Metro-lehti tänään

"Uskonnollisia evankelioimistapahtumia järjestävä Citymission marssittaa heinäkuun lopussa Helsingin Narinkkatorille joukon entisiä ja nykyisiä vankilakundeja. 31. heinäkuuta pidettävän tilaisuuden tunnetuin puhuja on elinkautista vankeustuomiota istuva kolmoismurhaaja Lauri "Late" Johansson. EX-criminal Day-tapahtumassa itsestään ja uskostaan kertoo myös useita muita väkivaltarikoksista tuomittuja"

Milloin nämä esittelevät niitä tasapainoisia, elämänsä siivosti eläneitä jotka ovat hurahtaneet samoin tuolla pirkin toreja?

Parempi toki hihhuli kuin hullu tappaja mutta tuollainen sirkustelu on vähän sensaatiohakuista ja jotenkin se vain tökkii, näistä tehdään esittelykapistuksia ja myöskin teoillaan he julkisuudessa paistattelevat, murhamiehet kiinnostavat, uskoontulo kokemukset ehkä monia vasta toissijaisena. Ihmiset tulevat katsomaan tappajaa.

9

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satunnainen ateisti

      Se on jännä juttu että osa ihmisistä pystyy olemaan tappamatta ja muutenkin pysymään kaidalla polulla ihan ilman jeesuksia ja (muita) jumaluuksia. Ehkä meitä voisi esitellä Narinkkatorilla?

      • Johansson löytää armeliaisuutta tekemistään murhistakin. Ja Raamatustapa hyvinkin:

        “NBK:n perussääntö oli Matteuksen evankeliumin seitsemännen luvun kahdestoista jae:“Sen tähden kaiken sen minkä toivoisitte muiden tekevän teille, tehkää se heille.” Kun ammuin vasikkaa päähän, lähdin siitä, ettei ketään saa kiduttaa tai härnätä. Jos tapetaan, niin tapetaan kerralla.”

        http://www.city.fi/ilmiot/lauri johansson/2640

        Hullun puhetta, en muuta sano.

      • satunnainen ateisti
        a-teisti kirjoitti:

        Johansson löytää armeliaisuutta tekemistään murhistakin. Ja Raamatustapa hyvinkin:

        “NBK:n perussääntö oli Matteuksen evankeliumin seitsemännen luvun kahdestoista jae:“Sen tähden kaiken sen minkä toivoisitte muiden tekevän teille, tehkää se heille.” Kun ammuin vasikkaa päähän, lähdin siitä, ettei ketään saa kiduttaa tai härnätä. Jos tapetaan, niin tapetaan kerralla.”

        http://www.city.fi/ilmiot/lauri johansson/2640

        Hullun puhetta, en muuta sano.

        Johansson sanoo raamatulliseen tapaan, että "Se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu", eikä ilmeisesti ulota sitä itseensä vaikka on miekkaan tarttunut useasti. Minä ennustan, että hänen ex-piireissään on henkilöitä, jotka eivät ole hyvällä seuranneet Laten toimia, ja saattavat ulottaa primitiivireaktioita Johanssoniin itseensä.

        No, toiseen jutussa mainittuun aiheeseen:
        "Hidas lepopulssi. Kriminologian yksi parhaiten todistetuista löydöksistä. Ihmiset, joilla on hidas lepopulssi, eivät ole yhtä herkkiä ulkoisille ärsykkeille. Yhteyttä selittäisi se, että ne, joiden autonominen hermosto on jähmeä, eivät ole yhtä herkkiä rangaistuksen kaltaisille ympäristövaikutuksille."

        Minun lepopulssini on erittäin alhainen, tämänhetkinen keskivertokuntoni huomioituna. Leposyke on 45-50:n paikkeilla, ja 24 tunnin Holter-mittauksessa pulssi meni alimmillaan 38:aan. Mutta olen erittäin herkkä ulkoisille ärsykkeille. Säpsähtelen, reagoin hyvin voimakkaasti postiluukun kolahtamiseen, pieneenkin jännitysmomenttiin jne. Vaikka lepopulssi on alhainen, en allekirjoita sitä, että se tarkoittaisi autonimisen "jähmeyttä". Rangaistuksen kaltaisista ympäristövaikutuksista en nyt mainitse, koska ne eivät koskettele kokemusmaailmaani.

    • hgfdsazxcv

      Pääesiintyjä on ainakin kaksi kertaa diagnosoitu sosiopaatiksi. Tila on pysyvä eli katsotaan miten esim uskonasiansa kehittyy vapautumisen jälkeen ja sattuuko mitään rankempaa.

    • mad hatter

      Se on hihhuleiden freak show, he haluavat esittää se että kaiken voi saada anteeksi ja kaikki on ok, jos on hihhuli.

      • Minua häiritsee se tässä touhussa, että joissakin piireissä tällaiset ihmiset nostetaan ikään kuin muiden yläpuolelle jopa. Eiköhän Johansoninkin tuleva ura ole opettaa helluntailais-saarnaajana kuinka minun ja sinun tulisi elää :D Ja luultavasti onkin. Johan(son) tekee sitä nyt.

        He ovat pelastuneita ja anteeksi saaneita vaikka on varmasti pitkä liuta ihmisiä jotka heille eivät anteeksi ole antaneet. Tämä Johansson sanoi aika suoraan jossakin haastattelussa ettei hän niin välitä antavatko ihmiset hänelle anteeksi, hänelle riittää kun Jumala antaa.

        En voi välttyä ajatukselta, että uskolla ikään kuin ostetaan se karitsan valkea puhdas omatunto, nähdään, että jokin yliluonnollinen voi nollata kaiken. Ja kristinuskon mukaan näin onkin. Toisaalta se on ymmärrettävää, murha on paha teko, todella paha teko ja kun sen voi ulkoistaa, sen taakan Jeesukselle niin onhan se helppo (ja halpa) ratkaisu. Psykologinen juttu, ymmärrettävää mutta myös vastuun laistamista.

        Ajattelepa, että joku tappaisi puolisosi ja sitten saarnaisi tuolla "puhtain" sydämin kuinka sai anteeksi (Jeesukselta) ja aloitti uuden elämän. Ja sinä kärsisit, sen rakastamasi, tapetun ja raiskatun puolisosi muistoa kykenemättä unohtamaan kun tappajaa vietäisiin kuin sirkus-simpassia ympäri maata kertomaan vittu armosta? Armosta jota sinä et saanut.

        Kyllähän ihmisille anteeksi pitää (pitäisi, aina ei voi) kyetä antamaan mutta minun mielestäni murhamies tms. ei ole sellaisessa asemassa, että hän voi julistaa, että olen saanut tekoni anteeksi. Se on ansaittava. Eikä siihen riitä, että itse julistaa Jeesuksen sovittaneen ne murhat tai muut rikokset.

        Murhamieskin voi saada anteeksi ja jopa on anteeksiannon kenties ansainnut mutta katumus 2000 vuotta sitten kuolleeksi väitetylle hepulle joka homman sitten järjestää, ok? WTF? Ja olet sitten lumenvalkoinen? On vähän kornia,

        Provokatiivinen ja jyrkkähän tämä oli, ok. Olen ottanut jonkin wiskin ja Tapiota.

      • a-teisti kirjoitti:

        Minua häiritsee se tässä touhussa, että joissakin piireissä tällaiset ihmiset nostetaan ikään kuin muiden yläpuolelle jopa. Eiköhän Johansoninkin tuleva ura ole opettaa helluntailais-saarnaajana kuinka minun ja sinun tulisi elää :D Ja luultavasti onkin. Johan(son) tekee sitä nyt.

        He ovat pelastuneita ja anteeksi saaneita vaikka on varmasti pitkä liuta ihmisiä jotka heille eivät anteeksi ole antaneet. Tämä Johansson sanoi aika suoraan jossakin haastattelussa ettei hän niin välitä antavatko ihmiset hänelle anteeksi, hänelle riittää kun Jumala antaa.

        En voi välttyä ajatukselta, että uskolla ikään kuin ostetaan se karitsan valkea puhdas omatunto, nähdään, että jokin yliluonnollinen voi nollata kaiken. Ja kristinuskon mukaan näin onkin. Toisaalta se on ymmärrettävää, murha on paha teko, todella paha teko ja kun sen voi ulkoistaa, sen taakan Jeesukselle niin onhan se helppo (ja halpa) ratkaisu. Psykologinen juttu, ymmärrettävää mutta myös vastuun laistamista.

        Ajattelepa, että joku tappaisi puolisosi ja sitten saarnaisi tuolla "puhtain" sydämin kuinka sai anteeksi (Jeesukselta) ja aloitti uuden elämän. Ja sinä kärsisit, sen rakastamasi, tapetun ja raiskatun puolisosi muistoa kykenemättä unohtamaan kun tappajaa vietäisiin kuin sirkus-simpassia ympäri maata kertomaan vittu armosta? Armosta jota sinä et saanut.

        Kyllähän ihmisille anteeksi pitää (pitäisi, aina ei voi) kyetä antamaan mutta minun mielestäni murhamies tms. ei ole sellaisessa asemassa, että hän voi julistaa, että olen saanut tekoni anteeksi. Se on ansaittava. Eikä siihen riitä, että itse julistaa Jeesuksen sovittaneen ne murhat tai muut rikokset.

        Murhamieskin voi saada anteeksi ja jopa on anteeksiannon kenties ansainnut mutta katumus 2000 vuotta sitten kuolleeksi väitetylle hepulle joka homman sitten järjestää, ok? WTF? Ja olet sitten lumenvalkoinen? On vähän kornia,

        Provokatiivinen ja jyrkkähän tämä oli, ok. Olen ottanut jonkin wiskin ja Tapiota.

        Niin, yhden tappajan tiedänkin. Katuu sitä eikä unohda. Itselleen ei anteeksi ole antanut, sen hänelle minäkin kyllä soisin, emme mekään häntä siitä syytä tai muistuta koska tiedämme, että katumus on aitoa ja hän kärsii siitä edelleen. Pahimmaksi mahdolliseksi rikokseksi sitä kuvasi.

        Yhden kantakuppilan kantapöydän "Timppa", aikaa 20 vuotta tapahtuneesta, 8 vuotta sen jälkeen vankilassa. Perisuomalainen puukotus tapaus, viinaa ja riitaa. Tutustuin tuohon kantapöytään aikoinaan ja sitten hän minulle jossakin vaiheessa asian kertoi. Ei mitenkään leuhkien vaan aivan toisin. Kysyin muilta myöhemmin onko se totta. Sanoivat olevan. Vähän aikaa katselin sitä, että jaa... Asiaan ei ole sen jälkeen palattu.

        No, tunnenhan minä täältä kaikki muutkin, tänään pöydässä olin minä puolihanttapuli, pillerikauppias (ja käyttäjä), lääkintöneuvos, lisensiaatti ja lakimies. Täällä me mahdutaan kaikki samaan pöytään.

        Menen takaisin baariin. Se lisensiaatti jää kuulema kotiin nyt.

    • kantsii miettiä

      Vertaisin sosiopaatin uskoontuloa katoliseen pedofiilipappiin, joka lupaa kardinaalille itse Jumalan kaikkivaltiaan edessä lopettaa pedofiiliset teot.

      Sitten tuo parannuksen tehnyt ja pedofiliasta parantunut katolinen pappi määrätään toiseen orpokotiin ja mitäs tapahtuu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1281
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1097
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      977
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      772
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      180
      771
    6. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      756
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      751
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      739
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      718
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      675
    Aihe