Tulliammattilainen

Mikä ammattikunta edustaa tyhmintä virkamiestasoa, mitä suomessa on nähty?

Minkä laitoksen palkkalistoille hakeutumalla pääsee helpoimmin kantamaan asetta laillisesti julkisella paikalla?

Minkä yleistä turvallisuutta ja yhteiskuntajärjestystä valvovan laitoksen henkilökunta saa vain kolmen viikon koulutuksen ennen kuin pääsevät alansa töihin?

Mikä taho Suomessa suorittaa, lääkäreiden lisäksi, virallisia rektaalitarkastuksia?

Se on sama instanssi, johon kaverini haki sen jälkeen kun oli saanut ensiksi pakit poliisikoulusta, sitten kadettikoulusta, rajavartijakoulusta, maanpuolustusopistosta, securitacselta sekä muilta vartiointiliikkeiltä ja työvoimatoimistosta.

Tulli.
2492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.....valehtelemaan. Itse toimin hyvässä yhteistyössä rajavartijoiden kanssa enkä näin alennu vastaavasti mollaamaan naapurivirkakuntaa. Oikaisen kuitenkin hiukan kirjoitustasi: Väitän, ettei edustamani virkakunta liene aivan tyhmintä, koska verotuloja kannetaan kuitenkin niin paljon, että sinunkin palkkasi taitaa tulla aika säännöllisesti. Asetta kantaa tullin palveluksessa varsin pieni ryhmä, joka tosin on koulutettu samoilla argumenteilla kuin esim. rajamiehet tai poliisit. Peruskoulutus taitaa tätä nykyä kestää jopa kaksi vuotta, mutta puolen vuoden peruskoulutuskin on ollut voimassa jo vuosia. Henkilöönkäyvät tarkastuksetkin tehdään lakien puitteissa, joten sekin puoli lienee kunnossa. En tiedä minkä pitkospuun päästä olet mielipiteesi repinyt, mutta itse olen pitänyt rajamiehiä ihan mukavina työkavereina enkä pidä heitä sen tyhmempinä kuin omaanikaan virkakuntaa. On tainnut tulla tulli/raja saunaillassa tullitytöltä pakit, kun noin kovasti arvostelit. Tutustu jatkossa paremmin naapurivirkakuntaan ja sen älykkyystasoon.

Äänestä

Kuuleppas kolleegani, virheitä sattuu meidänkin talossa näköjään, kun on sinutkin sisään hyväksytty.
Et ole tainnut olla kauan aikaa rajalla töissä jos noin tietämätön olet. Kyllähän rajallekin otetaan töihin ihmisiä ilman päivänkään koulutusta, ja kurssille laitetaan vasta jonkin viikon/kuukauden jälkeen. Niskaperse otteella pitäisi sinutkin viskata miettimään kuinka yhteistyöviranomaisista puhutaan julkisesti. Ainakin meillä täällä pääkaupunkiseudulla on erittäin positiiviset kokemukset ja mielipiteet tullareista ja tullista.
Paljon jäisi saavuttamatta jos vain puhistaisiin omissa nurkissa. Muutenkin kirjoituksestasi paistoi ettei ole tullut opiskeltua paljon ala-astetta pidempään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rajavartija kirjoitti:

Mikä ammattikunta edustaa tyhmintä virkamiestasoa, mitä suomessa on nähty?

Minkä laitoksen palkkalistoille hakeutumalla pääsee helpoimmin kantamaan asetta laillisesti julkisella paikalla?

Minkä yleistä turvallisuutta ja yhteiskuntajärjestystä valvovan laitoksen henkilökunta saa vain kolmen viikon koulutuksen ennen kuin pääsevät alansa töihin?

Mikä taho Suomessa suorittaa, lääkäreiden lisäksi, virallisia rektaalitarkastuksia?

Se on sama instanssi, johon kaverini haki sen jälkeen kun oli saanut ensiksi pakit poliisikoulusta, sitten kadettikoulusta, rajavartijakoulusta, maanpuolustusopistosta, securitacselta sekä muilta vartiointiliikkeiltä ja työvoimatoimistosta.

Tulli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu