Rehelliselle suomalaiselle on tarjota enää vain jätteiden lajittelua olematonta perusturvaa vastaan.
0Äänestä
kulttuuri saapui äh
Ensin siirrettiin riuku metsän reunasta huussiin. Sitten siirrettiin huussi pihan perältä sisätiloihin. Citykulttuuri huipentui tunkion siirtämiseen keittiöön.
0Äänestä
umpivihreä
Muurahaiset ja muut pieneliöt on houkuteltava suojaan luonnonilmiöiltä keinolla millä hyvänsä.
0Äänestä
Uus-avuttomat
Hah, olen kierrättänyt lasin, muovin, pahvin, muut roskat sekä biojätteen jo viimeiset seitsemän vuotta. Kun osaa käyttää järkeä, niin ei ne keittiöön jää haisemaan tai muuallakaan kämppään.
0Äänestä
dfsgsgsdgdsfd
minäkin kierrätin kaiken, mutta sitten kunta viisauksissaan päätti, että jokaisen on tilattava jätepalvelu. aiemmin sekajätettä tuli noin säkillinen kuussa, toimitin sen jäteasemalle ja maksoin käteisellä. nyt pitää olla pihassa iso roskis, johon ei edes tulisi täytettä, ellen heittäisi sinne kaikkea jätettä sekaisin. ja ajattelin niinkin, että kyllä ne noilla taksoilla sitten joutavat sen roskikseni siellä jäteasemalla lajittelemaan.
0Äänestä
..................
No se on varmaan sun ainoa duuni.
0Äänestä
hyötykäyttöön
Siivosin eilen keittion ja nyt eteisessä on muutama kasa lajiteltuja roskia ämpäreissä ja pusseissa. Eipä tuo haittaa, astiat on suht lähellä ja liikunta raikkaassa kesäsäässä virkistää.
Muovi on ongelma poltossa ja jokapaikassa. Mietin samaa, kun sivosin tyhjiä tiivistemehupulloja ja muovirasioita pois. Et sinäkään tahdo niitä takkaasi ja kaukolämpölaitoksella sen määrä on takuulla kasvanut.
Kaikki elintarvikkeet on pakattu kovaan muoviin.
0Äänestä
vihreät aatteet
Lajitelkaa niinmaan maan hitosti. Sitten tulee roskiskuski ja tyhjentää kaikki samaan sekajätteeseen.
0Äänestä
Ekorosk riistofirma
Täällä Kokkolan seudulla jätehuoto toimii niin, että vaaleaan pussiin on laitettu polttojäte eli muoviroskat ja mustaan pussiin kompostijäte, jos ei ole omaa kompostia. Sitten on ekopisteet, joissa on keräys astiat lehdille, metallille, lasille, parisoille. Pietarsaaren Ekorosk laskuttaa jokaisesta roskapöntön tyhjennys kerrasta oli roskapönttö täynnä tai tyhjä. Asia on testattu ja Ekorosk laskuttaa, vaikka roskapönttö on täysin tyhjä sinä päivänä, kun on ollut roskapöntön tyhjennys päivä, eikö tämä ole laitonta ja vastaan sitä ajattelua ja kannustusta siihen, että vähän roskaa tuottavalla on pienemmän jätemaksut. Mitä sinne polttojätepussiin laitat, jos kaikki roskat kierrätetään. Ekorosk kyllä laskuttaa täyden hinnan, vaikka roskapönttöön ei mitään enää tulisi.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rehelliselle suomalaiselle on tarjota enää vain jätteiden lajittelua olematonta perusturvaa vastaan.
Ensin siirrettiin riuku metsän reunasta huussiin. Sitten siirrettiin huussi pihan perältä sisätiloihin. Citykulttuuri huipentui tunkion siirtämiseen keittiöön.
Muurahaiset ja muut pieneliöt on houkuteltava suojaan luonnonilmiöiltä keinolla millä hyvänsä.
Hah, olen kierrättänyt lasin, muovin, pahvin, muut roskat sekä biojätteen jo viimeiset seitsemän vuotta. Kun osaa käyttää järkeä, niin ei ne keittiöön jää haisemaan tai muuallakaan kämppään.
minäkin kierrätin kaiken, mutta sitten kunta viisauksissaan päätti, että jokaisen on tilattava jätepalvelu. aiemmin sekajätettä tuli noin säkillinen kuussa, toimitin sen jäteasemalle ja maksoin käteisellä.
nyt pitää olla pihassa iso roskis, johon ei edes tulisi täytettä, ellen heittäisi sinne kaikkea jätettä sekaisin. ja ajattelin niinkin, että kyllä ne noilla taksoilla sitten joutavat sen roskikseni siellä jäteasemalla lajittelemaan.
No se on varmaan sun ainoa duuni.
Siivosin eilen keittion ja nyt eteisessä on muutama kasa lajiteltuja roskia ämpäreissä ja pusseissa. Eipä tuo haittaa, astiat on suht lähellä ja liikunta raikkaassa kesäsäässä virkistää.
Muovi on ongelma poltossa ja jokapaikassa.
Mietin samaa, kun sivosin tyhjiä tiivistemehupulloja ja muovirasioita pois.
Et sinäkään tahdo niitä takkaasi ja kaukolämpölaitoksella sen määrä on takuulla kasvanut.
Kaikki elintarvikkeet on pakattu kovaan muoviin.
Lajitelkaa niinmaan maan hitosti. Sitten tulee roskiskuski ja tyhjentää kaikki samaan sekajätteeseen.
Täällä Kokkolan seudulla jätehuoto toimii niin, että vaaleaan pussiin on laitettu polttojäte eli muoviroskat ja mustaan pussiin kompostijäte, jos ei ole omaa kompostia.
Sitten on ekopisteet, joissa on keräys astiat lehdille, metallille, lasille, parisoille.
Pietarsaaren Ekorosk laskuttaa jokaisesta roskapöntön tyhjennys kerrasta oli roskapönttö täynnä tai tyhjä.
Asia on testattu ja Ekorosk laskuttaa, vaikka roskapönttö on täysin tyhjä sinä päivänä, kun on ollut roskapöntön tyhjennys päivä, eikö tämä ole laitonta ja vastaan sitä ajattelua ja kannustusta siihen, että vähän roskaa tuottavalla on pienemmän jätemaksut.
Mitä sinne polttojätepussiin laitat, jos kaikki roskat kierrätetään.
Ekorosk kyllä laskuttaa täyden hinnan, vaikka roskapönttöön ei mitään enää tulisi.