Hosumalla ei tule orgasmia.
Paljonko käytätte seksiin aikaa viikossa?
19
392
Vastaukset
- 7 + 20
Arviolta noin 10 tuntia. Vaimon ajankäytöstä minulla ei ole tietoa, joten voin puhua vain omasta puolestani.
- vosu 44
Aluksi meni enemmän aikaa, jopa kaksi tuntia putkeen. Nykyään ollaan niin nopeita ja tehokkaita, että menee ehkä puoli tuntia per kerta, kerrottuna seitsemällä sitten. Harjoitus tekee mestarin.
- srthdrth
Hmm... No seksin tiheys vaihtelee, samoin seksikerran pituus. Usein meillä kuluu n. 10 minuuttia per kerta, 3 ketaa viikossa. Eli puoli tuntia. Ja kummallakaan ei ole ongelmaa orgasmin saannissa. Minulla (naisena) tämä nykyinen suhde on tuonut todellisuudeksi sen, että miehen kanssa saa yhtä helposti kuin yksinkin.;)
Mutta toki joskus toisinaan nautiskellaan oikein rauhassa, vaikkapa reilu puoli tuntia kerralla. Sellaisia monta tuntia häärääjiä meistä ei koskaan tule... Mitä iloa siitä olisi? Me nautimme näin, sopii meille.:) - 10+8
Ei välttämättä yhtään minuuttia. Kuukaudessa 10-20 minuuttia.
- ei seksiä
Ei yhtään. Muija alkoi pihtaamaan heti kun muutettiin yhteen. Vuoden olen ollut ilman.
- ei ongelmaa
Vanha karppi takas järveen kasvamaan ja uutta fisua tilalle, ei se muuten tilanne siitä parane. Ilmanhan voit olla omassa rauhassasi ilman nalkutusta ja muuta vaivaa, eikö niin?
- 0000s
ei ongelmaa kirjoitti:
Vanha karppi takas järveen kasvamaan ja uutta fisua tilalle, ei se muuten tilanne siitä parane. Ilmanhan voit olla omassa rauhassasi ilman nalkutusta ja muuta vaivaa, eikö niin?
0 sekunttia vuodessa paitsi jos lasketaan seksi itsensä kanssa(onk se seksiä).Omalla tavallaan se kai on.Miehen kanssa ei enää mitään fyysistä ollut oikeestaan koskaan,joskus kauan sitten ollut jotain mutten enää muista.Miestä ei innosta mikään,olenkohan vastenmielinen,en tiedä.
- lawq
Vuosi sitten joku 10h/viikko.. nyt 30min/kk, eikä nainen enään ehdottele eikä ole yhtään aktiivinen.
- Ilmainen huushollari
11v naimisissa. Alkuun seksiä aloitteestani pari kertaa kuukaudessa. Sitten pari kertaa vuodessa ja nyt ei puoleentoista vuoteen kertaakaan. Ihan loppu koko seksi.Miestä ei kiinnosta. Aion hakea eroa. Avioehtoa ei ole, joten myyköön talonsa ja tonttinsa, että saan puolet omaisuudesta. Sillä pääsen uuteen alkuun.
- vnunvuy
Britit käyttävät tutkimuksen mukaan 30 min viikko keskimäärin. Suomalaisista en tiedä keskivertolukua.
- nainenjuu
Meillä, esileikkistä loppuun, noin 1h-1,5h per kerta ja kertoja on 4-9 viikossa.
Orgasmeja minä nainen saan n2-4 per kerta ja miesrukka sen yhden.
Joskus minä houkuttelen miehen pikaseksiin jolloin aikaa menee noin 20min, mutta noi on sellasia alkoi tehdä mieli ja ollaan lähdössä johonkin ihan kohta.
Ja kyllä seksimme on oikein hyvää ja tyydyttävää - kyllästynyt
ei enään yhtään. Mieheni meni lakkoon koska en suostunut ottamaan poskeen.
- Papukaijamerkki
Olet aivan oikeassa, kun määrittelet seksin rajat. Miehesikin on aivan oikeassa, kun hän määrittelee seksin rajat.
- parasta ennen -päivä
Ei ole jokaviikkoista. Pari kertaa kuukaudessa, minun aloitteestani ja hieman häpeillen sitä että käytän toista hyväkseni vaikka tavoite on samanaikainen laukeaminen.
Toisaalta seksi on nyt suorittamista josta ei voi nauttia, ja normaali siemensyöksy on jotakin mikä aikaansaadaan vessassa. Se kuuluu samaan sarjaan kuin parranajo, hampaiden harjaaminen ja pissalla käynti. Tosin oven pitää olla lukossa.
On helpottavaa lukea että ei muillakaan pariskunnilla ole seksiä, muutama vuosi sitten koin itseni totaaliepäonnistuneeksi vaikka parhaani yritin. Sormuksessa oleva päivämäärä oli "parasta ennen". - surunaama )-:
Yhdessä ollaan oltu reilut 15-vuotta. Seksiä oli alussa joka päivä, nykyisin joka toinen päivä. Lomilla saattaa olla vielä joka päivä.
Seksiin menee aikaa itse yhdynnässä 0-2 minuuttia, esileikissä miehen innostumisesta riippuen 0 - 10 minuuttia. Enää ei oikein huvita mua tämä touhu. Lähinnä olen tyytyväinen, että juttu on äkkiä ohi ja pääsen pesulle. Joskus kyllä tympii koko touhu ja kateellisena luen näitä orgasmijuttuja.
Orgasmia en ole kokenut yhdynnässä koskaan. Omin käsin sen saan pari kertaa viikossa suihkussa.- 7 + 4
"Orgasmia en ole kokenut yhdynnässä koskaan. Omin käsin sen saan pari kertaa viikossa suihkussa."
Oikea vastaus on ottaa orgasmi omin käsin yhdynnän aikana. - parasta ennen kysyy
Entä oletko kokeillut nainen päällä? Silloin saa kutitella juuri niitä alueita joita tarvis, eli G-piste löytyy parhaiten kun itse tietää missä se on. Pelkkä kova rodeorynkytys voi laukaista miehen ennenaikaisesti, mutta kun nainen "saa" niin sen ajan emätin imaisee täysin eri tavalla kuin vain makuulla ollessa.
- Turhautunut ukko
Sama laulu myös tääl. Ennen kaikki hyvin mutta lasten jälkeen ei ei ei ei.
Turhauttaa, uskon että rakkaus on säilynyt molemmilla mutta joku mättää.
En ole varma kauan tätä jatkuu/jaksaa. Puhuttu on ja kotityöt jaetaan. Välillä tuntuu ettei olis koskaan pitäny näitä siivous hommia aloittaakaan ku nyt ei saa ku siivota...perkele!!! - nainen20v.........
Ihme uhoojia täällä. "10h vkossa" Joopa joo ja tietty oli vähimmäismäärä, taitaa ainaki olla eri kumppanit joka tunnille :DDD Yleensähä ne pettäjät on viel läskejä ja rumia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072007- 1241470
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K991413En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061327Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701154Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4801094- 51982
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88933Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9882Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138856