Jaa kysyitpä vaikeeta...Ei sitä noin vaan voi tietää koska hän syntyi, mutta joku näppistuntuma on. Sorsakosken nousu ja Bäddingingin kuolema liittyvät ajallisesti toisiinsa. Mielestäni Bädding oli nousussa juuri ennen kuolemaansa. Bädingillä oli tilausta siinä ajassa 80-luvun lopussa.Istuin eräässä kuppilassa ja Rauli oli juuri tullut studiolta ja illan aikana hän lauloi niitä tuoreita esityksiä, joita ei oltu vielä missään julkaistu. Ei hän mitenkään julkisesti laulanut, vaan siinä ravintolapöydän ääressä. "Kauas Pilvet Karkaavat" oli yksi niistä lauluista, jonka muistan. Raulin näin esiintyvän kerran eräässä kuppilassa lähellä 3 raitsikan päättäriä. Se oli 80-luvun alkua...joo sen muistan ja silloin hän ei ollut todellakaan menestyksensä kukkuloilla.Bäddingin oisi silloin saanut halvalla esiintymään paikkaan kuin paikkaan. Jos Bäddin eläisi olisi hän yli viisikymppinen eli hän oli kuollessaan vajaa nelikymppinen ja vuonna 72 hän saattoi olla kaksikymppinen ja arviosin, että Rauli syntyi vuonna 1948-1952 Jos joku saa asiasta tarkempaa tietoa, niin voi laittaa minullekin tiedoksi E-mail [email protected] kotisivuosoite: djveikko.tripod.com
0Äänestä
DJ Veikko
Syntyi 1947 kuoli 1987
0Äänestä
jani90
www.badding.com
0Äänestä
DJ Veikko
Kiitos tiedosta!! Kolmesen päättärin vieressä oli Kaaren Baari, jossa Badding esiintyi silloin. Se on ainoo kerta kun oon keikalla nähnyt. Jos on jotain kysyttävää, vastaan mielelläni. KOTISIVUOSOITE: djveikko.tripod.com
0Äänestä
karaoke
Moi ! En oikein ymmärtänyt kysymystäsi.Siis mitä tarkoitat kysymykselläsi? Miksi haluat tollasta snobailua? Oletko tavannut Remua? Hänellä on tietoa, jota se on löytänyt kirppikseltä. Pysytään vaan asiassa ja musiikissa lauletaan karaokee ja ajellaan prätkillä ens keväänä. Ja terveisiä kaikille gimmoille Terkut sulle Saku Kalkuta Kalkuta
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jaa kysyitpä vaikeeta...Ei sitä noin vaan voi tietää koska hän syntyi, mutta joku näppistuntuma on. Sorsakosken nousu ja Bäddingingin kuolema liittyvät ajallisesti toisiinsa. Mielestäni Bädding oli nousussa juuri ennen kuolemaansa. Bädingillä oli tilausta siinä ajassa 80-luvun lopussa.Istuin eräässä kuppilassa ja Rauli oli juuri tullut studiolta ja illan aikana hän lauloi niitä tuoreita esityksiä, joita ei oltu vielä missään julkaistu. Ei hän mitenkään julkisesti laulanut, vaan siinä ravintolapöydän ääressä. "Kauas Pilvet Karkaavat" oli yksi niistä lauluista, jonka muistan.
Raulin näin esiintyvän kerran eräässä kuppilassa lähellä 3 raitsikan päättäriä.
Se oli 80-luvun alkua...joo sen muistan ja silloin hän ei ollut todellakaan menestyksensä kukkuloilla.Bäddingin oisi silloin saanut halvalla esiintymään paikkaan kuin paikkaan.
Jos Bäddin eläisi olisi hän yli viisikymppinen eli hän oli kuollessaan vajaa nelikymppinen ja vuonna 72 hän saattoi olla kaksikymppinen ja arviosin, että Rauli syntyi vuonna 1948-1952
Jos joku saa asiasta tarkempaa tietoa, niin voi laittaa minullekin tiedoksi E-mail [email protected]
kotisivuosoite: djveikko.tripod.com
Syntyi 1947
kuoli 1987
www.badding.com
Kiitos tiedosta!!
Kolmesen päättärin vieressä oli Kaaren Baari, jossa Badding esiintyi silloin. Se on ainoo kerta kun oon keikalla nähnyt.
Jos on jotain kysyttävää, vastaan mielelläni.
KOTISIVUOSOITE: djveikko.tripod.com
Moi !
En oikein ymmärtänyt kysymystäsi.Siis mitä tarkoitat kysymykselläsi? Miksi haluat tollasta snobailua? Oletko tavannut Remua? Hänellä on tietoa, jota se on löytänyt kirppikseltä.
Pysytään vaan asiassa ja musiikissa lauletaan karaokee ja ajellaan prätkillä ens keväänä. Ja terveisiä kaikille gimmoille Terkut sulle Saku
Kalkuta Kalkuta