Friends With Benefits - miten muilla?

nautinnollista

Enpä olisi itsestäni uskonut, mutta nyt olen ollut viimeiset n. 5 kk FWB-suhteessa miehen kanssa jonka tapasin netin kautta.

Laitoin ilmoituksen että etsin tällaista seuraa ja tuli yli 100 vastausta ja kuudensien kahviladeittien jälkeen nappasi. Ollaan nähty 1-4 kertaa viikossa keskiarvolla 2-3 kertaa viikossa. Tapaamiseen menee yleensä joku 1-3 h, useimmiten yli 2 h. Kaikkea kivaa ollaan puuhattu ja molempien fantasioita kokeiltu (pukeutumisia, alistamista jne. yleensä tosin perushoitoja ollaan suosittu). Molemmat lapsettomia sinkkuja, joten aikaa löytyy. Asumme myös aika lähekkäin.

On ollut tyydyttävää (pää räjähtää halusta). Olen tyytyväinen tähän tilanteeseen että pelkään tämän loppuvan.

Pienistä merkeistä kuvittelen että mies ei enää ole niin innostuva minusta jne. Nykyään emme näe ihan niin usein kuin alussa ja nyt viime aikoina mies on alkanut opettaa minua jotenkin enemmän... eli alkanut sanomaan miten voisin paremmin toteuttaa hänen tietyn fantasian jne. ja sitten itse tulkitsen tuon sen merkkinä että hän pitää minua huonona. Lisäksi hän on perunut kaksi tapaamista viimeisen kuukauden aikana. Ärsyttää jos hyvin toimiva juttu ei kohta enää toimikaan. Ei jaksaisi enää laittaa uutta netti-ilmoitusta ja taas seuloa olen ehkä jotenkin ihan vähän sillai kiintynyt mieheen kun tietää mitä saa ja mies välittää minun hyvästä olosta ja toteuttaa toiveitani.

Kolme kertaa olemme yön viettäneet yhdessä ja vihjailuistani huolimatta mieheltä ei tunnu löytyvän aikaa yöpymiselle toiseen kertaan. Toisaalta itse olen miehelle sanonut useita kertoja että en tahdo yöpyä, mutta nyt jotenkin olen alkanut siitä haaveilemaan, olisi kiva nukkua toisen vieressä ja ennen kaikkea saada vielä enemmän seksiä... on jotenkin vaan vaikeaa puhua näistä asioista, kun yritän välttää mitään turhia keskusteluita ja pitäytyä asiassa. Muutenkaan en tahdo että tulisi jotain ihastumisia kummallekaan.

Mitenkäs muilla nämä jutut?
Jos teillä jollain on tällainen suhde, oletteko kauan siinä olleet?
Kuinka usein tapaatte?
Miten toimitte muuten, peruspanoa suuseksiä/fantasioita/kaikkea?
Kuinka paljon olette keskustelleet mm. ehkäisystä/toiveistanne seksin suhteen ym.?
Keskusteletteko muuten ja vietätte aikaa yhdessä?
Jos juttu on hiipunut, niin miten se on tapahtunut?
Onko käynyt niin että jompikumpi on ihastunut?

-30 vee nainen

14

3045

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selvännäkijä

      Avaushan on ihan pelkkä provo.

      Eikä sulla ole edes yhden yön juttua vaan 5kk panosuhde.

    • surkux

      Hei. Itselläni myös aika
      samankaltainen tilanne, netin
      kautta tapaillut välillä miestä joka
      vaikutti kaikinpuolin kunnolliselta
      muuten, mutta näkemiset ovat
      lipsuneet enimmäkseen seksin
      puolelle, koska olemmat ovat
      aika himokkaita tapauksia.
      Nyt on vain alkanut tuntua että miehellä ei
      enää riitä huomiota minulle ja tämä
      harmittaa suuresti koska olen itse
      ollut häneen todella ihastunut. Tapailua
      on kestänyt ehkä noin kaksi kuukautta
      ja tapaamisia on suurin piirten noin
      kerran viikossa. Seksin suhteen olemme
      pyrineet toteuttamaan toistemme toiveita
      mikäli niitä on jotain erikoisempia ollut,
      toki myös tavallinenkin seksi on riittänyt.
      Olen tosiaan alkanut epäillä että mies
      pitää muutakin peliä toisten naisten
      kanssa, koska hänestä ei nyt ole vähään
      aikaan kuulunut ja huomasin että
      on jälleen palannut etsimään nettiin uutta seuraa.
      Uskaltaisitko siis antaa pienen tunnisteen
      miehestäsi niin saan varmuuden tähän asiaan
      olenko itsekin joutunut jonkin petturin pyöritykseen.

      • kohtis

        kuulostaapas tutulta. :) Alkaako etunimi T:llä..?


      • surkux taas
        kohtis kirjoitti:

        kuulostaapas tutulta. :) Alkaako etunimi T:llä..?

        Moi, alkaa kyllä. Tämä minun
        T:ni ihan kohta kolmenkymmenen
        ikäinen, emme kai puhu samasta
        ihmisestä? Nelikirjaiminen nimi.


      • *sama*
        surkux taas kirjoitti:

        Moi, alkaa kyllä. Tämä minun
        T:ni ihan kohta kolmenkymmenen
        ikäinen, emme kai puhu samasta
        ihmisestä? Nelikirjaiminen nimi.

        Lisään vielä että 08-alue,
        meneekö yhtään lähelle?


      • kohtis
        *sama* kirjoitti:

        Lisään vielä että 08-alue,
        meneekö yhtään lähelle?

        T ja neljä kirjainta, mutta 09-alue...


      • surkux
        kohtis kirjoitti:

        T ja neljä kirjainta, mutta 09-alue...

        Hmmmmm, ei varmaan ole sitten sama mies. Ei tietääkseni ole yhteyksiä sinnepäin, syntyisin ihan pohjois-pohjanmaalta. Sukunimen alkukirjain O. Toivotaan että huoli on kummallakin ihan turha. :P


    • Heh.,

      Olette tyhmiä.

    • Nainen211

      Nautinnollista.

      Miksi mies pitäisi sinut vakkaripanona pitkään jos voi saada esim nuorempaa tai erinlaista?

      Yhdenyön juttu on vaan yksiyö. Se ei jatku 1 yötä pidemmälle

    • juutti

      Ymmärrät varmaan (ja samoin ketjuun vastannut surkux), että kyseessä on seksisuhde eikä mitään vakavampaa. Tämä tarkoittaa sitä, että molemmat ovat vapaita tekemään muulla kuin yhteisellä ajalla ihan mitä huvittaa. Jos mies on kerran hakenut netistä seksiseuraa ja vaikuttaa muutenkin hyvin halukkaalta, on erittäin todennäköistä, että hänellä on myös toinen vakioseksisuhde. Tai ehkä hän tapailee muita naisia haaveenaan seurustelu. Molemmat vaihtoehdot ovat järjestelyssänne täysin ok.

      Kirjoituksestasi paistaa vahvasti läpi, että olet ihastunut mieheen, mutta et tahdo sitä myöntää. Haluat seurusteluun kuuluvia asioita - mutta ilman seurustelua. Kysy nyt oikeasti itseltäsi, haluatko seksisuhteen vai parisuhteen. Kun olet ratkaisusi tehnyt, puhu miehelle. Olet(te?) jo 30-vuotias, eli asiasta pitäisi pystyä puhumaan, varsinkin kun olette toistenne joka koloon jo tutustuneet.

      Klassikkoneuvo siis: päätä ensin mitä haluat, ja sitten toimi sen mukaan (eli puhu).

    • fwb ♡

      Hyvin nämä jutut toimii kunhan molemmat on samalla aaltopituudella. Oltiin ensin frendejä tän kundin kans kunnes sit alettiin vkl viettään yhdessä ja välillä viikollaki käydään toistemme luona. Monta vuotta ollaan jo säädetty ja hyvin edelleen menee, vähän mustasukkasuutta välillä ilmassa mutta siitä toipuu heti kunnon panon jälkeen. Netistä löytää myös yllättävän helposti seuraa, eli pari tyyppiä on sieltäki mut bongannu, mutta on tää vakio vain paras (:

    • Jep.

      HUO*RAN avaus.

    • Nainen 40

      Jos on hakenut vaan panoseuraa, niin turha siinä on ruikuttaa perään, että toinen ei haluakkaan mitään sen enempä.
      Näissä jutuissa vaan valitettavasti tuppaa käymään niin, että toinen ihastuu ja vetää tunteet peliin. Pitkään jatkuneesta panosuhteesta on todella vaikea pitää tunteita poissa. Pitää olla todella kylmährmoinen, että ei ihastu edes vähän toiseen jossain vaiheessa.

      Ehkä on aika hankkia uutta panoseuraa tai oikea parisuhde ja unohtaa edellinen panofrendi. Olen tätä itsekkin harkinnut ja jossain määrin koekeillut, mutta en ota riskiä että joku rakastuu minuun. Itselläni on myös tullut tunteita peliin ja siinä vaiheessa olen feidannut panokaverini kokonaan tai pitänyt pitkiä taukoja, että saan tunteet pois mielestä ja pystyn nauttimaan vain seksistä.

    • 11 + 13

      Itselläni on ollut fuckbuddy n. 10 kk. Järjestely sopii minulle loistavasti, koska seksi on minulle tärkeää, mutta perinteinen parisuhde ei ehkä ole minua varten. Pidän todella paljon seksistä tämän kaverin kanssa, ollaan molemmat kokeilunhaluisia, sekä koen olevani onnellisempi, kun tämä tyyppi on elämässäni. Juttelemme myös paljon, välillä vaikeistakin asioista ja joskus saatetaan vaikka kokata yhdessä, joten todellakin kyseessä on fwb. Arkea emme kuitenkaan jaa ja se voi jossain määrin olla yksinkertaisempaa,mutta on myönnettävä, että itse haluaisin joskus tiiviimpää yhdessäoloa.

      Olen kuitenkin pettynyt usein suhteissa, enkä halua odottaa liikoja niistä ja toisaalta olen hyvin itsenäinen, joten en murehdi asiaa liikoja.

      Kaikenkaikkiaan voin suositella seksisuhdetta sellaiselle, jolle se sopii mutta keskinäinen kunnioitus ja luottamus on ehdottoman tärkeitä, niin säästyy pahimmilta murheilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14921
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3095
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3086
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3080
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3079
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3075
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3075
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3074
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3074
    Aihe