Naispappeus on laiton

Naispappeus on laiton

Naispappeus on laiton

http://www.luthersaatio.fi/images/julkaisut/aamutahti/31_raamattujapaimenvirka.pdf


http://goo.gl/DV6vpl



Kirkossa yritti monet liberaali teologit ajaa läpi naispappeutta monta kertaa senjälkeen, kun Ruotsissa oli asia hyväksytty. Esimmäisessä kirkolliskouksessa naispappeus aivan oikein tyrmättiin selvin luvuin. Kun asia kerran todettiin vääräksi ja Raamatun ja tunnustuskirjojen vastaiseksi miksi asia piti ottaa uudelleen esille? Kun asia on kerran sovittu silloin pitää myös sopimus pitää näin ainakin minä olen tottunut toimimaan. Tämä ei riittänyt liberaali teologeille vaan asia piti tuoda käsittelyyn niin monta kertaa kun että se saatiin runnottua läpi.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi ns. naispappeuden vuonna 1986.
Syntymisen jälkeen on julkisuudessa todettu toistuvasti ettei hyväksymiselle ole teologisia esteitä. Kuitenkin Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka asettavat kyseenalaiseksi naisen toimimisen pappisvirassa. Ne saavat tavallisen kirkkokansan epäilemään kirkon johdon vakuutteluja. Etenkin kun kukaan ei koskaan ole kertonut, millä perusteilla kirkolliskokous teki päätöksensä. Lisäksi on muistettava, että hyvin selvä enemmistö kristikuntaa on edelleen seuraa ns. apostolista virkaseurantaa missä naispappeutta ei tunneta. Eli päätös naispappeudesta on vastoin kaikkia kirkollisia lakeja. Nyt asia tulee esille, kun Oulun tuomiokapitulissa aloitetaan jakamaan lopputilejä heille, jotka ovat esim. saarnanneet Lähetys hiippakunnassa (Luther-säätiössä) Missä vastustetaan naispappeutta eikä sitä siellä myöskään ole. Heille jotka toimivat Raamatun ja tunnustuskirjojen mukaan ollaan antamassa kengää, mutta jotka toimivat vastoin saavat jatkaa.

Samoin tullaan ajamaan läpi samaa sukupuolta olevien vihkimisoikeus kirkossa. Tai se on jo erittäin helppoa, kun valtaosa kirkolliskokousta on sukupuolineutraalin avioliiton puolella ja piispoista samoin lähes kaikki kahta piispaa lukuun ottamatta. Kaksi piispaa toimii ja on suojeliana tahdon 2013 liikkessä (Kari Mäkinen ja Irja Askola) jonka lakialoite on nyt eduskunnan käsiteltävänä. Jos eduskunta hyväksyy lain silloin myös kirkko hyväksyy sen näin tapahtui Ruotsissa vuoden viiveellä. Vuonna 2005 siunasi pastori Leena Huovila samaa sukupuolta olevan parin suhteeseen. Asiasta kanneltiin ja kaikki kantelut hylättiin ja vuonna 2007 Leena Huovinen valittiin vuoden papiksi. Ja 2013 siunasi Irja Askola samaa sukupuolta olevan pari nlähetystyöhön eikä kukaan kannellut ja asia hyväksyttiin kaikessa hiljaisuudessa ja sen jälkeen kävi ilmi ettei kohdemaa ota heitä edes vastaan. Asia tullaan aina hyväksymään tutulla kaavalla. Ensin annetaan vastustajien puhua tyhjille saleille ja sitten kannattajat, kun kaikki kokousväki on saapunut paikalle. Sitten ei puhuta enään Raamatusta kuin rakkaus ja suvaitsevaisuus kohdat muut ovat yliviivattuja. On sama kun olisi vihreiden kokouksessa. Äänestyksen lopputuksesta ei ole mitään epäselvää jo ennen kokoustakaan. Näin kirkko jatkaa luopustilaansa.




http://goo.gl/DV6vpl

9

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulipa hieno aika 007 James Bondin luku

      • Jos nyt joku kirkonjäsen vaatisi, että otettaisiin käsittelyyn naispappeuden poisto. Ei varmasti otettaisi. Mutta miksi otettiin aina uudestaan ja uudestaan käsittelyyn naispappeus kun oli hylätty jo monesti Raamatun vastaisena


    • Lukija2

      "Naispappeus on laiton."

      Raamatun kirjaimellisen tulkinnan mukaisia pappeja, yhden vaimon miehiä eli naimisissa olevia miehiä, ei ole missään kristillisessä kirkossa, sillä katolisen kirkon pappien tulee olla naimattomia samoin kuin ortodoksipiispoen ja luterilaisessa kirkossa on myös naispappeja.

      • Jos Raamatusta katsotaan sillä lailla mikä on "laitonta", niin siis että mitä siellä ei mainita tai ei sallita.

        Silloin on laitonta laskea naiset lapset lukumäärään, antaa naisille sama arvo kuin miehille rahallisesti, eikä nainen saa puhua seurakunnissa. Näin myös naispappeus.

        Mutta jos katsotaan sillä lailla, että mikä oli maailmanaika silloin, ja mikä nyt, niin saadaan jonkinlainen järjestys tähänkin asiaan. Raamatun aikaan nainen oli mitättömyys, "vallanalainen kuten lakikin sanoo", mutta ei enää nykyisin. Siksi naispappeus on yhtä OK kuin naisten laskeminen väkilukuun.


      • helsinkijokkeri kirjoitti:

        Jos Raamatusta katsotaan sillä lailla mikä on "laitonta", niin siis että mitä siellä ei mainita tai ei sallita.

        Silloin on laitonta laskea naiset lapset lukumäärään, antaa naisille sama arvo kuin miehille rahallisesti, eikä nainen saa puhua seurakunnissa. Näin myös naispappeus.

        Mutta jos katsotaan sillä lailla, että mikä oli maailmanaika silloin, ja mikä nyt, niin saadaan jonkinlainen järjestys tähänkin asiaan. Raamatun aikaan nainen oli mitättömyys, "vallanalainen kuten lakikin sanoo", mutta ei enää nykyisin. Siksi naispappeus on yhtä OK kuin naisten laskeminen väkilukuun.

        Lisäisin vielä selvyyden vuoksi, että jos naispappeus kiellettäisiin Raamattuun vedoten, niin sama taho voi vaatia myös kaikkien muidenkin outojen Raamatun juttujen käytäntöön ottoa. Mutta siinä voi leimautua pahasti väärämieliseksi.


    • Totaalibannin paikka

      Laitonta on myös uhkailla
      -vaikka vain sanallisesti-
      S24-palstalaisia

      totuusvoittaaaina16.7.2014 00:09
      KIITOS!!!

      Minä olen tehnyt nyt kaiken mahdollisen sinua kohtaan mitä tehtävissä on mutta sinun katkeruudellesi ei lyödy hoitoa. Jos herjaaminen ei lopu tulen sen lopettamaan minulla on kuudesti laukeava revolveri minkä osuma tarkkuus on erinomainen ja kova oikea suora missä on teräksinen luuvitonen sitä on saanut moni maistaa naama värkillään kohtaan missä heillä enne oli suu

      Että sillä tavalla asiat hoidetaan pois
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12367504#comment-68855140-view

      • Ainakin sinua on varoitettu. Toivottavasti otat opiksi ettei tarvitse ryhtyä moiseen tarvittaessa veri lirisee ja saunan takana on tilaa


    • vanha ystävä

      Taitaa sanamies/tottikselta olla katoamassa se viimeinenkin järjenvalon rippunen. Kuulehan nyt. On oikeasti huvittavaa lukea noita uhkailujasi kun tietää minkälainen läskikasa oikeasti olet :D

      Tuon viimeisen idioottimaisen uhkailusi olet kirjoittanut tänään:

      ""Jos herjaaminen ei lopu tulen sen lopettamaan minulla on kuudesti laukeava revolveri minkä osuma tarkkuus on erinomainen ja kova oikea suora missä on teräksinen luuvitonen sitä on saanut moni maistaa naama värkillään kohtaan missä heillä enne oli suu

      Että sillä tavalla asiat hoidetaan pois ""

      Ai miksi ei saisi tuoda vanhoja tekstejäsi tänne. Nehän osoittavat niin hyvin kuinka idiootti olit jo tuolloin etkä siitä vaivasta ole parantunut.

      On huvittavaa kuinka sinä tuolla apukoululaisen järjellä ja kirjoitustaidolla valehtelit olevasi parimetrinen atleettinen yritysjohtaja pohjanmaalta joka ajaa vain jenkkiautoilla ja vapaa-aikanaan pelastaa ihmisiä tsunamista. :D :D

      Meitä on useita täällä Ernestasissa jotka tiedämme mikä oikeasti olet :D

      • Älä sano vanha ystävä

        ei ystävä ota ystävältä maksua


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      232
      4651
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      133
      3827
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      357
      3504
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      20
      2158
    5. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      31
      1806
    6. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      74
      1778
    7. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      201
      1654
    8. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      91
      1584
    9. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1372
    10. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      96
      1240
    Aihe