En oikein tiennyt minkä palstan valkkaisin, mutta päädyin nyt kuitenkin tähän eropalstaan. Itselläni sellainen tilanne, että olen halunnut eron puolisostani. Ensimmäinen vaihe on menossa, mutta nyt jotenkin tuntuukin siltä, että tunteeni heräilivät ex-puolisoani kohtaan. Hän on ollut todella huomaavainen ja ystävällinen minulle. Ei enää lainkaan kireä, vaativa, nipottava.
Onko jollain muilla käynyt näin?
Onko jollain muilla käynyt näin?
Vastaukset 92
Vanhimmat
Kerrotko vähän lisää itsestäsi, vaikkapa sukupuolen ja syyt miksi tunteesi kuolivat, mikä ilmeisesti oli erohakemuksen syy. Onko taustalla ollut kolmaspyörä tms. ?
Olen mies. Koin, että meistä oli tullut kämppiksiä ja että en oikein rakasta puolisoani. Meillä on yksi lapsi ja eri osoitteissa on asuttu n. Kolme kuukautta. Sitten vielä ihastuin työkaveriini ja hänen kanssa kaikki oli niin kevyttä.
Yritettiin käydä terapiassakin, mutta en vain päässyt yli siitä toisesta vaikka mitään ei silloin sillä hetkellä ollutkaan. Nautin omasta rauhasta ja yksin elosta, mutta nyt tämä puolisoni kiltteys, huomio, ystävällisyys jne ovat alkaneet herättämään pieniä tunteita sisälläni.
Vieläkö tämä ihastus on kuvioissa mukana vai onko homma jo ohi ja siksi alkaa vanha puoliso uudestaan kiinnostaa ?
Kriisimme alkoi siis jo viime vuonna. Silloin koin nämä kämppis ym jutut. Sitten kriisi paheni ja menimme terapiaan. Kesken terapian huomasin ihastuneeni työkaveriini. Hänelle oli niin helppo puhua. Elin hänen kanssa jonkin sortin haavemaailmassa ja homma lähti käsistä.
Luulen myös, että minulla oli jonkin sortin identiteettikriisi ja varmasti aluksi ja ihan ensiksi taisin syyttää kaikkia muita pahasta olostani. Tuli myös vähän nautittua alkoholia enemmän ja useammin kuin tarpeen. Minulla on todella vaativa työ ja oli helppo nämä tunteet hukuttaa juomaan. Toinen nainen ei siis käynnistänyt meidän kriisiä.
Tiedän puolisoni rakastavan minua. Tiedän, että hän toivoo yhteenpaluuta. Hän itse uskoo, että selviämme mistä vaan.
Itselläni meni jotenkin usko meidän yrittämiseen. Toki kun nyt sitä mietin niin ei tämä työkaveriin ihastuminen auttanut minua ainakaan sitoutumaan minun ja vaimoni terapiakäynteihin. Minun on myös vaikea kuvitella, että selviämme tästä mitä olen tehnyt. Hävettää todella kovasti. Tuo häpeä on myös yksi, miksi minun on äärettömän vaikea uskoa meihin.
Kun vaimoni (ex-vaimo kohta) on nyt ollut minulle todella ystävällinen, kyselee ja kertoilee kuulumisia ja on iloinen jne kun nähdään, niin olen alkanut miettimään myös sitä, että onko oikeasti niin, että minä tässä koko kriisi rumbassa olen se pahin este. Olenko minä asenteellani saanut aikaan sen, että vaikka toinen olisi tehnyt mitä tahansa, niin se ei olisi minun uskoani meihin palauttanut.
Kyllä minä tavallaan rakastan vaimoani, mutta pääni on jotenkin kovin sekaisin.
Ehkä ei nyt ainakaan saman katon alle kannata muuttaa takaisin.
Kun arki tulee taas kuvioihin, riittääkö rakkaus sinun ja vaimon puolelta kantamaan ne asiat,jotka ennen tätä kriisiäkin olivat päällä. Sen ihastuksen vaimosi varmaan antaisi anteeksi. Mutta oletko kuitenkaan itse aidosti, halukas jatkamaan suhdetta.
Olisiko parempi antaa ajan kulua. Selvittää vaimolle, että olet nyt itsesi kanssa niin sekaisin, ettet pysty nyt aloittamaan alusta.
Olisikohan hyvä jatkaa terapiaa yksin, jos ne solmut aukeaisi siellä.
Itsesi kanssa pitäisi päästä selvemmille vesille ennen kuin pystyt ihmissuhteeseen panostamaan.
Vaimosi ymmärtää sen, jos sinua rakastaa.
Vaimo ei ole missään vaiheessa hoputtanut muuttamaan kotiin. Hän on jopa itse sanonut, että ei näe sitä järkevänä. Hän on sanonut, että on valmis minua odottamaan jos niin vain toivon. Hän on myös ehdottanut monesti noita yksilökäyntejä.Hitto, tässä kun tätä kirjoitan niin minun tuleva ex-vaimoni taitaa olla varsin fiksu.
Todellakin minulla on solmuja. Hävettää kovasti nämä omat sekoilut. Toki ne eivät ole yksin meidän kriisiä aiheuttaneet. Olen myös joutunut myöntämään, että olen varsin erakko ja pidän asiat usein itselläni. En ole jakanut asioitani vaimoni kanssa. Ikävien asioiden kohdalla olen käyttänyt ennemmin valkoisia valheita tai sitten kertonut vain sen verran kuin on tarvittu, jotta tilanteesta päästään yli.
Pää on todella sekaisin. Tietenkin sekin painaa vaakakupissa että on yhteinen suht pieni lapsi.
Sinulla on hieno ja fiksu vaimo, pystytkö kertomaan aidon rehellisesti mihin syihin suhteenne kaatui tai miksi se rakkaus puoleltasi katosi ?
Olen kovasti miettinyt, mikä tähän hommaan oikein johti. Yhtenä syynä näen laiskuuden. Sen, että annoin asioiden mennä vain siihen suuntaan, että välttelen viimeiseen asti konflikteja ja en ole kantanut omaa osuuttani parisuhteen osalta. Olen kyllä kovasti väittänyt yrittäneeni tehdä asioita korjatakseni suhdettamme, mutta nyt jos olen täysin rehellinen, niin en minä ole esim tehnyt yhtäkään asiaa jota terapeuttimme on neuvonut. Olen myös tyrmännyt kaikki vaimoni ehdotukset, ihan kaikki. Hän on ehdottanut vaikka mitä tekemistä, mutta en ole suostunut yhteenkään niistä. Olen sanonut, että pidän tietoisesti etäisyyttä.
En tiedä miksi työnnän vaimoani pois, en tiedä miksi en oikeasti ole saanut tehtyä mitään tekoja sanojeni tueksi. Ainoat asiat mitä olen tehnyt on kotoa poismuuttaminen ja avioerohakemuksen täyttäminen. Mikä johtaa tälläiseen käytökseen? Minulla on tajuton pelko, että palaamme vanhaan jos emme eroakkaan. Vaimoni on monta kertaa minulle sanonut, että paluuta vanhaan ei vain ole. Ihan jo siksi, että nämä minun tekoni pitävät huolen siitä, että hän ei voi tuudittautua mihinkään sellaiseen, että kaikki on nyt hyvin.
Luen tekstisi rivien välistä jotakin, joka ei välity sanojen kautta... mutta mitä se on... öh, älä nyt loukkaannu, mutta oletko varmasti mies?
Kyllä minä olen tähän asti pitänyt itseäni miehenä. Niin fyysisin kuin psyykkisinkin ominaisuuksin.
Ehkä nyt ensimmäisen kerran olen pystynyt suoltamaan ajatuksiani ulos pääni sisältä. Olen joutunut myöntämään, että en saakaan kaadettua tätä kaikkea vaimoni syyksi.
Olen täysin ihmeissäni oman toimintani suhteen, sillä esim pettäminen ei ole meidän 15 vuoden aikana ollut edes houkutteleva ajatus. Mutta näin vain menin tekemään.
Jos ei mennä intiimiin yksityiskohtiin niin mitä mahtoi tapahtua? Kännissä sekoilua vai onko ihastus pitempää perua?
Kuten alussa kerroin. Viina alkoi maistumaan humalahakuisesti. En tullut ajoissa kotiin baarista vaan vasta sitten kun ulos heitettiin ja muutama pahempi törttöily humalassa. Nyt sitten vielä päälle ihastuminen työkaveriin ja sitä jatkui muutaman kuukauden kunnes jäin kiinni. Kun jäin kiinni niin olinkin jäänyt jotenkin koukkuun siihen tilaisuuteen ja valehtelin kokoajan, että mitään ei enää ole. Eli jatkettiin soittelua, viestittelyä ja muutama tapaaminen.
Pakko myöntää, että käytöksesi on lähes täydellinen kopio minun vaimoni toiminnasta. Erohaluistaan ilmoitti puolisen vuotta sitten ja lähes samalta istumalta alkoi etsimään vuokra- asuntoa ja muutama kuukausi sitten muutti omilleen. Kolmatta osapuolta ei pitänyt olla kuviossa, " mitään ei ole " mutta niin vain sellainen löytyi jokin aika eroilmoituksesta. Takana meillä yli 20 vuotta yhteistä elämää ja kolme lasta joista yksi jo muuttanut pois. Koko avioerokuvio tuli täysin puskasta, rakkaus oli vain kuollut. Tämä kolmaspyörä oli vain merkityksetön ihminen yms, ei syy vaan seuraus jne. Syytä tähän tunnesiteen katkeamiseen ei hänkään osannut selkeästi sanoa, näin oli vaan vuosien myötä käynyt. Lasten tai puolison hyvinvoinnilla ei ollut mitään merkitystä, ero pitää vain saada koska " en ole onnellinen tässä liitossa enkä velvollisuudesta voin jäädä, olemme lähinnä kämppiksiä " . No toivotan onnea uuden elämän etsimiseen, valat on rikottu samoin perhe. Elämä on. Miten vieläkö sinulla jatkuu suhde tämän työkaverin kanssa ?
Tosi surullista ja jos itseni ulkoistan, niin kun luin tuon jutun, niin aika tavalla tuo oli minua.
Minulla ei ollut toista naista kun kriisistä ilmoitin, mutta kun aloin menettämään uskoa meihin, tuli tämä toinen kuvioihin ja kyllä hän tavallaan on vieläkin matkassa mukana. Tälle toiselle en tosin ole myöntämyt, että olen vaimoni kanssa käynyt terapiassa. Häpeän sitäkin. Olen valehdellut kahteen suuntaan. Vaimoni on tajunnut kyllä tämän kuvion, mutta siltikään en vain pysty sitä hänelle myöntämään. Hän on itse sanonut, että ymmärtää minua siinä kuinka se toinen vaikuttaa ihanalta ja houkuttavalta ja epätodelliselta. Hän ei kuulema hyväksy tekoani, mutta ei näe syytä miksei voisi antaa sitä anteeksi jossain vaiheessa. Siis voiko hän oikeasti päästä tälläisestä yli? Voinko minä päästä?
Haluatko elää siinä ydinperheessä, jonka vain sinä vaimosi ja lapsenne voitte muodostaa? Pääsetkö itse kriisistäsi eteenpäin?
Vaimosi tehköön itse päätöksensä. Sinun on kunnioitettava hänen päätöstään, että siitä voitte selvitä. Näin hän näyttää päättäneen! Hän on vastoinkäymisistä huolimatta uskonut teihin ja tahtonut kaikesta huolimatta tahtonut rakastaa. Kunnioitettavaa minusta. Uskotko, että tuota rakkautta on ollut joka päivä? Ei varmasti, toisinaan hän on mennyt tahtotilalla.
Jos jäät päätöksessäsi epävarmaksi, lienee parasta vaimollesi ja lapsillenne että annat heidän löytää onnen ilman sinua. Aivan varmasti näin tapahtuu, siinä vaiheessa sinä todennäköisesti kaipaat perhettäsi.
"Nautin omasta rauhasta ja yksin elosta, mutta nyt tämä puolisoni kiltteys, huomio, ystävällisyys jne ovat alkaneet herättämään pieniä tunteita sisälläni."
Tunteita, niinpä niin. Veikkaan kuitenkin, että nuo tunteesi ovat enemmänkin sääliä, ja etenkin syyllisyyttä, kuin rakkautta. Olet tehnyt väärin, vehtaillut toisen kanssa, et ole päässyt siitäkään yli. Nythän on niin, että PUOLISOSI pitäisi päästä moisesta yli, eikä noin päin. Suo nyt anteeksi, mutta teidän suhde ei varmaan koskaan ole ollut tasaveroinen, vuorovaikutteinen. Se toimii vain, kun vaimosi jaksaa olla kiltti, huomioida, olla ystävällinen, vaikket sitä ole ensinkään ansainnut.
Kerrot että ei enää kireä, vaativa ja nipottava, nämäkö ovat olleet syitä erohakemuksen jättämiseen.
Mitähän nämä ihan todellisessa "valossa" ovat olleet eli minkä laatuisia ja suuruisia asioita totuuden mukaan.
Millä tavoin kireä?
Mitä vaati??
Entä mistäs sitten nipotti???
Olivatko nämä todella ainoat syyt??
Sehän oli se pettäminen, joka sai puolisossa aikaan muutoksia! Hän vaistosi ja epäili eikä ihan varmasti nauttinut olostaan. Jollain lailla epärehellisyytesi tuli ilmi...
Jos nyt olet varma, että et taas hyppää ensimmäiseen hameeseen, joka osoittaa kiinnostustaan niin kannatan ihan varmasti uutta yritystä vaimosi kanssa.
Tiedän monta tapausta, joten ovat onnistuneet pettymyksen jälkeen, mutta se vaatii molemmilta arvostusta ja kunnioitusta toistaan sekä halua tehdä parisuhteestaan hyvä ja kaunis loppuelämän suhde!
Ehdottomasti kannatan yhteenmena myös lapsen vuoksi! Ero ei ole koskaan lapselle hyväksi eikä ainakaan kaksi kotia joissa molemmissa häärää ja hallitsee uudet ehdokkaat.
Kyllä ero on joskus lapselle hyväksi. Mietin sitä juuri eilen, kun käväisin vanhempieni luona. Usein vanhempien huono avioliitto antaa huonot eväät myös lasten elämään. Onneksi terapeuttini on tukenut minua.
Tuo on hyvä asenne olla ystävällinen ja kohtelias, siinä sulaa kovinkin kivi.
Meillä kävi noin. Mies kriisiytyi omista ajatuksistaan, kai siihen oli monta tekijää. 35v oli suurimmat tavoitteet toteutuneet. Oli rakennettu talo, saatu lapset, haaveillut autot, yksi uratavoitteista saavutettu jne. Ikäkin itsessään varmaan aiheutti kriisiä. Minusta elämä soljui oikein mukavasti, ei ollut pakko suorittaa. Oli vihdoin aikaa nauttia. Mies taas koki sen tylsänä.
Ihastui siinä sitten työkaveriinsakin, suhdekin heille kehittyi. Kiinni jäätyään, lopetti suhteen, muutti pois miettimään mitä elämältään haluaa. Avioerohakemuksen laitettiin vireille. Kaikki tämä miehen toiveesta. Minä olin hänestä kaiken pahan alku ja juuri, kaikki syyt asioihin oli minussa.
Aloitin yksilöterapian, en halunnut jatkaa tuolla virheiden tiellä. Tämä oli hyvä asia, jo muutaman käynnin jälkeen ymmärsin ettei minussa ollut. Vikoja varmasti omaan, mutta en näitä joista mieheni syyllisti. Olisiko kolme kuukautta mennyt, kun mieheni halusi palata kotiin, oli valmis mihin vain jotta perheensä saisi pitää. Parin kuukauden päästä hän palasikin. Kävimme vuoden pariterapiassa. Käytiin läpi uskottomuus, mutta miehen mielen solmuihin pureuduttiin liian vähän. Reilun kolme vuotta meni oikein mukavasti.
Nyt taas miehellä jonkin moinen kriisi päällä. Enkä tiedä mitä tässä taas selviää. Viimeksi minulla riitti tahtoa rakastaa ja jatkaa, anteeksi antaa. Vakavissani olen avioliittolupaukseni antanut ja sitä joka ikinen päivä kunnioittanut, tukenut miestäni. Kuinka monta kertaa pitää jaksaa yksin tahtoa, kun toinen tuntuu kadottaneet puolison ja perheen arvostamisen ihan täysin..
On huomaavainen ja ystävällinen kun tietää pääsevänsä susta eroon! Onnellinen itsekseen lapsen kanssa. Anna hänen mennä.
Vaimoni on sanonut, että haluaisi olla kanssani edelleen naimisissa. Sen perusteella hän olettavasti ei käytöksellään viesti tuota.
Tänä aamunakin tuli viesti jossa toivotti huomenet ja mukavat päivät. Kertoo myös omista kuin lapsen tekemisistä. Ei tivaa eikä vaadi mitään.
Vaimosi toiminta on epänormaalia. Hän on ehkäpä läheisriippuvainen.
Minä haukkuisin sut maanrakoon tai ruikuttaisin perään. No normaaleita käytöksiä lienee yhtä monta kuin meitä ihmisiä.
Vaimosi on todella fiksu. Itse lähdin haukkumiseen ja tunteeni tuli kaikki hänen nähtäväksi. Mieheni teki samat kuin sinäkin ja kolmas pyörä mukana, jonka luokse muutti heti. Sanoin kyllä haluavani pitää perheeni, ja varmasti selvitään kaikesta. Mutta nyt kun luin tätä tarinaa, niin on todella fiksua toimintaa vaimoltasi. Tuolla tavalla ainakin saa miehen miettimään päänsä, että mikä on oikeen ja ne vanhat tunteet tulee takas, kunpa itse olisinkin tehnyt niin. Puolivuotta eroa ja sattuu niin, ettei voi edes kuvailla ja päivä päivältä tuntuu pahemmalta. Mulla riittää vientiä ja olen ollut treffeillä ja aina kun olen jonkun toisen miehen kanssa niin mietin vain häntä. Jos vaan rakastat häntä yhtään niin minun mielipiteeni on, että asukaa hetken erossa toisistaan ja alkakaa käymään pikku hiljaa treffeillä yhdessä. Tehkää asioita mitä ette ole yhdessä tehneet. Ja ilmoita tänne miten käy. Olis ihana saada yksi onnellinen loppu tähän.. :)
Ilta ja alkuyö meni miettiessä.
Vaimoni ehdotti terapian aikana kävelylenkeistä maailman ympäri matkaan. En kyennyt tekemään hänen kanssa yhtään mitään. Minulla oli kokoajan sellainen tunne, että jokin asia pääni sisällä estää minua. Vaikka periaatteessa olisin voinut häntä treffata, niin jokin teki sen mahdottomaksi. En vain pystynyt. Työni myös on sellainen, että pystyn siihen hautautumaan ja siirtämään ajatukset muualle. Tuo tapa on minussa tiukassa ja olen koko ikäni haudannut tunteeni tekemiseen.
Totta kai haluaisin ydinperheeni, mutta jotenkin en vain "uskalla". Pelkään, että toistan taas itseäni. Pelkään ettemme onnistukkaan, pelkään että vaimoni ei oikeasti pystykään antamaan minulle anteeksi...
Terapeuttimme sanoi minun käyvän identiteettikriisiä, tai hän oli sanonut sen vaimolleni. Periaatteessa olen tuon valmis uskomaan, sillä omat tuntemukseni ja tekoni ovat välillä saaneet minut ajattelemaan, että en edes itse tunne itseäni.
No entäs, jos vaikka sovitte sen asian niin: Sinä olet omillas ja selvität pääsi ja yrität selvittää, että mitä sä oikeesti haluat elämältäsi. Mitkä asiat tekee sinut onnelliseksi ja miten haluat viettää sun loppu elämäs. Loppuen lopuksi oikeesti suhdeasiat on hyvin yksinkertaisia ja me itse ihmiset monimutkaistaan sitä. Joko haluaa olla yhdessä tai ei halua olla. Sinä varmasti löydät vielä onnesi. Mutta älä luovu perheestäsi ainakaan helpolla. He on sun perhe ja he tulee olemaan aina sun perhe vaikka tulis ero. Ja Tee se asia niin ainakin, että näytät sun vaimolles, että teet parhaasi perheesi eteen ja, että et ole heille kääntämässä selkää. Vitja ku osais auttaa enemmänkin. Mutta sun onnellisuus on vain itsestäsi kiinni. Mieti se asia niin, että joo nyt tulee ero menet seuraavaan suhteeseen ja se alku on aivan ihana. Mahdollisesti käy niin, että perustat uuden perheen ja hei siinä tulee käymään ihan samalla tavalla se arki koittaa ja se ei olekkaan niin ihanaa. Se on sitä samaa paskaa kaikki suhteet. Mutta itse sen päätät kenen kanssa sen teet vai haluatko kenties olla loppuikäsi vain sinkkuna ja tapailla naisia. Loppuen lopuksi kaikki on sinun omissa käsissä ja sinä ne päätökset teet. Minun tyhmä mieheni kävi jotain ihme aikaa elämässään ja yhtäkkiä löysi toisen naisen ja halus tapaila tätä naista. Minulle se oli ok, kun tajusin, että hän elää nyt jotain mitä ei aikasemmin ole elänny ja meillä seksi toimii ja sitä oli eli ei ainakaan mitään ongelmaa siinä ollu. Tuli vain viesti minulle, että minä muutan nykyisen tyttöystävän luokse ja mietin hänen parasta ja teen häntä kohtaan nyt kaiken oikeen. Minä jäin sitten pois. Lapsia tapaa joka toinen viikonloppu. Ja kuulemma rakstaa minua kuitenkin. Mutta minulle oli varmaan ihan hyväksi, että koko mies lähti. Enpä tuhlannu enempää aikaani häneen. Hän oli itsekäs ja pyöritti minua todella pitkään. Minulla vieläkin jotain toivetta on, että palaisimme joskus vielä yhteen, koska ollaan perhe ja meillä on noi lapset ja minä rakastan häntä ihan hulluna ja tiedän se on tyhmää, mutta tunteeni en pysty muuttamaan. Ellei aika sitä muuta. :) Mutta on tosi hoienoo, että nyt keskustelet asiasta jollain tapaa. :))
No oma exäni ainakin koki hyvin voimakkaan identiteettikriisin, kyse ei ollut vain parisuhteesta vaan ihan kaikesta pukeutumiseen, musiikkimakuun, ammatinvalintaan, asuinpaikkaan asti. Ja minäkin olin täysin vääränlainen, yht'äkkiä, pitkän liiton jälkeen. Muutos tapahtui noi puolen vuoden kuluessa, mutta ei ole mennyt ohi. Uskon, että alenevat hormonipitoisuudet vaikuttavat, aiheuttaen jonkin sortin masennusta. Mutta ehkä se on naisille luontevampaa hakea nykyään helpotusta kropan ongelmiin kuin miehillä - miehet vaihtavat uuteen vaimoon.
Näistä sinun kirjoituksistasi päätellen tuleva exäsi on älykäs nainen ja sinä sen sijaan se, jolla olisi tarvetta psykiatrin vastaanotolle. Olet naismainen Yhyy- mä haluun kaiken, mutta en haluu itse tehdä mitään-munaton mies. En ymmärrä mitä vaimosi näkee sinussa, itse olisin jättänyt sinut jo ajat sitten. Ehkäpä vaimosi hyväntuulisuuden syy onkin huomio muilta miehiltä ja hän on jo lipumassa vaikutuspiiristäsi pois. Älä ole niin varma itsestäsi, kun et selvästikään ole mikään lottovoitto.
Olet varmasti ihan oikeassa. Olen aina pitänyt vaimoani järkevänä. Siksi minä itseasiassa eropaperit laitoinkin kun omat tunteeni menevät vuoristorataa. Halusin ettei hän turhaan odota minua, minua joka käyttäytyy kuin idiootti.
Itsellenikin tuli tuolla touhuillessani tämä viestiketju mieleen. Ajattelin vähän niinkuin ylläkin on arveltu, että vaimosi käyttäytyy aivan kuin jättävä osapuoli. Hänellä on se pallo hallussa. Ja hän huolii sut takaisin jos huolii, mutta ilmeisesti hänellä on selvät kuviot, miten jatkaa ilman sua.
Vaimoni ei ole missään vaiheessa sanonut muuta kuin, että toivoisi meidän voivan palaavan yhteen. Hän on hyvin kotona viihtyvä ja kun lapsemme on minulla, niin hän ei ole kertaakaan käynyt baarissa. Hän on ns vapaailtoinaan käynyt tuttavillamme syömässä tai kavereidensa luona kahvilla. Hän ei ole koskaan vihjannut, että olisi jotain vipinää. Uskon, että kun hän baariin lähtee, niin ottajia on kyllä tarjolla. Jotenkin tämä ei huoleta minua. Enemmän minua huolettaa nämä omat ajatukseni ja tekoni. Tälle toiselle naiselle en kertonut että käymme terapiassa vaan sanoin, että eroamme. Tämä toinen ei asu kanssani samalla paikkakunnalla. Olen siis valehdellut molempiin suuntiin.
Vaimoni itseasiassa silloin kun jäin hänelle kiinni pettämisestä, niin huusi minulle, että olen täysin munaton mies. Kiistin viimeiseen asti tämän ihastuksen ja taisinpa haukkua vaimoni vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi. Yritin niillä saada hänen epäilyt loppumaan. En siinä sitten kyllä onnistunut.
Rehellisyydestä 10. Toiminnasta 4. Keskiarvo 7. Eli keskiverto suomalainen mies. Maa on täynnään meitä, näitä ja noita.
Minä olen ollut kaikkea muuta kuin rehellinen. Olen valehdellut ja jättänyt kertomatta asioita. Olen pettänyt vaimoani ja siinä sivussa sitten toki myös valehdellut kavereilleni ja omat vanhempani olen sulkenut kuviosta täysin. Heille en ole suoraan sanonut että olen laittanut avioeropaperit vetämään. Ehkä vaimoni on, toivon suorastaan sitä, niin minun ei tarvitse sanoa.
En tajua mikä minua vaivaa, kohtelen niitä ihmisiä huonosti, jotka merkkaavat jotain. En esim vastaa vaimolleni siis näihin hänen viesteihin joita lähettää. Välillä suljen kaverini esim viikoksi elämästäni, en vain jaksa pitää yhteyttä. Lasta on ikävä, mutta en tee senkään asian eteen mitään. En oikeasti enää tunne itseäni. Peilistä katsoo vieras mies.
Viime vuoden lopusta muistan kun olin täysin varma, että vaimoni on läheisriippuvainen, että hän on minun kanssa vain siksi, että ei osaa lähteä ja nauttii tiettyä taloudellista statusta ja että hän on vain sitoutunut avioliittoon, ei minuun. Sanoin tämän siellä meidän terapeutinkin luona. Nyt olen oikeasti huomannut, että vaimoni käy läpi kaikki tunteensa hyvin avoimesti. Hän osaa itkeä, puhua surusta ja silti kuitenkin näyttää siltä, että suru ei murskaa häntä. Hän vaikuttaa surunsa keskellä terveellä tavalla itsevarmalta. Lapsemme osoittaa vaimolleni kaikki tunteet, joita hän tästä erosta kokee, mutta minulle vain hyvin vähän. Joskus jotain pientä kysyy.
On hullua, että viihdyn yksin, koen että en voi olla vaimoni kanssa onnellinen, tavallaan voin tosi hyvin. Mutta sitten kuitenkin mietin tälläisiä asioita.
Olen seurannut ketjua, niin samoja asioita kirjoita kuin mieheni on sanonut. Hänkään ei juuri tuntemuksistaan puhu, mutta rivien välistä ja lauseista sieltä täältä olen näin päätellyt. Hän ei ole muuttanut mihinkään, eikä avioeroa ole haettu. Kolmisen vuotta sitten koimme nuo. Oli kriisi, oli toinen nainen, valehtelua ja salailua, kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasti. Muutti omilleen ja ehkäpä kävi läpi samaa kuin sinä nyt. Mieheni palasi kotiin ja nyt hän käy läpi uutta kriisiä.
En tiedä miten varma hän lopulta oli kertoessaan tuolloin tunteiden palanneen ja olevansa varma kotiin palaamisesta. Vai oliko se hätäinen päätös, kun kerroin, että minun ja lasten on päästävä elämässä eteenpäin. Korostin tuolloin, ettei minun tunteeni ole horjuneet kertaakaan. Siltikin koin, ettei ketään voi tuolla tavoin löysässä hirressä pitää odottamassa. Itsestäni tiesin, että uskottomuudesta voin yli päästä. Anteeksi annoin ajan kuluessa ja luottamustakin ehdittiin uudestaan rakentaa oikein mukavasti.
Koin, että minun oli tuettava miestäni hänen kriisissään. Nyt mietin miten monta kertaa toinen voi avioliiton aikana empiä tunteitaan ja käydä läpi kriisejään. Rakastan miestäni ja minusta meillä on mukava arki yhdessä perheenä. Ei ole minun vallassani jos mies näkee asian eritavoin.
Olen yrittänyt miettiä mitä enemmän ja mitä parempaa hän kuvittelee löytävänsä, jos nyt päättää itsekseen elämää jatkaa. Uusi suhde on varmasti alkuun huumaavaa, ihastumisen tunne jne.
En oikein tiedä mitä yritin kirjoituksellani sanoa.
Kirjoituksesi, kuten toinen vastaava edellä auttoi minua vahvistamaan omaa päätöstäni jättää mieheni. Elämme nyt sitä ensimmäistä kriisiä, mutta sitä on vatkattu ja terapoitu ja minua roikutettu löyhässä hirressä jo puoli vuotta. Nyt tuli lopulta asumuseropäätös, ja niin kamalasti sattuu kaikki taustalta selvinnyt valehtelu toisesta suhteesta, että en haluaisi enää ikinä palata yhteen.
Puoli vuotta tein kaikkeni, panostin suhteeseen ja muutokseen omalta puoleltani, kaduin menneitä virheitä ja annoin miehen haukkua ja syytellä itseäni. Annoin suhteen anteeksi varmaan liiankin helposti. Lopulta tuli se tunne, että kaikkeni olen antanut, ja jos nyt jatkan, minulle ei jää enää mitään ihmisarvoa jäljelle. En voi antaa toisen ihmisen kohdella itseäni näin huonosti. Ja lapset (3kpl) oireilivat ja tsemppasivat myös yli omien voimiensa. Ainoastaan mieheni, jonka piti terapeutin mukaan saada tehdä päätös lähteäkö vai edes yrittää uudenlaisen suhteen rakentamista kanssani ei tsempannut. Hän jatkuvista pyynnöistä huolimatta jatkoi kiihkeää suhdetta ja valehteli koko ajan kaikesta siihen liittyen. Saavutimme jo tasapainoisempaa arkeakin alun kriisivaiheen jälkeen. Millään ei ollut mitään merkitystä.
Luettuani siis tekstisi, vahvistui tunne, että yhteen palaamalla on suuri riski, että kaikki toistuu uudestaan. En jaksaisi elää odottaen sitä. Ja lopulta, miehen käytös, arvovalinnat ja lapsellinen itsekkkyys ovat minulle liikaa. Hän on nimenomaan valmis laittamaan omat itsekkäät haihattelunsa lasten edun edelle. Ja kieltää tosiasiat. Ei järjen tippaa. Olenkin sanonut, etten tunne sinua ihmisenä ollenkaan. Sitä hän ei ole osannut kertoa, onko hän aina ajatellut noin, vai onko tämä kriisi muuttanut kaiken. En voi kuvitella jaksavani elää noin tyhmän ihmisen kanssa enää. Vaikka lasten etu se olisikin. Ansaitsen paremman ihmissuhteen!
Sinulle, 18 13 sanoisin naisena ja vastaavassa tilanteessa olleena; sinulla näyttäisi olevan vielä mahdollisuus vaimon puolelta palata yhteen. Se olisi myös lapsen etu. Mieti tarkkaan mitä kaikkea menetät. Ja kauanko sinulla on mahdollisuutta edes palata yhteen (milloin vaimo väsyy). En usko, että mikään toinen suhde voisi olla arjen koittaessa ns. parempi. Kuinka kauan olet valmis kohtelemaan toista noin huonosti? Mutta muista tehdä asiat oikeassa järjestyksessä ja ottaa apua vastaan. Suhteen lopettaminen, terapia, oikeasti yksin asuminen, avoimen keskusteluyhteyden rakentaminen vaimoosi, jne. Pitäisi tapahtua ennen kotiin palaamista. Terapiassa ja ajatuksissa kannattaa aina mennä omaan lapsuuteen, vanhempien käytösmalleihin, ym. Niistä löytyy usein oman käytöksen selitykset. Miten elämää eletään? Miten parisuhteessa toimitaan? Miten kohtelen itseäni ja lähimmäistäni? Sinulla on mahdollisuus muuttaa nykyistä käyttäytymistäsi. Olet jo hyvällä tiellä, kun kyselet ja avoimesti pohdit näitä asioita. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Vaimossani on hyvin monta asiaa joita arvostan. Kuitenkin ajansaatossa monta asiaa on mennyt sivuraiteille. Tiedän vaimoni tehneen todella paljon työtä itsensä kanssa. Hän on käynyt minun kanssa terapiassa, yksinään terapiassa ja lukenut todella paljon parisuhdekirjoja. Tämä kaikki on ollut minusta todella hienoa.
Olen vain tajunnut, että suurin ongelma olen minä itse. Tajusin, että tietyt tekoni saavat aikaan minussa suurta pettymyksen tunnetta itseäni kohtaan. Jotenkin en pysty esimerkiksi hyväksymään sitä, kun vaimoni sanoo rakastavansa minua kokonaisuutena. Hän ei hyväksy kuulema minun tiettyjä tekojani, mutta se ei tarkoita sitä etteikö hän rakastaisi. Voiko näin olla? Jos minun vaimoni olisi toiminut näin kuinka minä olen, niin olisin näyttänyt hänelle ovea. Hän ei kuitenkaan ole niin minulle tehnyt, vaan päätin itse lähteä.
Minun varmasti pitää käydä ihan yksin juttelemassa meidän terapeutin kanssa.
Erittäin hyvin kirjoitettu..tsemppiä Sinulle uuteen elämääsi lasten kanssa. Itsellä aikalailla samanlainen koettelemus takana. Ja välillä ottaa niin koville itsensä ja elämän rakentelu lasten kanssa. Mutta paluuta entiseen ei ole. Miehellä kolmas perhe jo menossa...huh huh!
Siis tuo oli nimimerkille Pettäminen rikkoo. Pomppasi väärään kohtaan..
18 13; munaton mies ehkä olet ollut ja olet. Siihen einyt kuitenkaan kannata jäädä rypemään. Hyvä että sen tajuat ja se kirvelee. Se on terveellistä.
Nyt on alettava katsoa eteenpäin. Maahan kaatunutta maitoa ei kannata surra, mutta ottaa opiksi.
Vanhaan ei ole paluuta eikä ole syytäkään. Sehän jo nähtiin,se ei toiminut.
Teillä on kummallakin erittäin hieno ja hyvä pohja alkaa uutta. mitä se sitten tulee olemaankin. On suuret potensiaalit palata yhteen, mutta uudelta pohjalta. Kääntää uusi sivu. unohtamatta oppia jonka tästä olette saaneet.
Jos siihen tarvitaan terapiaa, ja toden näköisesti tarvitaan, menkää sinne avoimin mielin. Kukaan ei teitä pakota mihinkään, mutta saatte kolmannen osapuolen näköalaa asiaan, ja ehkä avattua uusia suuntia ja ahaa-elämyksiä.
Käy miten käy, avuksi ja hyödyksi se tulee olemaan vastaisen varalle.
Jälkikatumus on p:n väärti. Elämä on tässä ja nyt!
Ole viimeinkin mies ja kanna vastuusi ainakin lapsesta. Hän on viaton teidän tilanteeseen mutta voi joutua kantamaan traumoja siitä lopun ikäänsä, jos tuntee itsensä hylätyksi sinun puolelta. Lapsi on lapsi vain vähän aikaa ja sitä aikaa et myöhemmin saa takaisin.
Aikuisen ihmisen ja lapsen vanhemman pitäisi osata toimia kokonaisuuden hyväksi eikä vain oman napansa.
Joo, kyllä minäkin kuuluttaisin nyt tätä miehisyyttä.
Kovin on akkamaista hommaa tämä juupas eipäs, minulla on kauhea kriisi - pohdiskelu viikosta toiseen.
Jos et osaa päättää, niin heitä vaikka kolikkoa, ja etene sen mukaan. Jos siis palaat takaisin, palaa täysillä ja rakasta täysillä vaimoasi ja lastasi.
Mutta jos menojalka vipattaa niin nosta mirri pöydälle ja keskustele vaimosi ja lapsesi kanssa asiasta ja mene eteenpäin. Vaimosi löytää pian uuden miehen ja lapsesikin saa uuden isän sinun rinnalle eikä kukaan elättele turhia toiveita.
"Man got to do what man got to do"
Koen, että kissa on jo nostettu pöydälle ensin asumuseron ja sitten avioeropapereiden muodossa.
En ole antanut vaimolleni mitään toivoa enkä esim soittele tai lähetä viestejä hänelle.
Tämä on nyt täysin omia pohdintojani oman pääni sisällä ja nyt tällä palstalla.
Sanovan miten vaimosi saisi sinut uudelleen kiinnostumaan hänestä ? Miten hänen tulisi toimia tms. Osaatko miettiä tällaista.
Tällä hetkellä olen ajatusteni kanssa niin solmussa, että ihan ensin pitää oma pää selvitä. Se mitä hänen kanssa kaipaan, on ns "helppo elämä".
Täsmennä hieman, mitä tarkoitat sanoilla " helppo elämä " ?
En haluaisi kokoajan vääntää tästä meidän kriisistä. Tuntuu välillä, että mitään muuta ei puhutakaan. Sitten taas välillä tuntuu, että kun emme asiasta puhu, niin ongelmat unohdetaan ja kuvitellaan, että kaikki on hyvin. Tämä on oikeasti se pattitilanne ja junnaamme paikoillamme. Jos uskon vaimoni sanoja, niin enemmän tuo on minun ongelmani. Hän sanoo, että eivät nämä ongelmat todellakaan unohdu. Minä pelkään ihan älyttömästi sitä, että palaamme vanhaan. Itse halusin asumuseron ja nyt myös avioeron, ihan jo vain siksikin, että jos vielä jatkaisimmekin yhdessä, niin aloittaisimme puhtaalta pöydältä. Tiedän vaimoni sanoneen yhdelle kaverilleen, että mitään uutta ei voida jatkaa ennenkuin vanhat asiat on käsitelty. Hänestä jos niitä ei käsiteltäisi, niin olisi juuri se, että palaisimme vanhaan ja vain hautaisimme ongelmat. Minusta jotenkin outo ajatus.
Vaimosi on täysin oikeassa, valitettavasti. Ymmärrän, että sinusta tuntuu kurjalta.
Itse olen käynyt samankaltaisen kriisin läpi mieheni kanssa, hänen kriisinsä se oli. Mies muutti pois, pakeni ikäänkuin asioiden selvittelyä. Kuvitteli, että voi unohtaa koko kriisin, kun vaan jättää vanhan elämän taakseen. 4kk kuluttua oli valmis asioiden käsittelyyn. Minulle asioiden läpi käyminen oli tärkeää siksikin, että mies oli kohtuuttomasti syytellyt minua ja parisuhdettamme omien mielen myllerrykseen vuoksi ja sattuipa meillekin tuo uskottomuus. Ihastuminen työkaveriin ja lyhyt suhde.
Kävimme terapiassa vuoden ja sovimme ennalta, että terapiaviikkojen viikonlopulla jatkamme keskenämme keskustelua. Oli tärkeää avautua täysin puolin ja toisin. Muuten emme vatvoneet asioita vaan toteutimme parisuhdetta yhteisten ja omien toiveiden mukaisesti.
Luotiin näillä keskusteluilla se pohja uudelle suhteelle. Oli tärkeä tietää molempien toiveet, jotta parisuhteesta saataisiin molempia tyydyttävä. Näillä on menty nyt viidettä vuotta ja vanhaan ei tosiaan ole kumpikaan haluttu palata.
Noin moni tekee jos eroaa, mutta mitään ei koskaan voi aloittaa puhtaalta pöydältä, kun sinulla roikkuu toinen nainen koko ajan mukana. Se osoittaa, että et oikeasti ole valmis luopumaan tästä " hätävarana" pitämästäsi naisesta.
Nyt olet täysin raukka mies, yrität itsetuntosi nostaa ajatuksin, että saisit/kelpaisit jopa kahdelle naiselle. Olet häpeämätön luuseri koko tyyppi! Molempien pitäisi antaa potkut persuksillesi ja unohtaa sinut!
Kasva viimein MIEHEKSI sillä olethan jo isäkin ja sen pitäisi tuoda vastuuta ja aikuisuutta elämääsi!
Vaimoni on käyttäytynyt hyvin samalla tavoin kuin aloittaja. Rakkaus loppui syystä tai toisesta ja kolmaspyörä löytyi varsin pian. Eteen tuli pikainen avioerohakemus ja asioista ei voitu avoimesti keskustella. Vaimo muutti pois ja kohta kakkosvaihe tulee eteen. Tämä kolmaspyörä saattaa edelleen olla kuvioissa, vaikka vaimon puheiden mukaan juttu olisi mahdollisesti ohi. Olen yrittänyt puhua pariterapiasta, mutta siihen vaimo ei ole halukas. Käytiin kahdesti seurakunnan parisuhdeterapeutilla mutta siellä asioista ei puhuttu oikeista asioista, tosin silloin ei tämä kolmonen ollut vielä tiedossa, tai vaimo kielsi tämän olemassaolon. Olen pyrkinyt olemaan kaikesta huolimatta asiallinen vaikka vaimon käytös on ollut koko talven ja kevään hyvin törkeää tämän kinnijäämisen jälkeen. Pettäjän luonteessa tapahtuu muutoksia kiinnijäämisen jälkeen ja pahinta on puolisoon kohdistuva henkinen väkivalta.
Ihan turha kuvitella 18 13, että voisitte aloittaa ns. puhtaalta pöydältä niin kauan kuin sinulla on toinen, ja valehtelet hänelle sekä vaimollesi. Pattitilanteen olet aiheuttanut itse. Ei auta, että pelkästään vaimosi on fiksu: ihan varmasti palaatte vanhaan, ellet viisastu ;). Ikävä kyllä palaat uusissakin suhteissasi "vanhaan", ellet saa itseäsi kuriin ja järjestykseen.
18&13 jatka terapiaa, jotta saat ajatuksesi kuosiin. Käy yksilöterapiassa tai juttelemassa ammattilaiselle. Ala tapaamaan lastasi. Keskustele lapsen äidin kanssa mitä voisit tehdä lapsen kanssa. Sinulla on vastuu lapsestasi vaikkette asu yhdessä. Löydät ratkaisun naisasioihin viellä.
Terapiaa ajattelin kyllä jatkaa. Jos se vaikka jotenkin avaisi solmuja.
suosittelen myös lukemaan Bruce Fisher: Jälleenrakennus – kun suhteesi päättyy - kirjan, sieltä saatat löytää asioita, jotka selittää vähän käytöstäsi ja ajatuksiasi.
Päätin varata minulle ja tälle toiselle naiselle lomamatkan. Menemme Dubrovnik:n tutustumaan kunnolla toisiimme. Odotan kovasti matkaa. Vielä en ole pystynyt kertomaan tulevalle ex-vaimolleni asiaa.
Olet kyllä varsinainen sälli. Sanot tunteesi tulevaa ex-vaimoasi kohtaan heränneen, ja sitten varaat matkan toisen naisen kanssa. Jotain rajaa hei. Ilmeisesti et kovin paljon tunteistasi, itsesi etkä muiden, piittaa. Sinun kannattaisi tutustua itseesi paremmin, ja jättää sekoilut sikseen. Mitä paremmin tuntee ja ymmärtää itseään, sitä paremmin voi tuntea ja ymmärtää toisia. Itsetuntemus on ehdoton edellytys parisuhteen onnistumiselle.
Just niin ja amen!
Kokeile kertomista nyt vaihteeksi sille toiselle naiselle, että olet koko ajan yhteydessä vaimoosi, eikä lopullinen ero ole vielä kirkossa kuulutettu.
Jos hän on kunnollinen nainen/ihminen niin hän astuu takavasemmalle ja antaa sinulle tilaa järjestää elämäsi.
Toisaalta taidat olla vain normaali pettäjäluuseri, joka omassa itsekkyydessään välittää vähät muiden tuskasta.
Olet otettu selvästi, että olet noin suosittu! Oletko ihan pentu vielä?
Minulta et saa sympatiaa!
Olet kyllä harvinaisen ällöttävä tyyppi. Toivoisin että olet provo, niin epäuskottavan ällöä tää sun tarinas. No onneks olet löytänyt rinnallesi samanlaisen pettäjänaisen. Toivottavasti päästät vaimosi ja lapsesi nyt irti. Mitään hyvää en sinulle ja uudelle horollesi toivo...
"Päätin varata minulle ja tälle toiselle naiselle lomamatkan."
No justiinsa! Olet ihan pelle tapaus. Jospa opettelisit olemaan rehellinen edes itsellesi, niin naisasiasi sujuisi paremmin. Jonninjoutavaa venkoilua molempien naisten suuntaan.
Nyt kunnioitukseni sinua kohtaan romahti. Ikäänkuin pidät vaimoasi löysässä hirressä ja pimennossa, mutta samalla rakennat jo täyttä häkää uutta suhdetta toisen kanssa. Toimit käsittämättömän itsekkäästi ja uskallan sanoa, että jopa narsistisesti. Ensin vanha pöytä puhtaaksi ennenkuin uutta aloitetaan. Nyt olet rakentanut vaimosi selän takana uutta suhdetta, johon on helppo siirtyä kun vanhan suhteen olet jättänyt taaksesi. Olet toiminut todella epäreilusti ja mukaisesti vaimoasi kohtaan. Epäkypsää käytöstä. Kun teille ero tulee, miten voit jatkossa kohdata ex vaimoasi silmästä silmään tämän petturuuden takia vai etkö vain välitä ?
18 3 ehdotan, että jätät sen työkaveri-syrjähyppysi, sillä jos sinulla on tämä uusi suhde tapetilla koko ajan, oli se sitten väliaikainen tai mikä sitten onkaan, niin et pysty ajatuksiasi selvittämään. Se uusi suhde on sekoittamassa koko ajan puurot ja vellit sekaisin. Ole mies, ja tee niinkuin miehen kuuluu tehdä. Teillä on yhteinen lapsi, hänellä on elämä vielä edessään ja näyttää siltä, että toinen lapsi olet sinä tällähetkellä. Sinulla kumminkin on ollut aikaa kasvaa ja kasvattaa itsetuntoasi, jos tunnet itsesi. Jos et tunne, niin se vieras suhde ei ainakaan paranna sitä itsetuntoa pätkääkään, joten asioille tulee järjestys kun yksi pyörä on poissa elämästäsi. Jos olet tälle syrjähypyllekin valehdellut jo asioita, niin sekään suhde ei tule onnistumaan, ja hävität arvokkaan timantin oman avioliittosi kariutumisesta, koska et voi olla seuraamassa ja kokonaisvaltaisesti osallistumassa oman lapsesi kehityksessä. Viikonloppuisä ei korvaa oikeata isää lapselle, muista se. Vaimosi tuntuu olevan paljon aikuisempi kuin sinä, mutta sinulla on mahdollisuus kasvaa, koska olet itse huomannut virheesi !
Olen kuullut monesti tuosta tunteiden "uudelleen heräämisestä" aivan eron alla, ja asiantuntijatkin siitä ovat kirjoittaneet. Voi toki olla niin, että joskus, kun molemmat todella haluavat panostaa liittoon vaikeuksien jälkeen ja tekevät yhdessä ja itsekseen töitä asioiden ja suhteen eteen, tunteet heräävätkin uudelleen ja liitto rakentuu hyvin. Monesti se on kuitenkin se "viimeinen rakastuminen", kun ei vielä uskalleta päästää irti ja erehdytään luulemaan niitä tunteita rakkauden tunteiden heräämiseksi puolisoa kohtaan.
Mitä aloittajaan tulee, hoida nyt erosi aikuismaisesti ja oikein loppuun ja muista olla avoin ja rehellinen mahdollisesti tulevalle puolisollesi.
Minä päätin nyt näin, sillä olen kuitenkin jo pois muuttanut ja paperit laittanut.
Kyllä, minulla on ollut kokoajan pientä peliä tämän naisen kanssa ja varmasti siksi en ole saanut yhteisestä terapiasta kaikkea irti. Ehkä sekin jo kertoo sen, että en oikein usko, että voisimme vaimoni kanssa enää onnistua.
Minulle meidän pöytä on nyt tyhjä.
Täytyy myöntää, että olet jättänyt taaksesi pöydän joka on täynnä selvittämätöntä roinaa. Ei reilua vaimoasi kohtaan, hänen olisivat ollut helpompi jatkaa jos olisitte reilusti pystyneet selvittämään asiat aikuisten tavoin. Sinä et siihen näemmä pysty. Onko tämä uusi ihastus paremman näköinen vai mikä hänessä niin puoleensa vetää, että et ole valmis yrittämään enää vaimosi kansa suhteen korjaamista ?
Vaimoni on itseasiassa kauniimpi kuin tämä toinen, mutta jokin ihmeellinen tunne minua vetää kohti tätä toista naista. Hänen kanssaan minun on kevyt olla ja hän on niin positiivinen.
Vaikka tunteeni heräsivätkin jollain tavalla vaimoani kohtaan, niin silti haluan nyt tätä toista enemmän.
En tiedä, mutta minä haluan nyt olla onnellinen ja nauttia. Toki ehjä koti olisi lapselle tärkeä, mutta nyt hänellä jatkossa on kaksi kotia joissa vanhemmat eivät riitele keskenään. Kyllä vaimonikin varmasti pääsee jaloilleen, tosin aikaa se varmasti häneltä ottaa. Siksi olen myös halunnut pitää tämän toisen nyt piilossa, sillä muuten hän romahtaisi täysin.
Helppohan se on olla positiivinen tuossa vaiheessa, kun tapaamiset ovat yhtä juhlaa ilman arkihuolia. Mutta ei tuo positiivisuus todennäköisesti kestäisi arkea sinun kanssa, jos jatkat entiseen malliin ja etsit vain itsellesi helppoa elämää. Vähänkään fiksu nainen ei suostuisi sinun parisuhdetapaan kovinkaan pitkään.
Muutenkin olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa, että kerro heti vaimollesi toisesta naisesta niin, että hän lähtisi mahdollisimman pian rakentamaan omaa elämäänsä ilman sinua.
Ei menetä paljoa, jos oikeasti olet tuollainen, minkä kuvan nyt itsestäsi annat ja haluat jatkaa samaan tyyliin. Lasta käy eniten sääliksi, kun on saanut isäkseen noin keskenkasvuisen miehen.
Mistä tiedät romahtaisiko vaimosi? Ehkäpä hän viimein saisi selityksen erohalukkuuteesi. Saisi ymmärrryksen, että on kelpo nainen, että sinun takiasi eroatte. Nyt annat vaimon kiusata itseään eron syillä... Olet itsekäs ja taidat nauttia vaimosi kärsimyksestä. Miten huolehdit lapsestasi vai osoitatko lapsen olevan yhdentekevä käytökselläsi?
Luuletko aloittaja ihan oikeasti, että vaimosi ei nyt romahda? Ihan yhtä kova on iskusi nyt...itsekäs löppäpöksy olet!
Fiksuna ihmisenä vaimosi laskee 1 1 ja pettyy sinuun miehenä, joka olit itsekäs ja petollinen luuseri hänen selkänsä takana!
Hän tajuaa, että olet leikkinyt hänen tunteillaan ja ilmankos terapia menee kiville, kun et ole sydämellä aidosti mukana...
Minua ottaa päähän tälläiset lapsen asteelle jääneet miehet jotka ovat alkaneet leikkiä kotileikkejä liian nuorina sillä heistä ei ole vastuun kantajiksi alkuunkaan. He rikkovat vastuuttomasti läheisiään...." minä, minä, minä.. Kun minusta tuntuu nyt hyvältä!"
Niin, välillä on vain ajateltava itseään ja tehdä mikä tuntuu oikealta. En nyt enää ole mikään poikanen vaan ikää on jo 37v.
Erittäin reilua olisi kuitenkin nyt tunnustaa vaimolle, että kolmas on pelissä. Nyt hän hakee syitä itsestään vaikka perimmäinen syy on sinussa ja sinun minä tahtoo kaiken ajattelussa. Et ehkä ymmärrä, mutta olet itsekkyydelläsi aiheuttamassa todella paljon tuskaa niin vaimollesi kuin lapsellesi. Mikä estää sinua kertomasta ? Häpeä minkä tuottaa itselleen ja suvulleen vai pelkäätkö kasvojen menetystä ?
Olet todella itsekäs ja et ymmärrä, mitä aiheutat läheisillesi toiminnallasi. Yritä olla rehellinen sekä lapsesi äidille että uudelle naisellesi. Oikeasti. Tekosi ovat ihan alle arvostelun. Sinulle asiat näkyvät päässäsi selkeinä. Toisille osapuolille tuskin näin on. En suosittele tekemään isoja päätöksiä nyt (talokauppoja yms.uuden perheen perustamisia). Olet luultavasti aika sekaisin.
Ihmisen onni ei löydy itsekkyydestä. Miten ajattelet, kun kohtaat aikanasi vastaavaa itsekkyyttä. Ja poikanen olet.
Henkisesti lapsi, vaikka ikää 37 vuotta. Tällaisten ihmisten ei pitäisi koskaan päästä perustamaan perhettä.
Ja näitä löytyy kummastakin sukupuolesta. Itsellä valitettavasti kokemus vastaavantyylisestä miehestä. Ei edes lapsiin pidä yhteyttä. Uusi perhe seuraavan perään...kunnes taas romahtaa. Ja aina löytyy uusi rakkaudennälkäinen toiveikas kumppani. Valitettavasti nämä oman onnellisuutensa etsijät rikkovat ja satuttavat entisiä kumppaneitaan, lapsia ja läheisiään samalla. Mutta hei- jos ei ole onnellinen...just.
Eri asia, jos osaa hoitaa eron asiallisesti ja toista mahdollisuuksien mukaan "kunnioittaen". Vaikka ero olisi toiselle osapuolelle kuitenkin ns.yllätys. Itsekkäät, uusiin suhteisiin pakenijatyypit eivät kykyene edes näkemään/tajuamaan tekemäänsä tuhoa. Pettureita ja tunnekyvyttömiä ihmisenkuoria omassa onnellisuuskriisissään.
Näitä löytyy kummastakin sukupuolesta. Aloittaja on mies ja minun vaimoni on kuin kopio hänen käytöksestään. Vaimonikaan ei tiedä minne rakkaus katosi 25 vuoden jälkeen, ei ollut enää onnellinen ja kuinkas sattuikaan kolmaspyörä löytyi aika pian. Suhde oli alkanut jo avioliittomme aikana. Nyt vaimo miettii onnellisuuttaan pienessä vuokra kaksiossaan ja miettii mitä tulevaisuudessa haluaa. Taakse jäi rikottu perhe ja 3. lasta. Tämä kaikki tuli rikkoa koska kotona ei kuulemma jaksanut esittää onnellista. Kieltämättä vaimon käytös muuttui voimakkaasti samaan aikaa kun tämä kolmaspyörä tuli mukaan kuvioon.
Niin tuttua, liian tuttua suorastaan. Meillä takana 15 vuotta yhdessä oloa, myös kolme lasta. Onni kuitenkin katosi jonnekin, ja sitä 'mahdollisuutta onneen' vaimoni hakii ihastumalla toiseen mieheen. Syksy kipuiltiin, talvella hän jätti erohakemuksen.
Vielä asumme samassa osoitteessa, huomisesta en osaa sanoa. Kaksi asiaa mietityttää onnen metsästämisessä: 1. Kenen onni on tärkein? Voiko omaa onneaan etsiä muiden kustannuksella? Ja 2. Mikä on onnen hinta? Kenelle lasku lankeaa?
1. Kenen onni on tärkein?
Jokaisen onni on yhtä tärkeä. Siksi avioliitto/parisuhde ei toimi, jos jompikumpi ei ole liitossa onnellinen.
Voiko omaa onneaan etsiä muiden kustannuksella?
Jokaisen onni on omassa taskussa. Ellei kumppanin kanssa ole (riittävän) onnellinen, on jokaisen onnen kannalta parempi erota. Riittävän onnellinen on kun on tyytyväinen. Mikäli hamuaa vieraita, ei ole onnellinen parisuhteessa.
Ja 2. Mikä on onnen hinta?
Onnelle ei ole hintaa. Ei tunteita ylipäänsä voi hinnoitella.
Kenelle lasku lankeaa?
Ks. edellinen: ei ole hinnoiteltavissa.
Tätä samaa onnen hintaa olen miettinyt. Me olimme nk. hyvä ydinperhe, jossa asiat ja vastuut jaettiin kodin sisällä eli arki toimi. Teimme myös paljon matkoja yhdessä ja yleensä vapaa- ajat vietettiin yhdessä. Oliko sitten elämä liian rutinoitunutta tai intohimo kateissa mutta viime joulukuun pikkujouluristeilyllä oli törmännyt eronneeseen mieheen ja se oli meidän perheen äidin ja vaimon menoa. Helmikuussa vaimo haki eroa ja huhtikuussa muutti pois kotoa. Lopputuloksena onneton muu perhe ja psylogit ovat tulleet tutuiksi. Jättäjä ei paljon anna arvoa muiden perheenjäsenten tunteille, kaikki pyörii vaan jättäjän tunnemaailman ympärillä. Pääasia, että olen onnellinen teistä muista viis veisaan. Näin se meni meidän perheessä vaimon suhteen. Eli kyllä se nainenkin osaa tuossa 50- kympin korvilla.
Ja mies osaa kans 43-vuotiaana...on tämä katkeraa kalkkia miettiä, kuinka kauan muu perhe eli ns.valheessa? Siipalla olikin ihan muuta mielessä? Miksi ei kertonut minulle, läheisimmälle ihmiselle ajatuksistaan... (näin luulin siis, mieheni oli minulle läheisin aikuinen ihminen, ja luotin häneen, rakastin ja osoitin sen myös)? Tuossa vain muutama ajatus näin päällimmäisenä. Ja hän eli siis aivan toista elämää perheen ollessa "sivussa". Minkä näyttelijän Suomi hänessä menettääkään...
Sitä samaa mietin, eli kuinka pitkään käytännössä tämä juttu oli pyörinyt tämän kolmosen kanssa ja perhettä vedätetty. Voi olla, että pikkujouluristeily oli vain yksi välivaihe, koska eroilmoitus tuli minulle vain kolmisen viikkoa tästä risteilystä, harva pistää 26 vuotta kestänyttä avioliittoa pakettiin muutamien tapaamiskertojen jälkeen jos avioliittossa ei ole ollut nimeksikään ongelmia ei edes niitä perinteisiä alkoholi, väkivalta, riitely tms.
Selevä. Viisi henkisessä perheessä on monta onnen tavoittelijaa. Yhteinen hyvä jää vääjäämättä yhden onnenonkijan varjoon. Yksi viidestä voi panostaa itseensä, sillä hänen vaikuttimensa ovat rehellisen vääjäämättömiä. Muut sopeutukoon.
Ei ole onnella hintaa. Ja koska ei ole hintaa, ei ole muiden kärsimystäkään. Onni, joka muutenkin täällä vaihtelee, voidaan telakoida tiettyyn kohtaan ja todeta, että ei hyvä, just nyt en ole onnellinen. Mutta mulla on oikeus onneen ja mun omiin tunteisiin. Siirtykää, väistykää, antakaa mulle tilaa.
Hyvä Antsku*
Aaaivan! Samoja mietteitä, ei asiat ole ollenkaan niin yksinkertaisia "jokaisella on vastuu omasta onnellisuudestaan"- tyylisesti. Sitten sen huomaa, kun sattuu omalle kohdalle isompi kriisi esim.puolison uskottomuuden tai erohalujen vuoksi, tai elämässä tulee eteen joku muu tapahtuma, johon et suoranaisesti itse voi vaikuttaa.
Shokkireaktion jälkeinen selviytymisvaihe voisi olla se, johon voi itse vaikuttaa enempi. Kun on tunne-elämää, läheisyyttä, osaa rakastaa ja luottaa, on positiivinen ja antaa itsestään parisuhteeseen, se vaan ei riitä..jos toinen osapuoli ei halua. Ja hyviä ja huonompia aikoja on kaikilla elämän varrella. Tsemppiä ja virtuaalikomppausta kolhituille...
Onni ei löydy toisesta ihmisestä vaan jokaisesta itsestään. On aivan liian tavallista, että vastuu omasta onnellisuudesta sälytetään puolison harteille. Parhaiten liitto toimii kahden itsestään onnen löytäneen ihmisen välillä.
Muiden kustannuksella etsitty onni ei ole onnea ensinkään. Eikä se ole niiden muiden kustannuskaan, koska heilläkin onni on heissä itsessään, jos on ollakseen.
Jos toinen ihminen tekee sinut onnettomaksi, mitä hyödyttää pohtia, kuinka väärin se toinen teki tai että kaikki olisi hyvin, jos se toinen vain toimisi toisin? Oma elämä ja onni pitää rakentaa niistä palikoista, jotka ovat olemassa, eikä niistä, jotka olisivat olemassa, jos...
"Oma elämä ja onni pitää rakentaa niistä palikoista, jotka ovat olemassa"
No höpön pöpön. Oman elämänsä ja sen onnen voi rakentaa ihan mistä palikoista haluaa. Aina voi etsiä uudet palikat elämäänsä.
Parisuhteessa molemmat ovat vastuussa myös kumppaninsa onnesta. Ellei molemmat tarjoa toisilleen rakkautta ja yritä/halua tehdä toista onnelliseksi, niin liitto epäonnistuu lähes varmasti.
Olen eronnut yli kaksi vuotta sitten. Mies löysi uuden, nuoremman, vaati oikeutta onneen ja sai sen. Nainen jätti hänet talvella (ehkä siksi, että ex-mieheni oli häntä pettänyt). Sen jälkeen miehellä on ollut uusia suhteita, pari samaan aikaankin. Ei ole onnea kuulemma löytänyt. Itse olen ollut yksin. Opetellut olemaan yksin, välillä pelännyt kuolevani ahdistukseen, välillä toivonut kuolevani. On ollut nyttemmin myös seesteisiä, henkisesti rauhallisia ja tasapainoisia aikoja. X-miestä olen nähnyt usein. Huomannut, etteivät tunteeni häntä kohtaan ole kuolleet. Eivätkä hänenkään tunteensa minua kohtaan. Jos kuuntelisin ns. sydämeni ääntä, nostaisi hetimiten kytkintä ja suuntaisin auton keulan kohti x:n asuntoa. Eikä hän torjuisi minua. Mutta mikä on se "sydämen ääni", kenen ääni se on ja miksi se puhuu minulle näin? Olenko vain kovin yksinäinen? Miehellä on seurustelukumppani. Minua on petetty usein, miten voisin olla se kolmas pyörä, joiden häikäilemättömyys ja toisista (esim. kumppanin perheestä) piittaamattomuus on minua hämmästyttänyt ja oksettanut? Mies etsii edelleen onnea, ihmistä, joka tekisi hänet onnelliseksi. Voiko sellainen olla mahdollista? Minä olen ajoittain jo ollut itsekseni onnellinen ja iloinnut omasta pienestä elämästäni. Mutta nämä tunteet...pitkän liiton jälkeen edelleen kytemään jääneet. En voi niille mitään. Yritän jättää koko asian Taivaan Isän haltuun. Hän tietää, mikä meille on parasta. Jospa löytäisin Hänen äänensä sydämestäni!
18 13 kirjoituksesi on kuin mieheni kirjoittama. Minä olen kestänyt mieheni kaikki tempoilut ja nyt hän haluaa avioeron.
Tiedätkö miltä tämä tuntuu? Kaikki tämä yrittäminen jne. Tämä on minun maanpäällinen helvettini. Olen antanut itsestäni ihan kaiken ja nyt sain viimeisen tiskirätin naamalleni eli hänkin jatkaa elämää tämän toisen kanssa.
Voiko tästä ikinä selvitä? En vain tiedä.
Päivää ja kiitos! Tämä oli myös ex-mieheni tarina. Aloittajalle kiitos että pääsin mieheni pään sisälle, itse hän ei ole tuntojaan näin purkanut mutta toimita on ollut ihan samaa.
Salailun, valehtelun ja venkoilun helvettiä 2 vuotta. Olen vieläkin ällistynyt, miten mies ei kertaakaan kyennyt samaistumaan aiheuttamaansa kärsimykseen, vaan kaikki omat jahkailtu ja mielihyvää meni edelle vaikka toisella olisi valuneet suolet suusta.
Rakastan miestäni edelleen. Ottaisin hänet jopa elämääni takaisin. Mutta en voi kuvitella, mitä hän voisi tehdä että kunnioitukseni häntä kohtaan enää palaisi. Ehkä tuoda lääkärintodistuksen persoonallisuushäiriöstä aiheuttavasta sivokadvsimesta.
Kuule aloittaja. Voin sanoa näin 58v. miehenä - seen that, been there - nauti siitä Dubrovnikin matkasta täysin siemauksin, sillä ennen elämäsi ehtoota kuolet vielä ****tukseen omasta tyhmyydestäsi. Viimeisillä voimilla luet uudelleen ja uudelleen jonkun onnellisen, fiksun miehen kiitoskortin, jossa hän kiittää että vapautti vaimosi hänen loppuelämänsä valoksi ja onneksi.
Menetin hienoimman asian elämässäni 15 v sitten, omaa sekoiluani.
Minua taas ällistyttää miksi rakastat miestä, joka viis veisaa sinusta, osoittaa sinua kohtaan vain välinpitämättömyyttä.
Ehkä se että 18vuotta tunsin hänet ihanaan rakastajana, luotettavana elämäntoverina, ja parhaimpana ystävänäni. Sydänmettömänä, valehtelevana m****una vasta 4vuotta. Miten voikin ihminen seota noin nopeasti ja täysin.
Eikö jommalla kummalla uusi suhde kantanut? Samaa pskaa se kuule on kun arki koittaa.