Monitavuiset vierasperäiset sanat

Kiitos. Piti sanoa, että tietääkseni suomen kielessä ei ole *kolmea* tavua pidempää "tavallista" sanaa, joka ei olisi selvä johdos yksinkertaisemmasta vartalosta. Ellemme voi löytää johtamattomia nelitavuisia sanoja, voi silti sanoa, että sanat kuten "akkusatiivi", "artikkeli", "implikaatio" jne. poikkeavat vallitsevasta mallista.

(Ehkä ei olekaan merkityksetöntä, että useimmat mainitsemasi sanat päättyvät tavuihin -ja / -va / -na / -kka, jotka kaikki *näyttävät* johtopäätteiltä vaikka sellaisia eivät olisi, ja tämän perusteella puhuja voi jäsentää kyseiset sanat helpommin käsiteltäviksi osiksi.)

GV2014 kirjoitti:

Kiitos. Piti sanoa, että tietääkseni suomen kielessä ei ole *kolmea* tavua pidempää "tavallista" sanaa, joka ei olisi selvä johdos yksinkertaisemmasta vartalosta. Ellemme voi löytää johtamattomia nelitavuisia sanoja, voi silti sanoa, että sanat kuten "akkusatiivi", "artikkeli", "implikaatio" jne. poikkeavat vallitsevasta mallista.

(Ehkä ei olekaan merkityksetöntä, että useimmat mainitsemasi sanat päättyvät tavuihin -ja / -va / -na / -kka, jotka kaikki *näyttävät* johtopäätteiltä vaikka sellaisia eivät olisi, ja tämän perusteella puhuja voi jäsentää kyseiset sanat helpommin käsiteltäviksi osiksi.)

Lue lisää

Kaksi tavua on kyllä suomen kielen perussanojen eräänlainen peruspituus, ja kolmitavuiset perussanat, vaikka niitä on paljon, ovat poikkeuksia. Toisaalta on myös nelitavuisia sanoja, joille ei voi osoittaa selvää yhdyssanarakennetta eikä johtoa (kantasanaa ja johdinta), esimerkiksi "vakituinen" ("-tuinen" voidaan tunnistaa johtimeksi, mutta nykykielessä ei ole sanaa "vaki") ja "nilviäinen" (joka on epäilemättä jonkinlainen johdos, mutta mistä ja mikä on johdinta?).

Mutta mennäänpä alkuperäiseen kysymykseen. Sellaiset muodot kuin "akkusatiiviä" tai "artikkeliä" ovat selvästi virheellisiä siinä mielessä, että ne ovat kielen normien vastaisia. Eri kysymys on, ovatko ne myös kielenvastaisia eli kielen järjestelmään kuulumattomia eli niiden sääntöjen vastaisia, joiden mukaan suomen kieltä todellisuudessa käytetään, kuten "fhghsdsfhd" ja "minä uskoa sinä olla väärä" ovat kielenvastaisia, eli suomea äidinkielenään puhuvan ei voi olettaa tuottavan niitä, paitsi ehkä leikillään. Sanoisin, että ne eivät ole varsinaisesti kielenvastaisia, vaan satunnaisia virhemuodosteita, kirjoitusvirheisiin verrattavissa.

Sen sijaan esimerkiksi taivutusmuodon "arkkitehtiä" voi sanoa olevan kielenmukainen, vaikkakaan ei norminmukainen. On varsin tavallista käyttää etuvokaalista päätettä, koska sana mielletään yhdyssanaksi, vaikka suomen kielen kannalta se onkin yhdistämätön.

On vaikea sanoa, missä rajat kulkevat. "Arkkitehti" jäsentyy helposti yhdyssanaksi, koska on muitakin arkki-alkuisia sanoja, joista osassa "arkki-" on melko selvä yhdysosa tai etuliite (esimerkiksi "arkkivihollinen"). Sen sijaan esimerkiksi sanan "akkusatiivi" jäsentäminen osiin "akkusa" ja "tiivi" ei ole luonnollista. Niinpä esimerkiksi "akkusatiiviä" näyttäisi yleisyydeltään olevan satunnaisen kirjoitusvirheen luokkaa, vaikka se yleensä ei olekaan varsinaisesti kirjoitusvirhe.

On kohtuullista pitää asua "akkusatiiviä" kielivirheenä. Sivistyssanojakin koskee yleensä vokaalisointu, eikä oikea taivutus vaadi sanan rakenteen erityistä analyysia tai ymmärtämistä..

Kielivirheisiin voi toki suhtautua monella tavalla. Fiksu asenne on yleensä se, että kielivirheestä ei huomauteta, ellei huomauttamiselle ole erityistä syytä. Erityinen syy voi olla vaikkapa se, että virheen tehnyt kirjoittaa työkseen tekstejä, joita julkaistaan.

Yucca kirjoitti:

Kaksi tavua on kyllä suomen kielen perussanojen eräänlainen peruspituus, ja kolmitavuiset perussanat, vaikka niitä on paljon, ovat poikkeuksia. Toisaalta on myös nelitavuisia sanoja, joille ei voi osoittaa selvää yhdyssanarakennetta eikä johtoa (kantasanaa ja johdinta), esimerkiksi "vakituinen" ("-tuinen" voidaan tunnistaa johtimeksi, mutta nykykielessä ei ole sanaa "vaki") ja "nilviäinen" (joka on epäilemättä jonkinlainen johdos, mutta mistä ja mikä on johdinta?).

Mutta mennäänpä alkuperäiseen kysymykseen. Sellaiset muodot kuin "akkusatiiviä" tai "artikkeliä" ovat selvästi virheellisiä siinä mielessä, että ne ovat kielen normien vastaisia. Eri kysymys on, ovatko ne myös kielenvastaisia eli kielen järjestelmään kuulumattomia eli niiden sääntöjen vastaisia, joiden mukaan suomen kieltä todellisuudessa käytetään, kuten "fhghsdsfhd" ja "minä uskoa sinä olla väärä" ovat kielenvastaisia, eli suomea äidinkielenään puhuvan ei voi olettaa tuottavan niitä, paitsi ehkä leikillään. Sanoisin, että ne eivät ole varsinaisesti kielenvastaisia, vaan satunnaisia virhemuodosteita, kirjoitusvirheisiin verrattavissa.

Sen sijaan esimerkiksi taivutusmuodon "arkkitehtiä" voi sanoa olevan kielenmukainen, vaikkakaan ei norminmukainen. On varsin tavallista käyttää etuvokaalista päätettä, koska sana mielletään yhdyssanaksi, vaikka suomen kielen kannalta se onkin yhdistämätön.

On vaikea sanoa, missä rajat kulkevat. "Arkkitehti" jäsentyy helposti yhdyssanaksi, koska on muitakin arkki-alkuisia sanoja, joista osassa "arkki-" on melko selvä yhdysosa tai etuliite (esimerkiksi "arkkivihollinen"). Sen sijaan esimerkiksi sanan "akkusatiivi" jäsentäminen osiin "akkusa" ja "tiivi" ei ole luonnollista. Niinpä esimerkiksi "akkusatiiviä" näyttäisi yleisyydeltään olevan satunnaisen kirjoitusvirheen luokkaa, vaikka se yleensä ei olekaan varsinaisesti kirjoitusvirhe.

On kohtuullista pitää asua "akkusatiiviä" kielivirheenä. Sivistyssanojakin koskee yleensä vokaalisointu, eikä oikea taivutus vaadi sanan rakenteen erityistä analyysia tai ymmärtämistä..

Kielivirheisiin voi toki suhtautua monella tavalla. Fiksu asenne on yleensä se, että kielivirheestä ei huomauteta, ellei huomauttamiselle ole erityistä syytä. Erityinen syy voi olla vaikkapa se, että virheen tehnyt kirjoittaa työkseen tekstejä, joita julkaistaan.

Lue lisää

"On kohtuullista pitää asua "akkusatiiviä" kielivirheenä. Sivistyssanojakin koskee yleensä vokaalisointu, eikä oikea taivutus vaadi sanan rakenteen erityistä analyysia tai ymmärtämistä.."

Miten voi todistaa, että sanan rakenteen ymmärtäminen ei kuuluisi monitavuisten sanojen taivutukseen, jos kaikki jäsentämättömät neli- tai enemmän -tavuiset sanat ovat sivistyssanoja, ja juuri tällaisten sanojen kohdalla tapahtuvat vokaalisointu-"virheet"?

Mielestäni "vakituinen" ja "nilviäinen" eivät sovi esimerkeiksi jäsentämättömästä nelitavuisesta sanasta koska -inen on selvästi johtopääte, ja myös -uinen ja -iäinen voi ehkä käsittää johtopäätteinä (vrt. "pituinen", "vuotuinen", "ampiainen"). Kuten myös "jupakka"- tai "kataja"-sanan tapauksissa, ei ole selvää, että tällainen jästentäminen vaatisi vartalon tunnistamista.

GV2014 kirjoitti:

"On kohtuullista pitää asua "akkusatiiviä" kielivirheenä. Sivistyssanojakin koskee yleensä vokaalisointu, eikä oikea taivutus vaadi sanan rakenteen erityistä analyysia tai ymmärtämistä.."

Miten voi todistaa, että sanan rakenteen ymmärtäminen ei kuuluisi monitavuisten sanojen taivutukseen, jos kaikki jäsentämättömät neli- tai enemmän -tavuiset sanat ovat sivistyssanoja, ja juuri tällaisten sanojen kohdalla tapahtuvat vokaalisointu-"virheet"?

Mielestäni "vakituinen" ja "nilviäinen" eivät sovi esimerkeiksi jäsentämättömästä nelitavuisesta sanasta koska -inen on selvästi johtopääte, ja myös -uinen ja -iäinen voi ehkä käsittää johtopäätteinä (vrt. "pituinen", "vuotuinen", "ampiainen"). Kuten myös "jupakka"- tai "kataja"-sanan tapauksissa, ei ole selvää, että tällainen jästentäminen vaatisi vartalon tunnistamista.

Lue lisää

Kyse ei ole sanojen rakenteen ymmärtämisestä yleensä, vaan siitä, onko sana yhdyssana vai ei. Ei tarvitse tuntea sanan ”akkusatiivi” alkuperää tietääkseen, miten sitä taivutetaan, ei myöskään jäsentää sitä enempää kuin toteamalla, että sehän ei ole yhdyssana. Huumorin puolelle jätettäköön mahdollisuus tulkita se niin, että siinä on yhdysosat ”akku” ja ”satiivi”; sitä paitsi tällainen väärä jäsennys johtaisi oikeaan taivutukseen.

Alkuperäisessä viestissä oli ilmaus ”selvä johdos yksinkertäisemmästä vartalosta”. Siitä on aika pitkä matka siihen, että sanasta voi olla tunnistavinaan jonkinlaisen pääteaineksen, vaikka ei edes ole mitenkään selvää, mikä olisi päätettä (onko sanassa ”nilviäinen” päätteenä ”-iäinen”, ”-äinen”, ”-inen” vai ehkä pelkkä ”-nen”), saati että kantasana olisi tunnistettavissa. Mutta tämä on epäolennaista aiheen kannalta: oikean taivutuksen tietämiseksi ei tarvitse tuntea sanan mahdollista johtoa, ainoastaan se, onko se yhdyssana.

Sellaiset virheet kuin ”arkkitehtiä” ja harvinainen ”akkusatiiviä” johtuvat yksinkertaisesti siitä, että sanaa taivutetaan ikään kuin se olisi yhdyssana, vaikka se ei ole. Joskus kyse on todellisesta yhdyssanaksi mieltämisestä (eihän esimerkiksi suomea opiskeleva välttämättä tiedä, että suomessa ei ole substantiivia ”tehti”), mutta useammin syynä on sanan foneettinen jäsentyminen. Koska sanassa ”arkkitehti” on sivupaino tavulla ”teh” ja sanassa ”akkusatiivi” on sivupaino tavulla ”tii”, ne ääntyvät samalla tavoin kuin jos ne olisivat yhdyssanoja (arkki-tehti, akkusa-tiivi). Suomenpuhujan kielelliseen kompetenssiin kuuluu sen tunnistaminen, että ne eivät todellisuudessa ole yhdyssanoja, koska ei ole sanoja ”tehti”, ”akkusa” ja ”tiivi”.

Yucca kirjoitti:

Kyse ei ole sanojen rakenteen ymmärtämisestä yleensä, vaan siitä, onko sana yhdyssana vai ei. Ei tarvitse tuntea sanan ”akkusatiivi” alkuperää tietääkseen, miten sitä taivutetaan, ei myöskään jäsentää sitä enempää kuin toteamalla, että sehän ei ole yhdyssana. Huumorin puolelle jätettäköön mahdollisuus tulkita se niin, että siinä on yhdysosat ”akku” ja ”satiivi”; sitä paitsi tällainen väärä jäsennys johtaisi oikeaan taivutukseen.

Alkuperäisessä viestissä oli ilmaus ”selvä johdos yksinkertäisemmästä vartalosta”. Siitä on aika pitkä matka siihen, että sanasta voi olla tunnistavinaan jonkinlaisen pääteaineksen, vaikka ei edes ole mitenkään selvää, mikä olisi päätettä (onko sanassa ”nilviäinen” päätteenä ”-iäinen”, ”-äinen”, ”-inen” vai ehkä pelkkä ”-nen”), saati että kantasana olisi tunnistettavissa. Mutta tämä on epäolennaista aiheen kannalta: oikean taivutuksen tietämiseksi ei tarvitse tuntea sanan mahdollista johtoa, ainoastaan se, onko se yhdyssana.

Sellaiset virheet kuin ”arkkitehtiä” ja harvinainen ”akkusatiiviä” johtuvat yksinkertaisesti siitä, että sanaa taivutetaan ikään kuin se olisi yhdyssana, vaikka se ei ole. Joskus kyse on todellisesta yhdyssanaksi mieltämisestä (eihän esimerkiksi suomea opiskeleva välttämättä tiedä, että suomessa ei ole substantiivia ”tehti”), mutta useammin syynä on sanan foneettinen jäsentyminen. Koska sanassa ”arkkitehti” on sivupaino tavulla ”teh” ja sanassa ”akkusatiivi” on sivupaino tavulla ”tii”, ne ääntyvät samalla tavoin kuin jos ne olisivat yhdyssanoja (arkki-tehti, akkusa-tiivi). Suomenpuhujan kielelliseen kompetenssiin kuuluu sen tunnistaminen, että ne eivät todellisuudessa ole yhdyssanoja, koska ei ole sanoja ”tehti”, ”akkusa” ja ”tiivi”.

Lue lisää

"Suomenpuhujan kielelliseen kompetenssiin kuuluu sen tunnistaminen, että ne eivät todellisuudessa ole yhdyssanoja, koska ei ole sanoja ”tehti”, ”akkusa” ja ”tiivi”."

En ole varma, miten käsität "kompetenssin" tässä tapauksessa. Minusta kielelliseen kompetensiin ei välttämättä kuulu kyky arvata, millaisia sivistyssanoja on vuosien varrella tuotu kieleen, ja miten nämä lainasanat poikkeavat tutuista äänne- tai tavurakenteista.

Jos myönnämme, että

1) suomen puhujien on jo tapana olettaa, että nelitavuiset sanat, jonka sivupaino on kolmannella tavalla, ovat yhdyssanoja
ja
2) kaikki poikkeukset tästä kaavasta ovat siivistyssanoja

siksi

3) suomen puhujan moittiminen "artikkeliä"-tapaisesta taipumuksesta on kuin syyttäisi tätä puhujaa muiden ihmisten valinnasta, eli valinnasta kodifioida kyseiset (vallitsevista rakenteista poikkeavat) sivistyssanat osaksi suomen kirjakieltä.

Eri asia on, jos puhuja on jo moneen otteeseen törmännyt "artikkeli"-sanaan (tai toiseen sen tapaiseen sanaan) ja nähnyt/kuullut riittävästi esimerkkejä sen taipumuksesta, mutta olettakaamme tässä tapauksessa että näin ei ole.

GV2014 kirjoitti:

"Suomenpuhujan kielelliseen kompetenssiin kuuluu sen tunnistaminen, että ne eivät todellisuudessa ole yhdyssanoja, koska ei ole sanoja ”tehti”, ”akkusa” ja ”tiivi”."

En ole varma, miten käsität "kompetenssin" tässä tapauksessa. Minusta kielelliseen kompetensiin ei välttämättä kuulu kyky arvata, millaisia sivistyssanoja on vuosien varrella tuotu kieleen, ja miten nämä lainasanat poikkeavat tutuista äänne- tai tavurakenteista.

Jos myönnämme, että

1) suomen puhujien on jo tapana olettaa, että nelitavuiset sanat, jonka sivupaino on kolmannella tavalla, ovat yhdyssanoja
ja
2) kaikki poikkeukset tästä kaavasta ovat siivistyssanoja

siksi

3) suomen puhujan moittiminen "artikkeliä"-tapaisesta taipumuksesta on kuin syyttäisi tätä puhujaa muiden ihmisten valinnasta, eli valinnasta kodifioida kyseiset (vallitsevista rakenteista poikkeavat) sivistyssanat osaksi suomen kirjakieltä.

Eri asia on, jos puhuja on jo moneen otteeseen törmännyt "artikkeli"-sanaan (tai toiseen sen tapaiseen sanaan) ja nähnyt/kuullut riittävästi esimerkkejä sen taipumuksesta, mutta olettakaamme tässä tapauksessa että näin ei ole.

Lue lisää

" Minusta kielelliseen kompetensiin ei välttämättä kuulu kyky arvata, millaisia sivistyssanoja on vuosien varrella tuotu kieleen, "

Tai pikemminkin, minusta kompetenssiin ei välttämättä kuulu *tuntemus* siitä asiasta. Onhan englannin kielen sanakirjassa paljon sanoja, joista useimmat englannin puhujat eivät mitään tiedä -- arvelisin, että tämä pätee suomeenkin.

GV2014 kirjoitti:

"Suomenpuhujan kielelliseen kompetenssiin kuuluu sen tunnistaminen, että ne eivät todellisuudessa ole yhdyssanoja, koska ei ole sanoja ”tehti”, ”akkusa” ja ”tiivi”."

En ole varma, miten käsität "kompetenssin" tässä tapauksessa. Minusta kielelliseen kompetensiin ei välttämättä kuulu kyky arvata, millaisia sivistyssanoja on vuosien varrella tuotu kieleen, ja miten nämä lainasanat poikkeavat tutuista äänne- tai tavurakenteista.

Jos myönnämme, että

1) suomen puhujien on jo tapana olettaa, että nelitavuiset sanat, jonka sivupaino on kolmannella tavalla, ovat yhdyssanoja
ja
2) kaikki poikkeukset tästä kaavasta ovat siivistyssanoja

siksi

3) suomen puhujan moittiminen "artikkeliä"-tapaisesta taipumuksesta on kuin syyttäisi tätä puhujaa muiden ihmisten valinnasta, eli valinnasta kodifioida kyseiset (vallitsevista rakenteista poikkeavat) sivistyssanat osaksi suomen kirjakieltä.

Eri asia on, jos puhuja on jo moneen otteeseen törmännyt "artikkeli"-sanaan (tai toiseen sen tapaiseen sanaan) ja nähnyt/kuullut riittävästi esimerkkejä sen taipumuksesta, mutta olettakaamme tässä tapauksessa että näin ei ole.

Lue lisää

Kielelliseen kompetenssiin kuuluu kielen sanaston osaaminen. Tähän sisältyy se, että ymmärretään, ettei sanaa "artikkeli" voi jakaa yhdysosiin. Juuri tätä sanaa ei tarvitse tuntea lainkaan – joskin varmaan lähes kaikki aikuiset suomenkieliset sen varmaan tuntevat, vaikka eivät kaikkia merkityksiä tietäisikään –, vaan riittää siis, ettei sille ole mitään mahdollista jakoa. Ei tässä tarvitse arvailla.

Olettamuksen 2 virheellisyys on jo tullut osoitetuksi. Olettamus 1 on myös perusteeton ja merkitsee tietynlaisen taipumuksen (eräissä tilanteissa sanoja saatetaan taivuttaa kuten yhdyssanoja) tulkitsemista aivan muunlaiseksi kuin se on. Eivät ne, jotka kirjoittavat ”artikkeliä”, oleta, että ”artikkeli” on yhdyssana; he varsin hyvin tietävät, ettei se ole.

Yhdistämättömän sanan tulkitseminen yhdyssanaksi on sekin kyllä mahdollista, mutta paljon harvinaisempaa. Osittain kyse on jopa tarkoituksellisesta sanojen käsittelyssä, jossa hyvin tiedetään, että lähtökohtana on yhdistämätön sana. Suomen sana ”papukaija” johtuu ruotsin sanasta ”papegoja”, ei suinkaan sanojen ”papu” ja ”kaija” yhdistämisestä. Mutta siitä on lohkaistu jälkiosa ”kaija” käytettäväksi osittain lyhyempänä arkinimityksenä papukaijoille, osittain oppitekoisten lajinnimien yhdysosaksi (esimerkiksi ”aleksanterinkaija”).

Kukaan ei ole toistaiseksi syyttänyt ketään tässä keskustelussa. Sen sijaan on selvää, että ”artikkeliä” on norminvastainen ja myös vallitsevan käytännön vastainen, siis jonkinlainen virhemuodoste.

Yucca kirjoitti:

Kielelliseen kompetenssiin kuuluu kielen sanaston osaaminen. Tähän sisältyy se, että ymmärretään, ettei sanaa "artikkeli" voi jakaa yhdysosiin. Juuri tätä sanaa ei tarvitse tuntea lainkaan – joskin varmaan lähes kaikki aikuiset suomenkieliset sen varmaan tuntevat, vaikka eivät kaikkia merkityksiä tietäisikään –, vaan riittää siis, ettei sille ole mitään mahdollista jakoa. Ei tässä tarvitse arvailla.

Olettamuksen 2 virheellisyys on jo tullut osoitetuksi. Olettamus 1 on myös perusteeton ja merkitsee tietynlaisen taipumuksen (eräissä tilanteissa sanoja saatetaan taivuttaa kuten yhdyssanoja) tulkitsemista aivan muunlaiseksi kuin se on. Eivät ne, jotka kirjoittavat ”artikkeliä”, oleta, että ”artikkeli” on yhdyssana; he varsin hyvin tietävät, ettei se ole.

Yhdistämättömän sanan tulkitseminen yhdyssanaksi on sekin kyllä mahdollista, mutta paljon harvinaisempaa. Osittain kyse on jopa tarkoituksellisesta sanojen käsittelyssä, jossa hyvin tiedetään, että lähtökohtana on yhdistämätön sana. Suomen sana ”papukaija” johtuu ruotsin sanasta ”papegoja”, ei suinkaan sanojen ”papu” ja ”kaija” yhdistämisestä. Mutta siitä on lohkaistu jälkiosa ”kaija” käytettäväksi osittain lyhyempänä arkinimityksenä papukaijoille, osittain oppitekoisten lajinnimien yhdysosaksi (esimerkiksi ”aleksanterinkaija”).

Kukaan ei ole toistaiseksi syyttänyt ketään tässä keskustelussa. Sen sijaan on selvää, että ”artikkeliä” on norminvastainen ja myös vallitsevan käytännön vastainen, siis jonkinlainen virhemuodoste.

Lue lisää

"Kielelliseen kompetenssiin kuuluu kielen sanaston osaaminen. Tähän sisältyy se, että ymmärretään, ettei sanaa "artikkeli" voi jakaa yhdysosiin. Juuri tätä sanaa ei tarvitse tuntea lainkaan – joskin varmaan lähes kaikki aikuiset suomenkieliset sen varmaan tuntevat, vaikka eivät kaikkia merkityksiä tietäisikään –, vaan riittää siis, ettei sille ole mitään mahdollista jakoa. Ei tässä tarvitse arvailla."

Millä perusteella pitäisi tietää, että sanat "artikkeli", "akkusatiivi" yms. ei voi jakaa yhdysosiin, jos itse sanoja ei tunne?

"Olettamuksen 2 virheellisyys on jo tullut osoitetuksi."

Entä jos muokkaisin olettamuksen 1?

"1) suomen puhujien on jo tapana olettaa, että nelitavuiset sanat, jonka sivupaino on kolmannella tavalla, ovat yhdyssanoja, *johdoksia tai näennäisen johtopäätteen sisältäviä sanoja*
2) kaikki poikkeukset tästä kaavasta ovat siivistyssanoja"

Kirjoitit,

"Eivät ne, jotka kirjoittavat ”artikkeliä”, oleta, että ”artikkeli” on yhdyssana; he varsin hyvin tietävät, ettei se ole."

Etkö sanonut edellisessä viestissä, että "artikkeli" ja sen tapaiset sanat muistuttavat ainakin *rakenteellisesti* yhdyssanoja, ja että tästä johtuu muotoja kuten "artikkeliä"? Jos ymmärsin väärin, niin miten yhdyssanat mielestäsi vaikuttavat sivistyssanojen virheelliseen taipumukseen?

GV2014 kirjoitti:

"Kielelliseen kompetenssiin kuuluu kielen sanaston osaaminen. Tähän sisältyy se, että ymmärretään, ettei sanaa "artikkeli" voi jakaa yhdysosiin. Juuri tätä sanaa ei tarvitse tuntea lainkaan – joskin varmaan lähes kaikki aikuiset suomenkieliset sen varmaan tuntevat, vaikka eivät kaikkia merkityksiä tietäisikään –, vaan riittää siis, ettei sille ole mitään mahdollista jakoa. Ei tässä tarvitse arvailla."

Millä perusteella pitäisi tietää, että sanat "artikkeli", "akkusatiivi" yms. ei voi jakaa yhdysosiin, jos itse sanoja ei tunne?

"Olettamuksen 2 virheellisyys on jo tullut osoitetuksi."

Entä jos muokkaisin olettamuksen 1?

"1) suomen puhujien on jo tapana olettaa, että nelitavuiset sanat, jonka sivupaino on kolmannella tavalla, ovat yhdyssanoja, *johdoksia tai näennäisen johtopäätteen sisältäviä sanoja*
2) kaikki poikkeukset tästä kaavasta ovat siivistyssanoja"

Kirjoitit,

"Eivät ne, jotka kirjoittavat ”artikkeliä”, oleta, että ”artikkeli” on yhdyssana; he varsin hyvin tietävät, ettei se ole."

Etkö sanonut edellisessä viestissä, että "artikkeli" ja sen tapaiset sanat muistuttavat ainakin *rakenteellisesti* yhdyssanoja, ja että tästä johtuu muotoja kuten "artikkeliä"? Jos ymmärsin väärin, niin miten yhdyssanat mielestäsi vaikuttavat sivistyssanojen virheelliseen taipumukseen?

Lue lisää

Tarkistapa mihin kysymyksiisi on jo vastattu (uudelleen lukemalla ehkä ymmärrät ja jopa hyväksyt vastaukset). Kysy sitten vähän fiksummin ne kysymykset, jotka jäävät jäljelle. Jos jotain jää. Näytät olevan nyt vain inttämässä.