Musikaalisia tuttavuuksia etsimässä

Olen 25-vuotias mies Tampereelta, ja etsin seuraa harrastuksiin ja vapaa-ajan viettoon. Olen melko musikaalinen; soitan pianoa/syntikkaa ja osaan myös jonkin verran laulaa, mitä haluaisin oppia lisää. Olen laulanut muutaman vuoden kuorossa. Kitaralla osaan soittaa joitakin perussointuja. Aikanaan soitin klassista musiikkia, mutta selvästi enemmän pidän kevyestä musiikista, esim. pop/rock. Musiikki on itselleni tunteellisesti hyvin puhuttelevaa. Pidänkin enemmän musiikin fiilistelystä kuin taustalla kuuntelusta.

Etsin uusia tuttavuuksia erityisesti yhteismusisointiin, yhdessä laulamiseen, musiikista keskustelemiseen tai muulla tavoin musiikista yhdessä nauttimiseen (esim. keikat, konsertit) kahdestaan tai isommalla porukalla. Jos olet musikaalinen tai musiikki on elämässäsi jollain tavalla erityislaatuisessa asemassa, niin laita viestiä! Vietän aikaa mieluiten kasvotusten, mutta netissä jutteluakin voi kokeilla. Jos tunnet jonkun muun, joka on vastaavaa seuraa vailla, niin laita viestiä eteenpäin!

Ota yhteyttä s-postilla: mie89 [at] suomi24.fi

0

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        24
        4722
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        33
        3543
      3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        54
        3434
      4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        20
        3350
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        123
        2940
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        28
        2690
      7. Antifasismi - mitä se on?

        Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
        Maailman menoa
        12
        2361
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        116
        2360
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2175
      10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        33
        1774
      Aihe