Mitä exäni minusta haluaa?

A.Le.X

Erosin pitkästä parisuhteesta sen muututtua ystävyydeksi ja muutaman kuukauden päästä aloin olla jo jaloillani ja elämä hymyili. Tapasin sitten erään miehen, jonka kanssa olin varuillani niinkuin kaikkien muidenkin "satunnaisten" tuttavuuksien. Mies kuitenkin oli aivan lääpällään minuun, ainakin niin väitti.

Muutaman viikon oltuamme yhteyksissä sanoi löytäneensä sen oikean ja elämänsä naisen ja olevansa rakastunut, pyysi minua muuttamaan jopa luokseen asumaan. Olin itsekin aivan lääpälläni kyseiseen mieheen, sellaista tunnetta en ollut kokenut ennen ja todella luulin itsekin löytäneeni vihdoin "sen oikean". Muutamat kuukaudet seurustelimme ja suunnittelimme yhteenmuuttoakin jo, kunnes yhtäkkiä alkoi hänen puoleltaan käytös olla kylmää ja melko välinpitämätöntä. Kysyin useaan otteeseen mikä vaivaa ja onko kaikki hyvin, aina sain saman vastauksen että työt stressaa ja kaikki hyvin, kuitenkaan enää rakkaudentunnustuksia ei tullut ja huomasin olevani suhteessamme ainoa ketä enää kiinnosti.

Lopulta mies kertoi ettei ole valmis seurustelemaan. Sanottuaan siis monta kuukautta että olen sitä mitä hän on etsinyt ja ettei tiedä mitä tekisi jos minut menettäisi. Meniin tilanteesta aivan rikki vaikka suhde ei pitkä ollutkaan. Koskaan en ole vastausta saanut "onko tämä tässä"-kysymykseen, vaan vastauksena tulee "en tiedä". Eromme jälkeen alkoi tulla satunnaisia viestejä "tuletko yöksi." ym., kertaakaan en tosin mennyt vaikka mieli teki kun näitä viestejä pari kertaa viikossa tuli eri variaatioina. Hänellä on muutaman vuoden takaa paha ero taustalla ja kertonut, että silloin oli valmis avioliittoon ja perheen perustamiseen, erotessamme totesi ettei todennäköisesti halua ikinä asettua aloilleen.

Kävin hakemassa tavarani luotaan vihdoin pitkän tauon jälkeen ja edelleen iski todella hirveä tunnemyrsky, vaikken sitä hänelle näyttänytkään. Totesin hänelle käyntini jälkeen etten tiedä mitä hän minusta haluaa mutta että haluan hänet pois elämästäni jotta voin jatkaa sitä. Mies vastasi minulle että kiva kun selvensit asian, oli kuulemma pyytämässä minua ulos mutta ei sitten pyydäkään.. ?

Tiedän jo itsekin vastauksen otsikon kysymykseen, mutta tunnekuohuissa sitä elättelee kaikkia toiveita vaikkei niitä olisikaan. Haluaako hän kuitenkin olla kanssani vai pitääkö minua vaan "roikkumassa", jotta on tarvittaessa joku.? Tilanne käy jo mielenterveyden päälle enkä jaksa tätä oloa kun toisaalta tekisi mieli unohtaa koko ihminen mutta kuitenkin elättelee toivoa tulevaisuudesta hänen kanssaan. Apua onko ketään kellä kokemuksia, toivon nyt jotain vastauksia. 28 vuoden aikana ei ole tällasista tullut vastaan edes pitkissä suhteissa.. :/

Pahoittelen myös sekavaa tekstiä, tunnekuohuissa kun kirjoittaa niin saattaa olla ihan päätöntä :/

5

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokemusta paljonkin

      Jätä mies taaksesi ja jatka elämää eteen päin. On-off suhteet eivät vaan toimi.

      • samaa mieltä

        Kokemusta myös. Tuollaiset miehet haluavat aina sitä, mitä eivät saa. Se on vain peliä. Jatkuvaa kärsimystä.


    • A.Le.X

      Kiitos vastauksista, järkihän sanoo noin mutta tunteet ei mene samassa veneessä. Aloin jo olla jaloillani kyseisestä mulkusta ja typerää oli edes kyseistä ihmistä nähdä. Tunteet vaihtelee vihan ja kaipuun välillä, toisinaan katkeruuden. Eteenpäinhän se on kai jatkettava, helpompaa taitaisi olla jos vaan pistän kokonaan välit poikki ja pyydän kyseistä ihmistä jättämään minut rauhaan.

      • Tiedän kyllä

        Olen ollut samassa tilanteessa. Pääni jauhoi niitä ihania hetkiä, joita meillä oli, vaikka järki yritti muistella niitä karmeita, alentavia tilanteita, joita hän minulle järjesti. Se oli jonkinsortin narsismia, tuntui että mies nautti siitä, että sai minut niin helposti tekemään tahtonsa mukaan.


    • dffrt

      Rakkaus ei piittaa laskelmoinnista. Koita vain olla ystävällinen, ymmärtää ja rakastaa enemmän. Voit vaikka heti aloittaa. Mutta tässä yhteiskunnassa on ollut vaihe että cosmosta luetaan ohjeet minkälainen on hyvä parisuhde ja millainen kumppanisi tulee olla jotta suhde kestää. Inhimillisyys on unohdettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1153
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    Aihe