olet sinkku ja sinkuksi taidat jäädä ? Siis että jos haluat puolison niin tinkimään joudut haaveista ja valitsemaan sen jonka vain saat ? Sellainen spontaani ihana ihastuminen ja rakastuminen ei ole sinua varten vaan joudut hakemaan deittiseuraa aktiivisesti ja vielä huonolla menestyksellä. Sinun juttusi on työvoitto ja voit suosiolla unohtaa ne kauneimmat/komeimmat/halutuimmat vastakkaisen sukupuolen edustajat.
Olen mies ja itsellä se taisi olla siinä 25 v. Nuorempana alle 20 v. sitä ei edes huomannut kun oli niin paljon muuta ajateltavaa ja teini-iässä oli kuitenkin ollut aika hyvät saumat tyttöjen kanssa jos vain itse oli ja näytti kiinnostusta.
25 v huomasi että naisten kiinnostus itseä kohtaan esim. ravintoloissa, festareilla, jne. oli pyöreä nolla. Jos ei negatiivinen. Samoin omasta ulkonäöstä johtuen (lyhyt, vaalea, ym.) oli vaikea kuvitella itseään jonkin kauniin naisen viereen. Siinä kuvassa oli iso virhe.
Varmaan sen oman b-luokkaisuuden sulki jotenkin mielestään vaikka näin jälkikäteen kaikki merkit oli näkyvissä. Ja ajatteli että tulevaisuudessa kunhan sitä ja tätä, niin kaikki muuttuu.
Olen mies ja itsellä se taisi olla siinä 25 v. Nuorempana alle 20 v. sitä ei edes huomannut kun oli niin paljon muuta ajateltavaa ja teini-iässä oli kuitenkin ollut aika hyvät saumat tyttöjen kanssa jos vain itse oli ja näytti kiinnostusta.
25 v huomasi että naisten kiinnostus itseä kohtaan esim. ravintoloissa, festareilla, jne. oli pyöreä nolla. Jos ei negatiivinen. Samoin omasta ulkonäöstä johtuen (lyhyt, vaalea, ym.) oli vaikea kuvitella itseään jonkin kauniin naisen viereen. Siinä kuvassa oli iso virhe.
Varmaan sen oman b-luokkaisuuden sulki jotenkin mielestään vaikka näin jälkikäteen kaikki merkit oli näkyvissä. Ja ajatteli että tulevaisuudessa kunhan sitä ja tätä, niin kaikki muuttuu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No, pikku hiljaa huomannut. Ei tämä tilanne ole päässyt yhdessä yössä kehittymään.
Jokaisten pakkien myötä on itsetunto ollut yhä pirstoutuneempi. Viimeinen isku tuli vuodenvaihteessa 2013-2014 eli puoli vuotta sitten. Vielä siihen asti uskoin, että voisin löytää naisen.
Silloin tuli viimeinen isku päin naamaa. Suoraan ja kovaa. Se olis se viimeinen isku, joka lopulta tyrmää vastutajan. Isku, jonka jälkeen kehässä tuomari alkaa laskea kymmeneen.
Monta iskua pystyy ottamaan, mutta viimeinen isku on se, joka pudottaa kanveesiin.
Pikkuhiljaa sen huomasi itsekin. Aluksi sitä ehkä selitteli itselleen huonolla tuurilla, yksittäistapauksilla, omalla liian passiivisella asenteella, jne... Mutta kaiken aikaa alkoi itää epäilys että hitto, joku tässä mättää.
Se luovuttaminenkin tapahtui oikeastaan huomaamatta. Vaikka sitä kävi kavereiden kanssa ulkona viikoittain niin aina harvemmin yritti mitään ja lopulta jätti sen muille. Vuosia sitä silti kävi ulkona ja odotti ehkä ihmettä, heh.
Aika monenlaista vaihetta on tässä asiassa tullut koettua. Nuorena pidin itseäni surkeista surkeimpana ja varmasti ujouteni takia sitä olinkin. Kontakteja tyttöihin ei käytännössä ollut. Pitkään elin aika toivottomissa tunnelmissa kunnes onnistuin hankkiutumaan parisuhteeseen upean nuoren naisen kanssa. Tämä kohotti itsetuntoa ja tuntui että tästä se elämä alkaa. Muutkin naiset alkoivat osoittaa kiinnostusta, ainakin omasta mielestäni.
Valitettavasti vuosien parisuhteen jälkeen tuli ero ja ajattelin että eihän tässä mitään hätää. Aluksi tulikin joitain mahdollisuuksia, mutta olin vielä niin rikki eron jäljiltä että eihän niistä mitään tullut. Sitten kun hiljalleen löysin mielenrauhan ja sinkkuelämäni alkoi sujua, on kaikki mennyt aina vain huonompaan suuntaan. Omasta mielestäni olisin paljon aiempaa parempi kumppaniehdokas nyt, mutta viime vuosina ei ole enää tapahtunut mitään. Työvoitot saattaisivat olla mahdollisia, mutta masentava roolihan se on puoliväkisin suostutella joku ihastumaan itseeni.
Vähän päälle 30-v, kun ei kovastakaan yrittämisestä huolimatta enää minkäänlaista suhdetta löytynyt, vaikka niitä jonkin verran oli nuorempana ollut ja moni ympärillä oli jo mennyt naimisiin ja/tai saanut lapsia.
Työvoitto. Olen kyllä aika varma että jos oikein panostaisin nykyisin kumppanin hakuun; olisin tosi aktiivinen jne. niin jonkun löytäisin. Mutta se tuntuu jotenkin tosi masentavalta kun haluaisin olla itsekin haluttu en vain jonkun yhtä epätoivoisen paras valinta. Valtaosa naisista taitaa ajatella myös just näin ja on mieluummin sinkkuina, heh.
Tuttavapiirissä pari tapausta jossa on tällainen pari, mies vanhempi yksin huoltaja, mies virolainen nainen. Ihan onnellisia tuntuu olevan mutta jotain masentavaa tuossa kuviossa on.
Juuri nyt en tiedä. Vielä muutama viikko sittten olisin sanonut että huonolta näyttää. Kun ei ollut sitä itsevarmuutta ja kokemusta ennestäänkään, niin nettideittailun kokeileminen vei aika paljon uskoa siihen että voisin kumppania löytää.
Nyt olen tajunnut että minulla taitaisikin olla pienet mahdollisuudet. Kun olen tajunnut että pystyn nykyään saamaan ainakin lyhyitä suhteita, niin ei tunnu enää ihan mahdottomalta idealta että vaikka joku lyhyt suhde voisikin muuttua pidemmäksi - tai että ehkä voisi suoraan löytää sen jonkun vaikka nettideitistäkin jos tarpeeksi aluksi harjoittelen ja sitten näen vaivaa etsintään. Ja muistan etten vaadi naiselta ihan liikoja. Hyvää tuuria se kyllä silti vaatii.
En siis ole varma. Pallottelen tällä hetkellä ajatusten välillä että en löydä ikinä sopivaa kumppania - tai että löydän sellaisen, mutta se tulee joka tapauksessa vaikuttamaan merkittävästi muihin haaveisiini.