Olen ihastunut täysin erityyppiseen mieheen kuin koskaan aikaisemmin. Tarkoittaako se, että ajattelen nykyään avarakatseisemmin? Olenko kypsempi kuin aikaisemmin?
Lisäksi sellainen erikoinen juttu, että käsialani on muuttunut avonaisemmaksi.
Lisäksi sellainen erikoinen juttu, että käsialani on muuttunut avonaisemmaksi.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onko lääkitystäsi kenties muutettu?
Ei ole.
Tuosta käsialan muuttumisesta tuli vaan mieleen...
Hyvähän se on kokeilla erilaisia kumppaneita varsinkin jos aiemmat suhteet eivät ole johtaneet lopunelämän rakkaussuhteeseen.
Kysymys ei _vielä_ ole kumppanuudesta, mutta olen myyty.
No ei aavistustakaan. Oma käsiala mennyt kamalan epäselväksi kun ei juuri mitään tule enää käsin kirjoitettua.
Ihastumista kommentoimatta, mutta tuo käsialan muutos on toki tuttua elämäntilanteiden muuttuessa, kuten arvatenkin tiesitkin. Aiheesta on kirjoitettu kirjojakin ja voisi olla kiehtovaa tutustua niihin. Luin joskus 90-luvulla yhden sellaisen
tietenkään muistamatta sisällöstä tuon taivaallista.
"Avonaisempi"=vastaanottavampi? Kirjaimet leventyneet? Sanavälit leventyneet?
Nojaako kirjoituksesi taka-vai etukenoon, vai onko pystyä? Kirjaimet koukeroisia, kantikkaita, mistä kohtaa painottuneita jne. Meinaako jälki tulla vastapuolelta läpi?
Joo, kunhan innostuin. Mutta siinä kirjassa, minkä luin, kerrottiin luonteen, elämäntilanteen ja käsialan yhtymäkohdista.
Esim. a-kirjain ei ole sulkeutunut vaan jää auki.
Onko tatuoidut jännäpojat jo koettu ja oma turvallinen nallekarhu alkanut kiinnostamaan?
En sanoisi niin, koska ulkopuolisen silmissä kysymyksessä ei olisi tyypillisin parityyppi. Tässä lähinnä rikottaisiin sovinnaisuuden rajoja.
Rikotte sovinnaisuuden rajoja? Jos kyse on edelleen heteroparista, niin sitten varmaan kyse on ikäerosta? Ei kai mikään muu kauheasti epäsovinnaista nykyään olisi.
Kyseessä paljon vanhempi mies? (Tuskin sentään olet mihinkään nuoreen pojankloppiin ihastunut, vai oletko?)
Naiset uskoo ennemmin horoskooppeihin ja grafologiaan kuin siihen, että pariutumisen motiivi olisi jokin niin käytännönläheinen kuin oman statuksen korottaminen. Tuntuu kivemmalta ajatella, että pariutuminen johtui Saturnuksen asennosta.
Minkä statuksen?
uusi mies? Entä millaisia ovat olleet entiset?
Nyt kun luin oman edellisen vastaukseni, niin löydänkin yhden yhteisen piirteen nykyisyyden ja menneen välillä eli suhteeni ovat aina olleet rajoja rikkovia.
Tämä mies saa minut hämmästymään ja se on uusi asia. Minusta tuntuu, että me voisimme opettaa toisillemme jotain uutta.
En analysoisi sinuna liikaa, eläisin vain. Minulle kävi noin ja muutos oli suurempi, kokonaisvaltaisempi, kuin edeltä aavistin.