Tämä normaalissa pariutumisiässä rouvan hankinnassa "epäonnistunut" (lainausmerkeissä koska en oikeastaan edes yrittänyt, kiinnostavien naisten ollessa mielestäni saavuttamattomissa) 35 mies on pikku ongelman edessä. Minulla ei ole kokemusta lapsista tai edes yhdessä asumisesta, vaikka elämä noin muuten on mallillaan. En silti halua juosta baareissa kuin parikymppinen, olen itse asiassa enemmän introvertti kuin bilehile.
Se ongelma, on tässä:
Oman ikäiset naiset, tai edes lähes oman ikäiset naiset, eivät vain herätä kiinnostusta - ja tunne on molemminpuolinen. Monet heistä ovat hienoja ihmisiä joita kunnioitan, ystäviä. Mutta kaikki tuntuu niin vakiintuneelta, tavalliselta. On arjen rutiinit, euroviisut, täti-ihmiset, miehet nikkaroimassa puolipaneeleja, jne. Kun mietin tapaamieni naisten ikää, arvioin sen lähes poikkeuksetta 5-10v yläkanttiin. Jos nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja tuntuu oman ikäiseltäni, arvioin hänen iäkseen 30v ja pian todelliseksi iäksi paljastuu 25v. Ja rehellisesti sanottuna, vaikkei 10 vuoden ikäero olekaan täysin mahdoton, ei se ole myöskään täysin ongelmaton.
Kaiken lisäksi näytän ikäistäni nuoremmalta, mikä tarkoittaa että alustavaa kiinnostusta tulee lähinnä nuoremmilta ja toisinaan vanhemmilta, joiden silmissä taidan olla sellainen kiva poika :;-)
Mikä neuvoksi? Vaikkei minulla olekaan pakkotilannetta löytää naista, olisi kurjaa heittää pyyhe kehään tässä iässä.
Se ongelma, on tässä:
Oman ikäiset naiset, tai edes lähes oman ikäiset naiset, eivät vain herätä kiinnostusta - ja tunne on molemminpuolinen. Monet heistä ovat hienoja ihmisiä joita kunnioitan, ystäviä. Mutta kaikki tuntuu niin vakiintuneelta, tavalliselta. On arjen rutiinit, euroviisut, täti-ihmiset, miehet nikkaroimassa puolipaneeleja, jne. Kun mietin tapaamieni naisten ikää, arvioin sen lähes poikkeuksetta 5-10v yläkanttiin. Jos nainen vaikuttaa kiinnostavalta ja tuntuu oman ikäiseltäni, arvioin hänen iäkseen 30v ja pian todelliseksi iäksi paljastuu 25v. Ja rehellisesti sanottuna, vaikkei 10 vuoden ikäero olekaan täysin mahdoton, ei se ole myöskään täysin ongelmaton.
Kaiken lisäksi näytän ikäistäni nuoremmalta, mikä tarkoittaa että alustavaa kiinnostusta tulee lähinnä nuoremmilta ja toisinaan vanhemmilta, joiden silmissä taidan olla sellainen kiva poika :;-)
Mikä neuvoksi? Vaikkei minulla olekaan pakkotilannetta löytää naista, olisi kurjaa heittää pyyhe kehään tässä iässä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ikäisesi naiset ovat jo rupsahtaneita. Suuntaa katseesi Aasiaan tai Venäjälle.
No jo on ongelmat. Itse olen 30 mies ja minua kyllä kiinnostaisi oman ikäiset naiset ja olen seurustellutkin ennen, mutta eipä minulla ole mitään "annettavaa" naisille koska olen työtön ja en edes kovin komea, joten ei minusta kukaan kiinnostu.
Itse olen vasta 21 vuotta ja painin saman ongelman edessä. Olen kiinnostuneempi itseäni 3-7 vuotta nuoremmista naisista kuin oman ikäisistäni. Mitä tulee kokemusten määrään, tunne-elämään, elämän tilanteeseen, tavoitteisiin jne. olen täysin eri aaltopituudella päälle parikymppisten naisten kanssa.
En usko että minulla olisi seksi-taikka seurustelumielessä oikein mitään annettavaa oman ikäisilleni naisille kuten ei myöskään päinvastoin.
Fyysisessäkin mielessä koen ikäiseni naiset jo vähän rupsahtaneiksi ja vanhoiksi. Sanotaan niin että heidän markkina-arvonsa huippukin oli jo 2-4 vuotta sitten.
Onhan noi teini-ikäiset jo ihan rupsahtaneita. Kannattaa sitten käydä vanhemmilta ensin kysymässä saatko viedä niiden murrosikäisen tyttären treffeille ja onko ne ostanut sille e-pillerit.
Selkee ikäkriisi. Tuleehan ne arjen rutiinit vastaan minkä ikäisen kanssa tahansa. Älä siis luule, että vika on itsesi ikäisissä naisissa, vaan tee jotain aikuistumisfobiasi suhteen.
En ole aloittaja, mutta tällaisia kommentteja on juuri luettavissa aina naisilta.
"vika ei oo sun ikäisissä naisissa", no eihän se ikinä ole koska itse olet nainen joten eihän se sinussa voi olla, herranjumala! :D
Sen jälkeen viitataan johonkin mitä mies pelkää tai on, luuseri, pelkuri ja tällä kertaa se on "aikuistumisfobia" jolla vihjataan että mieskirjoittaja on epäkypsä ja jollakin tavalla epänormaali jos ei hyväksy oman ikäisiä naisia.
Kitkerän makuista tekstiä "sulla on fobia" nimimerkiltä. Normaalia naisten omiin housuihin pissimistä.
Tietysti jos tällaiseen vastaa samalla mitalla niin nainen vastaa toisella yhtä passiivisaggressiivisella kommentilla johon miehen vastatessa voimakkaammin nainen alkaa vedota siihen kuinka mies "kuulostaa suuttuneelta" tai että "mies on pelottava" tai "tuolla tavalla et ainakaan löydä ketään!"
Naisten olematonta väkätystä oli viestisi. Jos olet mies niin hävettää puolestasi.
Tyypillistä beta male shaming taktiikkaa. Yritetään saada miehet häpeämään sitä että nuoremmat kiinnostavat enemmän.
35 naisen on lähes mahdotonta pysyä sen näköisenä että pystyy kilpailemaan nuorempien kanssa, tai edes luonteeltaan semmoisena että suhteessa olisi hauskaa. Siksi halutaan juuri sitä että lihotaan ja väsytään molemmat, kun ei naisesta ole kysyntää niin täytyy mieskin tylsistyttää sellaiseksi vässykäksi ettei muita naisia kiinnosta.
Kuvauksesi naisten reaktiosta oli huvittavan täsmällinen. Ap oli aivan liian kohtelias vastauksessaan.
"Selkee ikäkriisi. Tuleehan ne arjen rutiinit vastaan minkä ikäisen kanssa tahansa. Älä siis luule, että vika on itsesi ikäisissä naisissa, vaan tee jotain aikuistumisfobiasi suhteen."
Ymmärsit väärin. Suhteessa arjen rutiineja olisi vähemmän kuin nyt, yksin asuvan on kuitenkin hoidettava kaikki itse. Työn lisäksi. Ei minulla ole täällä sisäkköä, siivoojaa, puutarhuria ja hovimestaria palvelemassa. Rahajutuissakin DINKY-pariskunnalla on helpompaa, paitsi tietysti jos elintasoa pitää olla ja sen pitää näkyä.
Elämänasenne. Mennäänkö puistoon päiväksi piknikille vai istutaanko telkkarin ääressä juttelemassa päivän kauppareissusta? Onko suhde ensin hauska deittailuvaihe, sitten pelkkää tasaista puurtamista ja yhdessä veltostumista?
Ja miksi jommassa kummassa, joko minussa tai ikäisissäni naisissa, pitäisi olla jotain vikaa? Ihmiset haluavat erilaisia asioita.
Senkin voisi sanoa että totta kai kysymys on minusta, millaseksi haluan itse tulla. Haluanko olla se ylipainoinen, miten sattuu pukeutuva aviomies joka ei harrasta mitään "kun ei ole aikaa", ei ole kiinnostunut asioista "kun ei niistä ole hyötyä arjessa", ei liiku "kun ei riitä energiaa", jne. Osa vanhoista kavereistani näyttää 35-vuotiaana vanhemmalta/väsyneemmältä kuin monet 50-vuotiaat.
Niin että piti aikuistua? Ilmeisesti en sitten ole aikuinen, koska minusta arjen rutiinit hoidetaan että voitaisiin tehdä jotain muutakin. Ei niin, että niistä tulee elämän pääasiallinen sisältö. Ja ennen kuin aletaan kysellä pystynkö kustantamaan all-inclusive maailmanympärysmatkan - niin taas kerran, puhun elämänasenteesta.
Tulipas avauduttua. Syytän hellettä :-)
Olet törmännyt lisääntymisbiologiseen tosiasiaan, jota naiset itsepäisesti kieltäytyvät tunnustamasta: nainen on parhaimmillaan alle 20-vuotiaana. Kaiken ikäisten miesten kyrvät seisovat teininaisten perään, se on luonnollista. 30 tädin seksielämä on jo väistämättä ohi, vaikka sitä näköjään epätoivon vimmalla monet yrittävät jatkaa.
On vähän surullinen näky ne käytettyä tavaraansa tyrkyttävät tantat baarissa, ja kun kuvittelee että sellainen ruttumummo makaa valtava löysä monen miehen nussima penikoinut mädältä kalalta löyhkäävä kurttuinen lerpattava karvavittu levällään, ja odottaa jonkun aisurisurkimuksen haluavan nuolla ja nussia, niin meinaa lentää laatta eikä suinkaan mälli.
Toista se on teininaisen kireä neitseellinen sheivattu pimppi. Minullakin alkaa mul-kukkeli nytkähdellä kun ajattelen puolet itseni ikäistä pimppiä.