Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma

Ei koskaan tiedä mut kun tarinaasi lukee niin veikkaan et ei ihan pian helpota. Aika kultaa muistot ja tuossa vaiheessa voisit vaikka inhota eksää ja silti muutaman vuoden päästä muistelisit hyvällä. Jos jo nyt totetat että laatunainen niin... no onnea vaan valitsemallasi tiellä. Nykynen hotiosi ei muuten tuosta parane, Arki koittaa viimeistään ensi vuona. Oma mimmi osoittautui ihan muuksi mutta eihän kaikille niin käy.

Ex-vaimosi kuulostaa sellaiselta aarteelta, että on aika epätodennäköistä, että uusi nainen hänet päihittäisi. Nuoruus viehättää aikansa, mutta jossain vaiheessa saatat katua. Kuten edellinen kirjoitti, jos ihailet vaimoasi nyt, mitenkähän paljon sitten kun ensihuuma uudesta on kaikonnut.

Ei se olut pelkkä nuoruus vaikka tokihan se huumasi. Lopulta painoi se että vaimon kanssa oli viime vuosina niin paljon kinaa kaikesta, uuden kanssa oli helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä, en ole mikään asioiden setvijä. Uusi naisystävä on nuori, mutta myös ihana ihminen, urheilullinen, älykäs, loistava keskustelija. Olen onnellinen mies kun hän valitsi minut, hän saisi varmasti kenet vaan kolmikymppisen kundinkin.

Haluaisin pitää vaimoni elämässäni ystävänä, sillä hän oli paras ystäväni ja pidän hänestä todella. Ehkä hän antaa minulle mahdollisuuden ystävänä sitten kun on löytänyt rinnalleen jonkun ja tämä kriisi on ohi?

Sä kirjoitat koko ajanvaimosta. Tehän ootte eronneet. Aika paha...

Tyhmä mies.

oot järkyttävä pelle ja vaimosi oli sinulle liian nainen ja nyt sinä menet eteenpäin...vai oliko se taaksepäin?ootko uuden kans muuten edelleen huonon itsetuntosi takia vai seksin?ajatteletko vaimoasi vai tätä uutta seksiä harrastsessanne?

Hyi hitto miten törkeä ihminen olet. Minut jätettiin samalla verukkeella, "joku alfa-uros kuitenkin tulee ja nappaa nenän eestä". Meillä ei suhde kest'änyt kovin pitkään, aina sain kuulla juuri tuollaisia asioita sekä epäilyksiä että minulla olis muitakin miehiä. Jatkuva epäily ja mustasukkaisuus on todella alhaista. Mis itse otti siis hatkat ja lateli minulle samanlaisia selityksiä kuin sinulla nyt on. Ystäviä emme ole, vaikka mies niin toivoi. Sen verran loukkaannuin tuosta käytöksestään etten ikimaailmassa häntä halua enää nähdä enkä kuulla hänestä. Se ihminen on minulle KUOLLUT!

Olen itsekin ihan sekaisin näistä tunteista. En haluaisi elää ex-vaimoni kanssa parisuhteessa, sillä olen vilpittömän rakastunut tähän nykyiseen naiseen. En ajattele exää seksiä harrastaessani. Kaipaan exää syliini silloin kun haluan läheisyyttä, en seksiä. Minulle hän on rakastava, rehellinen ja luotettavin ihminen maanpäällä. Voisin ottaa hänet syliini joka päivä ystävänä, mutta hän tulkitsisi sen väärin, sillä luulen että hän rakastaa minua vielä, kummallinen nainen.

Koen myös että olen vapaampi ja vahvempi nyt kun ex ei ole elämässäni. Koin ettemme olleet tasavertaiset, jäin aina hänen varjoonsa, en tiedä miksi.

En tiedä tajuaako kukaan tällä mistä puhun. Kaksi vahvaa tunnetta, mistä voi tietää kumpaa seurata. Onko teille muille kaikki mustavalkoista ja selvää?

"Pysy erossa exästä": luulen että osuit oikeaan, sillä tunnen itseni vahvemmaksi kun tuo nuori nainen ihailee tekemisiäni ja elämänkokemustani. Enkä todellakaan voisi kertoa hänelle tunteistani exää kohtaan! Olemme tunteneet jo n. 3 vuotta mutta silti hän on etäinen, vähän kuin rakastaja. Se onkin outoa. Tämä nainen jättäisi minut heti jos kertoisin että minulla on vielä tunteita ihmistä kohtaan, jonka kanssa elin 17 vuotta. Sen sijaan vaimoni ei lähtenyt rinnaltani vaikka kerroin että olen pettänyt häntä. Vaimoni on joko enkeli tai hullu.

Mutta nyt kun ex ei ole enää elämässäni, tajuan mitä muuta kuin ne kinat elämästäni katosi hänen myötään: ihan hirveän paljon rakkautta ja läheisyyttä. Itkin tätä viime yönä, ihan oikeasti itkin.

Eikä petäjällä saisi olla tunteita? Eikö hän saa kelata valintojaan? Ehkä oppia niistä. Ei kukaan halua olla k*****, mutta sellainen olen ollut. Olen tieni valinnut ja TOIVON että tämä ihanan nykyinen nainen on kanssani elämäni loppuun ja tulen kokemaan jotain sellaista hänen kanssaan mitä saavutin vaimoni kanssa. Mutta TIEDÄN, että ex on sydämessäni lopun elämääni.

Olen tästä kaikesta aivan sekaisin ja rikki. Onko tämä vain eroprosessin vaihe vai tulenko lopulta ihan hulluksi näistä tunteista?

"tulen kokemaan jotain sellaista hänen kanssaan mitä saavutin vaimoni kanssa."

Yksikään ihminen eikä suhde ole toisensa kaltainen. Toisen ihmisen kanssa ei voi koskaan kokea samaa, kuin jonkun toisen kanssa, koska olemme uniikkeja yksilöitä jokainen.

"Tämä nainen jättäisi minut heti jos kertoisin että minulla on vielä tunteita ihmistä kohtaan, jonka kanssa elin 17 vuotta."

Tuo kuulostaa valheelliselta yhteiselämältä. Parisuhde voi olla syvä ja läheinen vain, kun molemmat tietävät toistensa tunteet. Elämänkumppani on ihminen, jonka kanssa jaetaan ilot ja murheet, nyt joudut murehtimaan yksinäsi ja se pitää teidät erillään ja kaukana toisistanne.

"Vaimoni on joko enkeli tai hullu."

Huomaatko, käytät edelleen nimitystä "vaimo". Olet kahden naisen loukussa, vaimon ja rakastajan. Ihmissuhteet ovat yllättävästi tunteita ravisuttavia, jotkut pelaavat niillä ja pyörittävät useampaa kerrallaan, sitten ovat päästään sekaisin tunteineen.

Erimielisyydet kuuluvat suhteeseen. Niitä paetaan pettämällä, eikä jäädä selvittämään pohjia myöten.
Jos et oikeasti halua enää elää exäsi kanssa, kiitä mielessäsi menneestä ajasta ja jatka kevein mielin eteen päin. Jos haluat uudelleen hänen kanssaan suhteeseen, nykyinen kumppanisi ei ole sinulle oikea, vaan pidät häntä vierelläsi paremman puutteessa. Sitten ala tekemään

Yksi mittari, jolla voi punnita, onko suhteessa sopivan henkilön kanssa, on huomata itsessään ilmeneviä asioita. Saako kumppani esiin parhaat puolesi, tunnetko onnellisuutta hänen kanssaan ollessanne lähekkäin tai kaukana toisistanne?

En pysty tuota enää arvioimaan. Pari viimeistä vuotta kaikki mitä ex teki ärsytti, jopa se että hän ymmärsi ja rakasti. Ahdistuin. Sen sijan kaikki mitä tämä uusi nainen teki oli jotenkin suloista, asiat joita inhosin oli hänen tekemänään jotenkin kivoja. Ymmärrän nyt että tuo kuuluu ihastumisvaiheeseen, nyt hänkin alkaa tehdä jo ärsyttäviä asioita :)

Näen exän ensi viikolla käytännön asioiden takia. Ehkä yritän katsoa ja kuunnella häntä ihmisenä, en historiana. Jos pystyn.

Voi kun voisi mennä exän kanssa uudestaan ihan ekoille treffeille ilman tätä omien tunteiden likasankoa :(

Kuullostaa siltä, että rakastat exääsi ja olet vain ihastunut nuorikkoosi. Aika näyttää kehittyykö ihastuksestasi jotain suurempaa vain haihtuuko kokonaan pois.
Sinun egollesi tekee hyvää, kun rinnallasi on nuori sinua palvova nainen, mutta henkinen yhteys ja kumppanuus taitaa teiltä puuttua. Jos uusi suhde olisi täydellinen ja tyydyttäisi sinut kaikilla tasoilla niin et edes miettisi exääsi tässä vaiheessa.
Jos pitäisi ennustaa niin sanoisin, että vuoden kuluttua uusi suhteesi on kuopattu ja haikailet täysipäiväisesti exäsi perään.

Hmm. Onkohan aloittaja todella mies...

Otti kyllä koville tuo tapaaminen. Parempi ettei nähdä, sekoittaa päätä vain entisestään. Ex näytti onnellisesta ja sähdetivältä. Mitä lie tapahtunut viime päivinä?

Eikö mies saa tilitää ajatuksiaa edes palstoilla miehisyyttään menettämättä? On tässä ekakertaa mennyt elämän palikat kunnolla sekaisin.

Tehty mikä tehty, tehtyä ei saa tekemättömäksi, turhaan täällä vollotat. Ole mies ja kohtele nykyistä naikkostasi paremmin. Itseppä kaivoit kuopan itsellesi. Mielesi oli jo niin sairastunut että et halunnut nähä todellisuutta. Kysynpä vain. Voitko luottaa nykyiseesi kun et voi luottaa itseesikään.

Asiat ei ole aina niin mustavalkoisia.
Aika kultaa muistot, kukaan muu ei tunne sinua niin hyvin kuin vaimosi ja päin vastoin.
Ole vastaisuudessa rehellinen itsellesi, siitä se kaikki lähtee.
Jos kaipaat mennyttä, ehkä on aika olla hetki itseksesi ja kun aikaa on hetki kulunut, ja kykenet olemaan yksin, kutsu vaimo treffeille ja alkakaa puhtaalta pöydältä.
Äläkä ikinä enää kohtele häntä niin paskasti.
Aina parisuhteessa tulee vaihe jossa toiseen kyllästyy hetkeksi, silloin täytyy tehdä töitä parisuhteen eteen, ei lähteä syyttelemään toista ja haihattelemaan muiden perään.
Mutta lähtökohta kaikkeen on, että älä valehtele itsellesi.

Me ymmärtäisimme ja hyväksyisimme jos nainen pettäisi miehen huonon kohtelun vuoksi tai itsetuntoaan kohentaakseen mutta mies ei toimi noin joten olet hiiri.Ei tuo uusi juttusikaan taida onnistua,minusta tuntuu että haet vain huomiota kirjoituksellasi nösvä,pelkäät nyt että uusikaan ei pidä sua loppuun saakka miehenä ha lähtee,suksihän sinä nyt sitä ex vaimoa taas kehut.Kuule reppana,mene terapiaan ja odottele ihmettä,oot jo sen ikäinenkin että tuskin enää montaa kertaa rakastut,sorppa perheesi puolesta,ellei sellasta ollut ehkä vielä onnaa.Olisko tässä nyt potkua perseelle tarpeeksi.Turhaan sä enää analysoit ebtisrä suhdetta kun uuden aloitit ja kerrot olleesi jopa naimisissa.

Näin exän tänään sattumalta kaupungilla. Istui kahvilassa jokun miehen kanssa. Heti näki että niiden välillä on jotain.. On sitten ottanut nuoren kundin laastariksi vaikka itse arvosteli erotessa minun ja naiseni ikäeroa.

Oli pakko soittaa exälle viikonloppuna ja kysyä kuulumisia. En tiedä teinkö tyhmästi, mutta halusin kuulla äänen ja et kaikki hyvin. Oli hyvissä tunnelmissa. Ei puhunut mitään miehestä. Sovittiin että mennään parin viikon sisällä kahville. Ois mahtavaa jos ystävyys meidän välillä alkaisi toimia sillä en haluaisi menettää hänen kaltaistaan ihmistä elämästäni kokonaan. Eikö aika monella ex-parilla kuitenkin toimi ystävyys eron jälkeen ihan hyvin?

Ei kyllä sovi yhtään entisen vaimoni tapaan toimia. Vaikea kuvitella että hän haluaisi kostaa. Mut pidän kommenttisi mielessä kun tapaan hänet. Ollaan aina tavatessa fyysisesti lähekkäin, halaillaan jne. että en tiedä onko se sitten jo tuota viekoittelua? En kyllä voisi tämän jälkeen tehdä hänelle enää sitä että hoitelen hänet ja annan toivoa yhteenpaluusta vaikka teen sen vain omien himojen vuoksi.

En ole kuullut exästä kolmeen kuukauteen. Ei mene päivääkään ettenkö ajattelisi häntä. Oltu uuden kumppanin kanssa jo puolitoista vuotta yhdessä, ja hän puhuu perheen perustamisesta kun on niin täynnä rakkautta. Mulla pää on jäänyt kiinni menneeseen. Haluaisin nähdä exän ja selvittää menneet pois kummittelemasta, mutta hän ei halua enää tavata minua. Umpikujassa.

Paskamainen on tilanteesi. Ymmärrän hyvin, että tuohon voi ajautua. Ihminen on erehtyväinen, virheellinen ja älyttömän hyvä valehtelemaan itselleen. Mutta et sinä paljon muuta voi enää, kuin hyväksyä sen, että teidän välien selvittely aika meni ilmeisesti ex:si puolelta ohi. Hän on ehkä tehnyt itsensä kanssa selvittelytyön. Olisi varmasti kaivannut sinua silloin kun olit ylimielinen ja ivallinen. Hän joutui vain hyväksymään käytöksesi. Et sinä nyt voi mitään muuta itsekään. Surullista, että ihmiset usein huijaavat itsensä tilanteisiin joissa voivat vain huonommin kuin aikaisemmin. Mutta ei kai silloin voi kun pysähtyä ja miettiä mitä todella haluaa. Haluatko sinä suhteen jossa tunnet "olevasi jotain" kun naisystäväsi ihailee elämänkokemustasi? Vai haluatko suhteen joss sinua ihaillaan ihan vaan siksi, että olet sinä? Mitä sinä haluat? Mikä sinusta tekee onnellisen? Ihan oikeasti, rehellinen vastaus itsellesi saattaisi auttaa selvittämään sekavuutta. Ex-vaimosi suhteen en elättelisi liikoja toiveita. Pettämisestä jää syvät jäljet, eikä suhde voi toimia ilman luottamusta. Joskus tullaan tilanteeseen jossa sitä ei vaan enää pysty uudelleen rakentamaan. Ihmisistä ja asioista täytyy pystyä myös luopumaan. Kukaan ei ole "sinun" . Mutta sitä varten, että joskus saisit elämän jota olet toivonut, syvenny itseesi ja etsi sieltä ne rehelliset vastaukset siihen mitä haluat ja myös siihen mitä sen saavuttaminen sinulta vaatii. Turhaa on etsiä muista ihmisistä onnensa toteuttajaa. Ei kukaan muu kuitenkaa koskaan osaa. Tsemppiä tilanteeseen! Ja näin sivuhuomautuksena, olen nainen joka juuri on eronnut, koska avopuoliso petti.

Todella hyvä vastaus ajessandralta. Minullekin ajateltavaa, joka olen itsekin juuri 2 vkoa sitten eronnut nainen, koska avopuoliso petti.

Hienoa jos exäsi ei pidä yhteyttä vaan jatkaa elämäänsä. Hän ei kuitenkaan ollut se joka tuhosi suhteen ja lähti pettäen nuoremman sänkyyn.

Sinun täytyisi nyt sisäistää yksi asia: Exäsi ei ole sinulle mitään velkaa. Hänellä on oikeus jatkaa elämäänsä, eikä hänen tarvita hoivata haurasta huomionkipeää egoasi. Sitä hän selvästi teki liikaa jo kun olitte suhteessa.

Vaikkaus: Parin vuoden sisään olet jo pettänyt nykyistä naistasikin.

Uli, uli... olet mulkero ja nyt itket kun tulikin ittelle paha mieli. Niele paskasi ja ole v*ttu mies tekemiesi päätösten kanssa. 0 pistettä.

Pitkästä aikaa. Nykyisen naisystävän kanssa elo on alkanut kulkea raiteillaan, ainakin osittain. Olen suht onnellinen, meillä menee hyvin, vaikka yhteenmuuttaminen niin pikaisesti oli ehkä hätiköityä. Tuntui silloin taloudellisesti järkevältä. Joudumme tutustumaan toisiimme vähän liian nopeasti.

En voi sanoa että ex-vaimo olisi poistunut mielestäni. Näin hänet pitkän tauon jälkeen pari viikkoa sitten. Hän kertoi iloistaan ja suruistaan, huolehti terveydestäni ja käyttäytyi kuin koko erodraama olisi pois pyyhkäisty. En ymmärrä miten hän sen tekee: kohtelee minua kuin hyvää ystävää vaikka olen ollut hänelle täysi paska. Hän kertoi minulle kaiken uudesta elämästään. En pystynyt kertomaan hänelle omastani mitään. En halunnut aiheuttaa hänelle enempää pahaa mieltä kertomalla että minulla on kaikki hyvin. Luulen että hän toivoo salaa että eroaisin ja palaisimme yhteen. Jostain syystä se tuntuu hyvältä että olen edelleen hänelle rakas, kaiken jälkeen.

En usko että hän on niin onnellinen kuin miltä näyttää. Pari kertaa huomasin noissa tutuissa silmissä sitä samaa surua mitä eromme hänessä aiheutti. Kuulin myös yhteiseltä tutulta että hän käy ilmeisesti vieläkin terapiassa. Olisi pitänyt puhua silloin eromme aikana kaikki selväksi, mutta rakastuminen vei huomioni toiseen naiseen, käänsin exälle ja hänen tunteilleen selkäni. Olen miettinyt häntä taas aika paljon tuon tapaamisen jälkeen. Onko vain syyllisyyttä ja katumusta? Haluaisin jo päästä näistä tunteista eroon. Ajessandra on varmaan oikeessa. En ole purkanut päätäni erosta vielä. Ehkä jo pitäisi mutta miten?

Ja tosiaan ex-vaimo ei mitenkään tuonut esille että hänellä olisi tunteita mua kohtaan, mutta tulkitsin niin hänen ystävällisyydestään ja niistä tutuista silmistä. Tunnen ne katseet niin hyvin.

Olet hyvä kirjoittamaan omista ajatuksistasi, mutta teksteistäsi tulee sellainen vaikutelma, että kykysi asettua toisen ihmisen asemaan on aika rajallinen. Muilla on merkitystä vain sikäli kuin he tyydyttävät sinun tarpeitasi olla haluttu, jolloin toinen ihminen on pelkkä peili, josta katselet kuvajaista itsestäsi. Exänkin kuulumisissa on tärkeää, onko hänellä "tunteita" vai ei, näet hänen silmissään omat toiveesi ja pelkosi.

On vaikea olla tyydyttävässä parisuhteessa, jos omaa arvoaan mittaa toisen reaktioilla ja tunteilla. Sellainen kumppani on ainakin minulle painajainen. Terapiassa oppii olemaan itsenäinen, aikuinen ihminen. Siitäkin selviää, että tulee hylätyksi. Sinulla ei ole siitä kokemusta, ja näemmä pelkäät sitä niin paljon, että sinulle on hyvin tärkeää ajatella, että exäsi edelleen rakastaa sinua.

Et aikanaan pystynyt puhumaan exäsi kanssa ja toimimaan reilusti häntä kohtaan, mutta jos kerran olet mielestäsi velkaa anteeksipyynnön, niin ehkä olisi syytä pyytää anteeksi?

Ero jättämisen, valehtelun ja pettämisen kautta on ollut exällesi traumaattista. Se ei liity siihen, että rakkaus olisi niin suurta (niin kuin nähtävästi ajattelet), vaan pettämisen kautta jätetyksi tullut joutuu käymään kiintymyssuhdetrauman, jonka vaikutukset ovat samanlaisia kuin muissakin traumakokemuksissa. Kun läheinen ihminen kohtelee häikäilemättömästi, niin se vaikuttaa perusluottamukseen - onneksi kuitenkin exäsi vaikuttaa selvinneen siitä, ja oli tarpeeksi viisas hakeutuakseen terapiaan. Nyt hän näkee sinut realistisemmin ilman tunteiden aiheuttamaa pehmennystä tai dramatiikkaa, minkä vuoksi asiallisuus sinua kohtaan on helpompaa. Hänen reaktioistaan (pettämisen yhteydessä) päätellen, hän ehkä tunsi sinut paremmin kuin sinä itse.

Nykyisen avovaimosi kannalta on mielestäni kurjaa, ettet pääse irti menneistä ja idealisoit entistä vaimoasi ja suhdettanne. Ruoho on vihreämpää aina siellä, missä et juuri nyt ole? Sitäkö tarkoitat haihattelulla (nimimerkkisi)? Avioliittosi ei ollut toimiva, joten erositte. Kykysi olla parisuhteessa emotionaalisesti tasapainoisen naisen kanssa tuntematta itseäsi alakynnessä olevaksi, voi olla asia, johon tulet tulevaisuudessakin törmäämään, mikäli et käsittele asiaa terapiassa.

Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista 52685. Tiedän itsekin ettei mulla ole kaikki palikat tässä kohdallaan. Ajattelin erovaiheessa että minun pitää olla jonkun lajin vajakki, kun teen kaikkeni että saan tuhottua hyvän suhteen.

Ja tuo mitä kirjoitit, että entinen puoliso tunsi minut paremmin kuin tunnen itseni. Se oli juuri hänessä todella pelottavaa. Voi kuulostaa kummalta, mutta minusta tuntui että hän tunnisti aina minun kompleksini ennen minua ja käsitteli ne ääneen minun puolestani. Ihan lempeästi ja rakentavasti. Sitäkin kaipaan. Eron aikana intin hänelle asioita vähän tai enemmän) totuutta muotoillen, ja sitten hän sanoi että luulee minun valehtelevan ja hänestä tässä on kyse siitä ja tästä ja reagoin siksi niin että sitä sun tätä. Ja aina, h****tti vieköön, hän puki aina sanoiksi oikeat tuntemukseni paremmin kuin minä. Tuonkin hän usein sanoi, älä valehtele itsellesi.

Terapiaan en mene. En ole sen tyyppinen ihminen. Ja olisi nykyisen naiseni silmissä kummallista jos itkisin vielä entisen perään. Siksi kai tämä avautuminen täällä. Ei pää kestä enää tätä pyörittelyä yksin. Kiitos niille jotka tänne jaksaa kommentoida. Myös haukut otan vastaan. Olen ne kait isolla työllä ansainnut.

Tuo nimimerkki on itseasiassa vähän muunneltu entisen puolison sanomisista. Se jäi mieleen yhdestä riidasta kun tämä kahden naisen kanssa pelaaminen paljastui.

En halunnut vihjata, että olisit "vajakki". Ihminen, joka mittaa arvoaan muiden mittareilla, on jo lapsena jäänyt vaille aitoa rakkautta, joka hyväksyy lapsen juuri sellaisena kuin hän on. Siksi hänen on vaikea tunnistaa oikeaa rakkautta aikuisenakaan, vaan hän epäilee sitä (mustasukkaisuus). Ei siis riitä, että rakastaa, vaan täytyisi osata ottaa myös aito rakkaus vastaan. Sinulla on nytkin kumppani, joka rakastaa sinua, mutta osaatko hänenkään rakkauttaan ottaa vastaan?

Luulen, että olet saanut hämmästyttävän hyviä vastauksia johtuu siitä, että sinussa on alkanut kriittinen itsetutkiskelun prosessi erosi seurauksena, mikä herättää sympatiaa. Se kannattaisi ehdottomasti hyödyntää ja syventää tätä nykyistä suhdettasi sen avulla. Kuten edellä esitettiin, niin exääsi liittyvä pohdiskelu ja haaveilu pitää sinut erossa nykyhetkestä ja todellisuudesta, jota elät avopuolisosi kanssa. Siitä on tullut salaisuus, joka erottaa teidät toisistanne. Hyvässä parisuhteessa voidaan keskustella ihan kaikesta, siitäkin, mistä on vaikea puhua.

Aiemmassa liitossasi vaimosi otti vastuun vaikeista asioista puhumisessa ja itse olit "siivellä", mikä oli ilmeisesti yksi syy sille, ettei liittonne toiminut. Voisitko tässä liitossa toimia toisella tavalla? Ja vielä yksi kysymys: millaiset ihmiset sinun mielestäsi ovat sen tyyppisiä, että käyvät terapiassa? :) Exäsi on näköjään sellainen, mutta sinä siis et? Miksi et halua olla tuollainen "terapiassa käyvä" ihminen?

Minusta siinä, että kuvittelet, että avioliittonne oli hyvä, on melkoinen ristiriita. Ex-vaimosi tuskin on samaa mieltä ;)

Läpi koko viestiketjun kerrot liitosta, jossa oli vaikeita ongelmia: mustasukkaisuus, epätasapaino tunteiden ja vaikeiden asioiden käsittelemisessä (jäi vaimosi harteille), uskottomuus, valehtelu ja se, ettei suhde enää ollut intohimoinen seksuaalisesti (? kerrot, että et kaipaa seksuaalista läheisyyttä exäsi kanssa). Hyviäkin asioita oli, mutta kyllä nuo kaikki asiat olivat painavia syitä erota. On hyvä, että näet nuo asiat, jolloin on mahdollista olla toistamatta samoja virheitä uudelleen.

Umpikujani syy kait siinä että nuo kaikki vaikeat ongelmat liitossamme, mitä luettelit, ne tulivat minun suunnaltani. Voi ihan vilpittömästi nyt sanoa että entinen puolisoni oli ihan uskomattoman kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Tiedän että mustasukkaisuuteni teki hänen elämästään helvetin, hän antoi kaiken anteeksi ja ymmärsi, ja kuitenkin, vaikka olin itse ollut helvetin liekeissä ajatuksesta että vaimollani olisi toinen, tein myöhemmin hänelle kaiken sen mistä silloin häntä epäilin. Hän oli seksuaalisesti intohimoinen nainen, minä pidin häntä puutteessa kun kävin hoitelemassa toista naista, vaikka halusinkin vaimoani, en tiedä miksi niin häntä rääkkäsin. Kun riitelimme uuden naiseni kanssa (josta vaimoni ei siis tuolloin tiennyt), purin pahaa mieltäni raivoamalla vaimolleni. Hänen usein toistunut epätietoinen ja ahdistunut kysymyksensä ja katseensa: "mistä sinä olet minulle vihainen"... ja aina keksi jotain mikä olisi hänen vikansa. Se oli kohtuutonta. Julmaa. En tiedä miksi tein niin. Ja se että tuokin paska mitä hänelle tein, hän aina puhui kaiken auki ja antoi anteeksi, tuntui että hänen hyvyytensä ja rakkautensa kuristi minua aina vaan enemmän ja enemmän. Olisi vaikka lyönyt minua jollain niin olisin herännyt.

Kun vaimoni päätti kaiken, toivoin että etäisyys hänestä hautaa tämän dorian grayn muotokuvan itsestäni, jonka näen peilissä. Olen ottanut jotain opiksi erosta, mutta tunnen kipua siitä, että annan tälle nuorelle naiselle kaikki ne mahdollisuudet ja oppimani asiat, joita en antanut ihmiselle, joka rakasti minua enemmän kuin voin ymmärtää. Mitä ihmettä voin tehdä että pystyisin antamaan tämän kaiken itselleni anteeksi?

Olen kerran ollut puolen vuoden terapiassa työuupumuksen ja masennuksen takia. Koin se aivan turhaksi. En pysty puhumaan asioista, sehän on jo nähty. Kirjoitan mieluimmin, se on minun tapani kommunikoida. Olen todella kiitollinen näistä täällä saaduista kommenteista. Voisin vaikka lukea jonkun kirjan jos tiedätte hyvän.

Terapian onnistuminen edellyttää, että terapeutin kanssa synkkaa eli syntyy kontakti (allianssi). Terapiamenetelmällä ei niinkään ole merkitystä (tästä on vankkaa tutkimusnäyttöä). Jos jossain vaiheessa tunnet terapiaa tarvitsevasi, niin etsi sellainen terapeutti yksityiseltä puolelta, jonka kanssa tuntuu toimivan ja saat itsellesi jotain. Käyntejä ei välttämättä tarvitse hirveän monta. kun sopiva terapeutti löytyy. Tosin siinäkin on huomioitava, että sinulla on ilmeisesti ongelmia luottaa muihin ihmisiin, jolloin luottamus terapeuttiinkin on vaikeampaa. Tästä kuitenkin terapeutin tulisi kysyä.

Mitä tulee entiseen avioliittoosi, niin siinähän oli kaksi osapuolta ja kaksi vastuun kantajaa, et vain sinä yksin. Vaimosi on vastuussa siitä, että ymmärsi, antoi anteeksi ja jäi suhteeseen, jossa tuli kaltoin kohdelluksi jo ennen kuin aloitit sivusuhteen (aiheeton mustasukkaisuutesi). Voit pyytää anteeksi tekojasi, mutta myös hän on vastuussa siitä, ettei uskaltanut vaatia suhteelta sitä, mitä hänelle kuului, ja myös se loi suhteeseenne epätasapainoa. Jos toinen on "hyvä" ja toinen "paha" niin sellainen suhde on pian nakerrettu tyhjäksi emotionaalisesti, ja tilalle tulevat valtapelit, joita ilmeisesti teilläkin oli. Liiallinen kiltteys ja ymmärtäväisyyskin voi olla huono asia, jos toinen on siinä moodissa, että käyttää sitä hyväkseen - ehkäpä ex-vaimosi ei enää ikinä suostuisi moiseen suhteeseen eli otti opikseen liitostanne.

Olet nyt halukas kantamaan vastuuta, se on paljon, mutta vastuun kantamista helpottaa huomattavasti, jos ymmärtää, mitä meidän jokaisen sisällä oleva "musta laatikko" pitää sisällään. Väestöliitolla (kustantajana) on monia hyviä teoksia parisuhteesta, niitä suosittelen. Väestöliiton sivustoilla on myös hyvää matskua parisuhteesta. Ammattikirjallisuuden lukeminen voi avata silmiäsi, mutta ei korvaa terapiaa. Kun terapiassa syntyy aito kontakti, toimii se samalla mallioppimisena tavalle, jossa suhteessa voi olla sekä rehellinen että toista kunnioittava. Kontaktissa oleminen on pelottavaa, mutta myös palkitsevaa - monet parit ovat kontaktissa vain riidellessään ja siinä vaiheessa kuin rakastuvat. Läheisyys on vaikea juttu. Halusit ehkä työntää pois ex-vaimoasi, koska hänen kykynsä kontaktiin oli parempi. Vaikeudet kontaktissa, luottamuksessa, rehellisyydessä ovat keskeisiä kaikissa parisuhdeongelmissa.

Kiitos.

Ex-vaimolle voisi olla tarpeen kuulla sinun suustasi, että sinä olit väärässä ja että ero johtui tosiasiassa vain sinun tyhmyydestäsi. Virheet myöntämällä vapautat hänet miettimästä, mitä hän teki väärin. Yksi helppo tapa kertoa olisi lähettää linkki tälle sivulle.

Sinun pitää kuitenkin pelata avoimin kortein ja kertoa rehellisesti, onko paluuta yhteen. Jos olet mies, keskityt nykyiseen suhteeseesi niin hyvinä kuin huonoina aikoina, etkä tee enää samanlaista temppua kenellekään. Ex-vaimosi varmasti ymmärtää sen.

Näihin kun pystyisi, mutta yritetään.

Niiltä, jotka ymmärtävät elämän, et saa koskaan anteeksi. Pian huomaat sen itsekin.

Olen aina ihmetellyt mitä nuoret naiset tekevät vanhoilla ukon kääkkänöillä ei mitään.Vaihde vuosissa olevilla ukkeleilla.Minua lähinnä huvittaa moinen.

Laskelmoivat.

Keski-iän kriisi on viimeinen miehisyyden korskahdus ja sen jälkeen mies lamaantuu seksuaalisesti. Kolmikymppiset naiset ovat seksualissti aika ahdistuneita lapsentekopaineineen, joten kun vanhempi mies on tehnyt tehtävänsä spermanluovuttajana, hän ei häiritse enää lähentelyiltään. Kolmekymppinen vieshän haluaa seksiä koko ajan, mikä samanikäisistä naisista on ahdistavaa.

Vanhemmassa miehessä on myös se hyvä puoli kolmekylppiselle naiselle että ukolla ei valtavasti ottajia, joten helpompi pitää kotona kuin kolmikymppinen uros.

Ja ennen kaikkea tietysti taloushyöty. Mies on jo omat asunto ja opintovelkansa maksanut, joten hänet on hyvä velvoittaa maksamaan yhteinen kämppä, ainakin suurin osa siitä.

Tragediahan tässä on se että mies luulee tulleensa valituksi koska on niin valloittava ja ihana ja saa nuorelta naiselta runsaasti nautinnollista intohimoa. Miten sitten kävikään.

Mitenkähän tässä kävi, mitä ap:lle kuuluu?

Voi hitto, mikä pölkkypää olet! Kyllä me naiset joudumme sietämään kaikennäköisiä typeryksiä. Toivon sydämestäni, että entinen vaimosi löytää arvoisensa miehen ja pysyttelee vast'edes kaukana tuollaisista pelureista. Nimittäin: helmiä ei kannata heittää sioille. Entinen vaimosi on ollut kaikinpuolin fiksu ja kehittynyt ihminen, samaa ei voi sanoa sinusta!

Kuule sinulla on se keski iän kriisi.Tekee hyvää itsetunnolle kun saa nuoren naisen.Kaikki sinun epäilyksesi exääsi kohtaan osoittaa omasta huonosta itsetunnosta..epävarmuudesta yms.Unohda exä et ansaitse niin hyvää.Olet kohdellut häntä ala arvoisesti.Häpeä!

Elän väärän naisen kanssa. Hän on kaunis, urheilullinen ja sosiaalinen. Mutta voisin kirjoittaa pitkän listan siitä mitä hän ei ole. Ennen kaikkea, hän ei ole entinen vaimoni. Uskoin vilpittömästi kolme vuotta sitten että ero oli oikea ratkaisu. Enää en muista miksi.

Hyvinhän minulla asiat loppujen lopuksi on, mutta se yllätti, miten nopea ihastumisen puoliintumisaika on. Ehkä opin vielä vuosien saatossa rakastamaan nykyistä avovaimoani. Jos en, kärsin tämän parisuhde tuomion, jonka olen itselleni langettanut.

En lukenut muita vastauksia mutta ainut mikä tuli on että et ansaitse häneltä mitään enää. Kestä valintasi seuraukset kuin mies.

Ikävä kuulla, että kaipaat edelleen sellaista, mitä ei ole. Toisaalta sanot, että sinulla on kaikki hyvin. Eikö tämä tilanne siinä suhteessa muistuta edellistä liittoasi, jossa oli kaikki hyvin, periaatteessa, mutta et pystynyt nauttimaan siitä, mikä silloin oli? Se on perin inhimillistä, ja paljon kirjallisuutta on kirjoitettu juuri tällaisesta "haihattelusta", jos käytän omaa ilmaisuasi. Johonkin muualle kuin todelliseen tilanteeseen ja ihmissuhteeseen liittyvä haaveilu on ehkä perimmäinen ongelmasi? Ja mietin, tuleeko se sinun kasvuympäristöstäsi vai onko se eksistentiaalinen kysymys, joka sinun tulisi ratkaista. Tällaisia kysymyksiä pohditaan, kun elämässä kohdataan isoja kriiseja, esimerkiksi vakava sairaustuminen. Mihin elämäni kului? Miten sen käytin? Aikuiseksi kasvaminen liittyy paljolti siihen, että ottaa vastuun itsestään ja elämästään eikä jättäydy muiden vietäväksi. On opittava myös antamaan anteeksi ja unohtamaan asiat, jotka ovat mennyttä ja joihin ei enää voi vaikuttaa.

Yleensä se puoliso, jonka kanssa on eletty keskeiset aikuiseksi kasvamisen vuodet on merkittävä henkilö kasvussa, nyt mietin, mitä olet itsestäsi ja ihmissuhteistasi oppinut erossasi ja ex-vaimosi kanssa eläessäsi? Kuvailet häntä hyvin merkittävänä hahmona, sillä hän rakasti sinua sellaisena kuin olet, koit, että hän ymmärsi sinua, vaikka et olisi edes halunnut sitä. Hänessä tuntuu olevan mielikuvissasi jopa kaikkitietävän äitihahmon piirteitä eli idealisoit häntä voimakkaasti (ehkä edelleenkin teet niin). Nyt hän varjostaa nykyistä suhdettasi poissaolevanakin tai siltä se ainakin kuulostaa.

Ex-vaimosi tunsi sinut yhteisen historianne kautta, mutta nykyinen vaimosi ei tunne, jos et itse halua itseäsi avata. Viestissäsi tuntui olevan iso pettymys, jonka olet kohdistanut itseesi, mutta myös vaimoosi. Koet jopa, että olet tuominnut itsesi tällaiseen suhteeseen. Tuntuu siltä, ettei vaimollasi ole mitään mahdollisuutta pärjätä näyttämöllä, johon olet hänet sijoittanut. Kun pohdiskelet näitä synkkiä asioita itseksesi ja soimaat itseäsi, niin ne vahvistuvat. Sisäisen puheen avulla saamme itsemme tekemään mitä suurimpia tyhmyyksiä, joten on hyvä kuunnella ulkopuolisten korvin, mitä tuo sisäinen ääni sanoo. Sinä olet omasta mielestäsi tehnyt virheen, aiot elää virheesi kanssa, mutta miten vastaisuudessa toimit itsesi ja vaimosi kannalta oikein? Esimerkiksi tuollainen kysymys tulee mieleeni.

Tulipa hieno ajatuskokoelma kommentiksi, 52685! Tosiaan, tilanteessa on samoja fiiliksiä kuin muutama vuosi sitten kun kuvio käynnistyi. Tylsistyminen arkionneen ja halu jostain muusta. Samalla kun muutoksen ja seikkailunhalu kasvoi omassa päässä, siirsin sen vaimoni "viaksi". Uskottelin itselleni että sehän tässä muiden perään on lähdössä niin miksi en minäkin. Nyt olen tilanteessa jossa vihreä ruoho olikin kitkerää. Ja tosiaan, olen alkanut miettiä että kait tähän homaan on nyt panostettava, sillä muuten oljenkorteni keikkuu toisille vesille ja ehkä pelasturengasta on pidettävä vielä mukana. Eli sama fiilis kuin vuosia sitten, tosin ei niin vahvana. Omaa karusellia mennään ympäri kovaa vauhtia.

Totta etten ole itseäni tähän hommaan täysin avannut. Jotain on välissä. Sitähän tässä jo monta kuukautta on tullut mietittyä.

Huhhei, mitä skeidaa tuutin täydeltä. Kuulehan ap, tosimieshaihattelija, sä käytät selkeästi ihmisiä vain välineenä, tyydyttämään omia tarpeitasi. Ihan yhtä paskasti sä kohtelet nyt sitä nykyistä nuorikkoa kuin mitä kohtelit exääsi. Mikä pakko sun on olla nyt sen uuden naisen kanssa, kun et kerta näytä rakastavan häntä tippaakaan? Ikään kuin olisit nyt hänen kanssaan, kunnes löydät taas jonkun toisen vai odotatko exäsi ottavan sinut vielä takaisin? Jos ottaisikin, kauanko menisi, ettet jälleen näe taas samoja " vikoja" exässäsi ja taas olisi vaihdon paikka? Sä kuullostat suoraan sanottuna vain surkealta velliperseeltä, joka syyttelee aina muita omista ongelmistaan. Ihan kuin kaipaisit äitihahmoa, joka sanottaa sun tunnetilat sun puolesta ja pitää sylissä kun sulla on vaikeaa. Seksi on kivempaa tän uuden kanssa, mutta läheisyyttä kaipaat exältä, ..ihanaa kun hää on huolissaan sun voinnista ja blaa blaa. Sä olet kuin pikkupoika, jolla ei ole mitään selkärankaa. Et osaa puhua`??? Mutta osaat kirjoittaa?? Just näin joo. Sä valehtelet kaikille , mutta eniten itsellesi. Et sä sitä exääsi rakasta yhtään , sä näet siinä huolenpitäjän, jonka kanssa elämä oli tuttua ja turvallista, se osas jopa kertoa sulle sun puolesta mitä sä tunnet. Se oli sulle kuin äiti. Tää nykyinen on taas kuin kiva kaunis urheilullinen leikkikalu, ihana ihminen, mutta se on varmaan nainen, joka ei haluu ruveta sun äidiksi, vaan odottaa rinnalleen aikuista miestä, joka kantaa vastuunsa. Ja kun sun pitäisi olla vastuussa omista tunteistasi ja sanoittaakin ne itse ja olla kuin aikamies, niin joo, varmaan sulla on nyt vaikeaa ja rankkaa ja tekee mieli "mamman" syykkyyn, joka huolehti susta ja jopa sun puheista eikä sun tarvinnut omata selkärankaa. Saanen arvata, että oot kuullut molempien naisten suusta myös kommentin : #kasva aikuiseksi". Ja kenties riitaa tulee siitä nykyisen kanssa, ettet sä osaa keskustella , eikä sun puheet ole johdonmukaisia ja sä ärsyynnyt heti jos pitäisi puhua rehellisesti jostain syvällisemmästä tai omista tunteistasi? Exän kanssa varmaan riitti jokapäiväinen diipadaapa, kuten mitä ostaa kaupasta tai käydäänkö tänään saunassa tai miten töissä meni? Ennustan, että tulet lopunikääsi vaihtamaan naista sitä mukaa kun kyllästyt ja vertaamaan kaikkia ah tähän niin täydelliseen exääsi, joka oli sulle kuin äitihahmo. Sun itsetunnolla ei pitkälle pötkitä ja lopulta tulet kituuttamaan yksinäisenä vanhuksena loppuikäsi , katkerana sellaisena, syytellen muita ihmisiä. Sori. Sinuna hakeutuisin terapiaan asap.

Joo olisipa hauska kuulla miten alottelijalla nykyään menee.
Arvaisin edellä lukemieni perusteella,että päin persettä.
Oonko väärässä?