Mitä mies tekee? Neuvot kehiin

Eeroko se oli?

Kuvittele tilanne: olet 50-vuotias ja ollut naimisissa kohta 30 vuotta. Tapasitte vaimosi kanssa rippikouluikäisinä ja siitä asti olette olleet yhdessä. Olet jatkanut perheyritystä, hoitanut lapsia ja lopuksi vielä huolehtinut vanhemmistasi. Sinuun on aina voinut luottaa ja olet aina ajatellut muita.

Nyt tuntuu siltä, että kaikki on tehty ja edessä on rapistuminen. Parisuhde on urautunut ja huominen on samanlainen kuin eilinen. Tähän tilanteeseen valoa tuo suhde, johon olet hiljalleen ajautunut. Ensin keskustelitte arkisista asioista, sitten luottamuksellisista ja lopuksi tietysti päädyitte seksisuhteeseen. Salaiset hetket ovat herättäneet sellaisia suuria tunteita, joita et enää koskaan uskonut kokevasi.

Asia tulee vaimosi tietoon ja hän ei olekaan onnellinen puolestasi. Kun hän toipuu shokista ja ymmärtää mitä on tapahtunut, on aika miettiä seuraavaa askelta. Vaimosi on järki-ihminen: hän tajuaa, mikä tilanteeseen on johtanut, ja ajattelee, että tästä voidaan selvitä. Sinä et halua selvitä, sillä haluat säilyttää saavuttamasi onnen tunteen. Et kuitenkaan halua erotakaan, sehän merkitsisi sitä, että perheyritystä pitäisi alkaa pilkkomaan tai joutuisit ottamaan suuren lainan. Yrität puhua vaimollesi, että tämä voisi tyytyä pieneen korvaukseen, mutta jostain syystä rouva ei tunne tarvetta olla lojaali.

Miten menettelet?

Taustatiedoksi vielä: vaimo ja salarakas ovat samanikäisiä ja -kokoisia. Salarakas on naimisissa tahollaan – voisi ehkä erota, jos sinäkin eroaisit. Salarakkaan mies ei taistelisi vastaan – hänelle kyseessä on pitkäaikainen, urautunut liitto.

9

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei armoa pettäjille

      Jättäisin miehen saman tien neuvottelematta pätkääkään, iskisin laskun pöytään perheyrityksestä ja muistakin saatavista, ja mies saisi lemput yhteisestä kämpästä ja poistuminen sieltä tunnin sisällä.

    • Plus

      Pitkää liittoa kannattaisi kuitenkin arvostaa, vaikka nyt on saanut kokea "huumaa" pitkästä aikaa. Kun on yhteisiä lapsia, sukujuhlia, yhteisiä muistoja puolison kanssa, niin kukaan uusi ihminen ei niitä pysty jakamaan. On kiva mennä sen oikean puolison kanssa esim lapsen ylioppilasjuhliin tai muuhun sukukokoukseen ja tavata rakkaat tutut ihmiset yhdessä. Jos ei tähän pysty, niin vaimo on kyllä oikeutettu saamaan kunnon rahallisen korvauksen perheyrityksestä. Onhan hän synnytänyt miehelle lapset ja vaalinut yhteistä tulevaisuutta. Vaimolle on aiheutettu jo henkistä tuskaa ja surua, miksi hänen pitäisi antaa siitä vielä rahallinen korvaus? Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Asetu sen petetyn ihmisen asemaan.

    • …….

      Miehen pitää nyt päättää, kumpi on tärkeämpää, raha vai rakkaus.

    • Oliko se Eero?

      Kyse ei ole pelkästä rahasta, vaan sen myötä miehen työpaikasta ja vanhempien elämäntyöstä. Toisaalta: onhan rakkauden vuoksi luovuttu kruunuistakin.

      Entä jos uusi suhde laimeneekin päivänvalossa? Vaimo tuskin huolii katuvaa takaisin, vaikka tätä vielä tänään paljon rakastaakin.

      • …………..

        Tarkoitat siis, että vaimon pitäisi olla valmis luopumaan kaikesta muodollista korvausta vastaan JA olla valmiina ottamaan katuva takaisin, jos miehen uusi ihana elämä ei toteudukaan.


      • 4+11
        ………….. kirjoitti:

        Tarkoitat siis, että vaimon pitäisi olla valmis luopumaan kaikesta muodollista korvausta vastaan JA olla valmiina ottamaan katuva takaisin, jos miehen uusi ihana elämä ei toteudukaan.

        Ihan kuin provo...

        No, naiset yleensä toipuvat erosta aika nopeasti. Ei ainakaan tuttavapiirin eronneista yksikään ole kaivannut takaisin liittoonsa hetken päästä, vaikka ei olisikaan ollut erossa aloitteentekijä. Ongelmat näkee selvemmin kauempaa.


      • ………….
        4+11 kirjoitti:

        Ihan kuin provo...

        No, naiset yleensä toipuvat erosta aika nopeasti. Ei ainakaan tuttavapiirin eronneista yksikään ole kaivannut takaisin liittoonsa hetken päästä, vaikka ei olisikaan ollut erossa aloitteentekijä. Ongelmat näkee selvemmin kauempaa.

        Kuka kaipaisikaan takaisin liittoon, jossa luotettu ihminen on osoittautunut pettäjäksi? Sen sijaan olen tavannut paljon, paljon naisia, jotka haluaisivat takaisin sen entisen elämän - ajan jolloin kaikki oli vielä hyvin. Mutta koska sitä ei saa, on pakko sopeutua ja toipua.


    • 1+4

      Niin, elämään kuuluvat riskit. Sen yrittäjänä tiedät. Vaikea toista lähteä neuvomaan tällaisissa asioissa, mutta terapiaan vaimon kanssa kannattaa ainakin lähteä, ettei mahdollisesta erosta tule riitaisa.

      Huuma kestää korkeintaan kaksi vuotta etkä ole elänyt arkea uuden kumppanin kanssa - jos tämä ylipäätään eroaa. Kahden varatun suhde päättyy melko usein niin, ettei toinen eroakaan, vaan kriisin jälkeen vanha suhde kukoistaa. Niin voi käydä sinunkin suhteellesi terapian jälkeen.

      Toisaalta löytyy myös onnellisia uusia suhteita. Vaimolle kuuluu joka tapauksessa se, mikä lain mukaan kuuluu, jos ero tulee. Olet jo ottanut ison riskin, joka on realisoitunut eli vaimo voi yhtä hyvin vielä haluta eron ensijärkytyksestä toivuttuaan. Yhtä lailla hän on varmaankin kokenut suhteessanne pettymystä ja nyt vielä petoksen.

      • se_vaimo

        Ja riskeitä puheen ollen, yksi sellainen on terveys. Iän myötä se heikkenee. Kuvittele tilanne, johon joutuisit itsesi, vaimosi tai salarakkaasi sairastuessa pahasti. Mitä haluaisit tehdä? Mitä tekosi aiheuttavat muille ihmisille? Olisiko suora puhe vaimon kanssa tarpeen - valehtelevan puheen kanssa ristiriitaiset eleet, ilmeet ja sanaton viestintä voivat tuottaa vaimollesi sanoin kuvaamatonta tuskaa. Voisitte myös yrittää löytää toisenne uudestaan - tantra, parisuhdekurssit jne. Joskus rakkaus painuu elämän rutiinien alle, ja jotkut löytävät sen uudelleen. Vaimon tulee vain saada itse päättää, haluaako uudistaa suhteenne petettynä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      392
      5827
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1752
    3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      39
      1198
    4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      121
      1043
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      96
      932
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      56
      914
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      912
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      899
    9. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      43
      859
    Aihe