Olemme olleet yhdessä reilut 10 vuotta, josta naimisissa 7 vuotta. Suhteemme ensimmäisinä vuosina puhuimme tulevaisuudesta, tavoitteista ja unelmista. Tiedän, että kaikki ei ole ruusuilla tanssimista. Kuitenkin olen jo pidemmän aikaa miettinyt, pitäisikö lähteä vai jäädä.
Näiden 10 vuoden aikana olen itse opiskellut lukion jälkeen ammatin ja tehnyt samalla kokopäiväisesti töitä, välillä jopa kahta. Samanaikaisesti olen saanut opiskelun ja töiden kautta paljon ystäviä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Ostimme aikanaan pienehkön asunnon. Koska halusimme ostaa isomman, pystyimme tämän toteuttamaan säästöjeni avulla. En varmastikaan ole täydellinen tai maailman helpoin ihminen.
Näiden 10 vuoden aikana aviomieheni on edelleen samassa työpaikassa eikä ole tehnyt elettäkään edetäkseen työpaikallaan parempiin tehtäviin tai kouluttautunut mihinkään ammattiin peruskoulun jälkeen. Mieheni ei ole kuitenkaan tyytyväinen työssään, vaan valittaa aikaajoin työnsä kurjuudesta. Vapaa-aika miehelläni on mennyt kaikkien 10 vuoden ajan konkreettisesti playstationin ja television äärellä. En ole tutustunut yhteenkään aviomieheni kaveriin, koska niitä ei ole tai hän ei pidä kehenkään minkäänlaista yhteyttä. Aviomieheni on vuodesta toiseen aina kotona jokaisen minuutin, mikäli ei ole töissä tai minä en ole keksinyt menoa johonkin paikkaan.
Pelkään ottaa aviomiestäni aveciksi kenenkään ystäväni mihinkään juhlaan tai illanviettoon, koska mieheni alkaa alkoholin vaikutuksen alaisena käyttäytyä yleensä aggressiivisesti ja joudun vahtimaan koko illan, ettei hän päätä vetää ketään turpaan tai aiheuta yleistä pahennusta. Varovaisesta vahtimisestani huolimatta en ole onnistunut pitämään aviomiehestäni riittävän hyvin huolta, ja näin hänen aggressiivinen käyttäytymisensä on aiheuttanut itselleni lukuisia kertoja häpeää ja noloja tilanteita. Osa kavereistani on alkanut pitää vähemmän yhteyttä, ja osa on kutsunut sittemmin vain minut sanoen, etteivät halua miestäni paikalle hänen mahdollisen aggressiivisen käyttäytymisen takia.
Normaalisti kun mieheni ei ole juonut alkoholia, hän on äärimmäisen kiltti, auttavainen ja huomaavainen sekä huolehtii niin kodistamme kuin koirastamme esimerkillisesti. Viihdymme keskenämme hyvin, ja seksi toimii hyvin.
Koen kuitenkin ikävänä sen, että joudun hoitamaan kaikki mahdolliset "tärkeät" asiat yksin. Mikäli mieheni esimerkiksi joutuu joskus kirjoittamaan johonkin kirjeen tai hakemuksen, joudun korjaamaan alkeelliset kirjoitusvirheet jokaisesta virkkeestä. Esimerkiksi osakkeiden ostamisesta/myymisestä tai ajankohtaisista poliittisista aiheista on turha edes yrittää aloittaa keskustelua, koska miehelläni ei ole käsitystä arkielämän ulkopuolisista aiheista eikä kiinnostusta kehittää itseään tai kuulla uusista itselleen ennaltaan tuntemattomista asioista.
Kuulostan kamalalta valittavalta akalta, joka ei arvosta aviomiestään (minkä aukikirjoittaminen tuo tällä hetkellä kyyneleet silmiini). Mietin kuitenkin, pystynkö elämään loppuelämäni tällä tavoin. Minulla on kotona rehellinen minua rakastava mies, jonka joudun kuitenkin pitämään täydellisesti kaveripiirini, työelämäni ja minua kiinnostavien tekemisten ulkopuolella edellä mainituista syistä. Toisaalta tiedän, että moni ei löydä avio-onnea välttämättä koskaan. Pitäisi olla onnellinen siitä mitä on. Tuntuu vaan hyvin usein siltä, että haluaisin lähteä pois. Toisaalta lähteminen tilanteessa, jossa ei megasuuria konflikteja, voi tuntua avioliiton liian vähäpätöiseltä lopettamiselta. En ole kuitenkaan ollut hyvin moneen vuoteen onnellinen.
Näiden 10 vuoden aikana olen itse opiskellut lukion jälkeen ammatin ja tehnyt samalla kokopäiväisesti töitä, välillä jopa kahta. Samanaikaisesti olen saanut opiskelun ja töiden kautta paljon ystäviä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Ostimme aikanaan pienehkön asunnon. Koska halusimme ostaa isomman, pystyimme tämän toteuttamaan säästöjeni avulla. En varmastikaan ole täydellinen tai maailman helpoin ihminen.
Näiden 10 vuoden aikana aviomieheni on edelleen samassa työpaikassa eikä ole tehnyt elettäkään edetäkseen työpaikallaan parempiin tehtäviin tai kouluttautunut mihinkään ammattiin peruskoulun jälkeen. Mieheni ei ole kuitenkaan tyytyväinen työssään, vaan valittaa aikaajoin työnsä kurjuudesta. Vapaa-aika miehelläni on mennyt kaikkien 10 vuoden ajan konkreettisesti playstationin ja television äärellä. En ole tutustunut yhteenkään aviomieheni kaveriin, koska niitä ei ole tai hän ei pidä kehenkään minkäänlaista yhteyttä. Aviomieheni on vuodesta toiseen aina kotona jokaisen minuutin, mikäli ei ole töissä tai minä en ole keksinyt menoa johonkin paikkaan.
Pelkään ottaa aviomiestäni aveciksi kenenkään ystäväni mihinkään juhlaan tai illanviettoon, koska mieheni alkaa alkoholin vaikutuksen alaisena käyttäytyä yleensä aggressiivisesti ja joudun vahtimaan koko illan, ettei hän päätä vetää ketään turpaan tai aiheuta yleistä pahennusta. Varovaisesta vahtimisestani huolimatta en ole onnistunut pitämään aviomiehestäni riittävän hyvin huolta, ja näin hänen aggressiivinen käyttäytymisensä on aiheuttanut itselleni lukuisia kertoja häpeää ja noloja tilanteita. Osa kavereistani on alkanut pitää vähemmän yhteyttä, ja osa on kutsunut sittemmin vain minut sanoen, etteivät halua miestäni paikalle hänen mahdollisen aggressiivisen käyttäytymisen takia.
Normaalisti kun mieheni ei ole juonut alkoholia, hän on äärimmäisen kiltti, auttavainen ja huomaavainen sekä huolehtii niin kodistamme kuin koirastamme esimerkillisesti. Viihdymme keskenämme hyvin, ja seksi toimii hyvin.
Koen kuitenkin ikävänä sen, että joudun hoitamaan kaikki mahdolliset "tärkeät" asiat yksin. Mikäli mieheni esimerkiksi joutuu joskus kirjoittamaan johonkin kirjeen tai hakemuksen, joudun korjaamaan alkeelliset kirjoitusvirheet jokaisesta virkkeestä. Esimerkiksi osakkeiden ostamisesta/myymisestä tai ajankohtaisista poliittisista aiheista on turha edes yrittää aloittaa keskustelua, koska miehelläni ei ole käsitystä arkielämän ulkopuolisista aiheista eikä kiinnostusta kehittää itseään tai kuulla uusista itselleen ennaltaan tuntemattomista asioista.
Kuulostan kamalalta valittavalta akalta, joka ei arvosta aviomiestään (minkä aukikirjoittaminen tuo tällä hetkellä kyyneleet silmiini). Mietin kuitenkin, pystynkö elämään loppuelämäni tällä tavoin. Minulla on kotona rehellinen minua rakastava mies, jonka joudun kuitenkin pitämään täydellisesti kaveripiirini, työelämäni ja minua kiinnostavien tekemisten ulkopuolella edellä mainituista syistä. Toisaalta tiedän, että moni ei löydä avio-onnea välttämättä koskaan. Pitäisi olla onnellinen siitä mitä on. Tuntuu vaan hyvin usein siltä, että haluaisin lähteä pois. Toisaalta lähteminen tilanteessa, jossa ei megasuuria konflikteja, voi tuntua avioliiton liian vähäpätöiseltä lopettamiselta. En ole kuitenkaan ollut hyvin moneen vuoteen onnellinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Epätietoinen______
On hyvä, että halusit ja jaksoit kirjoittaa ns. auki asioista, jotka vaivaavat mieltäsi. Pohdit pitkää parisuhdetta ja sitä pitäisikö lähteä vai jäädä.
Kerroit, että alkuaikoina puhuitte tulevaisuudesta, tavoitteista ja unelmista. Vuosien myötä nuo asiat muuttuvat.
Oletteko ollenkaan pystyneet keskustelemaan viime aikoina omista tavoitteista niin, että molemmat ovat tietoisia toisen tavoitteista ja siitä mitä yhteisiä tavoitteita tai unelmia teillä on? Ymmärrän sen, että on vaativaa jos vaan toinen on aloitteellinen asioiden hoidossa tai keskustelun avauksessa. Puolisosi ei kuitenkaan voi tietää sinun tyytymättömyyttä tilanteeseen, jos et sitä hänelle suoraan kerro. Tilanteiden tasoitteleminen eli vaikeiden tilanteiden välttäminen voidaan nähdä myös ongelmien kohtaamisen siirtämisenä. Joku viisas on joskus sanonut, etteivät ongelmat katoa siirtämällä vaan kohtaamalla.
Kertomasi perustella kuulen sen, että parisuhteessanne on myös paljon hyvää. Toivon, että sitä on riittävästi.
mono-ohjus
Ydinkysymys lienee, mitä itse avioliitolta odotat. Teetkö asioita, koska niin vain on tapana? Alkoholin käytöstä olisi kyllä paras puhua. Voisiko mies olla kokonaan ottamatta? Ei ole sinun tehtäväsi ottaa vastuuta miehesi käytöksestä.
Olen itse miestäni koulutetumpi. Mieheni on silti yleisesti kiinnostunut maailman menosta, puhuttavaa siis riittää. Työni sisällöstä mieheni ei ymmärrä juuri mitään, mutta ei se minua haittaa. Hyväksyn sen, että työelämäni ja perhe-elämäni ovat erilliset. Tapaan työkavereitani kodin ulkopuolella ilman miestäni.
Miehelläni on vain pari hyvää ystävää, lisäksi meillä on yhteisiä tuttuja. Hän ei ole mikään seuraihminen. Menen sitten juhliin vaikka yksin tai lasteni kanssa, käyn konserteissa siskoni tai kavereideni kanssa jne. Ei hänen tarvitsekaan olla kiinnostunut samoista asioista. En häpeä miestäni enkä myöskään selittele hänen puolestaan. Miehelläni ja minulla on kuitenkin myös yhteistä tekemistä, lapsia ja suunnitelmia tulevaisuuden suhteen.
Kuulostaa siltä, että ajattelet voivasi olla onnellinen, jos mies vain olisi toisenlainen. Entäpä, jos kääntäisit katseen itseesi: mitä haluat ja miksi? Ei aina tarvitse tehdä niin kuin kaverit, naapurit tai omat vanhemmat. Mistä mallit tulevat? Kenelle elät?
Ketään ihmistä ei ole tehty toista varten, kukaan ei voi täyttää kaikkia toisen tarpeita. Eri ihmisten kanssa voi toteuttaa erilaisia puolia itsestään ja jakaa erilaisia asioita. Kaiken ei tarvitse olla yhteistä, kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä. Jos joku välttelee puolisoasi, mitä väliä? Minulla on kaveri, josta mieheni ei pidä eikä hänen tarvitsekaan. Ystävyyssuhde on silti yksi osa-alue elämässäni eikä minun tarvitse sitä piilotella. Puolison ei tarvitse olla (ainoa) omaa identiteettiä ja elämän sisältöä määrittelevä tekijä.
Jotkut parit tekevät kaiken yhdessä, mutta on myös sellaisia, joilla on lähinnä omat juttunsa. Pääasia, että on jotakin yhteistä ja tunne siitä, että on puolisolle ainutlaatuinen. Hyvä, uskollinen puoliso ei ole itsestäänselvyys. Sitä kannattaa arvostaa ja se kannattaa kertoa myös puolisolle.
Olet tullut huomaamaan, että olet myynyt itsesi alihintaan, ja mietit, voisiko kaupan perua. Tunnet, että sinulla rahkeet riittäisivät paljon parempaan.
Koska teillä ei ole yhteisiä lapsia, et tee pahaa rikosta, jos purat liiton, jos kohta se ei ole kovin ylevääkään. Et vain pysty rakastamaan miestä, jota et pysty ihailemaan.
...kaikki se kestää..