Olen kunnollinen, koulutettu ja hyvässä asemassa oleva mies. En polta, en käytä alkoholia, urheilen ja minulla on useampi hyvä ystävä ja asiat kaikin puolin kunnossa. Elämä oli ihanaa kunnes...
Vaimoni "sekosi" nelisen vuotta sitten ja otti, lähti ja jätti minut. Tätä hän on katunut kyllä jälkeenpäin, mutta avioeron jälkeen vasta kun omalta kantiltani yhteenpaluu oli mahdotonta. Kaiken henkisen tuskan jälkeen. Avioero otti nimittäin tosi koville, vaikka siihen ei liittynytkään kolmansia osapuolia. Tuskaani ja suruani on mahdotonta edes yrittää kuvailla.
Vuosien mittaan tapasin nettitreffien kautta monta mukavaa naista. Joitakin vain sen yhden kahvittelukerran, joitakin muutaman kerran ja muutamia useamman kuukauden ajan. En vain alkanut tuntea ihastumista saati rakastumista näistä kehenkään ja lopetin suhteet.
Salaisesti olen kaivannut ex-vaimoani, syvä, syvä kaipaus ja suru iski liki viikottain vielä tämänkin vuoden puolella. Viime kesänä tapasin mukavan naisen, jonka kanssa olen ollut nyt yhdessä yli vuoden. En ole tänä aikana pystynyt tähän naiseen rakastumaan, ennenkuin nyt. En myöskään ole pystynyt sanomaan rakastavani häntä, sillä en pysty valehtelemaan tunteistani. Ennenkuin nyt (siis sanoa rakastavani häntä). Suunnittelin jo useastikin päättäväni suhrteeni hänen kanssaan, vaikka hänessä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin, kaikissa asioissa hän tuntui minulle täydellisen sopivalta. Muutama viikko sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin rakastavani tätä naista! Ja nyt se tunne kasvaa päivä päivältä!
Olen nyt niin onnellinen ja rakastunut, lähes neljä piinaavan pitkää vuotta siihen meni! En tiedä mistä tuo tunne tuli, se vain tuli.
En tiedä kuinka moni on suhteessa, jossa toinen ei sano rakastavansa toista? Ja kuinka kauan voi seurustella sanomatta näin? Kuinka kauan riittää, että sanoo tykkäävänsä toisesta ja arvostavansa ja kunnioittavansa toista? Mulla meni yli vuosi, ennenkuin pystyin rakastumaan ja myös sen sanomaan. Naisystäväni oli jo epätoivoinen, kun en sitä voinut hänelle sanoa (ja epätoivoinen olin itsekin!), mutta nyt niin onnellinen, kun hän voi olla varma rakkaudestani kun tietää, että rakkaudentunnustukseni on totisinta totta.
Vaimoni "sekosi" nelisen vuotta sitten ja otti, lähti ja jätti minut. Tätä hän on katunut kyllä jälkeenpäin, mutta avioeron jälkeen vasta kun omalta kantiltani yhteenpaluu oli mahdotonta. Kaiken henkisen tuskan jälkeen. Avioero otti nimittäin tosi koville, vaikka siihen ei liittynytkään kolmansia osapuolia. Tuskaani ja suruani on mahdotonta edes yrittää kuvailla.
Vuosien mittaan tapasin nettitreffien kautta monta mukavaa naista. Joitakin vain sen yhden kahvittelukerran, joitakin muutaman kerran ja muutamia useamman kuukauden ajan. En vain alkanut tuntea ihastumista saati rakastumista näistä kehenkään ja lopetin suhteet.
Salaisesti olen kaivannut ex-vaimoani, syvä, syvä kaipaus ja suru iski liki viikottain vielä tämänkin vuoden puolella. Viime kesänä tapasin mukavan naisen, jonka kanssa olen ollut nyt yhdessä yli vuoden. En ole tänä aikana pystynyt tähän naiseen rakastumaan, ennenkuin nyt. En myöskään ole pystynyt sanomaan rakastavani häntä, sillä en pysty valehtelemaan tunteistani. Ennenkuin nyt (siis sanoa rakastavani häntä). Suunnittelin jo useastikin päättäväni suhrteeni hänen kanssaan, vaikka hänessä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin, kaikissa asioissa hän tuntui minulle täydellisen sopivalta. Muutama viikko sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin rakastavani tätä naista! Ja nyt se tunne kasvaa päivä päivältä!
Olen nyt niin onnellinen ja rakastunut, lähes neljä piinaavan pitkää vuotta siihen meni! En tiedä mistä tuo tunne tuli, se vain tuli.
En tiedä kuinka moni on suhteessa, jossa toinen ei sano rakastavansa toista? Ja kuinka kauan voi seurustella sanomatta näin? Kuinka kauan riittää, että sanoo tykkäävänsä toisesta ja arvostavansa ja kunnioittavansa toista? Mulla meni yli vuosi, ennenkuin pystyin rakastumaan ja myös sen sanomaan. Naisystäväni oli jo epätoivoinen, kun en sitä voinut hänelle sanoa (ja epätoivoinen olin itsekin!), mutta nyt niin onnellinen, kun hän voi olla varma rakkaudestani kun tietää, että rakkaudentunnustukseni on totisinta totta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
no sehän on hienoa sinä et mennyt pilalle erosta ja muuttunut batmankostajamieheksi.etkä rikkonut tätä naist sekin on jotain.
Minä olen seurustellut kaltaisesi miehen kanssa jo muutaman vuoden. Hänen liittonsa särkyi kun vaimo lähti, vaikka mikään ei näennäisesti ollut vialla. Nyt sitten kuvittelen ettei mies uskalla/osaa rakastua. Kovasti tykkää minusta, mutta on kaiken aikaa jotenkin varpaillaan. Minä sitten arvon, että miten kauan odottelen, että rakastuuko hän vai loppuuko koko suhde kun en saa varmuutta ja rakkaudentunnustuksia. Oli kiva lukea kirjoituksesi eli jospa minullakin on toivoa. Itse rakastan miestä tosi paljon.
Hienoa kuulla!Kyllä se rakastuminen uudelleen uuteen ihmiseen eron jälkeen ottaa oman aikansa,ihan niin kuin erosurusta yli pääseminenkin ja jatkuva ikävä toista kohtaan eron jälkeen on h*lvettiä...Mutta ajan kanssa pikku hiljaa helpottaa.
Minulla kesti 4vuotta ennen kuin pystyin rakastumaan ja rakastamaan uudelleen eron jälkeen,en tuntenut mitään ketään miestä kohtaan..Vaikka yritin mennä eteenpäin,tapailin joitain miehiä niin en edes ihastunut keneenkään..Ikävöin vain exääni.Takana oli pitkä parisuhde hänen kanssaan,erosimme hyvissä väleissä ja niin että rakkauteni häneen oli vielä silloin jäljellä..Se teki kaikesta vaikeampaa.Kasvoimme tavallaan erillemme,tuli ongelmia jo siitäkin johtuen että olimme nuoria kun rakastuimme.Syy eroon ei ollut pettäminen.
Vuosi sitten joulukuussa tajusin että nyt on aika mennä eteenpäin,haluan olla taas onnellinen parisuhteessa.Ja pian tapasinkin kiltin oloisen ja ihanan miehen ja hän korjasi viimmeisetkin sirpaleet sydämestäni ja rakastuin häneen.Mieletön tunne,pystyin taas rakastamaan!Nyt on vuosi seurusteltu ja olen todella kiitollinen että tapasin hänet :) Niin se aika vain korjaa asioita.Kaikkea hyvää teille jatkossakin!
Joillakin menee paljon, paljon enemmän vuosia tuskissa, voidaan useasti jättää tai koko elämä yksin. Kuitenkin uskon että tuskasi olivat hirveät. Hyvä että sinä löysit jonkun. Kaikille muille se ei ole vieläkään varmaa.
Tosi hienoa. Ihmeellistä että kumppanisi jaksoi rinnallasi vaikket rakastanut häntä. Itse en olisi pystynyt siihen. Nyt varmasti osaat arvostaa häntä mitä suuremmassa määrin. Oikeastaan tarinasi on aikalailla ihme, vai mitä?
Hyvää jatkoa ja onnea teille!
Olen itse nainen, ja ollut seurustelusuhteessa nyt puolisen vuotta, ja virallista seurusteluakin edelsi puolen vuoden deittailu... Eli siis vuoden suhde on kaikkiaan kestänyt.
Kumpikaan ei ole puhunut rakkaudesta ennen viime viikkoa, ja silloinkin sen sanoin vain minä. ;) Mutta en ota paineita. Tiedän että me molemmat olemme varovaisia sellaisen asian suhteen, kun ikäviä kokemuksia menneessä on. Ikää molemmilla jo sen verran, että ei olla ns. ekalla kierroksella. Minulla meni tämä vuosi uskaltaa rakastaa, ja on ihan ok, vaikka miehellä menisi toinenkin vuosi. Elämä yhdessä on mukavaa, ja huomaan kaikesta, että hän arvostaa, ihailee ja kunnioittaa minua. Antaa tunteiden kasvaa rauhassa, niin eivät sitten nuukahdakaan helpolla!
Meillä taisi juuri tuo vuosi mennä. Sinä aikana mies kaipasi tuskissaan exäänsä ja ajatteli sitä taukoamatta. Minua on haukuttu vaikka miksi ja huudettu että enkö idiootti tajua häipyä. Pari kertaa kävi päällekin. Alkoholia hänellä meni joka viikonloppu ja itki ja kuunteli hänen ja exänsä lempi biisejä. Yöllä sain aina kuulla olevani täysi paska. No minä päätin antaa aikaa ja lisää aikaa. Olin yksinäinen ja masentunut. Pelkäsin miestäni ja samalla rakastin. Sairastuin vaikeaan masennukseen ja menetin lopulta työkykyni. Nyt hän sanoo rakastavansa minua. Minä en usko koska en näe sitä hänessä.