Mulla tuntuu olevan tällänen ongelma kun olen ollut tässä sinkkuna oikeastaan koko tähänastiseni elämäni ja tuntuu siltä että sinkkuna myös tulen olemaan lopun elämäni. Kumppaniehdokkaita on ollut ja ihan kiinnostaviakin. Joka kerta kun tutustun naiseen ja homma alkaa olla siinä pisteessä et seurustellaan, oloni muuttuu ahistavaksi ja sulkeudun täysin. Ongelmat jotenkin johtuvat siitä etten pidä itseäni tarpeeksi "hyvänä" ihmisenä. Tätä on jotenkin vaikea selittää mutta
ensimmäisen kerran kun yritin seurustella, naisystäväni moitti mua siitä kun en ollut tarpeeksi lihaksikas, harrastukseni olivat perseestä ja olin kiinnostunut "vääristä asioista", se oli jotenkin masentavaa ja onneksi älysin sitten olla erossa tästä naisesta. Mutta tästä on jäänyt jotenkin ikuiset traumat ja en uskalla olla oma itseni kun homma alkaa mennä vakavemmaksi.
ensimmäisen kerran kun yritin seurustella, naisystäväni moitti mua siitä kun en ollut tarpeeksi lihaksikas, harrastukseni olivat perseestä ja olin kiinnostunut "vääristä asioista", se oli jotenkin masentavaa ja onneksi älysin sitten olla erossa tästä naisesta. Mutta tästä on jäänyt jotenkin ikuiset traumat ja en uskalla olla oma itseni kun homma alkaa mennä vakavemmaksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voit löytää sellaisen naisen, joka välittää susta todella minkälainen oot omana itsenäsi.... Tutustu varovasti ja rauhassa ja yritä unohtaa menneet... Kaikki eivät ole samanlaisia... Ja voit saada paljon tilalle...
Selvittää nuo ongelmat vaikka ammattiauttajan kanssa. Mä tiedän tuon tunteen kanssa - jos toinen sanoo mitä tahansa negatiivista, se tarkoittaa automaattisesti että minä olen ihan paska jätkä ja huono ihminen.
Ei se nainen kuitenkaan todennäköisesti tarkoittanut asiaa noin, vaikka se siltä tuntuisikin. Tosta ilmiöstä pitää päästä eroon, ennen kuin pystyy seurustelemaan vakavasti.
Hommaa itsetunto kuntoon, vaikka väkisin! :D
Oli pakko kirjoittaa, kun tuo viesti olisi voinut olla melkein omani... Paitsi, että sukupuolta pitäisi vaihtaa.
On kummallista, kuinka ihminen antaa jonkun yksittäisen tapahtuman/ihmisen vaikuttaa elämäänsä niin voimakkaasti. Itse en nykyään edes yritä uskotella kenellekään, että voisin seurustella vakavasti. Olen päättänyt saada asiat siihen pisteeseen, että tunnen olevani tarpeeksi hyvä, olipa se sitten mitä tahansa.
Jotenkin on kuitenkin turhauttavaa olla nuori ja aktiivinen ihminen, ihastua, tutustua yms. ja silti tietää, ettei ainakaan lähitulevaisuudessa kykene sitoutumaan millään tavalla. Itselleni tulee aivan hirvittävä ahdistus, enkä ole enää oma itseni, jos asiat alkavat edistyä pidemmälle. Vaikka tiedän, ettei toisen ihmisen mielipiteiden pitäisi vaikuttaa minuun tai käyttäytymiseeni niin silti alan (kaiken aikaisemmin saamani kritiikin perusteella) kuvitella,että minun pitäisi muuttua jollakin tavalla ollakseni tarpeeksi hyvä.
Joskus aikaisemmin sorruin myös (suureksi häpeäkseni) pettämään jokaisen suhteen alkaessa vähänkin vakiintua ja, yllätys yllätys, sitten en enää voinut elää itseni kanssa, loukkasin kaikkia ja suhde oli siinä... Tiedän, että käytökseni ei ole ollut millään tavoin suvaittavaa, mutta olen kuitenkin onnellinen opittuani siitäkin ajasta jotain ja en enää koskaan halua palata kyseiseen käyttäytymismalliin..
Sekava selitys taisi tulla, eikä varmasti mitään apua tarjonnut. Pitää vaan uskoa, että kunhan saa asiat päänsä sisällä kuntoon niin kyllä sieltä vielä joku ihana ihminen, jota voi rakastaa ja kunnioittaa, vastaan tulee.
Eli onnea sulle! :)