Vanhempieni luona käyminen alkaa olla niin ahdistavaa että mieluummin olisin käymättä. Tässä 30 vuotta olen itsekin tuosta touhusta kärsinyt, mutta eivät tunnu sitä ymmärtävän että alkaisi olla aika muuttaa eri mökkeihin. Olen ainoa lapsi enkä halua valita puolia tai olla kenenkään terapeutti, haluan elää omaa elämääni ja mieluummin vaihtaisin vain puhelimessa kuulumisia. En kuitenkaan vain jotenkin pysty vanhemmilleni sanomaan, että hoitkaaa asianne ja katsellaan taas sen jälkeen.
Olen huolissani siitä miten isäni pärjäisi yksinään. Hän käyttäytyy narsisistisesti ja lapsellisesti, kuitenkaan en pysty hänellekään täysin selkääni kääntämään. Minulla on sellainen olo että haluaisin vetää pussin päähäni ja olla vain omassa rauhassani. Olen pattitilanteessa mitä tehdä? En halua katkoa välejä kehenkään, mutta en myöskään haluaisi käydä vanhempieni luona enkä nyt ole käynytkään kuin "silloin kun on pakko" eli noin 3-4 kertaa vuodessa. Mutta sekin on ollut niin ahdistavaa että siitä toipumiseen menee aina viikko. Vanhempieni yhteiselo vaikuttaa niin moneen asiaan etten edes jaksa listata kaikkea. Miten ihmeessä minä ulkoistan itseni tästä touhusta loukkaamatta ketään?
Olen huolissani siitä miten isäni pärjäisi yksinään. Hän käyttäytyy narsisistisesti ja lapsellisesti, kuitenkaan en pysty hänellekään täysin selkääni kääntämään. Minulla on sellainen olo että haluaisin vetää pussin päähäni ja olla vain omassa rauhassani. Olen pattitilanteessa mitä tehdä? En halua katkoa välejä kehenkään, mutta en myöskään haluaisi käydä vanhempieni luona enkä nyt ole käynytkään kuin "silloin kun on pakko" eli noin 3-4 kertaa vuodessa. Mutta sekin on ollut niin ahdistavaa että siitä toipumiseen menee aina viikko. Vanhempieni yhteiselo vaikuttaa niin moneen asiaan etten edes jaksa listata kaikkea. Miten ihmeessä minä ulkoistan itseni tästä touhusta loukkaamatta ketään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
No mitäpä jos sanoisit asian ihan suoraan. Usein se auttaa.
"Mitä jos muuttaisitte eri mökkeihin, kun tuo ei tunnu sujuvan. Tai menisitte terapiaa. Tai koettakaa käyttäytyä edes sen aikaa, kun olen täällä, kun en muuten enää jaksa enää millään tulla."
Meidän vanhemmat muuttivat eri mökkeihin, sain äitini "palvelutaloon" huonokuntoisuutensa vuoksi. Isäni jäi omaan mökkinsä, jossa nyt sitten itkeskelen yksinäisyyttään. Annan itkeä, en jaksanut enää hänen väkivaltasuuttaan . Käyn vain pakolliset asiat hoitamassa, kaksi kertaa kuukaudessa. Ovatpahan jo terveydenhuollossakin huomanneet tämän vuoden aikana että näin on parempi, ettei minun oman jaksamisen vuoksi voi isäni paapoa. Minulla on myös oma tasapainoinen perhesuhteet mieheeni ja jo aikuiseen lapseen. Onnekseni sain äitini loppuelämän rauhalliseen kotiin, jossa kaikki peruspalvelut sujuvat, tosin kaikesta maksetaan toki äitini varallisuuden mukaan. Ihanaa loppuelämään kaikille.