Mun entinen (mies) on alkanu avautua mulle fb omasta uudesta suhteestaan. Ei kuulema mene hyvin jne. Sitten kun kysyn jotain asiaan liittyvää niin vastaus on että turhaan hän mulle avautuu niistä vaikka itse on aloittanut keskustelun. Aloin sitten avautumaan itsekin ja kerroin että itse en ole säätänyt kenenkään kanssa meidän eron jälkeen (josta kohta 6 kk) koska en halua sekoilla ihan kenenkä kanssa tahansa tai oikeastaan hypätä ensimmäisen mahdollisen kanssa sänkyyn. Tämän jälkeen miehestä ei ole kuulunut mitään. Tämä mies siis oli se jättäjä.
En tajua että miksi edes alkoi minulle kertomaan noita asioita siis entiselleen kun on kuitenkin laaja kaveri piiri ympärillä. Oletteko te koskaan avautunut entiselle tuolla tavoin uudesta suhteesta jos erosta on kuitenkin suht lyhyt aika?
En tajua että miksi edes alkoi minulle kertomaan noita asioita siis entiselleen kun on kuitenkin laaja kaveri piiri ympärillä. Oletteko te koskaan avautunut entiselle tuolla tavoin uudesta suhteesta jos erosta on kuitenkin suht lyhyt aika?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Noukki säälipisteit
En säälinyt sitä vaan pyysin selvittämään asiat keskenään
Just siks exäs e avautunu enempää ku tajus, ettei säälii tipu
Testaa mahdollisuuksiaan saada "vara kone" käyttöönsä.
Odotas vaan pian seisoo ovellasi, poikkes sua moikkaan ohi kulkiessaan.
Oikeesti hakee lämpöä sun makkaristasi, tilapäiseen puutteeseen.
Luultavasti myös helposti saa.
Tuskin ilmestyy ihan tosta vaan oven taakse. Eikä mua mukaansa saa tollasiin koska en todellakaan aio ryhtyä varapanoksi. Hankikoon sitä muualta
Älä nyt loukkaannu, mut itse kysyit miks mies noin sulle avautui.
Kerroit myös hänelle sen, mitä hän halusikin tietää.
Sinä olet vielä yksin, ja siis poimittavissa vanhalla rutiinilla.
Hän tuntee sun pikku salaisuutesi ja hyödyntää niitä täysillä.
Kerroin asian vain miehen näkökulmasta.
Oma asiasi miten tietoon suhtaudut ja ex-mieheen ovellasi.
Mun neuvoni on et harkitse aioita huolella, varoitettu on.
Vapaita miehiä on kaikkialla. :)
Onneks asun eri paikkakunnalla kun hän niin ei ihan heti tule oven taakse. Saa ihan rauhassa yrittää koska en ihan oikeasti hyppää sänkyyn hänenkään kanssa jos ei halua muutako seksiä ja sitten kuitenkin jatkaa seurustelua sen toisen kanssa