Melkein alkaa itkettää, jos oikein ajattelee vanhojen, 50 naisten mahdollisuutta saada kelvollinen mies itselleen. Onnistunee enää ihan kauneimmille, halutuimmille, varsinkin 60:stä ylöspäin. Ja ehkä jossain naisista tyhjähköllä alueella,esim. Kainuussa.
Miehillä valinnanvaraa sensijaan todella rutosti, ainakin jos asut kaupunkiseudulla, jossa naisetkin on.
Mitä asiantilan korjaamiseksi olisi mahdollista tehdä? Voisiko ajatella tuotettavan jostain esim. Romaniasta miehiä näille puutteessaa (myös henkisesti) oleville ikääntyneille naisille?
Miehillä valinnanvaraa sensijaan todella rutosti, ainakin jos asut kaupunkiseudulla, jossa naisetkin on.
Mitä asiantilan korjaamiseksi olisi mahdollista tehdä? Voisiko ajatella tuotettavan jostain esim. Romaniasta miehiä näille puutteessaa (myös henkisesti) oleville ikääntyneille naisille?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itke sinä kuule vain ihan omaa tyhjyyttäsi.
Joo, kauheeta se on, siihen asti kun on itse samassa tilanteessa.
Se on siis sama kuin pettäjien jeesusteleminen. Kauheita ne on, siksi kunnes itse on yksi heistä. :D
No, ehkäpä "vanhoilla", 50 naisilla on elämässä muutakin funtsittavaa kuin "kauheaa, olen 50 enkä saa miestä itselleni". Esim. lapset, lapsenlapset, harrastukset, matkailu jos on varaa, koirien tai kissojen seura. Vuosi vuodelta sankkeneva joukko ystäviä ja tuttavia on samassa jamassa erojen ja kuolemantapausten takia.
Normaali tasapainoinen ihminen viihtyy sinänsä hyvin elämässään yksinkin.
Myös työelämä imee mehut sen verran tehokkaasti 50 henkilöiltä, että vapaailtana sitä ehkä mieluummin köllähtää sohvaan töllöä katsomaan kuin ryntää viihteelle seuranhakuun. Kommentoikaa ikätoverit!
Tässä iässä aina selkeämmin ja selkeämmin tajuaa, mistä asioista saa hyvän olon ja karsii epäoleellisia asioita elämästään ja elämä tasapainottuu ja seestyy, mikä on ihana olotila. Asiat saavat tapahtua, jos tapahtuvat, ei turhia murehdi;))
Ei mitään hätää! Mulla ei oo ikinä käyny niin hyvä flaxi kuin nyt viiskymppisenä! On kaikenikäisiä miehiä mutta etenkin nuoret miehet kuolaa perään.On paljon miehiä, jotka eivät halua lapsia ja tavallista tylsää perhe-elämää vaan villimpää ja vapaampaa seksipainotteista meininkiä. Mikäs siinä, kyllä se mulle vaan passaa!
Yksinolo ok, mutta silti: eikö normaali terve nainen halua aina välillä jäykkää munaa?
Joka kolmannella 40 vuotta täyttäneellä miehellä on jonkin asteisia erektio-ongelmia, joten jos prioriteeteissa ylimpänä on jäykkä muna niin puumailu on varmin vaihtoehto.
Voi tehdä niinku mun äiti ja sen ystävättäret aikoinaan. Ne hankki Kreikasta 25-30-vuotiaat rakastajat. Neljästi vuodessa kävivät lössinä Kreikassa, kerran-pari vuoteen adonikset vierailivat Suomessa. Ja monilla rouvista oli ihan elävä, vihitty kaljamahainen suomiaviomieskin. Mitä niillä tekee?! :D
On tää kamalaa asua ihanassa kodissa ja kesäaikaan pyrkii nuorempia ja samanikäisiä miehiä lomallaan luokseni "tutustuakseen tähän kaupunkiin".
Mutten ota.
nimim, hdhdhhf, sulle ohje: paista, kuule, sää munakokkelia.
"saada kelvollinen mies itselleen" on aloituksen aihe!
kommentoin, enkä voi kun nauraa aloitukselle.
äiti jäi juuri vajaa viisikymppisenä leskeksi ikävä kyllä ja menihän siinä aikaa selvitä mutta sitten ns. lähti liikenteeseen. muita saman kohtalon kokeneita tai eronneita ystäviä niin eihän noita pidätellyt mikään - hyvä niin. lapset lähteneet mailmalle, elivät omaa elämää, asunto maksettu joten mitään huolta ei huomisesta kun terveyskin kunnossa.
yhtenä iltana töiden jälkeen tulin parin ystävän kanssa kahville äidille kun hän ystävineen oli lähdössä konserttiin. pari drinksua pohjalla ja meno mitä parhamillaan. ei voitu kuin kadehtien katsoa ja luvata toisillemme että tavoite on että tuossa iässä ollaan yhtä energia pakkauksia kuin tuo porukka.
nyt välillä naurattaa kun äidillä uusi miesystävä joka välillä vinkuu jostakin, äiti katsoo silmiin totisena ja toteaa "en mä sua täällä pidättele, mene kotiisi". kyllä siinä ukko nielee tyhjää.
joten aloittaja: tuon ikäisillä naisilla on elämä siinä kunnossa ja sitä lämän tuomaa itsevarmuutta että ei siinä pidä mitään miestä olla jotta seuraavaan päivään selviää. on jo opittu että yksikseen selviää ja se mies on plussa mutta ei pakollinen.
"Melkein alkaa itkettää, jos oikein ajattelee vanhojen, 50 naisten mahdollisuutta saada kelvollinen mies itselleen."
Miksi puhut ikäänkuin kaikki 50 naiset haluaisivat saada miehen? Sinkkuus voi olla myös valinta. Muutenkin aloituksesi kuuluu sarjaan "Hohhoijjaa, tuliskohan telkkarista mitään katsottavaa..."
Just näin!
Vanhemman naisen varakkuus vaan vetää puoleensa aloittajan lailla luulevia.
Eiihän viisikymppinen mikään vanha ole, ja ihan samalla lailla miehet vanhenevat kuin naisetkin. On aika epätoivoista itsensä huijaamista miesten kuvitella, että saisivat viisikymppisinä nuoria naisia... :D
Pääkaupunkiseudulla kannattaa mennä kesällä mummotunneliin katsomaan, miten viisikymppiset naiset pokaavat miehiä, ei näytä olevan kenelläkään mitään vaikeuksia. Vanhemmat miehet ovat helppoa riistaa kelle tahansa naiselle.
PS. Viisikymppisiä naisia ovat mm. Täydelliset Naiset-sarjan päähenkilöt tai Sinkkuelämää sarjan naiset nykyään. Kannattaa googlata. Joku Madonna varmaan lähentelee kohta jo kuuttakymppiä...
Hössöttä tyhjää, aikaansaamattomuutta, ryhti kumara, maha pullottaa, kuukautiset loppunu, väljässä pimpissä vanhan naisen haju. :(
Tyhmä ja hävytön!!
@niin voi
äitisi on
Kuvauksesta tuli mieleen joku vahvassa lääketokkurassa oleva laitospotilas. Kahta viimeistä kohtaa lukuunottamatta voisi olla miespuolinenkin. Epähygieeninen mies se vasta kamala hajupommi onkin esim. Lidlin kassajonossa perässä seisottavaksi.
Vanha viina, tupakka, pesemättömät vaatteet ja hiki ym eritteet muodostavat sanoinkuvaamattoman odöörin.
Tottahan se on, että jo 40 ikäluokassa hyvät (koulutetut, työssäkäyvät, eronneet) miehet viedään markkinoilta niin vauhdilla, että hitaammat jäävät jalkoihin (aloittaja ei selvästi kuulu siihen ryhmään kun kerran ehtii potea sääliä ventovieraita kohtaan). Mutta miksi ihmeessä meille pitäisi _tuottaa_ miehiä ulkomailta? Me matkustelemme monta kertaa vuodessa ja osaamme ihan itse hakea seksimme ja seuramme ulkomailta. Eikös ne ole nuo Sinkut-palstan ätmit, jotka huutavat yhteiskuntaa apuun aeksiä saadakseen, en ole nähnyt yhdenkään naisen odottavan tumput suorina, että sossutäti hoitaisi parisuhdeasiat kuntoon.