Perhesalaisuudet; ihana isäni kärsii.

Käki

Perheemme iso salaisuus on tullut julki. Vuosia pidin tietoa itselläni, halusin säästä isäni tunteita. Äitini on tiennyt asiasta aina, mutta ei puuttunut tilanteeseen, vaan katsoi läpi sormien. Äitini käytös inhottaa minua nykyisinkin, hän on perusluonteeltaan todella epärehellinen. Kaikkein eniten harmittaa isäni puolesta. Häntä (isääni) ihanampaa ihmistä ei olekaan ja äitini on onnistunut "alistamaan" isäni manipuloimalla. Isäni ei tätä "huomaa", koska on elänyt äidin kanssa niin kauan.
Äiti hallitsee koko perhettä narsistisella luonteellaan. Mollaa meidän perheenjäseniä perheen sisällä ja saa välit entistä tulehtuneemmaksi. Monesti isän edessä käytös on toisenlaista, kuin puhelimessa meidän jo aikuisten lasten kanssa keskustellessa. Lisäksi vakio mantra äidilläni on ollut jo vuosia tämä: "älä kerro isälle. "
Isästä sen verran, että häntä ihanampaa ihmistä ei olekaan ja inhottaa katsoa vierestä, kuinka hän kärsii. Kysymys kuuluukin, mitä teen? Yritänkö avata isän silmiä? Olen joskun kokeillut niin sanotusti kepillä jäätä ja tuloksetta. Olen miettinyt, että vihjaisinko isälle kirjasta, joka kertoo narsistin kanssa elämisestä (ihmisten omia kokemuksia ja kirjan nimi:sata tapaa tappaa sielu.)

1

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isintyttö

      Ehkä sinun on vain elettävä elämääsi, omaasi, eteenpäin.
      En tosiaankaan keksi mitä muuta voit tehdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      239
      4190
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      114
      2649
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2402
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      956
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe