Kööpenhaminan poliisi häätää kerjäläisiä – kansanedustaja suosittelee Ruotsia
http://www.hs.fi/ulkomaat/Kööpenhaminan poliisi häätää kerjäläisiä kansanedustaja suosittelee Ruotsia/a1404871408461
Kööpenhaminan poliisi on kesän tullen alkanut rangaista kerjäläisiä ja ulkosalla nukkuvia ulkomaalaisia, kertoo Svenska Dagbladet lähteenään Sveriges Radio.
Euroopan unionin kansalaisille poliisi antaa varoituksen tai sakkoja. EU:n ulkopuolelta tulevat taas saatetaan karkottaa suoraan.
Poliisin toiminta perustuu Tanskan lakiin, joka kieltää kerjäämisen ja ulkona nukkumisen. Monet avustusjärjestöt ovat toivoneet lakiin muutosta.
Kööpenhaminassa arvioidaan olevan noin viisisataa koditonta, jotka eivät ole Tanskan kansalaisia.
Kööpenhaminan kunta on pyytänyt maan hallitukselta oikeutta auttaa myös niitä, joilla ei ole tanskalaista henkilötunnusta. Vastaus on kuitenkin ollut kieltävä.
Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Trine Bramsen arvioi, ettei Tanska halua mainetta "ilmaisena hotellina, jossa on ilmainen ruoka".
"Siksi pidämme tiukasti kiinni siitä, että kerjääminen ja ihmisten takapihoilla nukkuminen ovat kiellettyjä. Silloin nämä ihmiset valitsevat toisen maan, kuten Ruotsin, koska siellä tiedetään olevan paremmat mahdollisuudet", Bramsen kommentoi Sveriges Radiolle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ulkona nukkumisesta muotia kunhan Kokoomuksen teot realisoituvat kokonaisuudessaan.
Hieman ihmetyttää, kuinka Tanskassa voi olla noin fiksu demari kuin tuo Trine.