Ei tasa-arvoiselle avioliittolaille

Jatkoa...

Ruotsin luterilainen kirkko on alkanut vihkiä vuodesta 2009 homopareja valtiovallan painostuksen alla puoli vuotta lain voimaantulon jälkeen. Valtiovalta painosti kirkkoa vihkimisoikeuden poisottamisella. Samoin käsittääkseni on tapahtunut myös Tanskassa. Mielestäni nämä kirkot pitäisi erottaa luterilaisesta maailmanliitosta. Norjassa, jossa tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan vuonna 2009, kirkolliskokous teki tänä keväänä ryhdikkään päätöksen, jonka mukaan edelleen vihitään vain heteropareja, äänin 62-51. Piispoista 8 puolsi homoparien vihkimistä, 4 oli vastaan. Maallikkovoimin ainakin toistaiseksi saatiin torjuttua ehdotus. Kirkko, joka vihkii homopareja, on luopunut keskeisestä tunnustuksesta ja opista, jonka mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Tällainen kirkko ei ole enää ns. kristillinen kirkko, vaan synkretistinen antikristillinen kirkko.

Kirkkokunnat, jotka eivät luovu Raamatun sanasta, voivat menestyä nykyäänkin uskontososiologisten tutkimusten mukaan. Kirkon tehtävä ei ole palvella kahta herraa, vaan julistaa sanaa ja jakaa sakramentteja. Mielestäni arkkipiispa Kari Mäkinen on ollut väärä valinta kirkon johtajaksi. Hänen vastaehdokkaansa professori Miikka Ruokanen olisi ollut parempi henkilö. Hän olisi rohkeasti puolustanut kirkon keskeistä tunnustusta, eikä venkoillut ja selitellyt ja yrittänyt miellyttää.

Kansanedustaja Tuija Brax on jo todennut, että homoliittojen edistämättä jättäminen tietäisi muutoksia kirkon julkisoikeudelliselle asemalle. Tavoitteena on tehdä tietä punavihreälle valtiolle, jossa viimeisetkin niskoittelevat organisaatiot kuten kirkko saadaan "alistettua" ideologialle. Myöskin media on tässä ideologian läpiviemisessä mukana voimallisesti, käsitykseni mukaan suuri osa toimittajista on punavihreän ideologian kannattajia.

Kirkon ei pidä alistua kiristyksen edessä. Joka tapauksessa jäsenkato tulee jatkumaan tehtiin mitä hyvänsä. Jos kirkko alkaa vihkiä homoja, 300000-500000 jäsentä eroaa heti. Ellei, joka tapauksessa erovauhti pysyy sangen korkeana, 50000-80000 vuodessa. Jos kirkko luopuu vihkioikeudesta, lähtee 2 miljoonaa jäsentä. Kun näitä lukuja miettii, on ainoa mahdollisuus panostaa jatkossakin lapsi- ja nuorisotyöhön ja pitäytyä kiinni tunnustuksessa. Ruotsin ja Tanskan tielle ei pidä lähteä. Se on tuhon tie. Jos Luther olisi arvannut vuonna 1517 naulatessaan teesejään, millaisessa yhteiskunnassa eletään/ millaista arvokeskustelua käydään 500 vuoden päästä, hän olisi varmaan vielä kertaalleen miettinyt, voidaanko avioliitosta luopua sakramenttina. Ehkä 50 vuoden päästä käydään keskustelua siitä, voidaanko papiksi vihkiä henkilöä, joka rakastunut hauveliinsa ja haluaa/ tai on jo mennyt sen kanssa naimisiin...
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Jurist kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu