Kansanäänestys Suomen liittämisestä Venäjään

Ukrainan tapahtumien seurauksena Suomen tulisi valita puolensa. Me emme pärjää globaalissa maailmassa yksin ja siksi meidän tulee pohtia vakavasti liittymistä osaksi Euraasialaista blokkia, joka on meille suomalaisille kulttuurillisesti sekä geneettisesti länsimaita läheisempi.

Siksi tämän adressin allekirjoittajat vaativat kansanäänestystä järjestettäväksi Suomen liittämisestä autonomiseksi osaksi Venäjää sekä osaksi perustettavaa Euraasian Kansojen Liittoa.

Perusteita:

1. Suomalaiset arvot ovat lähempänä venäläisiä kuin eurooppalaisia. Mädät eurooppalaiset liberaalit arvot pilaavat kansan moraalisen perustan ja siksi osana ryhdikästä Venäjää Suomi saisi ylpeytensä takaisin EU- seikkailun jälkeen.

2. EU tuhoaa Suomen itsenäisyyden, Venäjän osana Suomi saisi säilyttää kansallisen identiteettinsä.

3. Venäjän kanssa saisi luotua taloudelliset suhteet sellaisiksi, että Suomi nousisi lamasta. EU:n ansiosta Suomen rahat lapioidaan etelän vetelille euroloisille.

4. Sananvapaus Suomessa on niin rajoittunut, että normaali keskustelu on mahdotonta. Osana Venäjää sananvapaus olisi mahdollista, sillä se olisi tiukasti vihapuheeseen ja homopropagandaan puuttuvaa. Sananvapaus ei tarkoita kaiken sallimista ja Venäjällä epäisänmaallinen propaganda osataan tarvittaessa hiljentää.

5. Nykyisenlainen maahanmuuttopolitiikka Suomessa tulee tuhoamaan Suomen sisältäpäin ja vain liittyminen Venäjän poliittiseen järjestelmään auttaa Suomea pelastautumaan Eurabian kansojen vaihdolta.

6. Suomi on historiallisestikin osa Venäjää ja Suomessa asuu merkittävä venäläinen vähemmistö, jonka turvallisuus saadaan varmistettua vain olemalla osa Venäjää.

Meidän pitää kerrankin toimia heti, eikä odottaa edesmenneessä lintukodossamme Suomen syttymistä palamaan kansojen monikulttuurisessa roviossa, jossa suomalainen vähemmistö ei voi kuin kadota savuna ilmaan.

Suomi on pelastettava. Siksi kansanäänestys. Nyt.

Suomi suomalaisena, yhdessä Euraasiassa.

http://www.adressit.com/kansanaanestys_suomen_liittamisesta_venajaan
770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos yritettäisiin vielä olla itsenäisiä, itsesäisiähän me taaskaan olla kun EU määrää kaikesta, mutta ei tosteta vielä käsiä pystyyn, tuskin se autuuas alkaisi jos liityttäisin esim Venäjään, kokemusta siitäkin on historiassa. Miksi Puola, Tskekki, Balttianmaat jne. eivät halua liittyä Venäjään ?

Äänestä

jee, halpaa bensaa ja halpaa viinaa! mitä muuta sitä ihminen tarvitsisikaan..

Äänestä
  • Kauniita naisia. Hetrokansalle se on olennaista!

    Äänestä

Olipas hieno teksti. Tässä on sanottu se mitä 90% Suomalaisista ajattelee. USA:n ryöstöretkille ja NATO:n laajentumiselle STOP. Tämä adressi tulee saamaan valtaisen suosion. Minä allekirjoitin heti. Kiitos.

Äänestä

muuta äkkiä sinne ihannevaltioon pois täältä suomalaisten hyvien ihmisten luota

Äänestä

Sen kiven alle mistä esiin ryömit.

Äänestä

On siinäkin joukko allekirjoittajia! Ei taida oikein napata tavalliseen kansalaiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3. internet prikaati kirjoitti:

Ukrainan tapahtumien seurauksena Suomen tulisi valita puolensa. Me emme pärjää globaalissa maailmassa yksin ja siksi meidän tulee pohtia vakavasti liittymistä osaksi Euraasialaista blokkia, joka on meille suomalaisille kulttuurillisesti sekä geneettisesti länsimaita läheisempi.

Siksi tämän adressin allekirjoittajat vaativat kansanäänestystä järjestettäväksi Suomen liittämisestä autonomiseksi osaksi Venäjää sekä osaksi perustettavaa Euraasian Kansojen Liittoa.

Perusteita:

1. Suomalaiset arvot ovat lähempänä venäläisiä kuin eurooppalaisia. Mädät eurooppalaiset liberaalit arvot pilaavat kansan moraalisen perustan ja siksi osana ryhdikästä Venäjää Suomi saisi ylpeytensä takaisin EU- seikkailun jälkeen.

2. EU tuhoaa Suomen itsenäisyyden, Venäjän osana Suomi saisi säilyttää kansallisen identiteettinsä.

3. Venäjän kanssa saisi luotua taloudelliset suhteet sellaisiksi, että Suomi nousisi lamasta. EU:n ansiosta Suomen rahat lapioidaan etelän vetelille euroloisille.

4. Sananvapaus Suomessa on niin rajoittunut, että normaali keskustelu on mahdotonta. Osana Venäjää sananvapaus olisi mahdollista, sillä se olisi tiukasti vihapuheeseen ja homopropagandaan puuttuvaa. Sananvapaus ei tarkoita kaiken sallimista ja Venäjällä epäisänmaallinen propaganda osataan tarvittaessa hiljentää.

5. Nykyisenlainen maahanmuuttopolitiikka Suomessa tulee tuhoamaan Suomen sisältäpäin ja vain liittyminen Venäjän poliittiseen järjestelmään auttaa Suomea pelastautumaan Eurabian kansojen vaihdolta.

6. Suomi on historiallisestikin osa Venäjää ja Suomessa asuu merkittävä venäläinen vähemmistö, jonka turvallisuus saadaan varmistettua vain olemalla osa Venäjää.

Meidän pitää kerrankin toimia heti, eikä odottaa edesmenneessä lintukodossamme Suomen syttymistä palamaan kansojen monikulttuurisessa roviossa, jossa suomalainen vähemmistö ei voi kuin kadota savuna ilmaan.

Suomi on pelastettava. Siksi kansanäänestys. Nyt.

Suomi suomalaisena, yhdessä Euraasiassa.

http://www.adressit.com/kansanaanestys_suomen_liittamisesta_venajaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu