KUINKA USEIN

Moi vaan kaikille

No niin,olen vähän utelias ja kysuisin,kuinka usein normaalit avioparit touhuaa,,,?

meillä oli ennen ihan hyvin asiat. ainakin 2-3 kertaa viikkossa touhuttiin.

nykyään voisi sanoa että 2-3 kertaa kuukaudessa
voi olla lähempänä totuutta,,,,
ongelmia on tietty muitakin,mutta ei mitään maata mullistavaa.
Naimisissa ollaan oltu jo yli kymmenen vuotta.
ikää 30-molemminpuolin,lapset jo tehty.
2707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mekin ollaan jo kauan yhdessä oltu hieman yli 30-v pariskunta ja olen itsekin miettinyt joskus tuota samaa.

Alussahan sitä touhuillaan aina kun vaan on mahdollista, mutta nyt se vähän menee kausittain. Joskus 2-3 kertaa viikossa, mutta on pitkiäkin aikoja, että molemmat innostuu yhtäaikaa edes kerran viikossa.

Meillä mieheni on se aktiivimpi osapuoli ja aina ei musta tunnu siltä. Yritän kuitenkin virittäytyä joskus silloinkin vaikkei niin kauheesti tekiskään mieli, aina se kuitenkin yhtä kivaa on...siitä ei ole kyse.

Kai se vaan on normaalia, että "tässä iässä" ja pitkässä suhteessa tulee niin paljon muuta ns. henkistä tilalle, että touhuilut ainakin hieman vähenee.

Äänestä

Mie nyt taas päätin avata suuren suuni, vaikken olekaan naimisissa. Olemme seurustelleet viisi vuotta ja 2-3 kertaa kuussa on meille normaalia, riittävää ja sopivaa... Olihan sitä alussa (todella paljon) enemmän, mutta tuo riittää nyt hyvin.

Mikähän on meidän tulevaisuus avioparina jos nyt jo yleisellä mittapuulla ollaan hyvin epäaktiivisia =) Ei silti, tärkeintä on että ko. pari on tyytyväinen, ei se että parin "annostus" sattuu oikealle kohdalle tilastokäyrää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerran kirjoitti:

Moi vaan kaikille

No niin,olen vähän utelias ja kysuisin,kuinka usein normaalit avioparit touhuaa,,,?

meillä oli ennen ihan hyvin asiat. ainakin 2-3 kertaa viikkossa touhuttiin.

nykyään voisi sanoa että 2-3 kertaa kuukaudessa
voi olla lähempänä totuutta,,,,
ongelmia on tietty muitakin,mutta ei mitään maata mullistavaa.
Naimisissa ollaan oltu jo yli kymmenen vuotta.
ikää 30-molemminpuolin,lapset jo tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu