Miten pitäisi suhtautua?

Naisesi ei taida olla ihan tasapainoisin ihminen. Päällimmäisenä tulee mieleen, että naisesi yrittää manipuloida kaikilla tapaa sua, sun tekemistä että mikä hänelle sopii parhaiten. Pahin on tuo marttyyrimainen tapa ottaa lääkkeitä ja soittaa sitten sulle ja kenties sysätä vielä vastuu siitä sulle. Todella halpamaista!

Mutta vastuu ei ole missään nimessä sinun vaikka miten hän väittää että et välitä siitä blaa blaa blaa.

Mieti nyt pari kertaa että haluatko olla tuollaisessa suhteessa varsinkin jos sä haluaisit lapsia, mutta hän ei. Se on aika iso asia loppujen lopuksi.

Lapsia olisi halunnut minua enemmän ja mahdollisimman nopeasti. Sanoi tuon kommentin myöskin vihaisena ja katui jälkeenpäin. Ylipäätään rupesi se nyppimään, että voi sanoa mitä vain kunhan katuu jälkeenpäin, mutta mitään ei tarvitse tehdä tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.

Suhteessa ollessani yritin aina silloin tällöin saada hänet ymmärtämään sanojensa ja tekojensa vaikutukset, mutta vastaus oli aina tyyliin "Ai noinko sä oikeesti ajattelet musta" ja rupesi soimaamaan itseään kaikella mahdollisella tavalla antaen vaikutelman, että minä ajattelisin niin.

Suhteesta hänen kanssaan ei enää varmaan tulisi mitään, tuskin kuitenkaan niin paljoa tulee koskaan tuosta muuttumaan. Vaikeata tässä on se, että suhteen alussa tuntui, että oli ihan eri ihminen. Kun mainitsin tästä sanoi, että minä olen eri ihminen, kuka tietää mikä on totuus, varmasti riidat on vaikuttaneet minuunkin, mutta oma arvomaailmani on kuitenkin pysynyt samana, kun taas hänen on muuttunut melko radikaalisti.

Avovaimosi vaikuttaa erittäin dominoivalta ja manipuloivalta. Ero voi tuntua raskaalta, mutta ainakin minun mielestäni on hyvä että yhteiselämänne päättyi tässä vaiheessa (eli ennen kuin ehditte avioitua tai saada lapsia). Tilanne olisi voinut käydä vielä raskaammaksi tulevina kuukausina tai vuosina.

On hyvä jos suhteessa on yhteiset pelisäännöt, mutta itse näen naurettavana sen että avovaimosi oli vaatimassa ettet kävisi kavereiden kanssa juomassa. Aivan kuin sinulla ei saisi olla muuta elämää kuin hän.

Ehkä sinun pitäisi olla nyt itsekäs ja jatkaa omaa elämääsi ilman häntä. Jos sinua jää vaivaamaan se, tekeekö hän pahaa itselleen, onko exälläsi ystäviä tai perhettä, joiden kanssa voisit keskustella ja varmistaa että he seuraisivat tilannetta...?

On laaja perhe ja ystäviä. Ongelma on, että en heihinkään halua olla yhteyksissä kun hän luultavasti on kertonut oman versionsa siitä kuinka olen alkoholisti ja pistin viinan hänen edelleen. Mainittakoon, että n. 9-10 kuukauteen ei ole tehnytkään itselleen mitään, muutakun sanonut, että olisi ottanut yliannostuksen lääkkeitä jos niitä olisi ollut tarjolla kun lähdin kesken riidan.

Mietin vain, että aina ennen kun ahdistus kävi liian kovaksi hänkin turvautui alkoholiin (jopa absolutismi päätöksen jälkeen), mutta nyt eron yhteydessä ei ole ollut tarvetta. Merkitsinkö oikeasti kovinkaan paljon? Oliko hän yksinkertaisesti niin hyvä valehtelemaan, vai tiesikö itsekkään mitä haluaa? Kun hänellä oli vaikeaa niin oli kanssani, nyt kun asiat on paremmin hänen kohdaltaan tuntuu ettei ole enää väliä.

Hyvin uskollinen ihminen ja tuntuu, että raamatun (tai ainakin hänen valitsemiensa kohtien) noudattaminen on kaikki kaikessa. Kerran jopa suutuspäissään verrannut homoja murhaajiin. Puhuiko silloin totta vai sanoiko tosiaan kaiken vain ollessaan poissa tolaltaan?

Ihminen on kokonaisuus. Kontrollointi on epätervettä. Hän on varmasti taivas kun on hyvällä päällä, mutta se ei riitä hyvään elämään. Rakkaussuhteen katkaisu tuntuu aina pahalta, menetäthän lähimpäsi, mutta nyt se sattuu vähemmän kuin sattuisi myöhemmin. Eli tsemia kehiin ja etsi hyvä nainen

Ei enää ikinä avosuhteeseen, muutin tyttöystävän kanssa kotoa pois kimppaan kaksistaan. Ei vittu mitä paskaa ku homma lähti käymään. Jokapäivä oli yhtä vitun rutiinia, tule töistä kotiin, tiskaa, hoida eläimet, tee sitä ja vittu tee tätä ja vittu toi jäi tekemät ja se tietää jäkjäkäjäkäjkäkjäkjäkäjkä.... Nainen valittaa koko vitun ajan, into toisiin on mennyt, koko homma yhtä vitun rutiinia. Prätkä myytiin pois koska rahat olivat vähissä kaikesta ilosta luovuttiin sen vitun rutiinin takia, ei ollut aikaa kavereihin, pitkistä kalareissuista sai vaan haaveilla, kavereitten kanssa pitemmästä hengailusta sai haaveilla, ei aukon aukkoa arjessa. Työtä työn perään, muija kitisee autosta et maksaa liikaa vittu ja silti vittu omii sen ja kiukuttelee viikkotolkulla ja onku perseeseen ammuttukarhu jos ei saa autoa JA VITTU MÄ SANON KOKO TOUHUU, jäi tästäkin vaan vittu paskan maku suuhun. Sitten palo kiinni, vuokrasopimus päättyi ja minä poika painoin menemään. Muutin takasin vanhemmille, ostin lopuilla rahoillani urheiluauton. Ei kaduta päivääkän kaikki on just niinku ennen, kun on joku sopiva muija vähän seurustellaan ja taas uutta usvaa putkeen ja homma natsaa, harrastukset taas pystyssä, kavereita, prätkäilyä, autojen pläräämistä, rahaa palaa harrastuksiin, autoihin, prätkiin. Elämä on niin ihanaa poikamiehenä!!!!!