Hain ensimmäistä eroa noin pari kuukautta sitten. Meillä on lapsia ja ratkaisimme asian niin, että mieheni muutti kotoa osakkeeseen ja käy sitten välillä hoitamassa kotona lapsia ja minä siirryn osakkeeseen. Homma on toiminut jotenkin tähän asti, mutta nyt kun pitäisi lopullisia päätöksiä tehdä talon myynnistä, uusista vuokra-asunnoista, lasten jakamisesta jne. alkaa tullakin kovasti kärhämää välillemme. Välillä itkeä niiskutan, kun mieheni lataa niin kovilla ja vertailee minua uusiin valloituksiinsa. Voikohan ihminen oikeasti olla kauhean ilkeä toiselle erotilanteessa, vaikka lasten takia olisi hyvä hoitaa sovussa ositukset ja muut. Alan olla tosi väsynyt mieheni lähettämiin viesteihin, missä hän ylistää uutta ihastustaan ja vähättelee voimakkaasti minua naisena. Minusta se on kohtuutonta, koska tarvitsisin paljon voimia eron selvittämiseen erilaisine paperijuttuineen, jotta uusi elämäni osan lasten kanssa pääsisi edes jotenkin alkuun.
eroprosessi
13
1795
Vastaukset
- Helen
Vaikka eron hakeminen on tosi helppoa, itse eroprosessi voi olla hirveää! Ihmettelen niitä naistenlehtien juttuja, joissa erotaan ystävinä jne. Ositus ja muu paperisota vievät voimia ja toinen pystyy hankaloittamaan kaikkea aivan uskomattomasti! Miehesi on älyttömän lapsellinen kehuessaan toisia naisiaan! Voit lohduttaa itseäsi sillä että hänestä eroo pääseminen on lopulta sitten kaiken vaivan arvoista. Luulen että paljon on turhaa kiusantekoa ja rehvastelua hänen käytöksessään. Onneksi sinä jaksat olla järkevä. Vielä tulee miehellesi itku perääsi kertakäyttönaistensa jälkeen, mutta älä enää mene yhteen. Pyri asiallisuuteen lasten tähden. Voimia sinulle, kaikki menee ohi.
- kaapo66
Niinpä, eron saa varmaan tulevaisuudessa jo tekstiviestillä.Heh Heh.Toivottavasti ette loukkantuneet. Käyn itse tällä hetkellä läpi eroa, asumusero n. viikon päässä. Vaimo ei halua lähteä viemään eropapereita ja kiusaa minua sillä,kun lähtee vain illalla "paavon luokse, nimi muutettu" turvallisuussyistä.Olemme saaneet tapella jatkuvasti hänen miesystävistään viimeisen vuoden aikana. Joka kerta kun olen ottanut puheeksi avioeron, on vastaus ollut. Mulla on työt ja opiskelut, en minä ehdi. No, kuinka sinä ehdit "Paavon" nimi muutettu edelleen,luo juosta. Haluaisin meidän vievän yhdessä paperit, mutta kun ei niin ei. No viikko vielä ja vien ne itse. Sitten hän vielä vaatii tajuttomia rahasummia ennenkuin lähtee, vaikka tietää sen mahdottomaksi. Tuntuu välillä ettei usko minun oleva tosissaan.Erossa pystyy kyllä toista kiusaa vaikka millä lailla. Keinoja on. Itsekkin olen syyllistynyt siihen. En ole auttanut häntä muutossa, koska hän itse sanoi että saa apua miesystäviltään. Eipä ole yhtään vielä näkynyt.yksi naisystävä auttaa häntä ja itse huitelee "paavon luona"nmi edelleen muutettu. Koettakaa jaksaa,meitä on sekä miehissä ja naisissa paskoja,kantaa ottamatta siihen kumpia enemmän.
Ps. naistenlehtien ystävyydessä eroamisesta on vain kulissien pitämistä yllä. hyvää syksyä teille. - hepe44
kaapo66 kirjoitti:

Ps. naistenlehtien ystävyydessä eroamisesta on vain kulissien pitämistä yllä. hyvää syksyä teille.kaiken voin allekirjoittaa... ja se mikä mun tässä silmiin pistää on just tämä että pian tosiaan eron saa tekstviestillä!eli liian helppoa se on!!! ymmärrän toki alko ja väkivaltatilanteessa mut kun se onnistuu jo melkein mutenkin.siis kyllä sekin on väärin kun toinen pettää ja on just vienyt paperit sisään toisen tietämättä asiasta mitään ja sitten kaikki tulee postista valmiiksi päätettynä!!!! kyllä siinä menee viikko jos toinenkin ennen ku sen verran pääsee tolpilleeen et tajuu mitä on niinku tapahtunu ja siinäkö pitäis sit jotai tärkeitä asioita tehdä ja päättää??? ja se täs viel kummastuttaa et tällaisessakin tapauksessa et vaimo on pettänyt niin saa vielä lapsetkin mukaansa!!!! kyllä joku systeemi pettää ja pahasti!!!! mulla ei oo ex.lle mitään sanottavaa sen jälkeen ja se ei helpota asioita yhtään... mut mikäs teet!! kirveelä ois töitä!!!!!
- M36
hepe44 kirjoitti:
kaiken voin allekirjoittaa... ja se mikä mun tässä silmiin pistää on just tämä että pian tosiaan eron saa tekstviestillä!eli liian helppoa se on!!! ymmärrän toki alko ja väkivaltatilanteessa mut kun se onnistuu jo melkein mutenkin.siis kyllä sekin on väärin kun toinen pettää ja on just vienyt paperit sisään toisen tietämättä asiasta mitään ja sitten kaikki tulee postista valmiiksi päätettynä!!!! kyllä siinä menee viikko jos toinenkin ennen ku sen verran pääsee tolpilleeen et tajuu mitä on niinku tapahtunu ja siinäkö pitäis sit jotai tärkeitä asioita tehdä ja päättää??? ja se täs viel kummastuttaa et tällaisessakin tapauksessa et vaimo on pettänyt niin saa vielä lapsetkin mukaansa!!!! kyllä joku systeemi pettää ja pahasti!!!! mulla ei oo ex.lle mitään sanottavaa sen jälkeen ja se ei helpota asioita yhtään... mut mikäs teet!! kirveelä ois töitä!!!!!
... jos eron saaminen olisi vaikka "mahdotonta" ja "laitonta" ... niin tahtoisitko oikeesti elää suhteessa naisen kanssa, joka sietää sinua VAIN koska ei muuta vaihtoehtoa. Sulla voi olla rautainen itsetunto, ja voisit elää tuollaisessa suhteessa, minä en *onneksi*
PS. ei nainen välttämättä saa "lapsiaan mukaansa" - M36
kaapo66 kirjoitti:
Niinpä, eron saa varmaan tulevaisuudessa jo tekstiviestillä.Heh Heh.Toivottavasti ette loukkantuneet. Käyn itse tällä hetkellä läpi eroa, asumusero n. viikon päässä. Vaimo ei halua lähteä viemään eropapereita ja kiusaa minua sillä,kun lähtee vain illalla "paavon luokse, nimi muutettu" turvallisuussyistä.Olemme saaneet tapella jatkuvasti hänen miesystävistään viimeisen vuoden aikana. Joka kerta kun olen ottanut puheeksi avioeron, on vastaus ollut. Mulla on työt ja opiskelut, en minä ehdi. No, kuinka sinä ehdit "Paavon" nimi muutettu edelleen,luo juosta. Haluaisin meidän vievän yhdessä paperit, mutta kun ei niin ei. No viikko vielä ja vien ne itse. Sitten hän vielä vaatii tajuttomia rahasummia ennenkuin lähtee, vaikka tietää sen mahdottomaksi. Tuntuu välillä ettei usko minun oleva tosissaan.Erossa pystyy kyllä toista kiusaa vaikka millä lailla. Keinoja on. Itsekkin olen syyllistynyt siihen. En ole auttanut häntä muutossa, koska hän itse sanoi että saa apua miesystäviltään. Eipä ole yhtään vielä näkynyt.yksi naisystävä auttaa häntä ja itse huitelee "paavon luona"nmi edelleen muutettu. Koettakaa jaksaa,meitä on sekä miehissä ja naisissa paskoja,kantaa ottamatta siihen kumpia enemmän.
Ps. naistenlehtien ystävyydessä eroamisesta on vain kulissien pitämistä yllä. hyvää syksyä teille.En oikein ymmärrä, miksi et hae itse eroa jos homma jo "paketissa" ja yrittämiset ilmeiseti yritetty. Tuohon nöyristelyyn ei minun itsetuntoni myöskään riittäisi *onneksi*
Rahasummilla viittaat varmaan ositukseen. Lohdutuksen sanan, se on loppupelissä aika yksinkertainen laskuharjoitus, turha siitä on riidellä (pl. melko harviainen "kohtuullistaminen"). Tuolla yllä olen aiheesta kirjoitellut, en enää copy-paste...
Älkää silti määräänsä enempää ilkeilkö, ei siitä mitään hyötyä oikeesti ole. Myönnän, tuntuu se joskus vähän hyvältä silti ;-P
PS. Riitojen jälkeen voi kyllä avioerota ystävinä, jos on lapsia, vaikkei helppoa se ole. Muuten en oikein näe syytä sille "frendailulle". - hepe44
M36 kirjoitti:
... jos eron saaminen olisi vaikka "mahdotonta" ja "laitonta" ... niin tahtoisitko oikeesti elää suhteessa naisen kanssa, joka sietää sinua VAIN koska ei muuta vaihtoehtoa. Sulla voi olla rautainen itsetunto, ja voisit elää tuollaisessa suhteessa, minä en *onneksi*
PS. ei nainen välttämättä saa "lapsiaan mukaansa"nii et taida ymmärtää kun oman tilanteesi.. ehkä.. no tosiaan ei mullakan ole mun oma tilanne mihin vertaan,, mutta ainakin tässä tapauksessa nyt on ainakin käynyt niin kun olemme ns. saman vertaisia (eli ei alko tai muita ongelmia) ja oikeuden päätös (en kyllä tiedä mistä syystä) on et lapset asuu äidin luona. sekin vielä että kun ex ajaa asiansa ilmaiseksi kunnallisessa oikeusaputoimistossa niin ei oteta edes samaan toimistoon.. eli oli otettava yksityinen. ja kun siihen oli jo muutama tonni mennyt niin lopputulos oli vaan et ei mahd. saada lapsia kun ollaan saman vert. ja oikeus on niin päättänyt,.. meni voimat ja rahat,,, että näin.!! niin ja kyllä sä nyt vaan käsitit toisen ääripään!!! liian helppoo se on joka tapauksessa....ja mmikä onkaan prosentti ku mies saa lapst mukaansa!!!!??? 1 /100 jos sekään..ei sekään oikein voi olla et nainen pettää. jätää.. muutta sen toisen luo ja saa lapset mukaansa!!! ei todellakaan!!!no mitä mä tällast paskaa jauhan.. mut tiedän et en oo ainut ku tätä systeemiä haukku!!ja mielipiteeni on et kirveellä ois töitä.. piste!
- M36
hepe44 kirjoitti:
nii et taida ymmärtää kun oman tilanteesi.. ehkä.. no tosiaan ei mullakan ole mun oma tilanne mihin vertaan,, mutta ainakin tässä tapauksessa nyt on ainakin käynyt niin kun olemme ns. saman vertaisia (eli ei alko tai muita ongelmia) ja oikeuden päätös (en kyllä tiedä mistä syystä) on et lapset asuu äidin luona. sekin vielä että kun ex ajaa asiansa ilmaiseksi kunnallisessa oikeusaputoimistossa niin ei oteta edes samaan toimistoon.. eli oli otettava yksityinen. ja kun siihen oli jo muutama tonni mennyt niin lopputulos oli vaan et ei mahd. saada lapsia kun ollaan saman vert. ja oikeus on niin päättänyt,.. meni voimat ja rahat,,, että näin.!! niin ja kyllä sä nyt vaan käsitit toisen ääripään!!! liian helppoo se on joka tapauksessa....ja mmikä onkaan prosentti ku mies saa lapst mukaansa!!!!??? 1 /100 jos sekään..ei sekään oikein voi olla et nainen pettää. jätää.. muutta sen toisen luo ja saa lapset mukaansa!!! ei todellakaan!!!no mitä mä tällast paskaa jauhan.. mut tiedän et en oo ainut ku tätä systeemiä haukku!!ja mielipiteeni on et kirveellä ois töitä.. piste!
Ymmärrän oman tilanteeni ... ja ennen kaikkea oppinut, ja aika usein koetan ymmärtää myös muiden -- joskus onnistun, joskus en.
Vaikeus näissä keskusteluissa on siinä, että on mahdoton nähdä koko kuvaa objektiivisesti ... tai edes kuulla toisen kertomaa tilanteesta. Eikä ihmissuhdeasioissa ole yhtä oikeaa vastausta, toisin kuin auto-keskustelussa missä voin kysyä neuvoa -79 Asconan jakohihnan vaihtamisesta.
Lapsen pitäisi saada asua erossa sen vanhemman luona pääsääntöisesti, mikä lapsen edun mukaan parasta. Vanhempien PITÄISI olla parhaat asiantuntijat tässä, ja kysymys sopimaan ilman juristeja ja tuomareita. Sääli kaikille ellei taidot ja halu siihen ole riittänyt.
Vierastan tapaasi kirjoittaa "ei mahd. saada lapsia" tai "mikä onkaan prosentti ku mies saa lapset mukaansa!!!!???" ... lapset eivät ole jaettavissa kuin pesukone osituksessa, kukaan ei VIE lapsia, tai saa heitä ... vanhemmuus jatkuu, jos niin tahdotaan ja osataan järjestää. Tuolla asenteella ei ehkä ole suuri yllätys, ettet ole lastesi lähivanhempi.
Lapset eivät ole keino rangaista lähtenyttä puolisoa, tai pitää häntä liitossa jossa ei tahdo olla. Pelottavaa jos ihmiset näkevät omien lasten huoltajuuden määrittämisen kuten sinä ... kirjoitit: "ei sekään oikein voi olla et nainen pettää. jättää... muuttaa sen toisen luo ja saa lapset mukaansa!!! ei todellakaan!!!" --- etkö ymmärrä, että tuo logiikkasi EI LÄHDE lapsen edusta. Ikävässäkin erossa se vanhempien pidettävä mielessä.
MYÖS naisten (tänään siihenkin kommentoinut eräälle naiselle) -- ei lainkaan tavatonta että lapsille ON PARASTA että isä on lähivanhempi. Siis, riippuu tilanteesta, ja vanhemmista ... ja tietenkin lapsista.
PS. mitä ajattelit kirveellä tehdä ? - hepe44

PS. mitä ajattelit kirveellä tehdä ?sepä se kun et tiedäkään ku oman tilanteesi. ja tuo sun litania on jo niin tuttua et sen osaa jo ulkoakin.niin ei pitäs lapsia jakaa mutta niin vaan on jo ennakkoon jaettu kysymättä mitään. siis kuka ratkaisi munkin tapauksessa mikä oli lasten etu? sen sanon et lapset ei kyllä ole tästä kärsinyt kun mitä nyt erosta yleensä ja on sekin jo paljon ku perhe hajoaa,, kyllä se vaikuttaa koko loppu elämäksi. tiedän itsetä. niin sitä olis vanhemmat parhaita tässä asiassa päättää missä lapsilla paras olis mutta jos oikeus näin päättänyt niin sitä kun ei voi muuttaa jos ex ei hyväksy!! ja onnekseni en ole kirvesmies.
- M36
hepe44 kirjoitti:
sepä se kun et tiedäkään ku oman tilanteesi. ja tuo sun litania on jo niin tuttua et sen osaa jo ulkoakin.niin ei pitäs lapsia jakaa mutta niin vaan on jo ennakkoon jaettu kysymättä mitään. siis kuka ratkaisi munkin tapauksessa mikä oli lasten etu? sen sanon et lapset ei kyllä ole tästä kärsinyt kun mitä nyt erosta yleensä ja on sekin jo paljon ku perhe hajoaa,, kyllä se vaikuttaa koko loppu elämäksi. tiedän itsetä. niin sitä olis vanhemmat parhaita tässä asiassa päättää missä lapsilla paras olis mutta jos oikeus näin päättänyt niin sitä kun ei voi muuttaa jos ex ei hyväksy!! ja onnekseni en ole kirvesmies.
Huoltajuusriidat aina vaikeita, mutta jos vanhemmilla omat jääräpäiset näkemykset mikä lapselle parasta (ja hän niin nuori ettei voi omasta puolestaan "päättää") eikä sopuratkaisua synny ... niin en keksi muutakaan kuin että oikeus päättää asian. Olen hieman yllättynyt, ellei sinulle todellakaan annettu mahdollisuutta osallistua tuohon istuntoon? Ymmärsinkö oikein, että yllätykseksesi sait vain postista käräjäoikeuden päätöksen lastesi tapaamisista ja huoltajuudesta?
- Timpe
Naisethan sitä eroa useimmiten hakevat. Jos mies on yhtä mieltä tänne kirjoittavien naisten kanssa, eli on omasta mielestään täysin syytön mihinkään, niin hän kyllä jätettynä saattaa olla varsin katkera. Kosto "turhaan" tuhotusta kodista voi kestää ikuisuuden.
Itse kostan antamalla ymmärtää mitä tuli jättäneeksi. Turvallisen miehen. Ei sille oikein voi mitään, että tunnen vahingoniloa kun ex:n suhteet järjestään epäonnistuvat. Oma ego kasvaa kasvamistaan, kun huomaa kuinka surkeita äijiä ex saa enää pokattua. Muutaman kerran käyvät polkaisemassa, ja häipyvät.
En silti haluaisi lastemme näkevän äitiään kiertopalkintona. Kaksipiipuinen juttu!
Ihmettelen minäkin niitä naistenlehtien juttuja. Nehän suorastaan yllyttävät eroamaan jos liitto käy arkiseksi. Kaikenmaailman testejä, että onko "suhde" kunnossa. Mitä jos "hauskuusmittari" näyttää liian alhaisia lukemia, ja joku päättää erota sen perusteella?
Avioliitto pitäisi olla Jumalan siunaama, eikä mikään osa-aikatyöttömän journalistin leikkikenttä! Onko heillä mitään vastuuta?
Meille ehkä kävi juuri noin. Kaiken piti olla kunnossa, mutta ero tuli kuitenkin.
Tämä ei enää ole mitään oikeaa elämää! Mukamas hauskaa silloin tällöin. Naimisissa ollessa ihan oikeaa hauskaa edes joskus.
Nyt kun saisi juhlia joka päivä, ei naurata koskaan .
Sattuneesta syystä tunnen nykyisin muutamia muitakin eronneita, ja sama juttu kaikilla.
Elämä ei ole pelkkää juhlaa. - hakija
Timpe kirjoitti:

Elämä ei ole pelkkää juhlaa.= ) Kuulun joukkoon nainen, joka hakee eroa... Mutta en omasta tahdostani vaan miehen saamattomuuden takia. Kolme kuukautta kuuntelin valinnan vaikeutta (ero/ ei ero) ja samaan aikaan tiesin, että samaa toistaa tyttöystävälleen! Nyt minä olen kuitenkin se katkera, myönnän, koska petturuuden kautta meidänkin liitto sai päätöksen.
Toisaalta mieheni on hyvin katkera, koska hän toisaalta olisi halunnut pitää minut ja lapset, mutta toisaalta taas tyttöystävän... Tai varmasti olisi ollut mieleisin vaihtoehto saada pitää kaikki... = )
Mielenkiintoisia nämä tunnekuviot erotessa ovat, jokaisessa parisuhteessa ja sen päättyessä yksilölliset... Mutta toisaalta lohdullista huomata, että tukea täältä palstoilta löytyy omaan suruprosessiin... - hepe44
M36 kirjoitti:
Huoltajuusriidat aina vaikeita, mutta jos vanhemmilla omat jääräpäiset näkemykset mikä lapselle parasta (ja hän niin nuori ettei voi omasta puolestaan "päättää") eikä sopuratkaisua synny ... niin en keksi muutakaan kuin että oikeus päättää asian. Olen hieman yllättynyt, ellei sinulle todellakaan annettu mahdollisuutta osallistua tuohon istuntoon? Ymmärsinkö oikein, että yllätykseksesi sait vain postista käräjäoikeuden päätöksen lastesi tapaamisista ja huoltajuudesta?
jotakuinkin näin kävi. liian pitkä tarina en viitsi ja jaksa tänne laitaa. mut jotai korjattavaa systeemis on!!!!
- mimmu
hakija kirjoitti:
= ) Kuulun joukkoon nainen, joka hakee eroa... Mutta en omasta tahdostani vaan miehen saamattomuuden takia. Kolme kuukautta kuuntelin valinnan vaikeutta (ero/ ei ero) ja samaan aikaan tiesin, että samaa toistaa tyttöystävälleen! Nyt minä olen kuitenkin se katkera, myönnän, koska petturuuden kautta meidänkin liitto sai päätöksen.
Toisaalta mieheni on hyvin katkera, koska hän toisaalta olisi halunnut pitää minut ja lapset, mutta toisaalta taas tyttöystävän... Tai varmasti olisi ollut mieleisin vaihtoehto saada pitää kaikki... = )
Mielenkiintoisia nämä tunnekuviot erotessa ovat, jokaisessa parisuhteessa ja sen päättyessä yksilölliset... Mutta toisaalta lohdullista huomata, että tukea täältä palstoilta löytyy omaan suruprosessiin...Mies haki eroa, kun pelkää sairaalloisesti omaisuutensa puolesta. Että lapseni "hyötyy" hänestä. Kuluttaa hänen maksamaansa sähköä ja öljyä. Vettäkin menee. Vaikka ei ole hänen "kakaransa". Ei ota huomioon, että kaikki lapsen tulot (elari llisä) tulevat kyllä käytetyksi tässä taloudessa. Että kyllä se lapsi varmaan sähkönsä maksaa...
Toivon mukaan käärinliinassaan on taskut, saa kaiken hautaan mukaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668