Noin kuukausi sitten tuli erottua avopuolisosta ja tunteet on mennyt laidasta laitaan vihan,ahdistuksen, pettymyksen, onnellisuuden ja helpotuksen välimaastossa. Aluksi tunteet olivat lähes pelkästään negatiivisia, mutta jokin aika sitten kirjoitin kaikki huonot asiat ylös ja siinä kirjoitellessa huomasin, että käsi väsyi ennekuin pääsin lähellekkään loppua. Nyt negatiivisista tunteista voimakkaimmin esillä on epäoikeudenmukaisuus.
Yritän kirjottaa sillä tavalla, että henkilöitä on kenenkään ulkopuolisen vaikea tunnistaa, koska en halua, että tästä viestistä koituu kenellekkään mitään mielipahaa.
Aloitetaan siis ihan siitä asiasta, joka synnytti eropäätöksen. Olin kavereiden kanssa ulkona ja tulin sovitusti ennen puoltayötä kotiin ja siitä huolimatta vastassa oli vihainen puoliso, vaikka väitti, että suuttumus johtui muista asioista. Jossain vaiheessa juttu nousi pöydälle enemmän ja sanoi, että minun pitäisi aina pyrkiä tulemaan kahdeltatoista kotiin ja saisin juoda 2-3 alkoholipitoista juomaa. Tämä oli hänen kompromissinsa, koska toivoi, että en kävisi ollenkaan. Muuten edessä olisi ero. Yritin vasta tähän vaatimukseen, että kerran 1-2 kuukaudessa kävisin kavereiden kanssa ja silloin saisin itse päättää monelta tulen kotiin ja monta juon, vaikka mielestäni sekin oli tyhmää koska hänen pitäisi pystyä luottamaan siihen, että en edes halua joka viikonloppu ulkona notkua. Ei kuulemma sovi, sillä jos edes kerran kuussa pitää päästä ulos juomaan niin alkoholi hallitsee elämää. Siihen päivään asti oli sanonut, että saan mennä, siinä ei ole mitään ongelmaa. Miksi kertoa asian todellinen laita vasta melkein vuoden jälkeen? Sanoi jossain riidan yhteydessä, että oli toivonut minun koko ajan muuttuvan siinä suhteessa, mutta veti sen myöhemmin takaisin. Olimme suunnittelemassa häitä ja tämä "villi poikamieselämä" (max. kerran kuussa) ei kuulemma kuulu avioliittoon. Minun pitäisi kuulemma ajatella häntä ja että kuinka kehtaan vaihtaa hänet alkoholiin. Mielenkiintoinen näkökulma, koska hänen kanssaan ollessani join huomattavasti keskivertoa vähemmän ja pääasiassa hänen kanssaan. Puolenvuoden seurustelun jälkeen oli sanonut ryhtyvänsä absolutistiksi uskonnollisista syistä ja että tämä ei vaikuta minuun mitenkään. Tämä häiritsee minua, koska minä hyväksyin hänen valintansa, miksi siis hän ei minun vaikka niin joskus väittikin.
Kyseinen tapahtuma kuitenkin on vain jäävuoren huippu. Hän on monesti sanonut vihaisena asioita, joita myöhemmin katuu. Kun olen antanut anteeksi niistä ei saa enää koskaan puhua vaikka ne toistuisivat tai vaivaisivat minua.
Tässä muutama esimerkki.
- Häpeää minua
- Ei halua kanssani lasta koska minulla on suvussa diagnosoitu eräs sairaus jossa on olemassa pieni periytymisen riski. Sairaus joka ei välttämättä edes vaikuta mitenkään merkittävästi elämässä.
- 4 kertaa uhannut erolla kun asiat ei mene niinkuin hän haluaa (jos sä haluut olla mun mies niin... jos sä teet näin ni tää oli sitte tässä...)
- Vihaa koiraani, haaveilee että avaisi oven ja päästäisi sen vapaaksi
- Haluaisi lyödä minua (fyysistä käsiksi käymistä on ollut hänen osaltaaan, mutta ei lyömistä)
- Hän on suhteen selkäranka joka kannattelee molempia
- Paholainen puhuu minun kauttani
- Lapsuusperheessäni ollut kommunikointitapa on väärä
- Minun kaverini ovat syyllisiä, koska he haluavat lähteä kanssani ulos ja haluavat, että olen joskus jopa yli puolenyön
Kova kiire oli naimisiin vaikka itse halusin odottaa niin aina jyräsi oman tahtonsa läpi kun kyllästyin riitelyyn. Vasta kun olin suostunut hänen tahtoonsa niin sanoi, että voitaisiin tehdä niinkuin minä haluan. (En usko, että olisi mennyt niin)
Koen siis tehneeni varsin isoja uhrauksia suhteen vuoksi, mutta mikä oli hänen uhrauksensa? Koiran sietäminen? Sanoi, että jossain vaiheessa on sitten hänen vuoronsa tehdä uhraus, mutta minkä loppuelämän kestävän uhrauksen hän muka ikinä joutuisi tekemään?
Mielessäni kummittelee myös tilanteet kun estin häntä satuttamasta itseään, ilman minua olisi tullut hyvinkin pahaa jälkeä. (Vaikkei tätä varmaan muista, eikä ainakaan halua siitä puhua) ja se kun oli ottanut liikaa lääkkeitä ja soitti tietenkin minulle siitä. En tiedä mitkä olisi olleet seuraukset jos en olisi tullut paikalle, mutta uskon ettei kovin moni ihminen olisi katsellut tätä meininkiä näinkään pitkään.
Kaiken tämän vihan keskellä on kuitenkin pelko siitä, että hän tekee itselleen jotain. Olenko minä silloin vastuussa?
Tässä on pieniä tiedonmurusia tilanteestani näkemykseni on tottakai puolueellinen niinkuin kaikilla, mutta kaikki mainitsemani asiat ovat tapahtuneet. En tarkoituksella pistä niitä suhteen hyviä puolia, koska minusta on alkanut tuntumaan, että hän rakasti enemmän ajatusta parisuhteesta kuin todellisuutta. Kaikesta huolimatta hän on mielestäni hyvä ihminen, mutta osaa olla todella sokea tietyille asioille myös. Paljon jäi kertomatta, mutta ehkä tässäkin oli jo tarpeeksi.
Miten pitäisi suhtautua?
7
278
Vastaukset
- Dumb tha bi*ch
Naisesi ei taida olla ihan tasapainoisin ihminen. Päällimmäisenä tulee mieleen, että naisesi yrittää manipuloida kaikilla tapaa sua, sun tekemistä että mikä hänelle sopii parhaiten. Pahin on tuo marttyyrimainen tapa ottaa lääkkeitä ja soittaa sitten sulle ja kenties sysätä vielä vastuu siitä sulle. Todella halpamaista!
Mutta vastuu ei ole missään nimessä sinun vaikka miten hän väittää että et välitä siitä blaa blaa blaa.
Mieti nyt pari kertaa että haluatko olla tuollaisessa suhteessa varsinkin jos sä haluaisit lapsia, mutta hän ei. Se on aika iso asia loppujen lopuksi. - tikkunekkumies
Lapsia olisi halunnut minua enemmän ja mahdollisimman nopeasti. Sanoi tuon kommentin myöskin vihaisena ja katui jälkeenpäin. Ylipäätään rupesi se nyppimään, että voi sanoa mitä vain kunhan katuu jälkeenpäin, mutta mitään ei tarvitse tehdä tilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.
Suhteessa ollessani yritin aina silloin tällöin saada hänet ymmärtämään sanojensa ja tekojensa vaikutukset, mutta vastaus oli aina tyyliin "Ai noinko sä oikeesti ajattelet musta" ja rupesi soimaamaan itseään kaikella mahdollisella tavalla antaen vaikutelman, että minä ajattelisin niin.
Suhteesta hänen kanssaan ei enää varmaan tulisi mitään, tuskin kuitenkaan niin paljoa tulee koskaan tuosta muuttumaan. Vaikeata tässä on se, että suhteen alussa tuntui, että oli ihan eri ihminen. Kun mainitsin tästä sanoi, että minä olen eri ihminen, kuka tietää mikä on totuus, varmasti riidat on vaikuttaneet minuunkin, mutta oma arvomaailmani on kuitenkin pysynyt samana, kun taas hänen on muuttunut melko radikaalisti. - juuliastar
Avovaimosi vaikuttaa erittäin dominoivalta ja manipuloivalta. Ero voi tuntua raskaalta, mutta ainakin minun mielestäni on hyvä että yhteiselämänne päättyi tässä vaiheessa (eli ennen kuin ehditte avioitua tai saada lapsia). Tilanne olisi voinut käydä vielä raskaammaksi tulevina kuukausina tai vuosina.
On hyvä jos suhteessa on yhteiset pelisäännöt, mutta itse näen naurettavana sen että avovaimosi oli vaatimassa ettet kävisi kavereiden kanssa juomassa. Aivan kuin sinulla ei saisi olla muuta elämää kuin hän.
Ehkä sinun pitäisi olla nyt itsekäs ja jatkaa omaa elämääsi ilman häntä. Jos sinua jää vaivaamaan se, tekeekö hän pahaa itselleen, onko exälläsi ystäviä tai perhettä, joiden kanssa voisit keskustella ja varmistaa että he seuraisivat tilannetta...? - tikkunekkumies
On laaja perhe ja ystäviä. Ongelma on, että en heihinkään halua olla yhteyksissä kun hän luultavasti on kertonut oman versionsa siitä kuinka olen alkoholisti ja pistin viinan hänen edelleen. Mainittakoon, että n. 9-10 kuukauteen ei ole tehnytkään itselleen mitään, muutakun sanonut, että olisi ottanut yliannostuksen lääkkeitä jos niitä olisi ollut tarjolla kun lähdin kesken riidan.
Mietin vain, että aina ennen kun ahdistus kävi liian kovaksi hänkin turvautui alkoholiin (jopa absolutismi päätöksen jälkeen), mutta nyt eron yhteydessä ei ole ollut tarvetta. Merkitsinkö oikeasti kovinkaan paljon? Oliko hän yksinkertaisesti niin hyvä valehtelemaan, vai tiesikö itsekkään mitä haluaa? Kun hänellä oli vaikeaa niin oli kanssani, nyt kun asiat on paremmin hänen kohdaltaan tuntuu ettei ole enää väliä.
Hyvin uskollinen ihminen ja tuntuu, että raamatun (tai ainakin hänen valitsemiensa kohtien) noudattaminen on kaikki kaikessa. Kerran jopa suutuspäissään verrannut homoja murhaajiin. Puhuiko silloin totta vai sanoiko tosiaan kaiken vain ollessaan poissa tolaltaan?- Homo-Petteri69
Kiitä luojaasi, että pääsit tuollaisesta ämmästä eroon. :D
- jatkukoon elämä
Ihminen on kokonaisuus. Kontrollointi on epätervettä. Hän on varmasti taivas kun on hyvällä päällä, mutta se ei riitä hyvään elämään. Rakkaussuhteen katkaisu tuntuu aina pahalta, menetäthän lähimpäsi, mutta nyt se sattuu vähemmän kuin sattuisi myöhemmin. Eli tsemia kehiin ja etsi hyvä nainen
- kyllävaan
Ei enää ikinä avosuhteeseen, muutin tyttöystävän kanssa kotoa pois kimppaan kaksistaan. Ei vittu mitä paskaa ku homma lähti käymään. Jokapäivä oli yhtä vitun rutiinia, tule töistä kotiin, tiskaa, hoida eläimet, tee sitä ja vittu tee tätä ja vittu toi jäi tekemät ja se tietää jäkjäkäjäkäjkäkjäkjäkäjkä.... Nainen valittaa koko vitun ajan, into toisiin on mennyt, koko homma yhtä vitun rutiinia. Prätkä myytiin pois koska rahat olivat vähissä kaikesta ilosta luovuttiin sen vitun rutiinin takia, ei ollut aikaa kavereihin, pitkistä kalareissuista sai vaan haaveilla, kavereitten kanssa pitemmästä hengailusta sai haaveilla, ei aukon aukkoa arjessa. Työtä työn perään, muija kitisee autosta et maksaa liikaa vittu ja silti vittu omii sen ja kiukuttelee viikkotolkulla ja onku perseeseen ammuttukarhu jos ei saa autoa JA VITTU MÄ SANON KOKO TOUHUU, jäi tästäkin vaan vittu paskan maku suuhun. Sitten palo kiinni, vuokrasopimus päättyi ja minä poika painoin menemään. Muutin takasin vanhemmille, ostin lopuilla rahoillani urheiluauton. Ei kaduta päivääkän kaikki on just niinku ennen, kun on joku sopiva muija vähän seurustellaan ja taas uutta usvaa putkeen ja homma natsaa, harrastukset taas pystyssä, kavereita, prätkäilyä, autojen pläräämistä, rahaa palaa harrastuksiin, autoihin, prätkiin. Elämä on niin ihanaa poikamiehenä!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18986Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875