Olen seurustellut avopuolisoni kanssa melkein kolme vuotta. Yhdessä olemme asuneet n. vuoden. Olen pian 19-vuotias ja aloitan yliopiston samalla paikkakunnalla missä nykyäänkin asumme.5
Muutimme yhteen alunperin siksi, että poikäystävälläni ei irtisanomisen vuoksi olisi ollut mahdollista jatkaa asumista nkyisessä asunnossaan. Yhteiselo on sujunut oikein hyvin, mutta haluaisin päästä oikeasti omilleni. Vaikka maksan puolet vuokrasta, ruokakuluista yms. en koe asuntoa kodikseni. Jos pyydän kaverit kylään, huomaan aina ehdottavani poikaystävän asunnolle lähtemistä. 'Mennään meille/mun luo' tulee sanottua vain silloin, kun tiedostan sanomiseni.
Muutenkin tuntuu, että elämä vain junnaa paikoillaan. Poikaystäväni piti hoitaa kesken olevat kouluhommat työttömyysaikanaan, mutta vuoden sisällä mitään ei ole tapahtunut. Tämä on turhauttavaa, sillä koen olevani itsekäs, jos ilmoitan etsiväni omaa asuntoa. Yllättäen en aio lähteä. Ajattelin antaa poikaystävälleni aikaa hoitaa asiansa kuntoon, jos tämä viimein motivoisi häntä. Teen lähes koko kesän kesätöitä, jotta meillä olisi varaa asuntoon ja ruokaan. Alkaa kiristää vannetta, kun toinen ei viitsi tehdä mitään tilannetta parantaakseen, vaan valittaa siitä miten jatkuva köyhäily vituttaa.
Olen pohinut myös eroa. Tämä on ensimmäinen oikea suhteeni ja tuntuu, että vaikka toisesta välittää paljon, mitään yhteistä ei ole, eikä liekki enää syty vaikka yrittäisi kuinka. Haluaisin kuitenkin kokeilla, auttaisiko erillään asuminen tähänkin ongelmaan.
Mitään ajatuksia asiasta?
Muutimme yhteen alunperin siksi, että poikäystävälläni ei irtisanomisen vuoksi olisi ollut mahdollista jatkaa asumista nkyisessä asunnossaan. Yhteiselo on sujunut oikein hyvin, mutta haluaisin päästä oikeasti omilleni. Vaikka maksan puolet vuokrasta, ruokakuluista yms. en koe asuntoa kodikseni. Jos pyydän kaverit kylään, huomaan aina ehdottavani poikaystävän asunnolle lähtemistä. 'Mennään meille/mun luo' tulee sanottua vain silloin, kun tiedostan sanomiseni.
Muutenkin tuntuu, että elämä vain junnaa paikoillaan. Poikaystäväni piti hoitaa kesken olevat kouluhommat työttömyysaikanaan, mutta vuoden sisällä mitään ei ole tapahtunut. Tämä on turhauttavaa, sillä koen olevani itsekäs, jos ilmoitan etsiväni omaa asuntoa. Yllättäen en aio lähteä. Ajattelin antaa poikaystävälleni aikaa hoitaa asiansa kuntoon, jos tämä viimein motivoisi häntä. Teen lähes koko kesän kesätöitä, jotta meillä olisi varaa asuntoon ja ruokaan. Alkaa kiristää vannetta, kun toinen ei viitsi tehdä mitään tilannetta parantaakseen, vaan valittaa siitä miten jatkuva köyhäily vituttaa.
Olen pohinut myös eroa. Tämä on ensimmäinen oikea suhteeni ja tuntuu, että vaikka toisesta välittää paljon, mitään yhteistä ei ole, eikä liekki enää syty vaikka yrittäisi kuinka. Haluaisin kuitenkin kokeilla, auttaisiko erillään asuminen tähänkin ongelmaan.
Mitään ajatuksia asiasta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla on ihan sama juttu...olen perin juurin väsynyt tuohon aina kotona olevaan makoilijaan,joka hyvin pitkin hampain tekee osuutensa kotityöstä.Ei nämä turhapurot muuksi muutu,vaikka me kuinka ootetaan ja annetaan tilaisuuksia hoitaa asiansa kuntoon.Minä olen odottanut sitä ihmettä jo 14v!Raitistunut hän on kyllä kovastikkin,mutta raha-asiansa osaa ryssiä aina sekaisin siten,että ne stressaa minuakin,ja lisäksi on peli-ongelma.Uskon että piristyisit itsekkin kun saisit elää näköistäsi elämää,ja viettää aikaa ystäviesi kanssa.Eilen kun viimeksi riideltiin,mieheni sanopi että minä olen tullut katkeraksi.Ihmekkös tuo,elän täysin eristäytyneenä,ketään entisiä ystäviä ei voi käskeä kylään kun hän on aina paikalla,Toisten kanssa ei vain pääse elämässä eteenpäin,ymmärrän sinua enemmän kuin hyvin!
Tuo onneksi hoitaa kotityöt, minunkin osuuteni kun olen töissä... Minä en tätä jaksa 14 vuotta katsella :o pitäisikö vaan suoraan sanoa, että alan säästämään ja kun on rahat koossa, etsin oman asunnon? Tässä kuitenkin menisi muutama kuukausi ainakin ja jos siinä ajassa ei saa asioitaan kuntoon, niin ei se minun vikani/ongelmani enää ole.
No ei noita hilpeitä loisheppuja kantsi etukäteen kaikesta varoitella.
Osaavat alitajuisest heti sairastua/jättää vähätkin asiansa hoitamatta yms jotta sä et muuttaisi pois.
ei se ole ilkeyttä, mä tein sen jo parivuotta sitten enkä ole katunut.
Poikaystäväni alkoi heti laittaa asioitaan kuntoo kun jätin,
mutta yllätys ei hän minulle kertonut siitä, vaan esitti reppanaa edelleen ett voi kun mä olen yksinäinen ja surkee..
tut..sillä menee nykyään hyvin, alkoholinkäytön lopettanut ja pelaamisen, o aloitamassa syksyllä opinnot.
jos olisin jatkanut antaen hänen syödä minu energiat, minu rahat ja minun ajat hermot, ei hänkään olisi siinä pisteessä kuin nyt.
Eikä mitää varota vasta sitten kun muuttoauto on varaattuna ettei se kerkee rupee hankalaksi ja sun muutto viivästyy, vaikka olet päättänyt
Noi ton lajin tyypit sen kyllä osaa.
Joo ja mun poikaystävä kans oli haka kotitöissä, teki kotitöitä etten jättäisi.
Oman läävänsä piti sikolättinä, joten ei sekään ollut aitoa.
Yritti siivoamalla "ostaa" mun hyväksynnän. Ei tervejärkinen mies siivoa kämppää naisen mieliksi, sen mä ainakin siitä suhteesta opin, että jotain on silloin mätää!
Vaikka alkaisikin 'sairastelemaan', niin lähtisin silti, kunhan sopiva kämppä löytyy. Pää ei kestä tätä enää.
Joo, mutta moninaiset ovat ne ongelmat , joilla toisen pystyy estämään muuttamasta.
Kuten jos se asunto on sun nimissä, niin jos siellä tapahtuu jotain se on sun piikkiin, ja joudut käyttään ne muutto rahat siihen.
En usko että poikaystävät koskaa tahallaan haluaa meille naisille pahaa,
mut kyl niillä nurkkaluuhaajilla on pedon vaistot millä saa toisen elämän paskaksi jollain pikkumanöörveillä. Täysin viattomalla ja pyörein silmin. Jos on yhtään alkoholinkäyttöön taipumusta, niin sitäkin suuremmalla syyllä tee ne siirtos silleen, ettei niihin pysty kukaan puuttumaan.
Alkoholia ei onneksi käytä.. Ja mulla on siitä hyvä tilanne, ettö olen vain alivuokralainen. Irtaimisto kaikkine huonekaluineen myös on poikaystävän, joten en tule vieneeksi mitään 'elintärkeää'.. Siksi säästänkin. Lähtemisen siis pitäisi sujua kivuttomasti.
Kuulostaa loistavalta!
Mä olen niin kyllästynyt tähän juttuun mikä ei vain tuo mulle mitään iloa, vain ongelmia. Mitä kauemmin tämä kestää, sen alemmaksi vajoan. Näkyy jo mun ulkonäössä ja käyttäytymisessä. Mistä saa apua? Tämä ei ole sellaista elämää, mitä haluan! Itsetunto mennyt täysin. Väsynyt.
Ajattele,sinä olet fiksu nuori nainen,elämä edessä,ette ole kihloissa ei yhteisiä lapsia,olet vapaa kuin taivaan lintu.Sanot vaan että et ole onnellinen ja et tiedä haluatko jatkaa.Parun viikon päästä sanot että aiot irtisanoa asunnonn ja lähdet siitä jonnekin vähäksi aikaa ja haet vaan tavarasi.