Olen ollut naimisissa kohta 10 vuotta. Meillä on kotona pieni koululainen ja päiväkoti-ikäinen lapsi. Miehelläni on epävakaa persoonallisuus, joka on oireillut enemmän ja vähemmän näiden vuosien aikana. Olen saanut hänet hakemaan apua ja mielialalääkkeellä tilanne on pysynyt jollain tapaa kasassa. Mieheni on työkykyinen ja hänellä on harrastuksia, muutama ystäväkin. Mutta ongelmana on, että hän sanoo minulle yleensä päivittäin jotenkin pahasti. Iloisen perusluonteeni ja hyvän itsetuntoni avulla olen pystynyt unohtamaan sanomiset nopeasti. Olen jotenkin pystynyt jäsentämään asian niin, että pahat sanat kuuluvat sairauteen eikä mieheni ole pohjimmiltaan paha. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että rakastan miestäni. Mutta kun on esim. stressiä töissä ja lapsetkin välillä koettelevat, tuntuu ettei jaksaisi. Koska mieheni ei osaa olla vieraskorea, on lähipiirini tilanteesta huolestunut. Omat vanhempani sanoivat miehelleni hänen käytöksestään ensimmäistä kertaa jo joitain vuosia sitten. Tästä hän on saanut ajatuksen, että olemme "jeesustelijoita" koko suku. Huomaan, että olen osittain ostanut tämän ajatuksen, sillä tasapainoisempaa lapsuudenperhettä saa hakea. Ajattelin, että meissä täytyy olla vikaa. Puolitoistavuotta sitten lähdimme lomalle mieheni siskon perheen kanssa. Kesken kaiken sisko alkoi itkeä lohduttomasti ja sanoi, ettei kestä kuunnella kuinka mieheni puhuu minulle. Nyt viimeksi tällä viikolla tähän samaan joukkoon liittyivät anoppi ja appi, jotka kävivät meillä kylässä. Appi lähti sanailua kuunneltuaan juoksemaan pihalle ja anoppi lähes itkemään. Soittivat minulle myöhemmin illalla ja kysyivät, kuinka ihmeessä kestän heidän poikansa käytöstä. En ole koskaan kuullut, että kenenkään anoppi asettuisi niin voimakkaasti miniänsä puolelle?!? Nyt on väkisin tullut mieleen, kannattaisiko ehkä erota. Minulla on melko hyvinpalkattu työ ja pystyisin todennäköisesti ostamaan mieheni ulos asunnostamme. Joku voima kuitenkin saa työnnettyä eroajatukset taka-alalle. Tärkein niistä on varmaankin lasten etu. Haluaisin hartaasti tarjota heille ehjän perheen. Tosin kannan huolta, että he kopioivat isänsä käytösmalleja. Olen lapsille avoimesti sanonut, että isä käyttäytyy välillä huonosti, mutta haluaisin heidän käyttäytyvän paremmin. Mutta eihän tuossa nyt ole mitään järkeä?!? Niin, että nyt olisivat kaikki ideat tervetulleita ;o) p.s. Pariterapiaan olen varannut ajan vuosien saatossa useampaan kertaan, mutta sitä ei ole koskaan aloitettu. Jotenkin mieheni on aina onnistunut rauhoittumaan, kun vaihtoehtona on ryhtyä käymään terapeutin juttusilla.
Pitäiskö uskoa?
Voikuntietäis
20483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hae apua yksin. Niinkin voi tehdä!
Lapsilla on oikeus TASAPAINOISEEN kotiin, on siinä sitten kaksi tai yksi huoltajaa.
Käy puhumassa tilanteestasi. Saat ulkopuolisen näkökulmaa mukaan, ja tukea siihen mitä nyt päätätkin.
Melkein väittäisin, että tuo on henkistä väkivaltaa ei vain sinua vaan myös lapsia kohtaan!
Pas,.kalla miehelle ei tee mitään. Paitsi naiset kyllä kestää kun heitä haukutaan.
Koska et ole varma päätöksestäsi, hae vielä apua. Menkää ehdottomasti terapiaan yhdessä -voit myös vaatia sitä. Sinulla on oikeus tulla kohdelluksi kunnioittavasti, kuten jokaisella ihmisellä. Miehelläsi kenties pitäisi olla myös oma terapia teidän pariterapian lisäksi, jotta hänen lääkistys ja muu hoito saadaan pitkällä tähtäimellä kuntoon.
Jos mies ei suostu lähtemään hakemaan apua, vaikka sinulla ja lopuulta myös lapsilla on paha olla, niin sen jälkeen luultavasti tiedät varmasti, mitä teet.
Yksi tärkeän parisuhteen kulmakivi on se, että on hyvät suhteet lähipiiriin ja omiin sukulaisiin. Se että huomaa, että se puolisokin osaa käyttäytyä ilman että tarvitsee hävetä silmät päästä. Ainahan tietysti ei saa sitä "täyttä kättä", että kaikki osa-alueet olisi kunnossa. Nyt siis sun on punnittava mielessäsi, että pystytkö olemaan suhteessa jossa mies ei handlaa sosiaalisia suhteita vaan aina joku loukkaantuu sen sanomisista. Sun päällehän loppujen lopuksi se kaikki pas-ka kaatuu.
Oman jaksamisen ja mielenterveydenkin puolesta huonossa parisuhteessa ei kannata olla. Lisäksi sinun on aateltava lapsiakin, että miten miehesi tasapainoton ja sairas käytös niihin vaikuttaa.
Jos mies kerran mystisesti "onnistuu" muuttamaan käytöstään kun tulee riittävän suuri uhka tilalle, niin silloin se käytös täytyy olla muokattavissa ja sun pitää alkaa todella vaatimaan se terapia.
Ja se terapiakin on vähintä mitä pystytte tekemään..
Ja jos terapia kyllästyttää, nin sano että yksikin vielä kerta, niin sä lähdet läppäsemään, mutta tee se sitten kanssa. Päätä vaikka etukäteen lavastaa että lähdette, ja sitten jos tulee tokkiinsa niin palaa takaisin..
Opeta se!
Samalla se voi tuntua tuskallselta, mutta lapsetkin tajuavat siinä että käytöksellä on rajat ja jos saat puolesi pidettyä, hekin oppivat isona pitämään puolensa paremmin
Jos taas yrität mutta epäonnistut, niin lapsillekin jää malli että ei ne mule mitään mahda jos päätän olla kenkku,..rakastavat liikaa raukat.
Miehesi käyttää sairauttaan tekosyynä. Itselläni on epävakaa persoonallisuushäiriö monen mielenterveysongelman lisäksi. En todellakaan ole ilkeä kellekään. Päinvastoin minulle sanotaan että olen liian kiltti ja puran sitten pahaa oloani terapiassa kun ylitseni kävellään jatkuvasti. Minulla on agressiivinen puoliso joka saa minut vetäytymään entisestään. Joku voisi sanoa että en voi olla epävakaa, mutta minut on kyllä testattu ja näin on. Itsehillintää voi harjoittaa, agressioitaan voi purkaa vaikka kirjoittamalla pahan olonsa paperille tai sitten puhua terapiassa. Joskus minulla on ihan lista mukana asioista joista olen raivoissani mutta en voi sanoa niitä ääneen. Ei sinun auta muuta kuin sanoa miehellesi että se on loppu nyt. Joko pää pysyy kiinni tai sitten ei ole vaimoa ja lasta. Ei hänellä ole oikeutta levittää pahaa oloaan oli kuinka sairas tahansa. Lääkitystäkin kannattaa tarkistaa. Voi olla aika vaihtaa lääkettä jos olo on noin ahdistunut. Nekin menettää tehonsa aika nopeasti. Itselläkin menossa jo kahdeksas masennuslääke ja mielentasaajana on ollut neurolepteja. Neuroleptit voi kyllä viedä työkyvyn ja haitata harrastamistakin mutta onpahan sen jälkeen oikeastaan vain yksi tunne. Eipähän hauku sitten muita.
Puhuuko miehesi rumasti vain sinusta? Onko hänen sairautensa syynä käytökseen? Hänellä on lääkitys, auttaisiko sen muuttaminen? Jos syy on mielenterveysongelmat ei parisuhdeterapeutti ole Se ensimmäinen osoite. Miehen pitää ensin saada sairautensa kuriin. Joku muu purkamiskanava kuin sinä. Missään tapauksessa en haluaisi, että jäät kuuntelemaan moista. Itse olet varmasti jo niin tottunut, että et jaksa välittää tai enää huomaa(vaikka luulenkin, että sieluun jää muhimaan kaikki se ilkeys). Lapsillesi isän käytös edustaa normaalia käytöstä. Vanhempien käyttäytymismallit ohjaavat lasten kehitystä. Suodatat miehesi puheita, ehkä et näe lapsiesi käytöksessä niitä piirteitä. Jos miehesi ei paranna pian käytöstä pelasta edes lapset. Lähipiiri ei kestä kuunnella miehesi puheita, pakenevat paikalta? Lapsillasi ei ole pakopaikkaa. Jos lapsilla ei ole tarvetta paeta isänsä ilkeyksiä, on heille jo kasvanut panssari, mikä on todella kurjaa ja vaikeuttaa tulevia ihmissuhteita. Oletko puhunut ja kysellyt lapsilta miltä heistä tuntuu? Älä silti ajattele, että ei hätää jos ei heistä tunnu miltään. Äidin jatkuvan loukkaamisen pitää tuntua tosi pahalta. Ei lapset ymmärrä, miksi sinua haukutaan, vaikka kuinka selität. Henkinen väkivalta on yhtä pahaa tai pahempaa kuin fyysinenkin. Olisiko asia ok jos miehesi pieksisi sinut henkihieveriin vähän väliä? Lähde pois ja hanki ainakin lapsillesi keskustelu apua. Nuorempi voi ehkä vielä "unohtaa", vanhemmalle on varmasti jäänyt asiasta pahemmat jäljet.
Vaikea tehtävä ryhtyä aloittajalla sikäli nyt opettamaan miestä, jos on antanut vuosikausia tuon mollaamisen jatkua. Muutosvastarintaa tulee olemaan,
saattaa olla että jos miehellä on pokeria tarpeeksi, hän sanoo ettei piittaa sun uhkailuista, ja joudut viemään ne loppuun ja siis eroamaan!
Siksi kannattaakin aloittaa pienemmistä panoksista ensin..
Aloittajan kannattaa varautua siihen muutosvastarintaan.
Olen ollut itse suhteessa jossa mies vain kuunteli kun höpisen ja kun meillä tuli riita hän antoi aina periksi ja aloin huomata ettähän "on tossun alla". Kysyin häneltä, etteikö hälä ärsytä kun minä pulisen hänelle, hän sanoi että noiin mutta heti kun sulle siitä sanoo, suutut ni kovasti ettei hän viitsi..
Enkä omasta mielestä ollut edes suutunut, mutta mies koki että on parempi olla hiljaa ja antaa minun mesota.
Sitten kun hän suuttui, oli tuskani valtava, mitä olen mennyt tekemään ja sanomaan, mitä ihmettä tapahtuu..samoin olen itse opettanut joskus jotain henkilöä käyttäytymään, ja mitä pitempään se tilanne on jatkunut sitä vaikeampi se on yhtkkiä toinen saada vakuutetuksi että "tälläkertaa olen tosissani"
Eli ota sellainen sydän ja ymmärrys kouraan, että miehesi on tossa asiassa varmaan iha taantunut osittain sun ansiosta, kun olet pitänyt pumpulia korvissa etkä ajoissa älähtänyt miehelle..
Et toisinsanoen ole hänen suorittamaan haukkumistaan ja siis HÄNTÄ ITSEÄÄN ottanut kovin vakavasti, kerran sinau eiole tunnahtanut nuo sen haukkumsiet.
Joten pidä tarkoin mielessä se, ja tee myös miehelle samalla anteeksipyyntö kun sanot ettei näin voi jatkua, ja pyydä anteeksi sitä, että olet antanut tilanteen jatkua noin kauan ja miehesikin on siihen tottunut.
Mutta vaikka kuin oisi tottunut, iin onhan sulla oma elämänlaatus oikeus parantaa jos on ruvennut tuntumaan pahalta vasta nyt. Ei sen nojalla että "aina ennenkin" jatketa silti tilanteita, jos ei itse halua.
Ja se on sun oma valinta, ei sua sukulaiste mielipiteetkään saa liikaa ohjata. Kuuntele omaa järkeäsi mitä se sanoo.
Kiitokset hyvistä ja asiallisista kommenteista. Meillä ollut pari päivää taas tosi rauhallista. Mies on varmaan tajunnut, että mulla alkaa olla mitta täysi. Itse asiassa sanoikin han suoraan, että yrittää "olla parmempi Mies". Muutosta entisiin vuosiin on vain se, että en enää jaksa uskoa kovin pitkään sopuun. Vaikeinta tässä on se, että hyvinä hetkinä hän on todella ihannemies. Luotettava, huumorintajuinen, siisti, urheilullinen jne. Treenaaminen auttaa parhaiten pahaan oloon. On käytännössä lopettanut alkoholinkäytön, koska krapuloissa ahdistuu useiksi päiviksi. Mieheni ei ole koskaan lyönyt. Tietää, että niin tyhmä en ole, että jäisin hakkaajan luo. Tavaroita on kyllä lennellyt... Lapset ei tosiaan oikein reagoi, vaan sulkeutuu leikkimään omia juttujaan, kun aikuiset räyhää. Myöhemmin purkavat pahaa oloa kiukuttelemalla. Mieheni EI heikkojen hermojensa takia pysty käytännössä kasvattamaan lapsia. Osallistuu kyllä, jos ovat kiltisti. Vaikeuksia on ajoittain myös töissä. Juuri vähän aikaa sitten selvitettiin työpaikkakiusaamisväitettä. Kyllä se taitaa olla niin, että ryhdyn säästämään pahan päivän varalle. Jos lähiaikoina tulee samanlaista settiä kuin pari päivää sitten. Ensin ehkä voisi vielä yrittää tavata ammattilaisia, mutta loppuelämäni en ajatellut epävarmuudessa elää. Kiitos vielä kaikille tuesta!
Nuo aina ku toinen on sekä hyvä, että löytyy pahojakin ominaisuuksia, niin viittaa siihen että sen ihmissuhteen voisi yrittää jotenkin säilyttää, mutta eri osoitteissa.
Jos ei kerran mies pysty lasten kasvatukseen osallistumaan, niin hän on lähinnä silloin haitta.
Olisiko hyvä jos "isi "saisi leikkiä lasten kanssa kun on hyvällä tuulella, ja mennä sitten muualle mököttämään jos ei sovellu?
Eri asunnot siis?
Onko hän luova ihminen? Se joskus aiheuttaa ettei kestä normaalia elämää jos on ajatukset jossain muualla
Naiset tykkää pas.koista miehistä. Ei sille mitään voi jos nainen kiinnostuu ulkonäöstä enemmän kuin luonteesta. Siedät tuota pas.kaa vain koska se on komea. Niin ja tuollainen pas.ka ei muutu koskaan kuten ei väkivaltainen alkoholsitikaan. Pari päivää voi olla rauhallista mutta sitten sen pas.kan suusta tulee kaikkea sontaa taas joten älä nuolaise ennen kuin tipahtaa.
Kilteillä miehillä ei naiset tee mitään!!
Oikeesti kilttis. Etkö sä koskaan kyllästy tauottomaan ruikutukseesi? Et tuota mitään informaatiota. Ryvet vain itsesäälissä joka ikisessä ketjussa. Se on rasittavaa. Lopeta.
aloittajalle. Miehesi ei tule muuttumaan koska hän ei yritäkkään parantua. Eihän persoonallisuushäiriöstä koskaan parane mutta sitä voi oppia hallitsemaan. Miehelläsi ei tunnu olevan mitään aitoa motivaatiota siihen. Lapset kärsii kun vanhemmat tappelee. Se on varma. Kannattaa lukea "virtahepo olohuoneessa" niin tajuaa mitä vahinkoa lapsilleen tekee ei vain miehesi vaan myös sinä. Sinäkin pahoinpitelet heitä hyväksymällä miehesi käytöksen osaksi lasten elämää. Tietämättäsi tuotat pysyvää vahinkoa lapsillesi. Heillä ei ole yhtään turvallista aikuista jos sulkeutuvat omiin oloihinsa miehen riehuessa. Tavaroiden heittely ja rikkominen luokitellaan henkiseksi väkivallaksi. Tiesitkö sitä?
Annoin vain neuvon että pas.kasta miehestä pitää erota. Naiset ruikuttaa vaan et mies haukkuu ja hakkaa palstalla mutta eivät tee mitään asialle. Kukaan fiksu itseään rakastava nainen ei siedä tuollaista käytöstä suhteessa. Olen kyllä katkera kun naiset seurustelee pas.kojen kanssa, olen sen sanonut monesti.
Onko se elämä sitten kivaa jos saa joka päivä kuulla haukut omalta mieheltään. En minä vaan sietäis sellasta. Aloittaja on huonoitsetuntinen vässykkä nainen joka pelkää jäävänsä yksin ja siksi kestää kaiken pas.kan mitä niskaan tulee.
Olen erimieltä kiltin miehen kanssa. Mielestäni minulla on hyvä itsetunto. Olen menestynyt muilla elämän osa-alueilla hyvin. Olen hyvin menevä ja sosisalinen ihminen, en todellakaan mikään vässykkä. Kun tapasin mieheni, hän oli ihan normaalin oloinen. Vaikeudet alkoivat esikoisen syntymän jäkeen. Miheni väsyi ja alkoi saada ahdistuskohtsuksia. Taustalla on perinnöllinen rasitetta. Hän pärjäisi todennäköisesti hyvin, jos voisin tarjota hänelle täysin stressittömän ympäristön. Lapsiperheessä ei vain taida olla mahdollista, vaikka mitä yrittäisi... Mieheni halusi lapsia ja rakastaa heitä. Mutta ei vain kestä nahinointia yms. Eri asuntoon muuttaminen on jo ollut keskustelun alla. Se tarkoittaisi kyllä sitä, että minusta tulisi yh. Koska etukäteen ei voi tietää, milloin voi jättää lapset isälle. Kun olemme saman katon alla, voin aistia, milloin voin käydä esim. jumpassa rauhallisin mielin, milloin pitää kysyä esim. anoppia avuksi. Silloin kun kaikki on rauhallista, tuntuu tuollainen järjestely vain tosi kurjalta ajatukselta. Tulee mietittyä, että ainahan kaikissa parisuhteissa on erimielisyyksiä... Mistä tietää, mikä on liikaa... Jne. Jne. No oma ja lasten hyvinvointi on tietty hyvä mittari. Lapsilla menee koulussa ja päiväkodissa hyvin. En usko, että lähipiirin ulkopuolella mukaan aavistaa, minkälaisessa helvetissä välillä eletään...
Kyllä sun ja lasten "paha päivä" on nyt siinä.
Okei sul on hyvä itsetunto mut lapses ainakin kärsii kun näkee et miehes ei kohtele sua hyvin ja sen lapsen takia nyt ainakin pitäis sun muuttaa eeri asuntoon jos et erota halua kokonaan. Mut lapsuus oli kaikkea muuta kuin rauhallinen ja kerran maksasin 2 kk sairaalas kun äidin epävakaa juoppo mies sekosi.
Tämä keskusteluhan sai uuden käänteen. Nyt valkeni, miksi kiltti mies käy taisteluaan paskoja miehiä vastaan. Kamalaa, jos jotain tuollaista on tapahtunut. En anna mieheni käyttää pienintäkään fyysistä keinoa lapsia kohtaan. Olen sanonut, että soittaisin poliisit saman tien ja soittaisinkin. Tämän on ihme kyllä uskonut. Tosin joudun sitten itse hoitelemaan kaikki lasten erimielisyydet, koska miehen mielestä olen evännyt häneltä kaikki kunnon keinot. Rauhallisina hetkinä myöntää itsekin, että väkivalta ei ketään auta. Voi kun tietäisi, että ero olisi lapsille paras ratkaisu, niin valinta olisi heti selvä. Mutta isä on heille hyvin tärkeä ja rakas, vaikka käyttäytyy välillä todella huonosti. On tämä hankalaa... Mutta tämän keskustelun tuloksena aion lopettaa säälin miestäni kohtaan ja vaatia muutosta jollain keinolla.
Hän ei näemmä itse näe oman lääkityksensä tarvetta/ei suostu tarpeeksi tasaavia lääkkeitä syömään. Hänen vikansa, ei sinun.
Itse en eron koittaessa suostuisi kuin valvottuihin tapaamisiin ainakaan aluksi - muuten joudut sydän syrjällään jännäämään koko isäviikonlopun, millainen päivä siellä nyt sattuu olemaan päällä.
No ei mulla ole mitään traumoja lapsuudesta ole mutta esimerkkina sanoin että miehes saattaa olla hullu että varman päälle sun pitäis pelata ja asua eri osotteissa. On sitä pienemmästäkin riidasta mies seonnut ja naine on saanut turpaan. Usein lehdissä on näitä parisuhdeväkivalta juttuja ihan liikaakin. Lapsihan siitä kärsii vaikka se ei sitä pystyis sanomaan ja siksi mitään väkivaltaa ei tule sallia kun on tälläisiä vakaita ja rauhallisia miehiäkin, jotka jostain syystä ei kelpaa naisille.
Parempi oli siis etsiä sellanne kumppani joka ei huuda, riehu, hauku vaan osaa keskutella järkevästi.
Nimimerkki "kiltti mies" on kyllä oikeassa, kukaan itseään kunnioittava ihminen ei siedä toiselta uhkaavaa käytöstä ja toistuvaa loukkaamista. Mielestäni aloittaja paljasti juuri, että todellisuudessa hänellä on huono itsetunto. Jos itsetunto on ok, niin miksi todistella sitä täällä kasvottomille chattaajille?
Tekee oikein pahaa ajatella kuinka huono äiti ja isä lapsilla on. Jos edes toinen vanhemmista ajattelisi oikeasti lasten etua, niin eroaisi tuollaisesta suhteesta. Nyt lapset kasvavat turvattomassa kodissa, omaksuvat henkisen väkivallan "normaalina" osana aikuisten suhdetta ja toistavat myöhemmin samaa käytösmallia. Tai pahimmillaan masentuvat ja tekevät jotain peruuttamatonta itselleen / toisille.
Nyt hyvä perheenäiti herätys!! Sinulla on vastuu LAPSISTASI, ei miehestäsi. Minkälaisen tulevaisuuden haluat tarjota lapsille? Jos rakastat lapsiasi, niin ymmärtänet ettei nykyinen koti ole turvallinen ja tasapainoinen ympäristö lapsillenne. Mies ei tuosta varmaankaan muutu. On ihan oma syysi, että olet näin pitkään antanut hänen kohdella itseäsi huonosti. Se koskettaa myös lapsia.
Ymmärrän toki, että toista rakastaessa toivoo parasta ja katsoo hieman sormien läpi asioita. Mutta vuosia jatkunut haukkumisen sietäminen kertoo vain ja ainoastaan, että sinulla itselläsi on huono itsetunto, et osaa rakastaa itseäsi, et ole osannut näyttää toiselle rajoja. Suorittaminen on eri asia kuin sisäinen vahva itsetunto.
Jos et vielä osaa rakastaa itseäsi, niin rakasta lapsiasi ja eroa miehestä. Oma olosikin tulee varmasti kohenemaan. Persoonallisuushäiriö ei parane. Mutta sen voi laukaista elämässä jokin erityinen vaihe. Persoonallisuushäiriö on osa miestäsi, hyväksy asia ja jatka eteenpäin elämässä.