Erosin vaimostani talvella, koville ottaa rapian 10v yhteiselon jälkeen. Vaimon aloitteesta erosimme, suhteesta jäi kouluikäinen lapsi. Niin minä kuin muksukin "oireilemme" eli opetellaan uutta eloa, exsällä uusi kierroksessa.
Koen syyllisyyttä varsinkin lastani kohtaan, jolle emme pystyneet luomaan ehjää perhettä. Sisimmässäni mietin, että loppujen lopuksi näin taitaa olla parasta, vaikka koville ottaa. Kolmisen vuotta tässä tuli yritettyä liikaa, voin pahoin (syynä osaksi exän adhd) ja hoidin huushollia hyvällä prosentilla. Liika kiltteydestäkin mies voi joutua kärsimään. Kun muksua tuli hoidettua täyspäiväisesti töiden ohessa reilut 5v, toi mukanaan ongelmia, kuten yksinäisyys ja kiltteys. En ole tyytyväinen itseeni, veetuttaa jo valmiiksi kuinka suuri työ ja tuska on edessä. Jo pelkästään omana itsenäni pysyminen vaatii ponnistelua, kun otti liikaa vastuuta miehenä perheestä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jätä tuo syyllisyyden tunne taaksesi - ethän voinut mitään sille, mitä tapahtui. Syyllisyys ja "huomisesta murehtiminen" vievät sinulta voimia, joita tarvitset uuden elämän rakentamiseen tyttösi kanssa.
Yritä ottaa asiat yksi kerrallaan, ja tällä tarkoitan sitä, että elä päivä kerrallaan, nauti tyttösi seurasta, sillä tunnut olevan harvinaisen hyvä mies ja isä tytöllesi.
Käänny huolinesi lähimpien omaistesi ja ystäviesi puoleen, ja pyydä heiltä apua tytön hoitamiseen niin, että pääset välillä omiin harrastuksiisi (ellei niitä vielä ole, hanki niitä - pelkkä kävelylenkki yksin antaa paljon voimia).
Opi arvostamaan itseäsi! Kiltteys miehessä on erittäin hyvä piirre, ja se tekeekin sinusta yhä paremman isän lapsellesi!
Onnea ja voimia sinulle ja tytöllesi :).
Ps. Voitte molemmat hakeutua perheterapiaan (maksuttomia löytyy), jotta pääsisitte yli tämän takana olevan, molemmille vaikean eron.
"Kiltteys miehessä on erittäin hyvä piirre, ja se tekeekin sinusta yhä paremman isän lapsellesi!"
Joo, mutta liika kiltteys ei ole hyvä piirre, ei miehessä eikä naisessa. Liian kilttien vanhempien lapsista tulee usein myös liian kilttejä, eivätkä he osaa pitää puoliaan. Tai vaihtoehtoisesti he joutuvat huonoille teille, kavereiden vietäväksi.
Kyllähän tota terapiaakin on tullu mietittyä, kun ei jaksaisi revetä, joka suuntaan. Mutta virheitä tulee elon tiellä tehtyä, itse en vaan pystynyt laittamaan poikki suhdetta, kaipa oli pelko persiissä miten muksun käy ja kun vielä asustan exän kotipaikkakunnalla niin sosiaaliset kontaktit ollu liian vähäiset. Tässä hiukan huvittaakin se, että olen paremmissa väleissä exän omaisiin kun hän itse. Nääs koko suku ollut kiitettävän sekasin.
" Liika kiltteydestäkin mies voi joutua kärsimään"
Voi kyllä, jos on liian kiltti. Yleensä liika kiltteys on meidän naisten paha taipumus. Sitä kun vaan pitäisi pystyä olemaan oma itsensä, tuntea rajansa, ottamaan vastuu parisuhteesta, tai kuten sinun tapauksessasi erosta. Ei siinä sen kummempaa. Ota rennommin, älä vaadi itseltäsi liikoja.