Olen ihan rikki. Särkynyt. Oloni on kuin kuollut. Olin ennen iloinen, seurallinen ja sosiaalinen. Nyt elämäni on ahdistavaa, olen sisäänpäin kääntynyt ja hiljainen.
Mikä minut muutti? Rakastuin järjettömästi 7 vuotta sitten mieheen, jonka luulin olevani elämäni mies. Olin totaalisen sokea ja huimapäisesti rakastunut. Uskoin kaikki valheet, sadut ja kehut. Sain kuulla kuinka ihana nainen olen, kaunis, seksikäs ja herttainen.
Kaikki on nyt toisin. Mieheni elää pelkästään itselleen. Sanoo kauniita asioita edelleen, mutta toimii koko ajan toisin. Esim. alussa haaveilimme matkustamisesta, mutta miten kävi? Mieheni matkustelee kyllä, mutta kavereiden kanssa. Mies ostelee itselleen tavaroita ja minä hoidan arjen maksut.
Nyt silmäni alkavat hiljalleen avautua ja näen kuinka olen elämäni pilannut. Olen typerä lehmä.
Meillä ei ole yhteisiä lapsia, molemmilla on omat lapsensa edellisistä liitoista. Minulla on oikein hyvät ja rakkaat välit lasteni kanssa. Jos heitä ei olisi, en jaksaisi enää päivääkään.
Haluaisin mielelläni keskustella jonkun toisen särkyneen sydämen kanssa.
Mikä minut muutti? Rakastuin järjettömästi 7 vuotta sitten mieheen, jonka luulin olevani elämäni mies. Olin totaalisen sokea ja huimapäisesti rakastunut. Uskoin kaikki valheet, sadut ja kehut. Sain kuulla kuinka ihana nainen olen, kaunis, seksikäs ja herttainen.
Kaikki on nyt toisin. Mieheni elää pelkästään itselleen. Sanoo kauniita asioita edelleen, mutta toimii koko ajan toisin. Esim. alussa haaveilimme matkustamisesta, mutta miten kävi? Mieheni matkustelee kyllä, mutta kavereiden kanssa. Mies ostelee itselleen tavaroita ja minä hoidan arjen maksut.
Nyt silmäni alkavat hiljalleen avautua ja näen kuinka olen elämäni pilannut. Olen typerä lehmä.
Meillä ei ole yhteisiä lapsia, molemmilla on omat lapsensa edellisistä liitoista. Minulla on oikein hyvät ja rakkaat välit lasteni kanssa. Jos heitä ei olisi, en jaksaisi enää päivääkään.
Haluaisin mielelläni keskustella jonkun toisen särkyneen sydämen kanssa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Just joo ne kaunopuheet, voiko ihmiset olla niin yksinkertaisia ja luulla, että on olemassa edes mahdollisuus saada kaikkea.
Vai että lupasi matkustelua, kehui kauniiksi ym.ym. Kyllä jokainen tietää oman kauneutensa ilman toisen sukupuolen kertomaa ja sillä ulkokuorella kun ei edes loppujen lopuksi ole mitään väliä, kyllä se on paljon tärkeämpää.
Tänään juuri katselin erästä nuorta miestä, ihan kivan näköinen ja alla uudennäköinen auto, kiillotettu ja merkkirauta. Kuinkahan moni nainen haluaisi istua autossa ja näyttää kaverin kanssa itseään, varmaan aika moni.
Vaan jää tietämättä tärkeitä asioita. Joten otata se auton tai motskarin rekisterinumero ylös ja tarkista autorekisterikeskuksesta tiedot, sieltä näkyy sellainenkin tieto, onko peli oma vai rahoitusyhtiön tai jopa jonkun muun. Eli kertoo paljon enemmän tietoa, kuin kaveri ehkä kertoo itse.
Jos nyt menet ihastumaan tyyppiin tuon ulkoisen habituksen, joko auton tai äijän vuoksi, tarkistaisit sentään onko sen arvoista.
Aika moni valehtelee, joten kun mennään saman katon alle ja valheen saattelemana, ei siitä kovin hyvää suhdetta voi saada aikaan koskaan, ei ihme että erotaan, kun ei edes pienimmistä asioista oteta selvää.
Höpöp höpö - et pilaa koko elämääsi. Vai matkustelee kavereiden kanssa mutta sinä et pääse mukaan? Eikä maksa kodin menoja? Kertoo tasan kaiken, mikä äijä on. Todella, on miehiä, jotka kehuu kotona vaimoa - imartelee, ihan vaan ilman muuta sisältöä kuin se, että pääsee taas seuraavan kerran yksin lomalle. Olet jo viisaustason ylittänyt, jos miehen kehupuheet eivät tehoa, jos olet huomannut että niitä viljellään oman edun vuoksi.
Saako kysyä. Olitko salasuhteessa tähän mieheen, tai mies varattu. kun aloititte?
Toivottavasti ei käynyt niin, että ensimmäiseen liittoosi " kyllästyneenä " retkahdit tämän miehen kyytiin, joka lipevä kielisenä hokutteli sinut luokseen ja samalla rikoit vanhan perheeesi ?
Jos näin on käynyt niin en voi tuntea kovin suurta empatiaa sinua kohtaan, tällöin olet saanut mitä olet tilannut.
Kerro vähän lisää taustasi. Mies kuulostaa lähinnä niljakkaalta pelimieheltä, jonka kyytiin sinun ei koskaan olisi tullut lähteä.
Kiitos tosi "kannustavista" puheista. Asuin yksin lasteni kanssa kun aloin seurustella tämän miehen kanssa. En retkahtanut komeaan autoon tai ulkoiseen habitukseen.
Totta puhuen en oikeasti odottanut näin tuomitsevia puheita vaan aitoa keskustelua.
Siksi saat varmaan tuomitsevia puheita, koska vaikutat sinisilmäiseltä ruikuttajalta.
Olet itse tajunnut, mikä on pielessä, mutta et tee mitään. Siinä on hankala neuvoa tai lohduttaa kun aisa herättää lähinnä turhautumista.
Jos miehesi maksattaa sinulla kodin laskut, ÄLÄ MAKSA.
Jos olet ollut 7 vuotta suhteessa, ei KOKO ELÄMÄSI ole pilalla. Luultavasti noistakin vuosista on jokunen ollut ihan hyvä. Jos ne ovat olleet kaikki ihan kökköäjä, niin on se taas yksi syy ihmetellä sinua.
Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja käyt pelisääntökeskustelun miehesi kanssa. Jos se ei tuota tulosta, niin otat ja jätät sen. Turha lykätä asiaoita ja vaikertaa maailman pahuutta, kun ainoa joka niitä voi muuttaa on sinä itse.
"Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja käyt pelisääntökeskustelun miehesi kanssa. Jos se ei tuota tulosta, niin otat ja jätät sen."
Et kerro, että miten kotityöt on jaettu, mutta epäilen, että nekin kaatuvat sinun harteille. Älä ala kenenkään piiaksi. Teet oman osuutesi ja thats it! Arkielämään kuuluvat kustannukset jokaan kummallekin tulojen mukaisesti. Ja kumpikin osapuoli huolehtii omien lastensa kulut pääsääntöisesti.
Ongelmasi ja tuntemuksesi ovat minulle eroa edeltävästä elämästäni hyvin tuttuja, paitsi että lapset olivat yhteisiä ja minä maksoin heidän ruuat, harrastukset, vakuutukset, urheiluvälineet jne., koska lapsilisä tuli minun tililleni.
Miehillä on kumma tyyli vedota kotitöiden jakamisen yhteydessä mm. siihen, että he tekevät polttopuita ja tarvittaessa pieniä remontteja. Näillä satunnaisilla hommilla yritetään luistaa arkisista askareista kuten ruuanlaitto, siivous ja pyykkäys. Polttopuiden pilkkomista ja pikkuremontteja vertaisin itse ennemminkin mattojen/ikkunoiden pesuun ja verhojen ompeluun/lahkeiden lyhentämiseen.
Minunkin mieheni humputteli tulonsa ihan älyttömiin asioihin, esim. vesisuksiin ja kanoottiin, joita ei koskaan käytetty. Osituksen yhteydessä kävi sitten ilmi, että miehellä oli sellaista velkaa, josta minä en tiennyt peräti 30000 e...
Kiitos Pihamittari asiallisesta kommentista. Voi olla että olen säälittävä, sinisilmäinen ruikuttaja (kuten joku kirjoittaja totesi), mutta ei se elämä aina mene käsikirjoituksen mukaan.
Tuo jako kotitöihin ja remonttihommiin kuulostaa myös tutulle. Niin se meilläkin menee... tai on mennyt. Nyt yritän jakaa kotihommia meille molemmille... tosin aika laihoin tuloksin. :(
Olipa Pihamittari kurja kuulla, että miehesi oli tehnyt velkaa sinun tietämättäsi. Mutta jostain sait kuitenkin voimaa ottaa elämä omiin käsiisi. Voisitko sinä kertoa siitä minulle enemmän? Koska oikeasti neuvoja tarvitsen, en tuomitsemista tai arvostelua.
Anteeksi, jos vaikutti tuomitsevalta. Johtui siitä, että taustatietoa tarvitaan. Miehesi vaikutti "naisen vaihtajalta", tyypiltä joka vaihtaa naisesta toiseen niin, että pettää edellistä uuden kanssa jo enne eroa. Juuri sellaiset miehet on yliromanttisia, aluksi, muttakun arki alkaa, alkaa myös miehen omat kuviot-uusi nainen saa samaa kylmää kyytiä kuin ex sai. Kandee muuten puhua miehen exälle, jos olette ystäviä, ja jutella, jos on luottovälejä. Ex voisi tietää mikä mies todella on.
Koetapa vaan keskustella miehesi kanssa. Vaikka perheneuvojalla. tai avioliittoneuvojalla....jos mies haluaa edelleen jatkaa entiseen tyyliin, sinun on mietittävä plussat ja miinukset, kuunneltava sydämesi ääntä ja tehtävä päätös. Joko asiat paranevat suhteessanne, tai sinä keksit muuta ajankulua, uusia harrastuksia, ystäviä tms. elämääsi tai sitten jätät tämän suhteen.
Otan osaa, ei ole helppoa kai kenelläkään joka on yksin, tai parisuhteessa. Kuitenkin helpompaa on elää vaikka lastenkin kanssa tai yksin, kuin todella vaikeassa parisuhteessa.
itse elän eron jälkeen yksin, ja onnellisempi näin. ainahan on se toivonkipinä ja mahdollisuus että voin löytää onnellisesen suhteen, mutta juuri nyt on ihana elää ilman miestä. Olen todella sinut asian kanssa. Kun on täyttä eämää niin paljon, ei ehdi kaivata joka emiestä rinnalle.
Tee jotain tilanteellesi. Välitä itsestäsi älä jää uhrin asemaan. Tee lista kotitöistä ja mikä aika niihin kuluu, ja jaa hommia miehelle. samoin ruokalaskut jne. älä anna käyttää itseäsi hyväksi. mun mies yritti hyötyä taloudellisesti mutta muutin pois. ok, elatusmaksuissa pihistellyt, mutta eipähän tartte miestä elättää.
Niin, olen minä välillä itsekin miettinyt, että mahtaakohan minun miehelläni olla toinen nainen kierrossa...
Pariterapiassa olen käynyt ja yritin saada mieheni mukaan, mutta hän ei suostunut. Päätin, että käyn sitten vain itse purkamassa ajatuksiani.
Olen puhunut myös mieheni kanssa. Tai siis minä puhun ja hän kuuntelee... mutta ei hän ota juuri kantaa mihinkään. Lupaa tehdä enemmän kotitöitä ja tekeekin niitä viikon verran ja sitten se unohtuu. Lupaa maksaa enmmän laskuja, mutta sekin jää unholaan.
Mutta vaikka se tuntuu julmalle lukea, että olen jäänyt uhrin asemaan, niin onhan se totta. Olen ollut aikamoinen nahjus ja jäänyt vain ahdistuneena katsomaan miten elämä menee ohi.
Olen ollut iian heikko ja surkea rätti ja saan oikeasti syyttää vain itseäni. Täytyypä tehdä kuten edellinen kirjoittaja sanoi, listata plussia ja miinuksia ja miettiä mitä elämältäni oikeastaan haluan. Tai, kyllähän minä jo tiedän mitä haluan; haluan nauraa, iloita, jutella, HALUAN ELÄÄ ja kokea yhdessä toisen kanssa. En halua istua yksin kotona odottamassa, että koskahan on minun vuoroni.
Älä suotta syytä itseäsi. Kaikkihan tekevät välillä virhevalintoja. Kyllä se, jos mies ei edes lähde terapiaan, olisi ainakin minulle vahva signaali siitä, ettei mikään tule muuttumaan.
Tämän kokemuksen jälkeen et usko enää kauniita puheita, vaan tekoja. Kunnollisia miehiä on vaikka kuinka paljon, mutta helppoheikit onnistuvat iskemisessä paremmin. Ansaitset parempaa. Saat terapiassa apua eroon, jatka vain siellä käymistä. Kaikkea hyvää.
Tarinasi on niin tuttua.
Meitä on paljon, jotka olemme kokeneet samaa.
Itsekin pyristelin vuosia huonossa suhteessa odottaen, että kaiki muuttuu paremmaksi.
No ei muuttunut ei. Suhteen lopettaminen ei ole koskaan helppoa. Ei ainakaan minulle, vaikka itsellä olikin paha olo koko ajan.
Keräsin lopulta voimani ja sanouduin irti miehestä, joka käytti minua vain hyväkseen.Hän jopa sanoi minulle kerran, että sinut on otettu sitä varten, että olet hiljaa ja teet mitä käsketään. Kuin kylmää vettä kasvoilleni. Minä luulin, että menimme yhteen, koska välitimme toisistamme.
Nyt olen elänyt jo vuosia ensin lasten kanssa ja kohta jään yksin, kun kuopuskin pian lentää pesästä. Päivääkään en ole katunut ratkaisuani. Nyt voin hengittää vapaasti ja olla ihan vain oma itseni.
Uutta suhdetta en ole kaivannut. Nyt voisi olla sen aika, kun nuorin lapsistakin on pian aikuinen.
En tiedä uskallanko enää luottaa keneenkään, mutta toivon, että joku jossain olisi vielä minua varten. Jos ei ole, niin sitten elelen itsekseni. Ei sekään niin kamalaa ole.
Lueskele muiden narsistin uhrien tarinoita netissä (NUT ry ym.) ja ota opiksi. Pahempiakin on käynyt, älä yhtään tunne häpeää.
Miehesi hävetä kuuluisi, mutta hän ei osaa!
Särkyneeseen sydämeen auttaa kivikova ja jääkylmä järki, joten käytä niitä, niin et kuulosta siltä, kuin olisit hypännyt keskiajalta elämään tätä päivää. Jos mies matkustaa ja sinä maksat arjen pyörityksen, niin se kuulostaa siltä, kuin korviesi välistä puuttuisi se elin kokonaan, jossa sen järjen pitäisi piileksiä.