Eli miten pääsee opetustehtäviin yliopistoon. Luennoimaan siis. Täytyykö olla tutkija, tohtori, professori vai mikä? Oman alan erityisosaaminen ainakin tärkeää. Vai onko näillä luennoijilla joku oma ammatti ja tekevät tuota sivutoimenaan.
Valaiskaa.
Valaiskaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Usein taitavat olla lisensiaatteja ja tohtoreita noin muodolliselta koulutukseltaan. Assistentit joutuvat jotain opettamaan maisteripohjaltakin.
Tutkijoita on erilaisissa työsuhteissa, mutta harvemmin niihin opetustehtäviä pakon edessä taitaa kuulua - toki jos haluaa, voinee luennoida omista intresseistään. Proffat töihin luennointi kuuluu, dosentit pauhaavat hieman vapaammin jne.
Joku paremmin tietävä voi valistaa paremmin, minähän teen vaan työtäni, enkä katso mitä muut tekevät. ;)
Luennoijat ovat yleensä väitelleitä, mutta poikkeuksiakin on. Koska Suomen Akatemian tutkijakoulut ovat lisänneet valmistuvien tohtorien määrää, on tulevaisuudessa luultavaa,
että opetusvirat täytetään tulevaisuudessa väitelleillä.
Luennoijat toimivat monilla virkanimikkeillä,
joita ovat mm.
Professori: Ansioitunut tutkija, vaatii yleensä useita vuosia tutkimustyötä väittelyn jälkeen
Yliopistolehtori/Opettava tutkija: Yleensä
väitellyt tutkija
Assistentti: Yleensä jatko-opiskelija, joka luennoi väitöskirjan tekemisen ohella.
Dosentti: Pätevyyttä kuvaava arvo, väitellyt ja tehnyt toisen väitöskirjan verran tutkimusta. Saa palkkansa esim. jostain tutkijanvirasta.
Yleensä siis yliopiston opettajat tekevät tutkimusta, ja opetus muodostaa vain osan heidän työstään. Paitsi opetusviroista, monet saavat palkkansa tutkimusprojekteista. Jos yliopisto-opettaminen kiinnostaa, kannattaa mennä rohkeasti juttelemaan opettajille, ja kysymään,
miten valmistumisen jälkeen voi ryhtyä tutkijaksi
(ts. aluksi väitöskirjan tekijäksi), ja miten yliopistoura omalla alalla yleensä käynnistyy
(alat ja kilpailu paikoista ovat usein hyvin erilaisia, esim. tekniikassa tai humanistisilla aloilla).
Minä olen luennoimassa sivuhommana ihan maisterin papereilla (tosin olen jatko-opiskelija). Minua pyydettiin hommaan, koska tunnen asian paremmin kuin kukaan yliopistolla. Raskasta oman työn ja opiskelujn ohella, mutta saahan täsät hyvää meriittiä mahdollista yliopistouraa varten.
Niinpä suositukseni on, että hakeudut yliopistopiireihin, jollet niissä vielä ole, ja yrität hienovaraisesti markkinoida erityisosaamistasi.
Edellä esitetty ei kyllä pidä läheskään paikkaansa, sillä kyllä niitä luennoitsijoita on melko lailla ihan maisteripohjaltakin - ei tarvitse olla siis lisuria/väitöskirjaa pohjalla, että voisi toimia luennoitsijana/yo-opettajana. Tosin usein nämä maisteripohjalta opettavat ovat sitten jatko-opiskelijoita, kuten mm. edellinen kirjoittaja.
Ns. tuntiopettajaksi pääsee jopa jo perusopiskelijana. Mm. teknisillä aloilla näitä on paljon peruskurssien vetäjinä. Ja kyllä syventäviä opintoja itse suoritteleva pystyy yliopistossa hyvin perusopintoja opettamaankin, ei siinä mitään. Vakituista lehtorin virkaa ei sitten saa ellei ole maisterin paprut valmiina ja mielellään intoa tehdä jatko-opintoja. Yliassistentuurit, tutkijalehtoraatit, professuurit ja muut "ylemmät" virat ovat sitten niitä vähintään lisuri/väitöskirja/ammattitutkija -tason paikkoja.
Itse opetan avoimessa yo:ssa englannin tekstinymmärtämisen kurssia ja kirjoitan yliopistolla gradua.
Ainakin tietoliikennealalla tämä toimii niin, että ellet muualta saa töitä, menet Nokialle. Ja ellet kelpaa sinnekään, menet luennoijaksi teknilliseen yliopistoon :)
...tiedän kyllä että Suomen IT-ala on pohjasakkaa...
Ajattelen tässä niitä luennoitsijoita, joita omissa opinnoissani on tullut vastaan. Suurin osa on ollut professoreita/lehtoreita eli väitelleitä. Osa on ollut myös jatko-opiskelijoita. Lisäksi laitoksellamme käy välillä luennoimassa ihmisiä, jotka ovat aikoinaan valmistuneet maisteriksi ja tätä nykyä töissä jossain ei-akateemisessa paikassa, ja luennoivat silloin tällöin sivutoimisesti.. Lisäksi kurssien avustavissa tehtävissä on usein ihan opiskelijoita.
... mutta yleensä ottaen luennoitsijoilta vaaditaan tohtorintutkinto, ja vahva tieteellinen tausta, ainakin lääketieteellisessä jossa itse luennoin. Jos itse ei ole väitellyt, niin siinä tapauksessa kokemus opetettavasta asiasta pitää olla pitkä (= vuosikausia). Periaatteessa kukin tutkimuslaitos voi itse määritellä ne perusteet millä hommat hoidetaan. Yleensä yliopistotasolla opetus tulee muiden hommien päälle (tieteen tai lääkjärin työn harjoittamisen), joten kukaan ei juuri hingu kyseiseen tehtävään...