Olen alkanut pidemmän ajan kuluessa miettimään, että mihin ryhmään vaimoni kuuluu vai pidättekö näitä ominaisuuksia normaaleina?
- omaan tavoitteeseen pääseminen uhkailemalla ja painostamalla
- ei kaipaa läheisyyttä (paitsi seksiä)
- sotkuisuus ei häiritse, oli paikka mikä tahansa
- julkisivu pitää olla kunnossa
- tutun soitaessa, ottaa ns. "kaverimoden käyttöön", eli puhetapa
ja mieliala muuttuu
- tekee itse päätöksiä kysymättä muilta
- dominoiva ja äkkipikainen
- ylikorostaa joskus omia kykyjään
Hieman toisenlainen henkilö, kenen kanssa menin naimisiin..
Hirviömorsian
5
611
Vastaukset
- juuliastar
Jotkut ihmiset pitävät yllään erilaisia rooleja riippuen tilanteesta, esim. koti-mode, työ-mode, kaveri-mode, jotka voivat poiketa toisisaan paljon. Kotona henkilö voi olla jatkuvasti riitelemässä ja raivoamassa, töissä tiukka ja asiallinen, kavereiden kanssa mielistelevä ja mukava. Monesti ulkopuolinen ei huomaa tuota roolia ennen kuin tutustuu häneen lähemmin tai asuu henkilön kanssa 24/7.
Jos esimerkiksi tutustut upeaan naiseen, jolla on kauniit sääret, isot rinnat, huolitellut kasvot ja hiukset, säkenöivät silmät sekä tiimalasivartalo, voi totuus yllättää monet miehet. Naisen suuret rinnat johtuvat täytetyistä rintaliiveistä, hiukset vaativat monen tunnin föönäysoperaation jotta ne eivät näyttäisi harakanpesältä, silmissä on piilolinssit ja todellisuudessa hän pitää pullonpohjalaseja, sääret pitää ajella lähes kahdesti päivässä jotta ne ovat sileät, tiimalasivartalo on saatu aikaiseksi tiukalla korsetilla, ilman paksua meikkikerrosta kasvot ovat täynnä näppyjä ja arpia jne...
Tuo kaunis ulkomuoto on samanlainen rooli kuin nuo eri tilaisuuteen varatut "modet".
Vaimosi on ehkä esittänyt roolillaan haluttavaa ja miellyttävää kun tutustuitte ja olitte seurustelun alkuvaiheessa, pikkuhiljaa se todellisuus on alkanut paistaa roolin läpi. Nyt sinä näet millainen hän todellisuudessa on kun hän on ilman rooliaan ja valepukuaan. - oppeliini1
Miksi edes kysyt?
Seurustelu aika on juuri sitä: tutustumista toiseen henkilloon, huomata hänen hyvät (ja huonot ) puolensa. Olisi täydellisen edesvastuutonta sitoutua avIIIIIoliittoon ihmisen kanssa josta jo edeltäpäin tietää ettei hän ole se oikea ja juuri minulle tarkoitettu.
Sadessaan havaita valtavat punaiset varoitusliput jo hyvissä ajoin, on aika muuttaa kurssia.
Se ei tietenkään tarkoita että teistä tulisi vihamiehet! Ei suinkaan!
Tuo toinen on vain sinulle täysin sopimaton, olet jo itse sen huomannut. Hänelle aivan varmasti loytyy puoliso joka on juuri hänelaisensa - sinä ET ole sitä. Kuten tiedät.
Niinkuin sinullekin loytyy puoliso joka vastaa niitä tavoitteita joita juuri sinä ja vain sinä haluat tulevassa aviiiiiiiiiopuolisossasi.
Tuo seurusteluajan ja valinnan valtava voima ja mahdollisuus! - terapeutille mars
lähinnä uhkailu ja painostus on huono merkki. siinäkin voi kyse olla erilaisesta sosiaalisesta tautasta - ehkä hänen lapsuudenkodissaan on asioista neuvoteltu lipsauttelemalla mitä sattuu uhkauksia, jotka eivät oikeasti tarkoita mitään. tuohon viittaisi se, että hän on äkkipikainen. äkkipikaisuus on ihanaa, kun kyse on seksistä ja rakastumisestä (sait varmasti melkoiset kyydit useamman sata kertaa) mutta siinä on sitten se varjopuolensa. Viestistä ilmenee, että olette asuneet kauan yhdessä. Jokaiseen suhteeseen kuuluu vaihe, jolloin toinen koetaan kielteisenä. Tuskin hänkään sinua pitää yhtä houkuttelevana kuin suhteen alussa. Seksi näyttää sujuvan. Yleensä se kertoo rakkaudesta. Kannattaisiko litomaan lähtemisen sijaan mennä yhdessä juttelemaan parisuhdeneuvojan luokse? Vaimosi saattaa ensin vastustaa mutta siitähän se selviää, kannattaako jatkaa. Jos jätät helposti, saatat olla viiden vuoden päästä copypastaamassa vanhaa viestiäsi suomi24:ään...
- redflagtoo
Tuollaista naista ei jätetä helposti. Mutta toivottavasti onnistuu ennen kuin jälkikasvu on pantu alulle!
- mitäskysyit
Kysyit ryhmää, veikkaan naisnarsistia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267073Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1116188Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400