Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hiusten värjäys kuivattanut hiuksiani.

Tattistavaa554545

Moips,
Minulla oli tässä hiusten värjäys pätkä, jolloin hiusten väriä vaihdeltiin usein. Mutta sillä on myös seuraukset. Hiukseni näyttävät joskus ihan, kuin pommin jäljiltä. Ne ovat kuivat, ja kaksihaaraiset. Mutta välillä näyttää paremmalta, kun käytän kuiville hiuksille olevaa shampoota.Tietenkin käytän myös värjätyille hiuksille olevaa shampoota ja hoito-ainetta. Olenkin pistänyt vain vähän kuiville hiuksille olevaa shampoota pesun aikana, etten liioittele sen kanssa. Mutta onko tämä hyväksi hiuksille? Koska en haluaisi hiusteni väriä pilata tällä tavoin. Ja sitten kun on sen aika, niin ajattelin värinpoistoa. Palaisisin takaisin alkuperäiseen väriini, eli tumman ruskeisiin, mutta olen kuullut, että parempi olisi värjätä hiukset mahdollisimman saman värisiksi (minulla on nyt muuten mustat hiukset, mutta edessä on vaaleaa väriä). Eli jos saisin kysymyksiin vastauksia, niin olisin onnellinen. Ja kunnollisia vastauksia sitten, kiitos!

4

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielipiteeeni

      Kannattaa laittaa kuivaan tukkaan myös hiusöljyjä tai ihan vain itse tehdä hiusnaamioita. Itsellä ainakin toimii. Ja tuo hiusten värjääminen takaisin omaan väriin on ehkä paras vaihtoehto. En kuitenkaan vaalentaisi jo kuivia hiuksia kaverillani alkoi lähtemään hiustuppoja pois ihan vain vaalentamisen takia.

      • Tattistavaa554545

        Kiitos vastauksesta.
        Joo, ajattelin ite tuota kasvatusta, eli antaa hiusten vaan kasvaa se väri pois. Ajattelin myös, et vedän pään siileks, et siitäpä sit kasvaa omaa tahtii. Sit ku on vähä hiuksia kertyny, nii kävis leikkauttaa jonkun mallin. Mut en kehtois kyl siilitukkana liikkua kyläl, nii aattelin ruveta käyttää pipoa :D


      • v----hiuksista
        Tattistavaa554545 kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta.
        Joo, ajattelin ite tuota kasvatusta, eli antaa hiusten vaan kasvaa se väri pois. Ajattelin myös, et vedän pään siileks, et siitäpä sit kasvaa omaa tahtii. Sit ku on vähä hiuksia kertyny, nii kävis leikkauttaa jonkun mallin. Mut en kehtois kyl siilitukkana liikkua kyläl, nii aattelin ruveta käyttää pipoa :D

        Et taida olla kovin muotitietoinen ,hatut on pop.


    • ex kampaaja

      Älä värjää enään mitään anna hiustesi rauhoittua ja kasvaa omaan väriin ja leikkauta kaksihaaraiset pois ja tee hiushoitoja ja käytä latvasuojaa.
      Älä missään tapauksessa tee mitään värinpoistoja se on vaalentamista ja rasittaa lisää jo ennestään rasittuneita hiuksia, myös tuon värin kasvatuksen aikana voit käyttää värillisiä hoitoaineita tasoittamaan pois kasvavaa väriä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2197
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2023
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1470
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1446
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1324
    8. 52
      1228
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe