Kostetaan ikääntyville naisille!

Nuorana ja kauniina naiset nakkelevat ikäisilleen miehille niskojaan ovat yleensä ynseitä. Sitten kun ulkonäkö alkaa rapistua ja miesten mielenkiinto vähentyä niin sitten kyllä ihmismäinen käytös kelpaisi. Minä ehdotetaan tylytetään kurppia kostoksi nuoruudessa kokemistamme vääryyksistä. Ei tervehditä naispuolisia naapureita, ollaan töykeitä keski-ikäisille työtovereille ja asiakaspalvelijoille jne.
77577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Hyvä veto, pojot!
Ainut vaan, ettei tuossa mitään uutta. Noin miehet ovat aikojen alusta käyttäytyneet.

Äänestä
  • Naiset aloittivat.

    Äänestä

  • vengeance is mine kirjoitti:

    Naiset aloittivat.

    Aika lapsellista. Pitäisiköhän sun mennä takaisin lastentarhaan?

    Äänestä

No tuota, aina löytyy fiksuja ja kohteliaita, kaiken ikäisiä-ja näköisiä tervehtiviä miehiä, joten ei tuo oikein toimi. Se, että pari ätmiä ei tervehdi, ei saa naisen itsetuntoa romuttumaan.

Lisäksi typerää yleistystä, taas kerran.

Äänestä
  • Atm:ltä menee kohta viimeistkin santsin saada itselleen nainen, kun maine outona häiriintyneenä luusrina leviää ympäristöön. Itsellesi teet vaan hallaa käyttäytymällä huonosti.
    Mutta, jos olet viisas Atmi, niin käyttäydyt lipevän kohteliaasti näiden tyttärien äideille, jotka sinun ikäluokkaasi ovat, niin ne äidit puhuvat asiasta omille tyttärilleen ja kehuvat sinua maasta taivaaseen ja tyttäret saattavat alkaa kiinnostumaan sinusta. Sillä kohteliaisuus on nykyään sen verran harvinaista, että se kyllä muistetaan jos mieheltä niitä kohteliaisuuksia saa.
    Avaat nyt vaan ovet, ja tervehdit joka päivä kohteliaasti ja auttelet tarvittaessa.
    Tällä tavalla jäät mieleen. Samaten, jos olet kohtelias oman ikäluokkasi naislle, sinut kyllä huomataan. Teet sen matalalla profiililla ja pyytettömän oloisesti niin sinusta jää mielikuva, joka on positiivinen, ja se muistetaan.
    Tuolla tavalla et pääse asiassasi eteenpäin.
    Nyt selvästi yrität saada huomiota sieltä mistä sitä et varmasti saa. Kannattako suunnata katseensa toisaalle ja etsiä uusia kiinnostuksen kohteita , jotka ovat paremmin saatavilla. Sinun pitää tutkailla omia vaillejäämisiä, mistä tuo kiinnsotus ei saatvilla olevia ihmisiä kohtaan kumpuaa. Sinusta ei ole pienenä välitetty, niin suurena etsit hyväksyntää sieltä mistä sitä et tod. näköisesti tule saamaan. Käännä kurssiasi, niin löydät sen oikean.
    Mikä saa sinut pitämään itseäsi ATM:nä?

    Äänestä

Sairasta tekstiä. Edesvastuutonta myös Suomi24:ltä antaa tällaisen mielenvikaisen vihanlietsonnan rehottaa palstallaan.

Äänestä
  • Tässähän on päästy vasta alkuun vihanlietsonnassa joten odota vain mitä on vielä tulossa.

    Äänestä

Aika homoa touhua tollanen.

Äänestä
  • Toi on kylläkin loukkaus homoja kohtaan.

    Äänestä

En voi tehdä noin, koska voin olla jonkun ikääntyvän naisen ainut ihmis-kontakti pitkään aikaan (ellen ainut). Eräskin lähistöllä asuva ikääntynyt nainen haluaa jutella minun kanssani aina kun näemme luultavasti siksi, koska hänellä ei ole ketään muuta kenen kanssa jutella.

Kannattaa kuunnella mitä ikääntyvillä ihmisillä on sanottavaa, koska he ovat oppineet mikä elämässä on tärkeää.

Äänestä
  • -OTK-:lle:
    Ihailtavaa empaattista lähimmäistä kunnioittavaa toimintaa! Pisteet sulle!
    Enempi tuollaisia nuoria!
    Älä lopeta tuota toimintaasi, piristät sillä monen vanhuksen päivää.
    Voisit vielä käydä juttelemassa, moni vanhus ilahtuu ja pitää vilpittömästi nuorista ihmisistä. Sieltä saa aina hyvän mielen. Voisit vaikka joskus ehdottaa jotain yhteistä tekemistä tai tarjoutua viemään johonkin tapahtumaan esim.
    tervejärkiset nuoret ei lähde tuollaiseen provosointiin mitä aloittaja haluaa mukaan se on selvää. Se ei ole kenenkään etu.
    Aiheuttavat vihapuheillaan vain sen että vanhukset ei uskalla liikkua enää missään ja pelkäävät turhaan väkivaltaa ja eristäytyvät entistä enemmän kotiin.

    Äänestä

Kuinkahan moni Suomen miehistä näkee tämän viestin ja ryhtyy tohon mukaan?
Tarina mahtaa päättyä niin, että ainoastaan sinä olet epäkohtelias ikääntyviä naisia kohtaan ja annat ääliömäisen kuvan vain ja ainoastaan itsestäsi.

Äänestä
  • Pahin epäkohteliaisuus naista kohtaan on kohdella häntä kuin ilmaa ja kaikki miehet kohtelevat niin ikääntyviä naisia ihan luonnostaan edes ajattelematta että se loukkaa naista todella pahasti koska nainen on nuorena tottunut miesten jatkuvaan huomioon.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Pahin epäkohteliaisuus naista kohtaan on kohdella häntä kuin ilmaa ja kaikki miehet kohtelevat niin ikääntyviä naisia ihan luonnostaan edes ajattelematta että se loukkaa naista todella pahasti koska nainen on nuorena tottunut miesten jatkuvaan huomioon.

    Näin asia jo on. Katsokaapa keski-ikäisten naisten ilmeitä kadulla. Ovat yrmeitä ja vihaisia koska eivät ole saaneet huomiota enää vuosikymmeneen.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Pahin epäkohteliaisuus naista kohtaan on kohdella häntä kuin ilmaa ja kaikki miehet kohtelevat niin ikääntyviä naisia ihan luonnostaan edes ajattelematta että se loukkaa naista todella pahasti koska nainen on nuorena tottunut miesten jatkuvaan huomioon.

    Jaa a, no minä olen 36-vuotias nainen ja saan ihalevia katseita minne ikinä menenkin. Saan samalla tavalla miesten huomiota kuin nuorenakin, joten se siitä sinun teoriastasi.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Pahin epäkohteliaisuus naista kohtaan on kohdella häntä kuin ilmaa ja kaikki miehet kohtelevat niin ikääntyviä naisia ihan luonnostaan edes ajattelematta että se loukkaa naista todella pahasti koska nainen on nuorena tottunut miesten jatkuvaan huomioon.

    Parasta mun elämässäni on ollut se, kun ikää on kertynyt ja miehiltä ei tulee enää huomiota. On ihan tosi rentouttavaa, kun ei kukaan vonkaa tai muuten lässytä seksin toivossa.

    Äänestä

  • keski-ikäinen nainen kirjoitti:

    Parasta mun elämässäni on ollut se, kun ikää on kertynyt ja miehiltä ei tulee enää huomiota. On ihan tosi rentouttavaa, kun ei kukaan vonkaa tai muuten lässytä seksin toivossa.

    Tota aikaa mäkin odotan! Ois niin upeeta jollei enää luokiteltas "seksikkääksi pimuksi" vaan sais olla rauhassa nobody.

    Äänestä

Hyvä idea. Olenkin tässä jo pohtinut, että mitä naiselle jää kun hän menettää seksuaaliarvonsa ja sitä kautta seksuaalisen valtansa.

Suurimmalle osalle naisista ei jää mitään. Osa on sen verran fiksuja, että ovat tajunneet valtakautensa olevan hyvin lyhyt ja ovat ottaneet sen tavismiehen, joka ei vaihda heitä nuorempaan ainakaan ellei äkkirikastu.

Äänestä
  • Voivoi. Naisasialuuseri tulee elämään pitkän yksinäisen elämän ja kuolemaan yksin ja vihattuna.
    Terapia vois välttää tuolta ..

    Äänestä

  • No, ei sitä paljon miehelläkään tee sitten, kun impotenssin ensimmäiset merkit ja eturauhasvaivat ilmoittavat itsestään, vai mitä?

    Paitsi että useimmilla ihmisillä on elämässä valtavasti muutakin kuin pippelit ja pimpit ja ulkonäkö. Sinä vain et ymmärrä olevasi hirveän rajoittunut yksilö, mutta eipä se muilta ole pois.

    Äänestä

  • girlfriendHki kirjoitti:

    Voivoi. Naisasialuuseri tulee elämään pitkän yksinäisen elämän ja kuolemaan yksin ja vihattuna.
    Terapia vois välttää tuolta ..

    Itse kävin pitkän aikaa terapiassa ja käytin lääkkeitä. Sitten kun siitäkään ei ollut mitään apua niin katkaisin hoitosuhteet ja sekosin päästäni vielä pahemmin. Nyt olen katkera ihmisiä ja etenkin naisia vihaava yksinäinen luuseri. Kyllä se on niin että mitkään terapiat ei ongelmilta pelasta, vain naisen saaminen voisi pelastaa.

    Äänestä

  • Jatka unelmoimista kirjoitti:

    No, ei sitä paljon miehelläkään tee sitten, kun impotenssin ensimmäiset merkit ja eturauhasvaivat ilmoittavat itsestään, vai mitä?

    Paitsi että useimmilla ihmisillä on elämässä valtavasti muutakin kuin pippelit ja pimpit ja ulkonäkö. Sinä vain et ymmärrä olevasi hirveän rajoittunut yksilö, mutta eipä se muilta ole pois.

    Etkö tiedä että viagrakin on keksitty?

    Äänestä

  • Mies 89 kirjoitti:

    Olet pahasti hakoteilla ja harhassa jos ajattelet että onnellisuus tulee ulkopuoleltasi. Jos kuvittelet jonkun henkilön tuovan onnellisuuden sinulle, petyt varmasti. Olet vielä suht nuori (jos synt 89) ja varmaan tulet vielä ymmärtämään että jollet voi olla itsesi kanssa onnellinen, ei kukaan oöe onnellinen seurassasi. Koita alkaa viihtyä omassa seurassasi.
    Itsetuhoinen exäni sanoi minulle että 30 vuotiaasta ylöspäin tyytyväisyys ja onnellisuus senkun kasvaa....olen onneksi saanut totea asian todeksi. Mitä enemmän vanhenen, sen tyytyväisemmäksi tulen.Eikä tähän vaikuta kukaan muu ihminen.

    Lääkkeitä ei pidä lopettaa kuin seinään, siitä vasta sekoaakin. Etkö konsultoinut lääkäriä?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Lääkkeitä ei pidä lopettaa kuin seinään, siitä vasta sekoaakin. Etkö konsultoinut lääkäriä?

    En koska lääkäri ei antanut lupaa lopettaa lääkkeitä joista oli paljon enemmän haitallisia oireita kuin hyötyjä.

    Äänestä

  • elämä...on kirjoitti:

    Olet pahasti hakoteilla ja harhassa jos ajattelet että onnellisuus tulee ulkopuoleltasi. Jos kuvittelet jonkun henkilön tuovan onnellisuuden sinulle, petyt varmasti. Olet vielä suht nuori (jos synt 89) ja varmaan tulet vielä ymmärtämään että jollet voi olla itsesi kanssa onnellinen, ei kukaan oöe onnellinen seurassasi. Koita alkaa viihtyä omassa seurassasi.
    Itsetuhoinen exäni sanoi minulle että 30 vuotiaasta ylöspäin tyytyväisyys ja onnellisuus senkun kasvaa....olen onneksi saanut totea asian todeksi. Mitä enemmän vanhenen, sen tyytyväisemmäksi tulen.Eikä tähän vaikuta kukaan muu ihminen.

    Minä taas olen lähes varma että mitä vanhemmaksi elän ilman ensimmäistäkään tyttöystävää tai saamatta edes seksiä niin sitä vähemmän minulla tulee olemaan mahdollisuutta normaaliin elämään ja syitä jatkaa elämääni.

    Jos elämä on tuntunut jo viimeiset 5 vuotta täysin surkealta niin en edes uskalla kuvitella kuinka kamalaa se on 5 vuoden kuluttua kun olen 30-vuotias. En vain usko että tulen enää muuttumaan ihmisenä niin paljon että koskaan saisin naisystävää itselleni. Sitäpaitsi olisi aivan liian väkinäistä alkaa esittämään täysin erilaista ihmistä kuin olen.

    Sitäpaitsi aika monilla minua 5-7 vuotta nuoremmilla miehillä on jo tyttöystävät ja jopa lapsikin hankittuna ja he ovat jo menossa naimisiin. Voin jo sanoa että itse en koskaan tule menemään naimisiin ja samaan lapsia.

    Äänestä

  • Mies 89 kirjoitti:

    En koska lääkäri ei antanut lupaa lopettaa lääkkeitä joista oli paljon enemmän haitallisia oireita kuin hyötyjä.

    Ja silti lopetit? Lääkkeitä pitää syödä säännöllisesti jonkin aikaa ennen kuin alkavat vaikuttaa (jos alkavat), ja senkin jälkeen niitä pitää syödä vähintään puoli vuotta. Lopettamisen pitää tapahtua asteittain, jos käytön lopettaa äkisti, voi tulla todella pahoja vieroitusoireita Sivuoireita tulee myös epäsäännöllisestä käytöstä.

    Äänestä

  • Mies 89 kirjoitti:

    Sitäpaitsi aika monilla minua 5-7 vuotta nuoremmilla miehillä on jo tyttöystävät ja jopa lapsikin hankittuna ja he ovat jo menossa naimisiin. Voin jo sanoa että itse en koskaan tule menemään naimisiin ja samaan lapsia.

    Ja valivali, inini, yyh! Tee asioille jotain eläkä valita ja inise. ei kukaan nainen halua saamatonta luuseria! Ja totta tuolla elämäntyylillä ja asenteella olet lopun pienen elämäsi ihan yksin ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Mies 89 kirjoitti:

    Etkö tiedä että viagrakin on keksitty?

    Potenssilääkkeet eivät ole sellainen autuus kuin mainosmiehet antavat ymmärtää. Eivätkä ne eturauhaselle mitään muutenkaan tee.

    Ja yhä useimmilla ihmisillä on elämässä valtavasti muutakin kuin pippelit ja pimpit ja ulkonäkö. Sinä vain et ymmärrä olevasi hirveän rajoittunut yksilö, mutta eipä se muilta ole pois.

    Äänestä

  • Jäähän sitä muitakin asioita kuin miehet.

    Äänestä

  • Jatka unelmoimista kirjoitti:

    No, ei sitä paljon miehelläkään tee sitten, kun impotenssin ensimmäiset merkit ja eturauhasvaivat ilmoittavat itsestään, vai mitä?

    Paitsi että useimmilla ihmisillä on elämässä valtavasti muutakin kuin pippelit ja pimpit ja ulkonäkö. Sinä vain et ymmärrä olevasi hirveän rajoittunut yksilö, mutta eipä se muilta ole pois.

    Et näköjään tiedä eturauhasesta mitään. Minulla on ollut virtsaamisvaivoja jo 19-vuotiaasta lähtien eturauhasen takia, mutta seksuaalitoiminnot ovat kyllä ihan normaalit.

    Äänestä

"Olenkin tässä jo pohtinut, että mitä naiselle jää kun hän menettää..."

Älä tuollaisia pohdi. Mieti paremminkin sitä kuinka saisit korvienvälisi kuntoon. Nyt keskityt ihan vääriin asioihin.

Äänestä

Näitä vanhoja rumia lutkia tulee muistuttaa myös käyttömäärästään.

Pilke silmäkulmassa tehty kysymys: "monenko miehen nussima vanha huoranpillua se sinä olet?" antaa varmasti monelle kurpalle ajattelmisen aihetta.

Nainen kuuluu AINA korkkaajalleen.

Äänestä
  • Pikemminkin halko silmäkulmassa...

    Äänestä

20-vuotiaana olin tavis hoikka sinkkunainen, johon kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota. En ollut ruma, mutta itsetuntoni oli heikko ja pukeuduin tylsiin, väljiin vaatteisiin ja yritin olla huomaamaton. Meikkiäkin oli liikaa ja olin rumasti meikattu. Nyt 45-vuotiaana,varattuna naisena saan jatkuvasti miehiltä positiivista huomiota ja kommentteja milloin takapuolestani, kauniista kasvonpiirteistä, hoikkuudestani, pukeutumistyylistäni ym. Voi olla että se johtuu siitä, että nuorena olin epävarma ja hymytön, kun taas nykyään hymyilevä ja onnellinen.

Äänestä
  • Ei kukaan usko. 45-vuotias ämmänraakki voisi periaatteessa olla jo isoäiti. Pitää olla aika perverssi mummonnussija jos sen VALTAVAN VALTAVAN löysäksi penikoidun kurttuisen lemuavan karrrrrrrrrrvavitun päälle haluaa ähkimään.

    Äänestä

  • Parasta ennen 20v kirjoitti:

    Ei kukaan usko. 45-vuotias ämmänraakki voisi periaatteessa olla jo isoäiti. Pitää olla aika perverssi mummonnussija jos sen VALTAVAN VALTAVAN löysäksi penikoidun kurttuisen lemuavan karrrrrrrrrrvavitun päälle haluaa ähkimään.

    Voi voi, monella 45v. on pieni posliini ;) Minullakin. Ja näytän 30vuotiaalta, kuulemma. Sen saan kuulla aina, kun mainitsen ikäni. Elämä on.

    Äänestä

  • 45v.kurppa kirjoitti:

    Voi voi, monella 45v. on pieni posliini ;) Minullakin. Ja näytän 30vuotiaalta, kuulemma. Sen saan kuulla aina, kun mainitsen ikäni. Elämä on.

    Aika lailla samanlainen tilanne kuin sinullakin, ikinä ole ollut niin hyvä "menekki" kuin mitä nyt olisi. Kaikkia en vaan ehdi/jaksa/halua. Varsinkaan niitä 20v.

    Noilla huumoripläjäyksillään ainoastaan osoittavat, kuinka vähän naisista tietävät, yhtään mitään.

    Äänestä

Asiakaspalvelija minusta on hauskaa kohdella oikein yliystävällisesti sellaista ihmistä joka kohtelee minua kuin ilmaa. Tylyille teen joskus samoin mutta toisinaan "sitä saa, mitä tilaa".

Äänestä

Kuten aiemmin jo mainittiinkin; lastentarhatasoinen aloitus. Aikuisuus on vielä jossain niin kaukana, että ehtiiköhän se koittaa koko elämänsä aikana.

Äänestä
  • Ihan hyvin perusteltuja näkemyksiä aloittajalla. Moni mies katkeroituu kun ei saa kokea seksiä ja suhdetta nuoren ja nätin tytön kanssa.

    Äänestä

  • defhghn kirjoitti:

    Ihan hyvin perusteltuja näkemyksiä aloittajalla. Moni mies katkeroituu kun ei saa kokea seksiä ja suhdetta nuoren ja nätin tytön kanssa.

    Meinaatko tässä, että sitä kokemisen halua ja tahtoa ei tarvitse kysyä nuorelta ja nätiltä tytöltä? Tarttee tarkistella tapansa ja monta muutakin juttua, jos ei koskaan onnistu.

    Äänestä

Minä ehdotan, että opetellaan kirjoittamaan ensin virheetöntä kieltä, tai edes ymmärrettävää, ja tullaan vasta sitten keskustelupalstalle manifestoimaan.

Ja ennenkuin lähdetään ehdottelemaan naisille ja pettymään pakeista, harrastetaan hieman tervettä itsekritiikkiä.

Äänestä
  • Vittu ei olla tantta koulussa. Et vittu mahda mitään vaikka miten päin vittua kirjotan! Nussi sitä pilkkua mummo nussi nussi!

    Äänestä

  • Opettajat haista vit kirjoitti:

    Vittu ei olla tantta koulussa. Et vittu mahda mitään vaikka miten päin vittua kirjotan! Nussi sitä pilkkua mummo nussi nussi!

    Oletko sitä mieltä, että vain koulussa on tarpeen ilmaista ymmärrettävästi itseään kirjallisesti?

    Onpa ikävää, jos sinulle ei opettaja kertonut, että siitä taidosta on verratonta hyötyä työelämässä. Olet varmasti tyyppi, joka osaa tehdä kirjoitusvirheen heti työhakemuksen otsikkoon.

    Kiukuttaahan se sitten:

    http://www.youtube.com/watch?v=1K6ia9fkCtk

    Äänestä

Jos jotenkin haluaisi omalla käytöksellään muuttaa asian tilaa, niin eiköhän silloin kannattaisi olla huomioimatta niitä nuoria ja kauniita naisia. Annettaisiin heidän olla ihan rauhassa ja suhtauduttaisiin heihin asiallisen viileästi. Jos heidän kanssa joutuu kuitenkin olemaan tekemisissä niin kiinnittäisi huomion sisimpään, ei ulkokuoreen. Ehkä heillekin silloin paljastuisi että aika samalla viivalla tässä elämässä kuitenkin ollaan, ulkokuorta ja kysyntää lukuun ottamatta.

Tänäänkin näin polttariseurueen jossa oli nuoria kauniita naisia poliiseiksi pukeutuneina. Hyvältähän se näytti, mutta yritin suhtautua heihin jonkinlaisella isovelimäisellä ymmärryksellä kun he terassin tiskillä nauttivat markkina-arvonsa huippuhetkistä.

Äänestä
  • Kuitenkin halusit nussia niitä.

    Äänestä

  • sfjkhdjk kirjoitti:

    Kuitenkin halusit nussia niitä.

    Tietysti, mutta kätkin sen halun omasta mielestäni tosi hienosti.

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Tietysti, mutta kätkin sen halun omasta mielestäni tosi hienosti.

    Miksi kätkit? On maailman luonnollisin asia että mies haluaa nussia nuoria naisia. Pieni flirttikin on tyhjää parempi jos ei pillua saa.

    Äänestä

  • dfklgjklj kirjoitti:

    Miksi kätkit? On maailman luonnollisin asia että mies haluaa nussia nuoria naisia. Pieni flirttikin on tyhjää parempi jos ei pillua saa.

    Eihän -M- suinkaan voinut flirtata. Pahimmassa tapauksessa joku poliisinaisista olisi laittanut -M-:n rautoihin ja sitä riskiä -M- ei kerta kaikkiaan voi ottaa.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Eihän -M- suinkaan voinut flirtata. Pahimmassa tapauksessa joku poliisinaisista olisi laittanut -M-:n rautoihin ja sitä riskiä -M- ei kerta kaikkiaan voi ottaa.

    Tarjoaisitko sinä Björn Walhroosille kahdenkympin setelin ihan pelkästä hyväntekeväisyydestä?

    Äänestä

  • -M- kirjoitti:

    Tarjoaisitko sinä Björn Walhroosille kahdenkympin setelin ihan pelkästä hyväntekeväisyydestä?

    No mutta eihän nuo ole rinnastettavissa laisinkaan, flirttaaja kun itsekin saa huomattavaa iloa flirtistä!

    Mutta jos haluat välttämättä rinnastaa nämä kaksi asiaa, niin kyllä, voisin hyvinkin antaa Nallelle 2 kymppiä, tai jopa satasen, sijoituksena. Uskon että hän saisi rahaan enemmän eloa kuin että piilottaisin sen patjani alle :)

    Ok, unohdetaan se vertaus ja otetaan toinen tilalle. Baaritiskillä on miesjoukko joista näkee selvästi että he tietävät oman markkina-arvonsa olevan huippuluokkaa. He odottavat tyytyväinen hymy kasvoillaan että seuraava nainen tulee flirttailemaan heille ja ihastelemaan heidän ruskettuneita lihaksiaan. Haluatko sinä olla se seuraava nainen?

    Ok, fair enough. Tässä on eri vaihtoehtoja:

    1. Jos miehet ovat selvästi omissa porukoissaan (esim. juttelevat keskittyneesti keskenään), niin luultavasti en ota mitään kontaktia.

    2. Jos miehet katselevat ympärilleen, he todennäköisesti huomaavat minut ja saattavat vaihtaa jonkun sanankin keskenään, luullen etten tajua puheenaihetta. Jos koen tulleeni "tsekatuksi" en ainakaan aluksi noteeraa muuta kuin korkeintaan hymyilemällä, myöhemmin saatan valita jonkun, jonka kanssa pelaan silmäpeliä ja jos tilanne on otollinen (mies esim. hieman erillään muista) niin saatan lähestyä.

    3. Tai sitten jos tuntuu luontevalta - olen esim. joka tapauksessa menossa itse hakemaan juomaan ja tiskillä on tilaa juuri miesten vieressä - niin menen muina naisina tiskille. Kuka ehtii ensin, moikkaa. Esim. mainisemassasi tilanteessa olisin luultavasti kommentoinut asuja.

    Eli ihan tilanteesta riippuen, kaikkia edellä mainittuja vaihtoehtoja olen käyttänyt eri tilanteissa. En koe että huomion antaminen miehelle ja flirttailun aloittaminen on minulta pois.

    Mikäs siinä, jos oletetaan että jatkuva suosio ei vaikuta ihmiseen mitenkään ikävällä tavalla. En ole tosin tuosta ihan varma, ainakaan niiden nuorien ja kauniiden naisten kohdalla. Ihan heidän oman tulevaisuudenkin kannalta olisi hyvä että heidän palvominen pidettäisiin edes suurin piirtein järkevissä mittasuhteissa.

    Njoo, mutta vaikea sitä kai on muuttaa, että viehättävät ihmiset koetaan viehättävinä?

    Ja jos on terassilla viettämässä mukavaa iltaa, niin pitääkö miettiä niin vakavasti sitä kenen kanssa läppää heittää? Pitääkö kaikesta tehdä isoja periaatteellisia kysymyksiä vai onko joskus ok vaan nauttia elämästä?

    Minullakin olisi voinut mennä pissi päähän suosiosta (ja voi olla että jonkun mielestä näin on käynytkin), mutta suosiosta riippumatta ja ajoittaisesta baarissa (tai muualla) flirttailusta huolimatta olen kumppanini muualta (ja mielestäni syvällisemmin perustein) valinnut.

    Baarielämä on joka tapauksessa pinnallista, ehkä ne isommat periaatteelliset asiat tapahtuu muualla? Henk. koht. sanoisin että esim. vanhemmilla on suuri merkitys siihen, miten nuori nainen tuollaisiin asioihin suhtautuu. Eli mielestäni baareissa on turha yrittää muutosta ajaa, mieluummin sitten kodeissa, kouluissa jne.

    En minä muilta halua hauskanpitoa kieltää, mutta olisihan se mukava jos tässä suhteessa hauskanpito jakautuisi ihmisille vähän tasaisemmin. Mieluummin minä heitän läppää sellaisen naisen kanssa jolle tällainen kohtaaminen saattaisi olla iloinen yllätys kuin sellaisen kanssa joka on jo kotoa lähtiessä valmistautunut ottamaan vastaan kaiken flirtin mitä ravintolassa on tarjolla.

    Tuskin minäkään olisin näistä tehnyt mitään periaatekysymyksiä tai edes joutunut miettimään tällaisia jos olisin edes hieman suosittu. Mutta minkä sille mahtaa. Pitää vaan elää ja yrittää ainakin joskus pitää hauskaa vaikka se onkin aika erilaista hauskanpitoa kuin teillä viehättävillä ihmisillä.

    Hmm. Tämä keskusteluhan lähti siitä, että pidit niitä naisia terassilla viehättävinä? Mikset sinä olisi voinut pitää hauskaa ja flirttailla heidän kanssaan, vaikka vaan muutaman lauseen verran kun haet juoman tiskiltä?

    Hauskanpitohan lähtee itse kustakin - sinulla on vapaus lähestyä ja pitää hauskaa niiden ihmisten kanssa, joita sinä pidät viehättävinä? Sinulla on myös - nyt sitten vaikka periaatteesta ja tasapuolisuuden nimissä - mahdollisuus flirttailla kenelle tahansa muulle, jonka ajattelet sen mahdollisesti enemmän ansaitsevan, sitä enemmän arvostavan tjmv.

    Valintahan on täysin sinun? Tasoittaako se hauskanpitoa jos sinä jättäydyt kokonaan sivuun? Luultavimmin se vaikuttaa lähinnä vain sinun elämääsi?

    Tuollaisten naisten kanssa haluavat kaikki miehet flirttailla. Ihan hyvä että joukossa on edes yksi hölmö ukko jolla on omituisia periaatteita. Kauniit nuoret naisetkin saavat sekunnin kymmenyksen ajan ehkä tuntea että maailman keskipiste on jakautunut hieman laajemmalle alalle kuin vain heidän jalkojensa juureen. Totta puhuen en odota että minulla olisi edes tuollaista vaikutusta, mutta periaatteessa noin.

    Enhän minä tietenkään tällaisia ajatuksia kenellekään muille suosittele. Pitäkää ihmeessä hauskaa ja nauttikaa henkisten salamavalojen välkkeestä. Minulla on hauskapidot niin vähissä että ei juuri haittaa jos menetän ne loputkin.

    Äänestä

Tympeästi naisia kohtelevat miehet voivat miettiä, että miltä tuntuisi omasta äidistä, mummosta ja siskoista, kun kaikki miehet kohtelisivat heitä huonosti. Onko järkeä siirtää omaa henkistä pahoinvointia muille?

Jotakin vikaa täällä syrjäisessä pohjoisen Suomessa on, kun kärvistelevät miehet synkistelevät käpertyneinä omaan itseensä. Sen sijaan kun mennään Välimerta kohti, niin ihmiset ovat iloisempia, sosiaalisempia ja kohtelevat lapsesta mummoihin ja vaareihin ystävällisesti ja kunnioittavasti. Onko kasvatuksessa mennyt jotakin pieleen meillä Suomessa?

Äänestä
  • Pistetään paha kiertämään. Ei kukaan välitä meidän ätmienkään tuskasta joten miksi me piittaisimme muiden hyvinvoinnista? Ja tehän tosiaan aloititte tämän hyljeksinnän kun olitte nuoria ja kauniita.

    Äänestä

  • meidän vuoro kiusata kirjoitti:

    Pistetään paha kiertämään. Ei kukaan välitä meidän ätmienkään tuskasta joten miksi me piittaisimme muiden hyvinvoinnista? Ja tehän tosiaan aloititte tämän hyljeksinnän kun olitte nuoria ja kauniita.

    Onko teillä miehillä jotain selvänäkijän kykyjä, että tiedätte jokaisen ikääntyvän naisen taustan? Ja sitäpaitsi, syytä NAL:llia siitä jos nuoret naiset eivät katsele omanikäisiä miehiä; hänhän on hehkuttanut täällä vanhempia miehiä ja haukkunut nuoria miehiä "finninaamaisiksi pojanklopeiksi" tjtn..

    Äänestä

  • Kun mennään Välimerta kohti, niin ihmiset ovat toisistaan vähemmän välittäviä. Rehellisyys on olematon luonnonvara. Tärkeintä on se, miten voi huomaamatta vedättää hölmöiltä enemmän rahaa itselleen. Kaikki tuo osataan vaan tehdä hymyssäsuin. Tuolta osin on menty ihan oikein täällä Suomen kasvatuksessa, kun tunnetaan vielä se rehellisyyden käsitekin.

    En ole myöskään nähnyt ongelmia vanhusten kunnioittamisessa täällä Suomessa. Aina on seassa muutama mätämuna, mutta on niitä siellä Välimerelläkin.

    Äänestä

  • meidän vuoro kiusata kirjoitti:

    Pistetään paha kiertämään. Ei kukaan välitä meidän ätmienkään tuskasta joten miksi me piittaisimme muiden hyvinvoinnista? Ja tehän tosiaan aloititte tämän hyljeksinnän kun olitte nuoria ja kauniita.

    Pahan olon siirtäminen ei auta yhtään jos on vähääkään omatuntoa. Tulet vain entistä huonovointisemmaksi, koska omatunto alkaa soimata, jos olet ilkeä jollekin. Saat oikeasti paremman mielen kun olet kaikille ystävällinen ilman taka-ajatuksia.

    Kohtelemalla muita ystävävällisesti kohtelee myös itseään ystävällisesti. Antamalla huomiota ei anna pelkästään huomiota, vaan myös välittämistä.

    Äänestä

Minun mummoni meni nuorena ensimmäisen poikaystävänsä kanssa naimisiin ja on ollut tämän kanssa loppuikänsä. Joten syyttä ainakaan häntä huonosti kohtelette (ja ei kukaan häntä huonosti kohtelekaan, onneksi - )

Äänestä
  • Sama pätee muuten äitiini. Meni naimisiin ensimmäisen poikaystävänsä, ujon maalaispojan kanssa. Ovat kimpassa edelleen. Mitä hänelle pitäisi kostaa?

    Äänestä

  • ………... kirjoitti:

    Sama pätee muuten äitiini. Meni naimisiin ensimmäisen poikaystävänsä, ujon maalaispojan kanssa. Ovat kimpassa edelleen. Mitä hänelle pitäisi kostaa?

    Kyllä vanhoille naisille voin olla kohtelias, mutta tämä ikähaarukka 30-40vee on mulle käytännössä ilmaa, vaikka olen itse samaa ikäluokkaa. Nämä "uraohjukset" jotka kutsuvat keskitason toimistohommia mielenkiintoiseksi uraksi ja luovuus on sitä, että saa power point kalvojen taustavärin. Itse olen suhteellisen turvallinen normipalkkainen ok-näköinen mies, joten juuri tässa iässä alan kummasti muuttua mielenkiintoikseksi. Voi sitä epäuskoa, kun ensin leikin mukana ja sitten lopuksi annan pakit. Kosto on suloinen.

    Äänestä

  • HitTheWall kirjoitti:

    Äitinikin on ollut joskus 30-40-vuotias. Mitä hänelle olisi silloin pitänyt kostaa?

    Äänestä

Millä sanoilla sinä ajattelit selittää tekosi? Pakkohan sinun on se jollain tavalla tehdä, muuten sinua vain luullaan tosi huonotapaiseksi törpöksi.

"Hei, rouva, minä en tervehdi teitä tänään, koska olette nuorena nakellut niskojanne! Ja teille minä näytän nyt keskisormea täällä taskussa sen takia, että ette nuorena tarjoutunut panopuuksi niille, jotka sitä halusivat. Ja naapurin eukko siinä, läimäytän oven naamallesi, koska et olisi nuorena kuitenkaan tullut mun sänkyyn!"

Äänestä

Aloitetaanko tuo kohtelu etenkin ap:n äidille? Ei kai pelkkä ignooraus riitä? Kai nyt ainakin päälle pitäis sylkeä.

Äänestä
  • Olen 60v. nainen ja kokenut lasteni ignoorauksen ja mieheni päällesylkemisen. Olen nykyään heille pelkkää ilmaa. Että ilmeisesti olette jo aloittaneet vihanpitonne!
    Minulla ei ole koskaan nuoruudessanikaan ollut edes ajatusta siihen suuntaan että olisin käyttäytynyt aloittajan kuvaamalla tavalla. Siihen aikaan oltiin sivistyneempiä ja tavat oli aivan toiset kuin nykyään. Ja ensimmäisen mieheni kanssa olen edellen naimisissa.
    Ja minä tuskin olen syyllinen nykyajan menoon, en ainakaan ole sitä aiheuttamassa ollut.
    Etteköhän ihan ite ole päättäneet rajatonta elämäänne elää, ja hyljänneet kaikki perinteet ja käyttäytymissäännöt. Kovin on narsistinen tämä sukupolvi. Mutta mikä menee ylös se tulee rytinällä alas!
    Ei siihen aikaan maailmanmeno ollut nykyisenlaista, se täytyy aloittajankin tajuta, jos vähänkin ajattelukykyä on olemassa.
    Ymmärrän kyllä, että nykyaikana maailma on yksilöiden kannalta paljon kovempi ja vaatimustaso on mennyt överiksi kaikessa. Oikeuttaako se kuitenkaan vanhemman ikäluokan päälle sylkemään? Sylkeekö aloittaja oman äitinsä silmille tai isänsä? Vastaapa. Tuolla logiikallahan sinun pitää niin tehdä, jos sanojesi mittainen mies olet.
    Kirjoituksesi on törkeää ihmisryhmään kohdistuvaa syrjintää ja loukkaamista.
    Herää kysymys, voidaanko tällaisia provosoivia kirjoituksia pitää jo jopa kiihottamisena tiettyä kansanosaa vastaan.
    Perään nyt aloittajan kiihoittavan kirjoituksen lainmukaisuutta?
    Täällä kyllä syynätään pilkulleen jonkun Halla-ahon kirjoituksia kiihotuksena kansanryhmää vastaan, mutta omia kansalaisia vastaan saa kiihottaa aivan vapaasti ja alkaa toteuttaakin niitä! Näinkö on nyky-Suomessa?
    Kohta ne alkaa potkia ja pahoinpidellä kadulla ja työpaikoilla keski-ikäisiä ja vanhempia naisia. Ja täysin perusteetta.Järkyttävää!

    Äänestä

Miten vaan, että mikä ihme siinä kostamisessa ihmisiä oikein kiinnostaa?

Äänestä

Paras on kun ei vain kiinnitä naisiin mitään huomiota kadulla tai baareissa. Naiset haluavat tulla huomatuiksi, mutta jos heihin ei kiinnitä mitään huomiota niin minkäs he sille voivat.

Mikäli sitten joskus joku nainen yrittää lähestyä teitä niin kannattaa antaa todella tylyt pakit, koska niinhän naisetkin tekevät.

Äänestä
  • Tuskin nyt 20-30vuotias mies on huomiota vaatimassa iäkkäältä naiselta. Tuskin se iäkäs nainenkaan haluaa flirtata 20 pojanklopille, epäilen. Sehän on kuin omalle lapsellen flirttailisi. Sairasta ajatuksenjuoksua. Eiköhän se ongelma ole teidän oman ikäluokkanne ongelma, se huono itsetunto miehillä.
    Vai äideiltännekö te flirttailua haluatte? Mikä siis laittaa vihaamaan vanhempienne ikäluokkaa olevia naisia, siis omia äitejännekin?
    Sairaita ovat ajatuskuvionne, todella sairaita. Hävetkää!
    Tuollaisia nuoria ei kenekään ei edes oman ikäluokkanne naisten tarvitse kunnioittaa, jos kerran itse ei kunnioita toisten ihmisoikeuksia.
    Mitä ap. tekee naisella, jos ei pysty sitä kunnioittamaan eikä arvostamaan?
    Taitaa aloittajalla olla enempikin siellä isähahmon puolella ongelmaa, ei ole ollut tarpeeksi vahvaa miesmallia kasvattamassa. Sehän on poikien ongelmien taustalla nykyään. Murheellista.
    Mene aloittaja sinne äitisi tykö ja kerro murhesi niin äitisi tukee ja lohduttaa sinua! Äitisi ei hylkää sinua!

    Äänestä

  • Sithän ne naiset alkaa pitää sinua homona. Eihän nyt sekään maine paranna sinun naisen saantiasi. Tyhmähän tuota olet, sahaat omaa oksaasi.
    Olisit ikionnellinen, jos nainen haluaa lähestyä sinua ja on kiinnostunut. Eikös sen pitäisi olla imartelevaa ja antaa positiivinen viestisinun kelpaavuudestasi naisrintamalla.

    Äänestä

  • rakkaudella eva kirjoitti:

    Tuskin nyt 20-30vuotias mies on huomiota vaatimassa iäkkäältä naiselta. Tuskin se iäkäs nainenkaan haluaa flirtata 20 pojanklopille, epäilen. Sehän on kuin omalle lapsellen flirttailisi. Sairasta ajatuksenjuoksua. Eiköhän se ongelma ole teidän oman ikäluokkanne ongelma, se huono itsetunto miehillä.
    Vai äideiltännekö te flirttailua haluatte? Mikä siis laittaa vihaamaan vanhempienne ikäluokkaa olevia naisia, siis omia äitejännekin?
    Sairaita ovat ajatuskuvionne, todella sairaita. Hävetkää!
    Tuollaisia nuoria ei kenekään ei edes oman ikäluokkanne naisten tarvitse kunnioittaa, jos kerran itse ei kunnioita toisten ihmisoikeuksia.
    Mitä ap. tekee naisella, jos ei pysty sitä kunnioittamaan eikä arvostamaan?
    Taitaa aloittajalla olla enempikin siellä isähahmon puolella ongelmaa, ei ole ollut tarpeeksi vahvaa miesmallia kasvattamassa. Sehän on poikien ongelmien taustalla nykyään. Murheellista.
    Mene aloittaja sinne äitisi tykö ja kerro murhesi niin äitisi tukee ja lohduttaa sinua! Äitisi ei hylkää sinua!

    Nuorena ja kauniina naiset nakkelevat ikäisilleen miehille niskojaan ovat yleensä ynseitä. Sitten kun ulkonäkö alkaa rapistua ja miesten mielenkiinto vähentyä niin sitten kyllä ihmismäinen käytös kelpaisi. Eivät ne vanhemmitsen hieman seestyneet kurpat ole yhtään sen mukavampia olleet nuorena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vengeance is mine kirjoitti:

Nuorana ja kauniina naiset nakkelevat ikäisilleen miehille niskojaan ovat yleensä ynseitä. Sitten kun ulkonäkö alkaa rapistua ja miesten mielenkiinto vähentyä niin sitten kyllä ihmismäinen käytös kelpaisi. Minä ehdotetaan tylytetään kurppia kostoksi nuoruudessa kokemistamme vääryyksistä. Ei tervehditä naispuolisia naapureita, ollaan töykeitä keski-ikäisille työtovereille ja asiakaspalvelijoille jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu