Miltä tuntuu kun kukaan ei rakasta?

kannattaa aiakin rakastaa itseään..
ja en usko, että tulen olemaan yksin loppu elämäni. Ja onneksi vielä on äiti, vaikka toisella puolella suomea asuukin...

Vaikka on totta kyllä, että nykyään rakkautta on vaikea saada:(

Tuntuu jotenkin irralliselta, kuin yksi kiinnekohta koko muuhun ihmiskuntaan puuttuisi. Muita siteitä on ihmisiin, mutta se yksi puuttuu. Kaikki yhteydet ovat järkeviä ja sanojen varassa olevia. Sanatonta ja fyysistä yhteyttä ei ole yhteenkään ihmiseen. Ei ole mahdollisuutta vain katsoa ja ymmärtää.

Kai siitä vuosien kuluessa tulee normaali olotila. Ei hyvä, mutta normaali. En tiedä onko hyvästä itse tuntea mitään yksipuoleisia rakkauden tunteita? Ehkä ne tunteet jotain hermoratoja tai sielun solmukohtia avaavat mutta yksipuolisuudesta tulee pitemmän päälle normi. Alkaa oppia että näin se aina menee. Yksisuuntainen liikenne kulkee minusta poispäin. Ehkä pitäisi vain jäädyttää tunteensa ja siten mahdollisesti säilyttää itsetuntonsa rippeet. Ehkä ne tunteet voi sulattaa joskus jos sellaiseen vielä tulee tilaisuus.

Miten niin joutua? Itse ainakin pidän sinkkuudesta ja yksin oleskelusta läppärini ääressä mutustellen kekseja ja limsaa. Olen herra asunnossani ja teen mitä teen.
Minusta tää on kivaa.

so not.
joku voi olla suhteessa koko elämänsä, silti kukaan ei ole rakastanut.

ja mistä sen edes tietää, milloin on rakastettu ja milloin ei?

mä en ainakaan tiedä, onko kukaan koskaan rakastanut mua... luultavasti ei ole, mutta itse olen saanut rakastaa, ja vaikka kaikki päättyikin eroon, niin on se silti parempi että on itse pystynyt joskus rakastamaan vaikkei kukaan olisi vastannutkaan...

Voihan sitä tavata jonkun ihanan ihmisen, kokea hetken rakkautta ja sit tää toinen joutuu onnettomuuteen ja istuu pyörätuolissa loppuelämän tai paljastuu rikolliseks ja joutuu vankilaan tai pettää ja lähtee matkoihinsa tai mitä vaan. Ei se "rakkaus" mitää hyvinvointia takaa tai sitä, että sulla olis aina ja ikuisesti joku sua lohduttamassa yön pimeinä hetkinä.

Jeps, tämä on ongelma joka on 99% miehistä vakava kysymys, mutta vain 1% naisista.

Vain pieni osa voi laskea sen saman pariutumisturvallisuuden varaan kuin nainen, meidän loppujen ollessa kuin löysässä hirressä.

Miehet ovat käytännössä vain naisten armoilla mitä tulee tähän kysymykseen.

Sitten vielä ihmettelevät että miksi ätmit vähäsen alkavat oireilla.

Omakohtaisesti, en näe eroa sillä, että rakastaako joku minua vai ei, kun en pysty tuntemaan vastarakkautta, tai syvää kiintymystä. Ei vain tunnu...missään.
Tämä on toki ollut jo kauan selviö, vaikka näitä muutamaa riviä miettiessä meni puolisen tuntia. Kun ei, niin ei. Öitä.

Mielestäni tärkein on osata itse rakastaa, silloin elää täysillä. Rakastin joskus, olen sen kokenut, tiedän miltä se tuntuu, mitä voimia se antaa. En saanut vastarakkautta, mutta meistä kahdesta minä elin,nautin, tunsin täysillä ja hän ei uskaltanut.

Kyllä se vit.uttaa paljon.

Tunteeko kukaan sellasta joka on ollut vaikka 50 vuotta sinkkuna. Minä tulen olemaan ainakin yksin loppuun asti.