Varhaislapsuuden kiintymyssuhdehäiriö...

Kiintymyssuhteet luodaan jo ensimmäisinä elinvuosina. silloin kehittyvät myös tunne-elämää säätelevät hermokytkennöt aivoissa. Jos nämä kehittyvät hermoradat eivät saa riittävästi stimulaatiota, eli tunnekokemuksia, ne surkastuvat. Näiden kytkentöjen kehittyminen vähentyy radikaalisti kun lapsi on vajaa vuoden vanha. Kolmevuotiaan kohdalla voidaan jo sanoa, että kehittymistä voi vielä jonkin verran tapahtua, mutta kiintymyssuhdehäiriö vaikuttaa ratkaisevalla tavalla koko loppu elämään.Jotkut pessimistit sanovat tosin, että peli on tässä vaiheessa jo menetetty. Varhaislapsuudessa surkastuneet hermosolut eivät enää uusiudu.

tiuku kirjoitti:

Kiintymyssuhteet luodaan jo ensimmäisinä elinvuosina. silloin kehittyvät myös tunne-elämää säätelevät hermokytkennöt aivoissa. Jos nämä kehittyvät hermoradat eivät saa riittävästi stimulaatiota, eli tunnekokemuksia, ne surkastuvat. Näiden kytkentöjen kehittyminen vähentyy radikaalisti kun lapsi on vajaa vuoden vanha. Kolmevuotiaan kohdalla voidaan jo sanoa, että kehittymistä voi vielä jonkin verran tapahtua, mutta kiintymyssuhdehäiriö vaikuttaa ratkaisevalla tavalla koko loppu elämään.Jotkut pessimistit sanovat tosin, että peli on tässä vaiheessa jo menetetty. Varhaislapsuudessa surkastuneet hermosolut eivät enää uusiudu.

Lue lisää

sanoivat että 10 vuotiaaksi asti "hermokytkentöjen"korjaaminen on mahdollista,tuon iän jälkeen on vaikeaa enää kyseiselle asialle paljonkaan tehdä.
meidän kokemuksen perusteella ainakin paljon on tapahtunut meidän likalla näiden kuuden vuoden aikana kun meillä on ollut,oli tosin reilun vuoden vanha kun tuli ja nyt kohta 7v joten uskon että paljon kiintymissuhteen korjaamiseksi voidaan tehdä vähän isommankin lapsen kuin aivan vauvan kohdalla.varmasti "puutteita"jää mutta varmasti paljon saadaan myös edistystä vielä nähdä.

äiti neljälle kirjoitti:

sanoivat että 10 vuotiaaksi asti "hermokytkentöjen"korjaaminen on mahdollista,tuon iän jälkeen on vaikeaa enää kyseiselle asialle paljonkaan tehdä.
meidän kokemuksen perusteella ainakin paljon on tapahtunut meidän likalla näiden kuuden vuoden aikana kun meillä on ollut,oli tosin reilun vuoden vanha kun tuli ja nyt kohta 7v joten uskon että paljon kiintymissuhteen korjaamiseksi voidaan tehdä vähän isommankin lapsen kuin aivan vauvan kohdalla.varmasti "puutteita"jää mutta varmasti paljon saadaan myös edistystä vielä nähdä.

Lue lisää

Aivan, lapsi tuli teille jo vuoden vanhana. Olette ehtineet toivottavasti ajoissa vielä vaikuttamaan hänen kehittymiseensä. Minun tietoni on myös lääkäripohjainen, lastenpsykiatrin, joka toimii yhtenä johtavista kliinisisitä tutkijoista lasten kiintymyssuhdehäiriöihin.

tiuku kirjoitti:

Aivan, lapsi tuli teille jo vuoden vanhana. Olette ehtineet toivottavasti ajoissa vielä vaikuttamaan hänen kehittymiseensä. Minun tietoni on myös lääkäripohjainen, lastenpsykiatrin, joka toimii yhtenä johtavista kliinisisitä tutkijoista lasten kiintymyssuhdehäiriöihin.

Lue lisää

Kuinka näiden hermoratojen surkastuminen ilmenee ja mitkä ovat teidänmielestä ne pahimmat oireilut?
Onko ruumiillisia toimintahäiriöitä?
Onko kuten syömis-, ulostus-, pissaongelmia?
Onko tunnehäiriöt miten selvästi havaittavissa?
Onko suositeltu sylihoitoa jo isommalle 6-11 vuotiaalle lapselle?
Mitä muuta hoitavaa terapiaa on teille suositeltu annettavaksi lapselle jolla kiintymyssuhdehäiriö?

Sijaisisä kirjoitti:

Kuinka näiden hermoratojen surkastuminen ilmenee ja mitkä ovat teidänmielestä ne pahimmat oireilut?
Onko ruumiillisia toimintahäiriöitä?
Onko kuten syömis-, ulostus-, pissaongelmia?
Onko tunnehäiriöt miten selvästi havaittavissa?
Onko suositeltu sylihoitoa jo isommalle 6-11 vuotiaalle lapselle?
Mitä muuta hoitavaa terapiaa on teille suositeltu annettavaksi lapselle jolla kiintymyssuhdehäiriö?

Lue lisää

Meillä häiriö ilmenee mm. kykenemättömyytenä kiintyä aidosti häntä hoitaviin läheisiin, hän ei osaa iloita jälleennäkemisestä eikä kaivata läheisiä, jos nämä on poissa. Kuka tahansa kelpaa, joka antaa ruokaa, suojaa ja hoivaa. lapsi ikään kuin kopioi tunteita, mutta ei koe niitä aidosti. Tämän huomaa silloin, kun lapsella ei ole mallia, jonka tunteita voisi matkia, lapsi ei silloin tiedä miten kuuluisi reagoida tunnetasolla, hän jää "kylmäksi", ei reagoi tai reagoi oudolla tavalla, tai saa raivarin. Lapsella tuntuu olevan kaventunut tunneskaala - ilo -raivo, kaikki muu siltä väliltä on turtaa. Lapsella saattaa olla olla myös ongelmia tuntoaistin kanssa, ei tajua kylmän tai kuuman tunnetta, ei ymmärrä jos on vilu tai hiki, pesee liian kuumalla tai kylmällä vedellä itsensä tms. Lapsi saattaa myös tuhria, tai virtsata housuunsa, koska ei tunne hätää tai huomaa sitä. Joskus tunnehäiriöiset lapset kokevat kosketuksen tai läheisyyden eri tavalla kuin normaalisti tunteva. Kosketus voi tuntua kivulta, kutitukselta tai ei ollenkaan, reaktio on hyvin yksilöllinen, kannattaa seurata lapsen reaktioita ja edetä sen mukaan. Järkevää "kotiterapiaa" emme ole saaneet, teemme maalaisjärjen mukaan.

tiuku kirjoitti:

Meillä häiriö ilmenee mm. kykenemättömyytenä kiintyä aidosti häntä hoitaviin läheisiin, hän ei osaa iloita jälleennäkemisestä eikä kaivata läheisiä, jos nämä on poissa. Kuka tahansa kelpaa, joka antaa ruokaa, suojaa ja hoivaa. lapsi ikään kuin kopioi tunteita, mutta ei koe niitä aidosti. Tämän huomaa silloin, kun lapsella ei ole mallia, jonka tunteita voisi matkia, lapsi ei silloin tiedä miten kuuluisi reagoida tunnetasolla, hän jää "kylmäksi", ei reagoi tai reagoi oudolla tavalla, tai saa raivarin. Lapsella tuntuu olevan kaventunut tunneskaala - ilo -raivo, kaikki muu siltä väliltä on turtaa. Lapsella saattaa olla olla myös ongelmia tuntoaistin kanssa, ei tajua kylmän tai kuuman tunnetta, ei ymmärrä jos on vilu tai hiki, pesee liian kuumalla tai kylmällä vedellä itsensä tms. Lapsi saattaa myös tuhria, tai virtsata housuunsa, koska ei tunne hätää tai huomaa sitä. Joskus tunnehäiriöiset lapset kokevat kosketuksen tai läheisyyden eri tavalla kuin normaalisti tunteva. Kosketus voi tuntua kivulta, kutitukselta tai ei ollenkaan, reaktio on hyvin yksilöllinen, kannattaa seurata lapsen reaktioita ja edetä sen mukaan. Järkevää "kotiterapiaa" emme ole saaneet, teemme maalaisjärjen mukaan.

Lue lisää

meillä käydään koppaterapiaa juuri varhaisen vuorovaikutussuhteen puutteen takia.

jos löydätte suomenkielistä tietoa RAD-oireista niin kertokaa minullekin.

lapsemme kärsii juuri ylläkuvatuista oireista.

lisänä se,että on todella valmis lähtemään ihan kenen tahansa mukaan, joka johtaa siihen ettei hetkeksikään voi jättää silmistään.

"onpa teillä sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut lapsi" kun lapsi kärsii kiinteän ihmissuhteen puutteesta

kv1 kirjoitti:

meillä käydään koppaterapiaa juuri varhaisen vuorovaikutussuhteen puutteen takia.

jos löydätte suomenkielistä tietoa RAD-oireista niin kertokaa minullekin.

lapsemme kärsii juuri ylläkuvatuista oireista.

lisänä se,että on todella valmis lähtemään ihan kenen tahansa mukaan, joka johtaa siihen ettei hetkeksikään voi jättää silmistään.

"onpa teillä sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut lapsi" kun lapsi kärsii kiinteän ihmissuhteen puutteesta

Lue lisää

Heh, mekin olemme kuulleet monilta tuon viimeksi kirjoittamasi lauseen. Lapsi kun juttelee vieraidenkin kanssa kuin olisi aina tuntenut, ja vielä vuosi sitten pyrki kaikkien tuntemattomienkin syliin. Tuntuu, että monet ihmettelevät, miten noin hyvin sosiaaliseksi ja ulospäinsuutautuneeksi kasvatettu reipas, itsestään huolehtiva (on osannut tehdä itselleen ruokaa ja pessyt pyykkejään) 6-vuotias on voitu ottaa huostaan vanhemmiltaan.

Meillä ei kuitenkaan ole mitään näin vakavaa ongelmaa kuin täällä monilla, mutta tuo vieraiden mukaan lähteminen on ollut huolenaiheena.

Myös siinä meni melkein vuosi, että lapsi OIKEASTI nauroi tai itki. Aluksi hän ei itkenyt ollenkaan, ei vaikka kuinka oli sattunut tai oli paha mieli, naama vain oli vakavana, ja nauru oli "tekonaurua", hihitystä, joka alkoi lähinnä siksi että joku muu nauroi.

Mutta sitten kerran kävi niin, että tuli oikea nauru! Se oli jotain aivan mahtavaa, olimme yhdessä pöydän ääressä kaikki, ja kerta kaikkiaan tulimme niin onnellisiksi, että nauroimme kaikki! Me vanhemmat ehkä eri syystä kuin lapset, mutta tuo tapahtuma ja tunne oli kyllä sanoin kuvaamaton.

Itkuakin on jo tullut välillä, vaikka useinmiten lapsi kätkee sen, sillä hänelle on myös aikoinaan opetettu että ei saa itkeä. Mutta kun itku sitten tulee vihdoin, niin siinä sitten tulee koko itkupatoutuma pitkältä ajalta, ja sitten jutellaan kaikki mieltä painaneet asiat.

Toistaiseksi ei ole kuitenkaan ollut muita tunteita, eikä mitään "oman tahdon" osoittamista. Ei raivoa eikä myöskään vastaan laittamista, vaikka mitä sanottaisiin.

Ehkä kuitenkin vielä joskus sekin tapahtuu. Sijoitusta on siis nyt kestänyt n. 2 vuotta, ja edistystä on tapahtunut paljon. Eli tässä tapauksessa ollaan edetty kotikonstein, aluksi kun sosiaalityöntekijöidenkään mukaan ei ollut tarvetta mihinkään terapioihin tms., vaikka joskus itse ajattelen, mahtaisiko olla tarpeen. Tässä kun on ollut myös jonkinlaista valehtelemisongelmaa (pikkuasioista, mutta kuitenkin).

Nimetön kirjoitti:

Heh, mekin olemme kuulleet monilta tuon viimeksi kirjoittamasi lauseen. Lapsi kun juttelee vieraidenkin kanssa kuin olisi aina tuntenut, ja vielä vuosi sitten pyrki kaikkien tuntemattomienkin syliin. Tuntuu, että monet ihmettelevät, miten noin hyvin sosiaaliseksi ja ulospäinsuutautuneeksi kasvatettu reipas, itsestään huolehtiva (on osannut tehdä itselleen ruokaa ja pessyt pyykkejään) 6-vuotias on voitu ottaa huostaan vanhemmiltaan.

Meillä ei kuitenkaan ole mitään näin vakavaa ongelmaa kuin täällä monilla, mutta tuo vieraiden mukaan lähteminen on ollut huolenaiheena.

Myös siinä meni melkein vuosi, että lapsi OIKEASTI nauroi tai itki. Aluksi hän ei itkenyt ollenkaan, ei vaikka kuinka oli sattunut tai oli paha mieli, naama vain oli vakavana, ja nauru oli "tekonaurua", hihitystä, joka alkoi lähinnä siksi että joku muu nauroi.

Mutta sitten kerran kävi niin, että tuli oikea nauru! Se oli jotain aivan mahtavaa, olimme yhdessä pöydän ääressä kaikki, ja kerta kaikkiaan tulimme niin onnellisiksi, että nauroimme kaikki! Me vanhemmat ehkä eri syystä kuin lapset, mutta tuo tapahtuma ja tunne oli kyllä sanoin kuvaamaton.

Itkuakin on jo tullut välillä, vaikka useinmiten lapsi kätkee sen, sillä hänelle on myös aikoinaan opetettu että ei saa itkeä. Mutta kun itku sitten tulee vihdoin, niin siinä sitten tulee koko itkupatoutuma pitkältä ajalta, ja sitten jutellaan kaikki mieltä painaneet asiat.

Toistaiseksi ei ole kuitenkaan ollut muita tunteita, eikä mitään "oman tahdon" osoittamista. Ei raivoa eikä myöskään vastaan laittamista, vaikka mitä sanottaisiin.

Ehkä kuitenkin vielä joskus sekin tapahtuu. Sijoitusta on siis nyt kestänyt n. 2 vuotta, ja edistystä on tapahtunut paljon. Eli tässä tapauksessa ollaan edetty kotikonstein, aluksi kun sosiaalityöntekijöidenkään mukaan ei ollut tarvetta mihinkään terapioihin tms., vaikka joskus itse ajattelen, mahtaisiko olla tarpeen. Tässä kun on ollut myös jonkinlaista valehtelemisongelmaa (pikkuasioista, mutta kuitenkin).

Lue lisää

olen usein sanonut siellä sun täällä, että ottaisin mielelläni sellaisen raivopää riehujan josta oudompikin näkee, että tuo tarvitsee apua.

nämä maan hiljaiset kiltit avuntarvitsijat kun jäävät jalkoihin, kun hoitoa jaetaan.

on tuskastuttavaa taistella sisäänpäin kääntyvän terapian tarvitsijan puolesta. kun oma vaisto ja piilossa tapahtuvat oireet (tuhriminen, ulostaminen esim. saunaan, ei vessaan. tarvaroiden kätkeminen, itsekseen nöpöttäminen) kerovat, että apua tarvitaan, mutta ulospäin näkyy lultakutrinen pikku lemmikki. kaikkien sostätien unelma. kiltti ja ilmeisen oireeton, niin avoin, niin seurallinen.

mutta nämä lapset tarvitsevat apua siinä kuin riehujatkin, enemmäkin kun eivät itse osaa tuskaansa esiin tuoda.