Erottiin poikaystävän kanssa muutama viikko sitten, viiden yhteisen vuoden jälkeen. Päätös oli melko pitkälle yhteinen ja johtui huonosti menneestä kesästä (asuttiin kesä ensimmäistä kertaa yhdessä). Nyt kuitenkin olen alkanut itse miettimään että ratkaisu oli väärä ja että asiat olisi vielä voitu selvittää, jos vain niistä puhuttaisiin. En kuitenkaan ole tätä uskaltanut ehdottaa, pelottaa jos hän ei olekkaan samaa mieltä. Rakastan poikaystävääni kovasti edelleen.
Yhdessä asumme edelleen vkloppuisin, käytännön syistä joskin muutto olisi kohta minulla edessä. mitään ongelmia meillä ei ole tämän suhteen ollut, samalla tavalla ollaan aikaa yhdessä vietetty kuin ennen eroakin, katseltu leffoja ja tehty ruokaa yhdessä. Kuulostaako siltä, että hän tekee tämän vain velvollisuudentunnosta vai voisiko meillä olla vielä yhteinen tulevaisuus? onko kenelläkään omia, samankaltaisia kokemuksia?
Yhdessä asumme edelleen vkloppuisin, käytännön syistä joskin muutto olisi kohta minulla edessä. mitään ongelmia meillä ei ole tämän suhteen ollut, samalla tavalla ollaan aikaa yhdessä vietetty kuin ennen eroakin, katseltu leffoja ja tehty ruokaa yhdessä. Kuulostaako siltä, että hän tekee tämän vain velvollisuudentunnosta vai voisiko meillä olla vielä yhteinen tulevaisuus? onko kenelläkään omia, samankaltaisia kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on avomieheni ja kihlattuni kanssa hyvin samanlainen historia. Silloin tilanteen keskellä luulin, että olen ainoa maailmassa, jolle käy niin... Ensin muutetaan onnellisesti yhteen ja parin kuukauden kuluttua taas erilleen. Sattuihan se helvetisti, mutta tässä muutamia ajatuksia:
1. Joskus aika, paikka ja mielentila eivät ole sopivat. Yhteenmuuttoa ei tosiaan kannata kiirehtiä, vaan sen pitää tapahtua oikeista syistä ja oikeaan aikaan. Joskus se ei siltikään onnistu, mutta erilleen muuttaminen on vahvuutta; kykyä tunnistaa ahdistava tilanne ja muuttaa sitä (liian moni jää epätyydyttävään suhteeseen ja kärsii siitä ehkä loppuelämänsä).
2. Varsinkin nuoret miehet ovat epävarmoja itsestään ja tunteistaan. Ailahtelevia kuin vuorovesi. Oletko valmis antamaan tilaa ja aikaa? Jos olet, on todennäköisempää, että jonain päivänä palaatte yhteen onnellisempina ja varmempina (elä kuitenkin elämääsi sillä välin). Jos taas olet suunnitellut roikkuvasi poikaystävässäsi hinnalla millä hyvänsä, hän pakenee entistä varmemmin. Kuulostaa siis siltä, että poikaystävällesi on tullut voimakas oman tilan ja rauhan tarve hankalasta kesästä johtuen. Sinulle naisena on luonnollisempaa yrittää puhua asiat halki, miehet taas menevät "luolaansa" murisemaan. Anna hänen tehdä se. Rakkaus on myös sitä, että osaa päästää irti oikeassa tilanteessa.
3. Erosta huolimatta selvittäkää asiat. Silloin ei tarvitse jäädä haikailemaan tai jossittelemaan. Koska poikaystäväsi edelleen viihtyy seurassasi, et sinäkään ole hänelle yhdentekevä. Puhu hänelle ystävänä.
4. Miehille on helpompaa ja luonnollisempaa olla itsevarman ja vahvan naisen kanssa. Älä siis takerru mieheesi, vaan anna hänen mennä, jos on mennäkseen. Kuitenkin ennen sitä anna mahdollisuus selsittää asiat ja pidä eronkin jälkeen takaportti auki. Voitte esimerkiksi vaihdella sähköpostitse kuulumisia ja sitä kautta yhteys säilyy, jos jonain päivänä yhteen palaaminen tuntuisi luontevalta.
Niin, minä ja mieheni siis palasimme yhteen. Annoin miehen mennä ja miettiä asioita; kokonaista kaksi viikkoa hän kesti ilman minua. Sitten hän tuli luokseni ruusupuskan ja kysymyksen kanssa ja häitä vietetään ensikesänä. Ero oli meille iso ja tärkeä juttu. Nyt olemme onnellisempia kuin ikinä ennen sitä.
Eli joissakin tarinoissa voi olla onnellinen loppu, vaikka lohikäärmettä vastaan taistellessa ei niin uskoisi.
Tunsin kerran...kauan sitten erään Saaran...muistan tapauksen kun hän jätti minut koska ei ollut onnellinen syystä tai toisesta..ehkä sen takia ettei hänellä ollut kunnon vertailukohdetta...Olin täysin rikki kun luulin että se olisi lopullista...sitten eräs myrskyinen talviyö eksyin samoihin bileisiin...kun istuin yksikseni paikallisen ostarin penkillä ja satuin törmäämään yhteen yhteiseen tuttuumme ja joka raahasi minut sitten bileisiin etten keksisi vaikka mennä lumihankeen nukkumaan pois pahaa oloani
Eräs ystäväni, jonka olen tuntenut hänen koko pienen ikänsä esitti heti kun astuin ovesta sisään osanottonsa...ja antoi parhaimman neuvon mitä olen ikinä kuullut keneltäkään :"Älä murru...selvittele päätäsi pari viikkoa..osoita olevasi hyvä ystävä ja parin viikon päästä kysy josko palaisitte yhteen...useimmiten exät katsovat exäänsä sillä silmällä aina joskus"
Noudatin sitä neuvoa...ja siitä eteenpäin onnea kestikin puoli vuotta...mutta onni ei kestänyt ikuisesti...siitä juontaakin vanha sanonta "exät on paras pitää exinä"
Sisälläni on ollut jo vuosia jokin kummallinen rauhattomuus. Tapasin aivan ihanan naisen tuttavieni avustuksella ja olemme olleet yhdessä reilun vuoden.Sain rauhan ja onnellisuuden sisälleni.Sen jälkeen alkoi tulla ongelmia. Suurin syy oli minun kykenemättömyys puhua asioista.Olin kuin tyypillinen mies, menin sinne luolaan murisemaan joka oli syvällä sisälläni. Hetki hetkeltä menin lähemmäksi reunaa, olin vain silmänräpäyksen päässä kadotuksesta. Onneksi aukaisin silmäni. Pysähdyin ensi kertaa kunnolla miettimään itseäni, meitä ja ongelmia. Mursin sen muurin mikä on niin monella miehellä sydämmen ympärillä. Opettelin puhumaan asioista vaikka se aluksi tuntui vaikealta.Nyt etenemme hitaasti..annan aikaa, tilaa olla, kiirehtimättä minnekkään.Näytän hänelle sanojen ja tekojeni avulla rakkauttani häneen kuitenkin ahdistamatta häntä millään tavalla.Odotan sitä onnellista loppua.