teak

Olen tässä katsellut ympärilleni. Joka paikassa on tyrkyllä nuoria naisia ja menestyviä miehiä. Mainoksissa, televisio-ohjelmissa, lehtiartikkeleissa. Tulevaisuus on siis kauniiden nuorten naisten ja menestyvien miesten. Menestyvät miehet puolestaan ovat harvoin aivan nuoria.

Tulevaisuudessa menestyvän miehen mitta on kaunis, nuori tyttöystävä. Kunhan nykyinen pedofiliakohu laantuu, jokainen itseään kunnioittava teinityttö hankkii työelämässä jo kannuksensa hankkineen miehen. Ja jokaisen kunnon menestyjän kainalossa keikkuu söpöläinen - esimerksiksi 17-vuotias lukiotyttö. Tai 16-. Sellainen kuin nykyään mainoksissa ja telkkarin supermallikisoissa. Ihan yhtä lapsellisenkin - se kun ei keski-ikäistä tai keski-iän kynnyksellä olevaa miestä haittaa.

Mitä siis jää jäljelle. Nuoria miehiä, joita pidetään typeryksinä ja raakileina. Ja Keski-ikäisiä naisia, joita pidetään tympeinä mummoina.

Miesten kannalta tilanne näyttää vielä jokseenkin valoisalta. Kunhan vuodet vierii, voi jostain yläasteen tai lukion nurkilta etsiä jonkun tytön kainaloonsa ja pitää siihen asti, kunnes ensimmäiset mummoutumisen merkit viimeistään kolmenkymmenen hujakoilla ilmenevät. Mutta voi nais-raukkoja. Kolmenkympin jälkeen saa käydä hakemassa pahvilaatikonvärisen takin liian isot alushousut... noin mukavuutensa vuoksi. Muullahan ei ole väliä.

(joo. tämä on provokaatiota. toivon kuitenkin, että edes joku äkkäisi jotain...)
0214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

synkkä ennustus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu