Tämä lause kiteyttää juuri sen, mikä on vialla ja miksi mielenosoituksia järjestetään. Töitä ei tarjota, ainoastaan aktivoidaan.
"– Kyllä me kovasti töitä sen eteen tehdään, että työttömyyttä saataisiin hillittyä ja meillä on 13 000 ihmistä tällä hetkellä Pirkanmaalla erilaisten aktivointitoimenpiteiden piirissä – eli koulutuksessa, työkokeilussa ja palkkatuetussa työssä."
Nämä toimenpiteet eivät auta työttömiä. Niilä työllistetään ainoastaan laaja hyväveliverkosto, eli vetäjät. Työttömät pyörivät alati kiihtyvässä limbossa, josta ei näy ulospääsytietä. Tulevaisuuden näkyvät eivät ole mieltä ylentävät.
YLE - Työttömien mielenilmaukset
15
222
Vastaukset
- logiikka?!
Ja työttömien aktivoiminen on ollut huono juttu mistä lähtien? Parempiko olisi maata kotisohvalla ja kitata kaljaa?
- OtaSelvää!!!
Mikähän eristyksissä asuva paviaani säkin olet?
Työttömät eivät suurimmalta osin ole juoppoja vaan niitä ovat pääsääntöisesti keski-iän ylittäneet "duunarit".
Työttömien "aktivoiminen" tarkoittaa nykypäivänä samaa kuin orjatyö, sillä kaikennäköisissä aktivointitoimenpiteissä olevat työttömät auttavat työnantajaa ILMAISEKSI. Aktivointitoimet auttavat myöhemmässä työllistymisessä vain hyvin harvoin sillä työantajat eivät katso "orjuutusjaksoja" hyvällä, ja tämä on absoluuttinen totuus.
Yksi ongelma on siinä, että TE-toimisto tarjoaa työttömille vain näitä orjatöitä ja, kuten jo kerroin, se ei auta työllistymisesä olenkaan. Jos ei ole suhteita mihinkään niin työpaikka pitää löytää itse (koska TE-toimisto ei siinä auta). Toinen ongelma on se, että vapaita työpaikkoja on Suomessa todella vähän ja "virallisia työttömiä" tällä hetkellä noin 260 000. Tuohon lukuun kun lisätään kaikki orjuuttamistoimenpiteissä olevat niin todellinen työttömien määrä kohoaa ainakin johonkin 400 000:aan.
Ota asioista selvää ennen kuin alat sekoilemaan. Niin ja kannattaisi lopettaa se keskenkäyneen kiljun juominen, näyttää taas uloste valuvan sun lahkeista ulos. - roboteille kaljaa
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/heittopussijoukkue-tuo-robottifaneja-otteluihin-tunnelman-parantamiseksi
Uutinen ei kerro juovatko robotit kaljaa tauolla eikä sitä ovatko ne alkoholisoituneet kuten nimim. logiikka?! - Yes !
es "
- 167-176
Mistä olet saanut tuon tarkan tietosi siitä että KAIKKI työttömät makaavat kotisohvalla ja kittaavat kaljaa? Tosin hyvä sitäkin on tehdä ja varmaan aika moni työssä käyväkin niin tekee ainakin viikonloppuisin ja muuna vapaa-aikana. Pitäsikö seisoa päällään paskhassa jota noihin aktivoinnteihin voi hyvin verrata? Jos pitäisi, niin miksi? Miksi heitetään satoja miljoonia veronmaksajien rahaa noihin aktivointeihin joiden tulos on työttömän kannalta negatiivinen, mitään hyötyä niistä ei ole? Miksi työssäkäyvät ja tulevat työttömät ja aktivoitavaksi joutuvat veronmaksajat haluaa maksaa tuon "lystin"? Useimmiten siksi että heidät, kuten sinutkin, on aivopesty kertomalla että työttömät makaavat kotisohvalla ja juovat sinun veroeuroillasi ostettua kaljaa. Hajota ja hallitse, eli kansa ei nouse kapinaan jos se on tukkanuottasilla keskenään.
Toisaalta jos työtön harrastaa jotain pitääkseen mielenterveyttään yllä ja siten säästää yhteiskunnan varoja, niin nuo marisijat valittavat, kuinka työssäkäyvät joutuvat maksamaan siitä, että työttömät saavat harrastaa.
Jos taas työttömät ovat aktivointitoimenpiteissä, niin alkaa marina sitä, että työttömät muka viihtyvät niissä liian hyvin, eivätkä viitsi yrittää työllistyä normaaleihin palkkatöihin.
Eli niin tai näin, aina väärin päin.
- Entinen työtön
Itse kun aikanaan olin peruspäivärahalla, niin eipä siinä aina kaljarahat riittäneet edes viikonlopuille. Puhumattakaan siitä, että olisi varaa päivät pitkät juopotella.
Toki ymmärrän, että jos on kohtuullisella ansiosidonnaisella, niin varmaan voi juomiseenkin jäädä rahaa. - FH LH
Oli eräässä sanomalehdessä juttua Tmreen työttömien marssista. Oli huudeltu reitin varrelta useinkin että menkää töihin, mutta kuten joku sen jutun kommenteissa totesi kertaakaan ei huudettu että tulkaa töihin.
Siinä paljastui se ero kalevismin ja arkitodellisuuden välillä. - TullenMennen
"kertaakaan ei huudettu että tulkaa töihin"
Tulemisella ja menemisellä on aika suuri ero. - huijausta
Kapitalistinen yhteiskunta on kuin suuri pyramidihuijaus. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyramidihuijaus .
Erona tavallisiin pyramidihuijauksiin on se, että me synnymme tähän systeemiin, joten meidän on vaikeampaa huomata ja ymmärtää mistä on kyse. Mutta niinkuin aina pyramidihuijauksissa lopulta käy, sitä ei voi jatkaa loputtomiin.
Maailmanlaajuinen globaali työttömyys on vain yksi "oire" pyramidihuijauksen romahtamisesta.- jolkottaja
Kokkareista on kouhotus ->
"Rajua kritiikkiä Stubbille:
"Työttömiä ei auta se, että pääministerillä on kivaa triathlon-kisoissa"
Anttilan mukaan vastuu on varsinkin pääministeripuolue kokoomuksella ja pääministeri Alexander Stubbilla.
- Moni suomalainen seuraa häkeltyneenä, miten pääministeri ja muukin hallitus näyttävät elävän eri todellisuudessa kuin ne sadattuhannet tavalliset suomalaiset, joita työttömyys tai muut Suomen ongelmat suoraan tai välillisesti koskettavat.
Pääministeriä tuntuvat kiinnostavan aivan muut asiat kuin Suomen johtaminen ja ratkaisujen hakeminen yhä kärjistyviin ongelmiimme. Stubb vaikuttaa olevan pahasti ”out of touch”, niin kuin englanniksi sanotaan, Anttila kirjoittaa.
- Esimerkiksi työttömiä tai heidän perheitään ei auta se, että pääministerillä on kivaa triathlon-kisoissa, niin kunnioitettava kuin urheiluharrastus onkin. Kaikilla suomalaisilla ei todellakaan mene hyvin.
Pääministeri on joka hetki vastuussa tekemisistään eduskunnalle ja ennen kaikkea suomalaisille. Nyt olisi korkea aika asettaa me minän edelle.
Anttilan mielestä "Suomi huutaa tekoja ja johtajuutta" - ei uusia selvityksiä."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288718954034.html - Selvitysnainen
jolkottaja kirjoitti:
Kokkareista on kouhotus ->
"Rajua kritiikkiä Stubbille:
"Työttömiä ei auta se, että pääministerillä on kivaa triathlon-kisoissa"
Anttilan mukaan vastuu on varsinkin pääministeripuolue kokoomuksella ja pääministeri Alexander Stubbilla.
- Moni suomalainen seuraa häkeltyneenä, miten pääministeri ja muukin hallitus näyttävät elävän eri todellisuudessa kuin ne sadattuhannet tavalliset suomalaiset, joita työttömyys tai muut Suomen ongelmat suoraan tai välillisesti koskettavat.
Pääministeriä tuntuvat kiinnostavan aivan muut asiat kuin Suomen johtaminen ja ratkaisujen hakeminen yhä kärjistyviin ongelmiimme. Stubb vaikuttaa olevan pahasti ”out of touch”, niin kuin englanniksi sanotaan, Anttila kirjoittaa.
- Esimerkiksi työttömiä tai heidän perheitään ei auta se, että pääministerillä on kivaa triathlon-kisoissa, niin kunnioitettava kuin urheiluharrastus onkin. Kaikilla suomalaisilla ei todellakaan mene hyvin.
Pääministeri on joka hetki vastuussa tekemisistään eduskunnalle ja ennen kaikkea suomalaisille. Nyt olisi korkea aika asettaa me minän edelle.
Anttilan mielestä "Suomi huutaa tekoja ja johtajuutta" - ei uusia selvityksiä."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288718954034.htmlJa S-L Anttila vastasi aina hankaliin kysymyksiin, että "Ei minulla tällaisesta ole tietoa. Tämä asia pitää selvittää". Ja ministerin pestin loputtua jäi niitä selvittämättömiä asioita vähän toista sataa...
- sliesleilsiels
Vammalan suojeltu vanha rautatieasema kuntoutuu pieteetillä työttömille
http://yle.fi/uutiset/vammalan_suojeltu_vanha_rautatieasema_kuntoutuu_pieteetilla_tyottomille/7316579
YLE - Työttömien kierrätystä
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/02/23/tyottomien-kierratysta
YLE - Työpaikkoja on vähän ja työttömiä paljon – edes terveysala ei nyt työllistä
http://yle.fi/uutiset/tyopaikkoja_on_vahan_ja_tyottomia_paljon_edes_terveysala_ei_nyt_tyollista/7317204
YLE - Työttömyys syö nuorten opiskelumotivaatiota
http://yle.fi/uutiset/tyottomyys_syo_nuorten_opiskelumotivaatiota/6815892
Yhteiskunnassa on menossa voimakas rakennemuutos. Ketä se auttaa ja hyödyttää jos työttömiä vain aktivoidaan. Jos aktivoinnit olisivat vapaaehtoisia ja ne voisi halutessa myös keskeyttää ilman sanktioita, niin tilanne olisi aivan toinen. Vapaaehtoisuus parantaisi ilmapiiriä ja "pakottaisi" kohtelemaan työtöntä inhimillisemmin. Karenssien poisjäänti poistaisi lähes kokonaan te-toimiston kyykytysmeinigin. Se veisi pohjan kiusanteolta. - TyöVapauttaa
Saksassa on töitä kaikille halukkaille. Ei Suomi ole mikään paratiisi - rohkeasti vain maailmalle, niin töitä löytyy. Ottakaa kaikki irti EU:n harvoista hyvistä puolista (työvoiman vapaa liikkuvuus koko EU-alueella).
- sama joka paikassa
"Saksassa on töitä kaikille halukkaille"
Niinhän ne kaikki muutkin ajattelee. Työttömyyden runtelemista maistaa valuu kiivasta tahtia väkeä saksaan parempien mahdollisuuksien perässä.
http://www.liveleak.com/view?i=edc_1397490929
Saksassa on 3 miljoonaa työtöntä, joka ei tietenkään ole kauhean paljon verrattuna moniin muihin maihin ja suhteutettuna väkilukuun. Samalla tavalla kuin suomessa ja esim. englannissa, on työttömyyslukuja saatu viilattua alas erilaisilla tempuilla. Erilaisissa "toimenpiteissä" olevia ei lasketa työttömiksi, eikä niitä jotka eivät hae aktiivisesti töitä.
http://www.dw.de/german-unemployment-remains-unchanged/a-17748814
"Germany's national unemployment figure counts the number of people who have registered with the federal government as looking for work, divided by the number of people who have jobs. The official unemployment figure does not, however, include people who are not employed, but are also not looking for work. It also counts as 'employed' people who are in subsidized training programmes, people who are on sick leave, and a few other categories of people who are not actually at productive work."
http://www.ibtimes.com/german-jobless-numbers-rise-unexpectedly-blame-weather-1591140
Jos nyt kuitenkin haluaa lähteä saksaan, niin kannattaa huomioida se, että jos ei löydäkään töitä, niin miten sitten kävikään. http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3002409/saksan-malli-kasvattaa-tuloeroja
http://www.theguardian.com/commentisfree/2013/jan/01/germany-hartz-reforms-inequality
http://www.sciencedaily.com/releases/2013/11/131107094029.htm
Sama ilmiö on joka maassa. Työnantajat eivät halua palkata, kun saavat ilmaista tai puoli-ilmaista porukkaa töihin. Saksassa on myös työnantajalla mahdollisuus helposti ilman sanktioita antaa potkut. Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu. Ne joilla on rahaa haluvat sitä lisää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta801847Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt181709- 171543
50+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin191243En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee121204Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61202hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo121166Miten joku voi käyttää koko elämänsä
siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää91150Annetaanko olla vaan
Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N291141Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata
Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot71124