämä on epäreilua. Mä itse äitinä ihmettelen, miten sulla on lapsia, kun et heistä edes tykkää?

    Ja mitä väliä rahalla on kun on lasten hyvinvoinnista kyse? Vähemmälläkin tulee toimeen. Tinkii vaan omista tarpeistaan. Eikös?

    Vanhempien tulot vaikuttaa opintotukeen niin kauan kuin lapsi saa lapsilisää. Eli ei ne sunkaan lapset tule sitä saamaan, jos isällä on hyvät tulot. Ja opintolainan saamisen edellytyksenähän on, että on oikeutettu myös opintotukeen. Milläs meinasit omien lasten koulutuksen maksaa? Pikavipeillä? Vai oletatko, että lasten isä siitä yksin huolehtii?

    Minä tingin jo omista tarpeistani. En todellakaan aio tinkiä enempää jonkun toisen kakaran takia. Jos luksusta haluavat niin maksakoon itse. Minulle luksusta on se, että saan vuokran maksettua ja ruokaa pöytään. Halvinta sekin ja tarjoustarroilla mutta onpahan ravintoa. Ei ostella vaatteita vaikka vanhoissa on reiät, en juo muuta kuin vettä että en tuhlaa maitoon, jaan jauhelihapihvin neljään osaan ja syön siitä kaksi päivää. Kaikessa pitää tinkiä. Jopa sähkövalojakaan ei pidetä päällä ennen kuin on todella pakko. Leikkaan hiukseni itse,meikkiä en käytä. Mitä vielä minun huikeasta luksuselämästä...ei jaksa tilittää..

    Ja väännän nyt rautalangasta että sen äiditkin tajuaa. Niihin lapsiin EI ole varaa! Mies ei vaan tajua sitä kun on onnistunut aina keinolla millä hyvänsä välttelemään elarit yleensä maksattamalla ne silloisella tyttöystävällään. Mutta jos lapset suostuu elämään komerossa ja olemaan syömättä niin voin olla armollinen ja sietää heitä.

    Äänestä

  • ikävähkö tilanne kirjoitti:

    Minä tingin jo omista tarpeistani. En todellakaan aio tinkiä enempää jonkun toisen kakaran takia. Jos luksusta haluavat niin maksakoon itse. Minulle luksusta on se, että saan vuokran maksettua ja ruokaa pöytään. Halvinta sekin ja tarjoustarroilla mutta onpahan ravintoa. Ei ostella vaatteita vaikka vanhoissa on reiät, en juo muuta kuin vettä että en tuhlaa maitoon, jaan jauhelihapihvin neljään osaan ja syön siitä kaksi päivää. Kaikessa pitää tinkiä. Jopa sähkövalojakaan ei pidetä päällä ennen kuin on todella pakko. Leikkaan hiukseni itse,meikkiä en käytä. Mitä vielä minun huikeasta luksuselämästä...ei jaksa tilittää..

    Nyt sä sitten heittäydyit ihan marttyyriksi! Voi miten kurjaa sun elämä onkaan. Niisk niisk. Ei säälitä yhtään. Mua säälittää teidän molempien lapset. Joutuvat teidän muka aikuisten ihmisten pelinappuloiksi.

    Äänestä

  • olkaa aikuisia! kirjoitti:

    Nyt sä sitten heittäydyit ihan marttyyriksi! Voi miten kurjaa sun elämä onkaan. Niisk niisk. Ei säälitä yhtään. Mua säälittää teidän molempien lapset. Joutuvat teidän muka aikuisten ihmisten pelinappuloiksi.

    Ei minun elämä ole kurjaa, mutta turha vinkua että tingi vielä jostain kun ei ole mitään mistä tinkiä. Ja ihan kuin minun tinkimiset liittyisi mieheni lapsiin kun en niistä ole elatusvelvollinen. Tingin että voisin ostaa OMILLE lapsilleni asioita. Että heille olisi syntymäpäivä ja joululahjarahat säästettynä, että olisi välillä antaa taskurahaa tai tehdä jotain kivaa yhdessä. Viime jouluna maksoin lasteni lahjoista 300€. Mieheni antoi lapsilleen yhteensä 20€ Vaikka tienasi silloin kolmisen tonnia kuussa nettona. Onhan sekin kasvatusta, mutta se on mieheni tapa.

    Äänestä

Hyvä aloittaja - Ikävähkö tilanne!

Onpa hienoa, että uskallat avata tunteesi ja kokemuksesi noin avoimesti. Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia. Äiti myytti on niin tabu, että on rohkeaa tuoda esiin se ettei jaksa. On myös rohkeaa luopua lähihuoltajuudesta silloin, kun huomaa ettei omat voimat riitä. Minusta olet tehnyt toiminut lasten edun parhaaksi niin kuin vanhempien tuleekin toimia.

Voimia sinulle tulevissa haasteissa. Uskon, että tunteiden tuuletus täällä anonyymina ja asioiden purkaminen kaikessa raadollisuudessaan auttaa sinua hoitamaan asioita "oikeassa elämässä". Jossain niitä tunteita pitää voida tuulettaa.

Äänestä

Kyllä sinä melko mahdoton nainen olet, kirjoitat että omien lasten kanssa oleminenkin vaikka näet heitä vain harvoin on niin väsyttävää, luulisi olevan onnensa kukkuloilla edes tavatessa lapsiaan.
Samoin kirjoitat, että nykymiehesi lapset käyvät teillä, eivät siis asu jatkuvasti ja se on sinulle aivan kauheaa.

Menit naimisiin miehen kanssa, jolla oli jo lapset ja tiedät varmasti että eroperheen lapset käyvät tapaamassa vanhempiaan, joten kyllä jokainen järkevä sen olisi tiennyt, että lapset kuuluvat miehen elämään ja missäpä hän muualla lapsia tapaisi kuin kotonaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

Muuten sallisitko edes sitäkään, että miehesi tapaisi lapsiaan esim, joka toinen viikonloppu muualla jos sellainen paikka olisi, jossa voisivat asua. Mietipä hetki asioita ja päättele mistä nyt kiikastaa, mikä sinua riepoo.

Äänestä
  • Et sinä aloittaaja ole huono ihminen,älä lue yllä olevia kommentteja,lue vain tämä.Ymmärrän täysin tunteesi,olen käynyt saman tien.Onneksi ovat nyt jo omillaan.Oletko keskustellut miehesi kanssa,miksi lähtee harrastuksiinsa kun lapset tulevat?Mitä jos sinä tekisit saman kun lapset tulee.Hanki joku kiva harrastus tai kyläpaikka tai lähde koko päiväksi shoppaileen,syömään...nauti omasta ajastasi sillon kun lapset tulee,tai ainakin osittain jajätä isälle velvollisuuksia.Ne ovat hänen eikä sinun.Tiedättekö mitä käki tekee?Jos ette tiedä niin selvittäkää.

    Äänestä

  • ota omaa aikaa kirjoitti:

    Et sinä aloittaaja ole huono ihminen,älä lue yllä olevia kommentteja,lue vain tämä.Ymmärrän täysin tunteesi,olen käynyt saman tien.Onneksi ovat nyt jo omillaan.Oletko keskustellut miehesi kanssa,miksi lähtee harrastuksiinsa kun lapset tulevat?Mitä jos sinä tekisit saman kun lapset tulee.Hanki joku kiva harrastus tai kyläpaikka tai lähde koko päiväksi shoppaileen,syömään...nauti omasta ajastasi sillon kun lapset tulee,tai ainakin osittain jajätä isälle velvollisuuksia.Ne ovat hänen eikä sinun.Tiedättekö mitä käki tekee?Jos ette tiedä niin selvittäkää.

    Kun sillä naisparalla ei ole mitään varoja kun aviomiehenhän täytyy päästä kaljoille ja ulos virkistymään oman lapsiviikonloppunsa/viikkonsa ajaksi.
    Mene aloittaja sosiaalitoimistoon tai seurakunnan diakoniaan pyytämään harkinnanvaraista avustusrahaa itysellesi. Elät niin niukkaa elämää, että se on epäinhimillistä. Olet aliravittu eikä sinulla ole ehjiä vaatteita. Mitä ihmettä olet mennyt miehen ja/tai hänen teinilastensa ylellisyyksiä maksamaan??

    Äänestä

  • No minäkin tapaan lapsiani muualla. Miksi mies ei voisi? Siinäpä hyvä kysymys. En minäkään änge omia lapsiani hänen elämäänsä kun hän ei niitä halua. Kerran oli nuorimmainen käymässä ja mies säikytti hänet puolikuoliaaksi niin että tämä näki pari viikkoa painajaisia ja päivähoidossa kyselivät että mitä on tapahtunut kun eloisa lapsi ei yhtäkkiä enää puhu.Mieheni koko vierailun ajan kyttäsi lasta vihamielisesti ja vietimmekin 4 tuntia päivässä pihalla 15 asteen pakkasella kun sisällä oli niin ahdistava tunnelma. Mieheni ei tarvitse kiitos vaan mitään paapomista. Omatkin lapset pitää lähinnä alkoholistina.Mutta kahden aikuisen ihmisen suhteessa pärjää hyvin, koska minua ei häiritse hänen elämäntapansa muutoin kuin silloin kun lapset on läsnä. Onhan minulla harrastuksia.mutta ei lenkkipolullekaan voi muuttaa asumaan.

    Äänestä

Mistä näitä naisia oikein sikiää, jotka vihaa miestensä lapsia? Ihan sairaan mustasukkaisia narsisteja. Ei teillä pitäis olla edes lupaa päästä sellaisten lasten tai miesten elämiin. Ei tää maailma pyöri teidän ympärillä, eikä teillä ole mitään oikeutta purkaa tätä itsekkyyttä viattomiin lapsiin!

Äänestä
  • Juu olis ollut kiva kun olisit lukenut aloittajan tekstinkin. Mutta kiitos vuodatuksesta joka ei millään tavalla liity ap: tilanteeseen!

    Äänestä

  • angryfågel kirjoitti:

    Juu olis ollut kiva kun olisit lukenut aloittajan tekstinkin. Mutta kiitos vuodatuksesta joka ei millään tavalla liity ap: tilanteeseen!

    Minä päätän nyt poistua keskustelusta koska se on mennyt lapselliseksi nahisteluksi eroni syistä ja muusta epäoleellisesta. Tiedän nyt mitä teen, mutta samalla oli kyllä mukava huomata, että sitten loppujenlopuksi voin olla varma että minun lapsistani ei kasva toisia nenänvartta pitkin katsovia omahyväisiä pahanpuhujia joita kohtasin vielä töissä ollessani ja samaa asennevammaa täälläkin. Minä ainakin tiedän että lapseni rakastavat minua ja minä heitä. Sen huomaa kun löhötään sohvalla ja nauretaan ja heitetään huumoria asiasta kuin asiasta. Niin ne halaa ja antaa pussailla kuin pieninäkin ja kertoo huolensa kuin ilonsakin. Minun lapset on vahvoja ja kauniita. Kauniimpia kuin kenenkään muun ja koska ovat kärsineet he ovat ylivertaisia minun silmissäni. Muiden lapsista ei voi edes puhua samana päivänä. Siksi en oikeastaan nykyisenkään mieheni lapsia en arvosta. He ovat selkärangattomia pullamössöjä joissa ei ole tippaakaan sisua.Veteliä vanhempiensa helmoissa roikkujia. En voi vain kuin toivoa että elämä testaa heitäkin vielä rankasti. Ehkäpä ensimmäinen koe on sitten vaikka kokeilla sitä selviytymisleiriä isänsä kanssa ilman armasta äitipuolta puolustamassa, hoitamassa ja puuttumassa asioihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikävähkö tilanne kirjoitti:

Me ei olla oikeastaan mikään uusperhe ja lapset ei asu kanssamme. Minä käyn tapaamassa lapsiani toisella paikkakunnalla ja miehen lapset käyvät kotonamme. Minä olen sen verran hirveä nainen ja äiti, että en jaksa lapsia. Lapset aiheuttaa minulle väsymystä ja tunteen ihan kuin olisin kuollut tai elämä naftaliinissa sen aikaa kun ne on läsnä. En tietenkään anna tämän näkyä. Omia lapsiani rakastan tietysti en vain jaksa heitä joka päivä. No kun tulen kotiin aivan uupuneena lasten tapaamisesta kohta tulee miehen lapset käymään. Silloin olo on jo se että elän painajaista. Parisuhteemme on hyvä. Emme riitele ja elämä on leppoisaa ja rauhallista, mutta auta armias kun miehen lapset tulee. Mieheni muuttuu täysin. Hänestä tulee kiukkuinen, äkkipikainen ja etäinen. Sellainen hän on lapsille ja minulle. Ains ei uskalla edes puhua. Lasten kasvatusta koskevat asiat jää minulle ja parhaimmillaan mies häipyy koko päiväksi harrastuksiinsa. Minä jään lasten kanssa kotiin. Ongelmana on se että miehen lasten pitäisi muuttaa meille. Mitä helvettiä sitten tapahtuu kun minä olen jatkuvasti ahdistunut ja mies vihainen. Parisuhteelle en ainakaan uskalla kovin korkeaa ikää laskea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu