Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kannattaako yläluomet leikkauttaa ennemmin vai myöhemmin?

riippari

Kannattaako odotella, että luomi riippuu ihan selkeästi vai kannattaako mennä leikkaukseen jo hieman alta nelikymppisenä? Katse on jotenkin väsynyt ja turvoksissa oleva, etenkin aamuisin. Suvussani on riippuvia luomia monella, mutta eivät ole niitä leikkauttaneet.

Voiko luomileikkauksen uusia vanhempana vai onko uusi leikkaus aina hankalampi aiemman takia?

6

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äly elä jätä

      Ei tarvitse mennä minnekkään. Lipsauta itse saksilla pois vain ja mielellään heti kun huomaat että sinulla on luomet. Mitäpä tuota odottelemaan. Sama pätee kaikkiin roikkuleihin.

    • Suosittelen

      Kannattaa, sillä leikkaus on aika yksinkertainen ja edullinen eikä vaadi edes nukutusta. Olokin paranee, kun ei aina vaikuta väsyneeltä. Suosittelen, itse oli 2 vkoa sitten ja nyt on kaikki ok.

    • prettywoman87

      Itse olen 27v ja silmäluomileikkaus on vajaan kuukauden kuluttua edessäni. Luomeni ovat perinnöllisistä syistä raskaat ja perusilmeeni on vihainen/masentunut. Haluan leikkauksella pirteämpää ilmettä, enkä ole ajatellutkaan odottavani minnekään keski-ikään asti!

    • Luomet

      Täällä samojen pohdintojen äärellä nainen alle 40v. Kertokaahan missä kävitte ja miten meni?? Entä mitä maksaa??

      • Tämä minulla

        Kävin joitakin vuosia sitten KL-Sairaalan Helsingin toimipisteessä. Tuolloin se maksoi n. 900 €. Tulos oli hyvä ja on pysynyt nämä vuodet.


    • riippu

      Minulla leikattiin 25 vuotta sitten. Nyt taas roikkuvat pahasti ripsien päällä. Sukuvika.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2257
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe