Moi! Olen 21v. nuori mies ja painoa on sellaiset 70kg. Olen treenannut kotona painojen kanssa kohta vuoden päivät ja kysymykseni koskee sitä, että voiko tällä laatimallani ohjelmalla kehittyä kaikki lihasryhmät tasapuolisesti ja hyvin. Tarkoitus olisi tietysti saada sitä lihasmassaa ja voimaa ja pysyä muutenkin hyvässä kunnossa. Tuossa ohjelmassani ei ole erityisiä erilaisille lihasryhmille jettuja päiviä, mutta en sitten tiedä, haittaako se kehitystä. Nyt siihen ohjelmaan:
Ma
Leuanvedot ja dipit ns. supersarjoina. Kumpaakin liikettä yhteensä kuusi sarjaa. Toistomäärät pysyvät kaikissa sarjoissa siinä 10- 13. Teen kaikki sarjat ihan viimeiseen tappiin asti. Leuanvedolla olisi tarkoitus vahvistaa selkää ja saada selkään niitä lihaksia, sekä selän lisäksi myös hauiksia. Dipeillä taas tarkoitus saada ojentajiin ja rintaan voimaa ja massaa. Näiden kahden liikkeen jälkeen teen vatsaliikkeet vatsapenkillä ja leuanvetotangossa.
Ke
Penkkipunnerrusta kuuden sarjan verran (kaikissa sarjoissa toistomäärät 10-12). Näiden jälkeen leuanvedot.
Pe
6km:n juoksu, johon sisältyy yhden kilometrin pituinen tiukka mäkiosuus. Tarkoitus saada jalkoihin voimaa ja kestävyyttä.
La
Penkkipunnerrusta voimamielessä. Kuusi sarjaa, joissa kaikissa sarjoissa on toistoja kuudesta kahdeksaan. Näiden jälkeen hauiskäännöt levytangolla/mutkatangolla kolme, tai neljä sarjaa ja kaikissa sarjoissa 10-12 toistoa. Näiden jälkeen hauiskäännöt vielä käsipainoilla kolme sarjaa ja näissä sarjoissa toistoja 20 (kymmenen kummallekkin kädelle).
Su
Syväkyykkyä kaksi sarjaa. Ensimmäisessä sarjassa toistoja kahdeksan ja toisessa sarjassa toistoja 10-12. Sitten päälle vähän jalkaprässiä, reiden koukistajaa ja takareisille reiden ojentajat ja pohkeille pohjeliikkeet seisten ja istuen.
Onko tämä ohjelma kehonrakennus-ja voimamielessä hyvä? Suoritan siis kaikki muut treenipäivät kotona omassa rauhassa, mutta tuon sunnuntain jalkapäivän teen salilla, koska kotona ei kunnolla pysty tekemään jalkoja. Jos ohjelma ei mielestänne toimi, niin kertokaa. Olen valmis menemään kuntosalillekkin, jos kehittyminen sen vaatii. Kertokaa kaikki tämän itse laatimani ohjelman huonot puolet ihan rehellisesti, sillä siitä olisi iso apu. Kaikille asiallisia vastauksia antaneille ja mielellään perustelluille vastauksille todella ISO KIITOS JA KUMARRUS!!!
Tehokas ohjelma?
3
800
Vastaukset
- flex
Ensinnäkin selkätreeni ei riitä.Sen treeni ei ole tuossa ohjelmassasi muiden lihasryhmien kans tasapainossa.Jos sulla on tanko ja levypainoja niin tee selälle vaikka kulmasoutua,sitä voi tehdä myös käsipainoilla jos löytyy riittävän painavat.
Myös olkapääliikkeet uupuvat kokonaan.Pystysoutua,punnerruksia rinnalta ja vipunostoja mukaan ohjelmaan.Sulla on kaksi penkkitreeniä ihan turhaan tuossa,vaihda niistä toinen olkapäihin.
Olennaisinta lihaksien kehityksen kannalta on kuitenkin ravinnon ja levon laatu.Se on niin pitkä juttu selittää että jätän sen nyt itsellesi.
Sanoisin vielä sen että unohda kokonaan se "kehonrakennus".Treenaa vaan voimaa ja kuntoa monipuolisesti vielä muutama vuosi.Jos lihaksesi näyttävät kasvavan niin kukaties voit vielä päätyä kehonrakennuksenkin pariin.- Sami
Kiitos sinulle Flex! Täytyykin ottaa nuo sinun ideasi heti huomioon. Hyvät treenit sinulle!
- maija
Sami kirjoitti:
Kiitos sinulle Flex! Täytyykin ottaa nuo sinun ideasi heti huomioon. Hyvät treenit sinulle!
Harrastatko myös auringonlaskuja ja kivien keräilyä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455230Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291686Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511650Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151609- 141305
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41220No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22112081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867