Kirkkomuusikko/urkuri valitiin Unikeoksi

Taas valittin Naantalissa unikeko. Tänä vuonna valinta osui paikkallisen srk:n urkuriin. Hän totesi että mietti ensin hieman, ennen kuin suostui. Ajatteli että ei kai tälläisesta "kunniasta" voi kieltäytyä kuin erittäin hyvästä syystä. Esim. sovittu meno. Ja kun sellaista ei ollut...

Vai oliskohan kenties ollut niin että aikoi kieltäytyä, mutta kirkkoherra tai jopa piispa sanoi, että sinähän suostut, tai itket ja suostut. Loistava tilasuus mainostaa kirkkoa, Ja teetkin sen sitten hyvin, nimittäin sen kirkon mainostamisen, kaikissa antamissasi haastatteluissa. ( Ja jos vain hukutat ittes, niin selkääs saat!)

Naantalissa alkaa näköjään oikeat julkkikset olla jo läpikäyty mitä viralliseen Unikekeotitteliin tulee.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hklvh kirjoitti:

Taas valittin Naantalissa unikeko. Tänä vuonna valinta osui paikkallisen srk:n urkuriin. Hän totesi että mietti ensin hieman, ennen kuin suostui. Ajatteli että ei kai tälläisesta "kunniasta" voi kieltäytyä kuin erittäin hyvästä syystä. Esim. sovittu meno. Ja kun sellaista ei ollut...

Vai oliskohan kenties ollut niin että aikoi kieltäytyä, mutta kirkkoherra tai jopa piispa sanoi, että sinähän suostut, tai itket ja suostut. Loistava tilasuus mainostaa kirkkoa, Ja teetkin sen sitten hyvin, nimittäin sen kirkon mainostamisen, kaikissa antamissasi haastatteluissa. ( Ja jos vain hukutat ittes, niin selkääs saat!)

Naantalissa alkaa näköjään oikeat julkkikset olla jo läpikäyty mitä viralliseen Unikekeotitteliin tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu