Missäs Taivaallisen äidin sija?

Okei taivaassa on siis ikuista seksiä ja olemme semmosen tulos ! Missä on se Äitimme? Miksei häntä saa mainita edes? Todella kummallista että taivaassa äijämeno! Haluun äidin syliin! Mikä on äitimme nimi?
50105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Kysymys on aiheellinen, koska olemme henkilapsia ennen syntymäämme. Kuoleman jälkeen naiset tuottavat henkilapsia ikuisesti, joten onko ajateltavissa, että olemme oman sukumme edellisten polvien naisten jälkeläisiä?
Sukumme on jo sijaiskastettu monen sadan vuoden ajalta, joten sopivia äitejä varmasti on.

Äänestä
  • Olemme, aivan varmasti olemme sukumme edellisten polvien naisten jälkeläisiä, sukumme edellisten polvien miesten jälkeläisiä samoin.

    Näin on varmasti ja selkeästi sekä sellaisissa suvuissa, joiden vainajat on häpäisty mormonitemppeleissä että sellaisissa suvuissa, joiden vainajien omaa uskonnollista tai hengellistä vakaumusta mormonit eivät ole vielä häpäisseet.

    Omat isomummoni ja -vaarini antaisivat oitis, jos voisiva,t näille kastelijoille luunapin otsaan tai ottaisivat risun peilin päältä niin, että garmentit vaan paukkuisivat.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Olemme, aivan varmasti olemme sukumme edellisten polvien naisten jälkeläisiä, sukumme edellisten polvien miesten jälkeläisiä samoin.

    Näin on varmasti ja selkeästi sekä sellaisissa suvuissa, joiden vainajat on häpäisty mormonitemppeleissä että sellaisissa suvuissa, joiden vainajien omaa uskonnollista tai hengellistä vakaumusta mormonit eivät ole vielä häpäisseet.

    Omat isomummoni ja -vaarini antaisivat oitis, jos voisiva,t näille kastelijoille luunapin otsaan tai ottaisivat risun peilin päältä niin, että garmentit vaan paukkuisivat.

    Tarkoitin Jumalan puolisoa joknka kanssa sai pojan!!!! Malttakaa lukea kysymys!!! Missä mutsi on ja nimi?

    Äänestä

  • Missä mutsi? kirjoitti:

    Tarkoitin Jumalan puolisoa joknka kanssa sai pojan!!!! Malttakaa lukea kysymys!!! Missä mutsi on ja nimi?

    Jeesus Nasaretilaisen äidin nimi oli Raamatun mukaan Maria.

    Jumala ei ole miespuolinen fyysisessä ruumiissaan lähellä Kolobia vaimoineen asuva mieshenkilö. Jumalalla ei ole puolisoa eikä jalkavaimoja.

    Raamatun mukaan Jumala teki ihmisen mieheksi ja naiseksi, jotka yhdessä ovat Jumalan kuva. Ihmiset ovat siis Jumalan kuva, eivät esimerkiksi Jumalan patsas.

    Kuva on kaksiulotteinen. Mies ja nainen ovat vain yksi puoli Jumalasta. Samoin kuin ottaessasi valokuvan. Et voi saada valokuvaan koko henkilöä joka suunnasta nähtynä, kaikissa mahdollisissa mielentiloissa, ilmeissä ja valaistuksissa ja henkilön kaikkina ikäkausina...

    Mormonit ovat keksineet Jumalalleen nimen Elohim joka tarkoittaa mitä tahansa jumalia ja on sitä paitsi sanan monikkomuoto. Näillä kielitieteellisillä eväillä on turha odottaa, että mormonit pystyisivät keksimään nimen tai nimiä uskontonsa Jumalan vaimolle tai vaimoille. Mormonien nykyinen profeetta ei saa laisinkaan heidän Jumalansa ohjausta, vaan mormonikirkolla on ihan kuiva kausi menossa mitä ilmoitukseen tulee.

    Mormonit eivät tiedä "taivaallisen äitinsä" nimeä. Taivaallisia äitejä mormoniuskonnossa kyllä on paljon enemmän kuin miespuolisia jumalia.

    No ainakin käärinliinasta ollaan otettu sama veri ryhmä kuin minulta joten dna on jeesuksella normaali ja jos näin niin sitten oli isä joka yhtyi ja muuta? Mitenkä Mariaan yhtyi sitten muu kuin mies siten että baisen psyyke ei levinnyt?

    Äänestä

  • Seliä kehiin!! kirjoitti:

    No ainakin käärinliinasta ollaan otettu sama veri ryhmä kuin minulta joten dna on jeesuksella normaali ja jos näin niin sitten oli isä joka yhtyi ja muuta? Mitenkä Mariaan yhtyi sitten muu kuin mies siten että baisen psyyke ei levinnyt?

    Jeesus oli eläessään kaikessa ihminen ja kaikessa Jumalan poika. Totta kai hänellä oli ihmisen dna ja Hänen kehonsa toimi lajillemme ominaiseen tapaan.

    Mormoneilla on ollut Marian hedelmöittymiselle vaihtelevia selityksiä, joista villein on kirkon toisen profeetan Brigham Youngin opetus siitä, miten Adam tuli alas taivaasta aikojen keskipäivänä nuoren neitsyt Marian kotikulmille nykyisen Palestiinan alueella ja fyysisesti yhtyi häneen saattaen nuoren tytön raskaaksi.

    Psyyken hajoamisesta olen samaa mieltä. Kuka tahansa hätkähtäisi, jos Adam saapuisi hässimään häntä.

    kävi?

    Äänestä

  • Näinkö kirjoitti:

    kävi?

    Tarkista asia Brigham Youngilta. Kyllä mormoniprofeetta paremmin tietää kuin entinen mormoni, vai pidätkö minua parempana Jumalan asiantuntijana kuin profeettaa?

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Tarkista asia Brigham Youngilta. Kyllä mormoniprofeetta paremmin tietää kuin entinen mormoni, vai pidätkö minua parempana Jumalan asiantuntijana kuin profeettaa?

    hätkähtämisesi jälkiseurausta.

    Äänestä

  • Tarkoitin kirjoitti:

    hätkähtämisesi jälkiseurausta.

    Jälkiseurausta?

    En ole synnyttänyt Adamille aviotonta lasta.

    : - D

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Jälkiseurausta?

    En ole synnyttänyt Adamille aviotonta lasta.

    : - D

    ei ollutkaan kysymys. :&

    Äänestä

  • Siitähän kirjoitti:

    ei ollutkaan kysymys. :&

    Voi harmi, sääli. Luulin että sinussa ilmeni pieni luovuuden ja huumorin pilkahdus, mutta toistelit vain täällä jo moneen kertaan mormonien samoja vanhoja nimittelyitä.

    Psyykeni hajoaminen on jo tullut moneen kertaan mormonien taholta havaituksi. Minua on nimitelty paranoidiseksi täyskahjoksi dorkaksi jo kuukausia sitten.

    Vai nytkö sinä vasta olet huomannut tuon sama, minkä itseäsi fiksummat mormonit ovat tienneet jo kauan yhtä varmasti kuin sen, että Mormonin kirja on ihan totta, koska tiedän että se on totta ja evankeliumi on totta ja kirkko on totta?

    Ehkä seuraavan kerran todistuskokouksessa muistat myös todistaa: "tiedän että Ent. mormonin psyyke on hajonnut, koska hän on paranoidinen täyskahjo dorka ja että Joseph Smith on totta.".

    ole nimitellyt, kokeilin ainoastaan omaa tapaasi ilmaista asioita "viattomasti" ja heti otit itseesi. Voi voi.

    Äänestä

Sinulla on vilkas mielikuvitus. Ei meille ole kerrottu mitaan muuta kuin etta nahtavasti aitikin on, muuta emme tieda, mitaan ei ole ilmoitettu.

Äänestä
  • Ilmoitettu on. Brigham Youngille. Hän sai ilmoituksen opista että Aadam on Jumalamme ja henkiemme Isä. Valitettavasti pyhien joukossa oli ihmisiä jotka olivat epäuskoisia. Brigham itse ei tosin välittänyt selvittää epäuskoisten määrää sillä hän oli oikean opin jokatapauksessa opettanut. Moni pyhä uskoi. Kirkon lauluissakin Youngin aikana suoraan mainittiin Aadam Jumalanamme.

    “How much unbelief exists in the minds of the Latter-day Saints in regard to one particular doctrine which I revealed to them, and which God reveleaed to me – namely that Adam is our father and God– I do not know, I do not inquire, I care nothing about it." (B.Y.)

    Brigham paljasti myös Taivaallisen Äidin nimen. Se on ............... Eeva.

    “I tell you, when you see your Father in the Heavens, you will see Adam; when you see your Mother that bear your spirit, you will see Mother Eve.” (Brigham Young)

    Tosin ilmeisesti Brigham Young, MAP-kirkon profeetta, valehteli kun väitti oppia todeksi ja Jumalalta tulleeksi.Kirkon presidentti Kimball tuomitsi profeetta Youngin opettaman opin harhaoppiseksi.
    Niinpä MAP-kirkon jäsenet eivät nykyään todellakaan tiedä mitään nimeä taivaan Äidille. Häntä ei saa missään nimessä rukoilla.

    Äänestä

  • "Nähtävästi äitikin on". Kuulostat hieman epävarmalta.
    Perhejulistuksessa profeetat ja apostolit opettavat taivaallisista vanhemmista:
    "Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär..."
    Pitääkö tuo "nähtävästi äitikin" tulkita että kenties taivaalliset vanhempamme ovat isä ja äiti tai että on myös mahdollista että vanhemmat ovat samaa sukupuolta?
    Jälkimmäinen tulkinta olisikin terve tuulahdus mormonismiin; teidän ei enää tarvitsisi kieltää homoilta täysiä oikeuksia kaikkiin kirkon toimituksiin vaan miesparitkin voisivat olla sinetöityjä toisiinsa ja olla vanhempia joko adoptoiduille tai biologisille (naisen synnyttämille tietenkin) lapsilleen.
    Korotetettujen kaikkivaltiaiden Jumalien voi olettaa luovan ilman seksiä ja kohtuakin eli tässä tarjoan teille mahdollista tulkintaa hyväksyä myös homoparit täysivaltaisesti tervetulleiksi kirkkoone.

    Äänestä

  • manivesti kirjoitti:

    "Nähtävästi äitikin on". Kuulostat hieman epävarmalta.

    isää ja äitiä vai kaksi äitiä yhdessä tai kaksi isää yhdessä. Tarjoile vaan.

    Äänestä

  • Ja ilman kirjoitti:

    isää ja äitiä vai kaksi äitiä yhdessä tai kaksi isää yhdessä. Tarjoile vaan.

    Tarjoilen ihan ilmaiseksi. Uskotko sinä tosiaan että kun Kaikkivaltias Jumala luo niin hän tarvitsee kohdun?

    Ihmisten lisääntymiselle kohtu on tietysti suotavaa.

    Äänestä

  • manivesti kirjoitti:

    Tarjoilen ihan ilmaiseksi. Uskotko sinä tosiaan että kun Kaikkivaltias Jumala luo niin hän tarvitsee kohdun?

    Ihmisten lisääntymiselle kohtu on tietysti suotavaa.

    ei.

    Äänestä

  • Eläinten kirjoitti:

    ei.

    Olisi ollut hyvä, jos olisit saanut hieman biologian opetusta vaikka se evoluutio olisikin jätetty siitä pois.

    Nisäkkäillä on kohtu, muilla eläimillä ei ole kohtua. Kohua ei siis ole matelijoilla, sammakkoeläimillä, linnuilla, kaloilla, hyönteisillä, hämähäkkieläimillä...

    Kengurut ovat mielenkiintoinen välimuoto:

    Kengurunaaraalla on jatkuvasti kolme eri kehitysvaiheessa olevaa poikasta. Sillä on kohdussaan kehittyvä alkio, pussissa nisään kiinnittynyt pieni poikanen ja vielä iso poikanen, joka imee toista nisää. Poikaset syntyvät vaiheessa, joka vastaa istukallisten nisäkkäiden sikiöasteen alkamista. Alkion kehitys on pysähdyksissä siihen asti, kun iso poikanen lähtee pussista. Kaksi imevää poikasta saavat eri nisistä erilaista maitoa.

    (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kengurut)

    Äänestä

  • manivesti kirjoitti:

    Ilmoitettu on. Brigham Youngille. Hän sai ilmoituksen opista että Aadam on Jumalamme ja henkiemme Isä. Valitettavasti pyhien joukossa oli ihmisiä jotka olivat epäuskoisia. Brigham itse ei tosin välittänyt selvittää epäuskoisten määrää sillä hän oli oikean opin jokatapauksessa opettanut. Moni pyhä uskoi. Kirkon lauluissakin Youngin aikana suoraan mainittiin Aadam Jumalanamme.

    “How much unbelief exists in the minds of the Latter-day Saints in regard to one particular doctrine which I revealed to them, and which God reveleaed to me – namely that Adam is our father and God– I do not know, I do not inquire, I care nothing about it." (B.Y.)

    Brigham paljasti myös Taivaallisen Äidin nimen. Se on ............... Eeva.

    “I tell you, when you see your Father in the Heavens, you will see Adam; when you see your Mother that bear your spirit, you will see Mother Eve.” (Brigham Young)

    Tosin ilmeisesti Brigham Young, MAP-kirkon profeetta, valehteli kun väitti oppia todeksi ja Jumalalta tulleeksi.Kirkon presidentti Kimball tuomitsi profeetta Youngin opettaman opin harhaoppiseksi.
    Niinpä MAP-kirkon jäsenet eivät nykyään todellakaan tiedä mitään nimeä taivaan Äidille. Häntä ei saa missään nimessä rukoilla.

    Tuo ei ole ilmoitus, vaan vapaan ihmisen vapaata mietiskelya.
    Et voi lukea koko tekstia koska luet vaaralta sivustolat joka ei anna sinulle koko tekstia. Jos lukisit ajatuksella ja koko tekstin ajatus paljastuisi sinulle, mutta koska haluat kasittaa asiat vaarin et halua kuulla totuutta.
    Pilkkasi on turhaa luuloillasi rehentelya.

    Äänestä

  • manivesti kirjoitti:

    "Nähtävästi äitikin on". Kuulostat hieman epävarmalta.
    Perhejulistuksessa profeetat ja apostolit opettavat taivaallisista vanhemmista:
    "Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär..."
    Pitääkö tuo "nähtävästi äitikin" tulkita että kenties taivaalliset vanhempamme ovat isä ja äiti tai että on myös mahdollista että vanhemmat ovat samaa sukupuolta?
    Jälkimmäinen tulkinta olisikin terve tuulahdus mormonismiin; teidän ei enää tarvitsisi kieltää homoilta täysiä oikeuksia kaikkiin kirkon toimituksiin vaan miesparitkin voisivat olla sinetöityjä toisiinsa ja olla vanhempia joko adoptoiduille tai biologisille (naisen synnyttämille tietenkin) lapsilleen.
    Korotetettujen kaikkivaltiaiden Jumalien voi olettaa luovan ilman seksiä ja kohtuakin eli tässä tarjoan teille mahdollista tulkintaa hyväksyä myös homoparit täysivaltaisesti tervetulleiksi kirkkoone.

    Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi: MIEHEKSI JA NAISEKSI heidat luotiin....
    Onks vaikeaa?

    Äänestä

  • ex-lahetyssaarnaaja kirjoitti:

    Sinä taidat olla ihan pihalla kuin pannnukakku kirkkosi profeetan opetuksista. Mitä tarkoitat "koko tekstistä"? Luuletko että on kyse yhdestä tekstistä? Brighan opetti useassa saarnassaan Jumalan hänelle ilmoittamaa oppia kuinka Aadam on Taivaallinen Isämme ja Kristuksen Isä.
    Kun profeettanne sanoo että Jumala on ilmoittanut hänelle jotain ja sen sinä sitten muutat "vapaaksi mietiskelyksi" niin kumpikohan nyt käyttää mietiskelyn vapauttaan sanomisissaan?

    Äänestä

  • ex-lahetyssaarnaaja kirjoitti:

    Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi: MIEHEKSI JA NAISEKSI heidat luotiin....
    Onks vaikeaa?

    On. Saisi jo viiletä.

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Olisi ollut hyvä, jos olisit saanut hieman biologian opetusta vaikka se evoluutio olisikin jätetty siitä pois.

    Nisäkkäillä on kohtu, muilla eläimillä ei ole kohtua. Kohua ei siis ole matelijoilla, sammakkoeläimillä, linnuilla, kaloilla, hyönteisillä, hämähäkkieläimillä...

    Kengurut ovat mielenkiintoinen välimuoto:

    Kengurunaaraalla on jatkuvasti kolme eri kehitysvaiheessa olevaa poikasta. Sillä on kohdussaan kehittyvä alkio, pussissa nisään kiinnittynyt pieni poikanen ja vielä iso poikanen, joka imee toista nisää. Poikaset syntyvät vaiheessa, joka vastaa istukallisten nisäkkäiden sikiöasteen alkamista. Alkion kehitys on pysähdyksissä siihen asti, kun iso poikanen lähtee pussista. Kaksi imevää poikasta saavat eri nisistä erilaista maitoa.

    (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kengurut)

    Olisi paljon kätevämpää, jos ihminen olisi kehittynyt kengurusta. Synnytykset olisivat helppoja ja olisi aina tasku mukana, jopa nudistirannalla. Autoissa ja lentokoneissa tosin tarvittaisiin enemmän jalkatilaa. Jalkakäytäville riittäisi heikotukseksi kahdeksan metrin välein oleva hiekkainen alue. Liukkaiden kohtien yli voisi pompata.

    Äänestä

  • ex-lahetyssaarnaaja kirjoitti:

    Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi: MIEHEKSI JA NAISEKSI heidat luotiin....
    Onks vaikeaa?

    Onko Jumala hermafrodiitti?

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Olisi ollut hyvä, jos olisit saanut hieman biologian opetusta vaikka se evoluutio olisikin jätetty siitä pois.

    Nisäkkäillä on kohtu, muilla eläimillä ei ole kohtua. Kohua ei siis ole matelijoilla, sammakkoeläimillä, linnuilla, kaloilla, hyönteisillä, hämähäkkieläimillä...

    Kengurut ovat mielenkiintoinen välimuoto:

    Kengurunaaraalla on jatkuvasti kolme eri kehitysvaiheessa olevaa poikasta. Sillä on kohdussaan kehittyvä alkio, pussissa nisään kiinnittynyt pieni poikanen ja vielä iso poikanen, joka imee toista nisää. Poikaset syntyvät vaiheessa, joka vastaa istukallisten nisäkkäiden sikiöasteen alkamista. Alkion kehitys on pysähdyksissä siihen asti, kun iso poikanen lähtee pussista. Kaksi imevää poikasta saavat eri nisistä erilaista maitoa.

    (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kengurut)

    sanoa saman kahdella sanalla, sinä joudut selittelemään.

    Äänestä

  • manivesti kirjoitti:

    "Nähtävästi äitikin on". Kuulostat hieman epävarmalta.
    Perhejulistuksessa profeetat ja apostolit opettavat taivaallisista vanhemmista:
    "Kaikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär..."
    Pitääkö tuo "nähtävästi äitikin" tulkita että kenties taivaalliset vanhempamme ovat isä ja äiti tai että on myös mahdollista että vanhemmat ovat samaa sukupuolta?
    Jälkimmäinen tulkinta olisikin terve tuulahdus mormonismiin; teidän ei enää tarvitsisi kieltää homoilta täysiä oikeuksia kaikkiin kirkon toimituksiin vaan miesparitkin voisivat olla sinetöityjä toisiinsa ja olla vanhempia joko adoptoiduille tai biologisille (naisen synnyttämille tietenkin) lapsilleen.
    Korotetettujen kaikkivaltiaiden Jumalien voi olettaa luovan ilman seksiä ja kohtuakin eli tässä tarjoan teille mahdollista tulkintaa hyväksyä myös homoparit täysivaltaisesti tervetulleiksi kirkkoone.

    En ole pihalla, mutta sia olet metsassa. Esitin ainoastaan, etta on lupa kayttaa aivojaan lukiessaan Pyhia kirjoiuksia, tai muuta joka koskee MAP kirkon opetuksia ja historiaa. Joiltakin taitaa tarvittava instrumentti puuttua, kun niin merkillisia vaitteita keksivat.

    Äänestä

  • ex-lahetyssaarnaaja kirjoitti:

    En ole pihalla, mutta sia olet metsassa. Esitin ainoastaan, etta on lupa kayttaa aivojaan lukiessaan Pyhia kirjoiuksia, tai muuta joka koskee MAP kirkon opetuksia ja historiaa. Joiltakin taitaa tarvittava instrumentti puuttua, kun niin merkillisia vaitteita keksivat.

    Tarkennatko hieman mihin merkillisiin keksittyihin väitteisiin viittaat.

    Äänestä

  • Osasin kirjoitti:

    sanoa saman kahdella sanalla, sinä joudut selittelemään.

    Mutta sinun viestisi jätti sijaa monille tulkinnoille, mm. sille, että ajattelitko lainkaan kohduttomia eläimiä.

    Äänestä

ilkeä tunnustaa sinua omakseen, siksi on hiljaa.

Äänestä
  • Mutsis on:)? Entäs tämä Pyhä Henki oisko se nainen ? Jos olemme Jumalan kuva! Niin siihen kuvaan kuuluu mies ja nainen! Vai oliko Jumala yksikotinen kaksineuvoinen hermadofriitti? Ja sitten löysin että Talmudissa on pitkiä ja perusteellisia keskusteluja esimerkiksi sen seurauksista, jos torni leijuisi ilmassa, siitä kun hiiri tuo leivänmuruja taloon pesahina, sekä ihmisen keinohedelmöityksen vaikutuksista aikana, jolloin sen käyttöönottoon kuluisi vielä lähes 2 000 vuotta.- kukahan se oli se silloinen Jumala? Eli kultin johtaja jonka siementä Mariaan pistettiin ? Kyllä ne taisivat tekniikan tuntea?

    Äänestä

  • Keinohedelmöitys? kirjoitti:

    Mutsis on:)? Entäs tämä Pyhä Henki oisko se nainen ? Jos olemme Jumalan kuva! Niin siihen kuvaan kuuluu mies ja nainen! Vai oliko Jumala yksikotinen kaksineuvoinen hermadofriitti? Ja sitten löysin että Talmudissa on pitkiä ja perusteellisia keskusteluja esimerkiksi sen seurauksista, jos torni leijuisi ilmassa, siitä kun hiiri tuo leivänmuruja taloon pesahina, sekä ihmisen keinohedelmöityksen vaikutuksista aikana, jolloin sen käyttöönottoon kuluisi vielä lähes 2 000 vuotta.- kukahan se oli se silloinen Jumala? Eli kultin johtaja jonka siementä Mariaan pistettiin ? Kyllä ne taisivat tekniikan tuntea?

    Raamatussa kerrotaan Oonasta joka antoi siemenensä valua maahan ja Herra ei tykännyt! Kyllä varmaan joku on jo tuolloin ottanut siemeniä purkkiin ja keksinyt tehdä pulleaksi jonkun ? Kun vielä jo sumerilaisille oli Jumala kaupunginjohtaja esim Gudea ja Jumalan pojaksi kutsuttiin vapaasta muehestä syntynyttä niin mielikuvituksen ei tarvi olla ees vilkasta sorttia kuinka on voitu tämäkin kennel perustaa...?

    Äänestä

  • Huh hellettä kirjoitti:

    sekoittanut pääsikin.

    Äänestä

  • Helle on kirjoitti:

    sekoittanut pääsikin.

    Joo ehkä mutta Kuka teki sen siemensekoituksen? Hedelmöityminen normaalisti? Vai miten ? Raamatussa kerrotaan että " korkeimman voima peitti hänet alleen ". Eli lähetyssaarnaaja asentoa kai...?

    Äänestä

  • Huh hellettä kirjoitti:

    Joo ehkä mutta Kuka teki sen siemensekoituksen? Hedelmöityminen normaalisti? Vai miten ? Raamatussa kerrotaan että " korkeimman voima peitti hänet alleen ". Eli lähetyssaarnaaja asentoa kai...?

    Äiti on ihmiselle aina varma ja isä se epävarma! JumLan kuva mieheksi ja naiseksi hän loi heidät... Äiti synnyttää. Isästä voi kai sanoa että hän luo...

    Äänestä

  • Pohdinpa vaa kirjoitti:

    Perheessä käytetään sana isä ja poika mutta kyllä tähän settiin kuuluu jopa se äitikin ja tyttäret - mutta kätevästippä naiset ollaan pulautettu ulos!!! Taitaa arkkienkelitkin olla kaikki miehiä! Aika mies oittonen poppoo:)! Onkohan tämä nyt ihan äijämaailman versio maailmankaikkeuden voimista enemmän kuin todellista? Jokainen äijä tietää tulevansa ulos putkesta jonka päässä häämöttävät äipän kasvot!!!! Synntyskateuttako kun äiti onkin se joka LUO?

    Äänestä

  • Tääkin aatos kirjoitti:

    Naisille on varattu petipaikka koristestatuspaikka siivous ja ruuanhuoltopaikka jälkeläisten kivulla outputti ja jälkeläisten paimennuspaikka keskenään ollen tai äijän kanssa! Kenties usea pi lady vielä joillain versioilla ! Ne jotka eivät tähän suostu saa at PALVELLA MUITA JOPA TAIVAASSA! Kovinpa houkuttaa tulla mormoniksi juu?

    Äänestä

  • Pohdinpa vaa kirjoitti:

    Äiti on ihmiselle aina varma ja isä se epävarma! JumLan kuva mieheksi ja naiseksi hän loi heidät... Äiti synnyttää. Isästä voi kai sanoa että hän luo...

    "Äiti on ihmiselle aina varma ja isä se epävarma!" kirjoitti nimim. Pohdinpa vaa

    Vaan eipä ole geneettisesti varma, sillä munasolujen luovutus, niiden hedelmöitys ja siirto toisen, odottajanaisen kohtuun on ollut nykypäivää jo vuosia.

    Samoin kohdun "vuokraus", missä yhdeltä naiselta otetaan munasolu(ja), hedelmöitetään ja se kasvaa vauvaksi toisen naisen kohdussa. Erilaisten lääketieteellisten seikkojen vuoksi, esim raskaus on riski, mutta munasarjat toimivat ja halutaan oma biologinen lapsi.

    Synnyttäjä on sentään varma, mutta äidinkin perimä voi olla muualtakin kuin synnyttäjältä peräisin.

    Äänestä

  • DeeÄnAa kirjoitti:

    No tuohon aikaan ei ollu munasolunsiirtoa tai vempaimia! Ja jumalalla pitäisi olla munahautomoko? Mistäs ne munat !?

    Äänestä

  • Pohdinpa vaa kirjoitti:

    Äiti on ihmiselle aina varma ja isä se epävarma! JumLan kuva mieheksi ja naiseksi hän loi heidät... Äiti synnyttää. Isästä voi kai sanoa että hän luo...

    Ei se äitikään aina varma ole. Tunnen henkilön, joka syntyi maalaisoloissa ja kotona. Hänet merkittiin yli 50-vuotiaan "äitinsä" lapseksi, vaikka tosiasiallisesti on mitä luultavimmin vanhimman "siskonsa" avioton lapsi.

    Totuutta tästä kipeästä perheasiasta hän ei ole saanut selville, sillä asianosaiset eivät suostu asiasta keskuselemaan.

    Mormonien temppelitoimitusasiakirjat ovat jo nyt sekaisin, kun lasten biologisista isistä ei ole tietenkään täyttä varmuutta ja äiditkin voivat olla vähän miten milloinkin.

    Äänestä

  • Huh hellettä kirjoitti:

    Raamatussa kerrotaan Oonasta joka antoi siemenensä valua maahan ja Herra ei tykännyt! Kyllä varmaan joku on jo tuolloin ottanut siemeniä purkkiin ja keksinyt tehdä pulleaksi jonkun ? Kun vielä jo sumerilaisille oli Jumala kaupunginjohtaja esim Gudea ja Jumalan pojaksi kutsuttiin vapaasta muehestä syntynyttä niin mielikuvituksen ei tarvi olla ees vilkasta sorttia kuinka on voitu tämäkin kennel perustaa...?

    Sinulla lienee oma Raamattu. Oona on naisen nimi-
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Oona

    Tarkoittanet miestä nimeltä Onan joka makasi oman kälynsä kanssa.

    Äänestä

  • Pohdinpa vaa kirjoitti:

    Äiti on ihmiselle aina varma ja isä se epävarma! JumLan kuva mieheksi ja naiseksi hän loi heidät... Äiti synnyttää. Isästä voi kai sanoa että hän luo...

    Jos on etana, niin molemmat luo ja munii. Ja kuten tiedetään, tiukan paikan tullen koiraskin poikii. Missä tässä on ongelma?

    Ai niin, Elohimin vaimon nimessä.

    Vieläkö mormonit muuten opettavat, että Kaanaan häät olivat Jeesuksen häät ja että Jeesus oli moniavioisesti naimisissa sisarusten Martta ja Maria kanssa sekä Magdalan Marian kanssa? Näin minulle on opetettu, muttta en muista opetettiinko tätä vain kotona vaiko myös kirkossa. Ja jos ei kirkossa opetettu, niin mistä isäni olisi asian edes tiennyt?

    Sillä olisihan ollut omituista, jos tuon ajan juutalaismies olisi ollut naimaton. Koska moniavioisuus on iankaikkinen periaate, Jeesus antoi tässäkin asiassa hyvää esimerkkiä muille miehille, koska moniavioisuus oli tuohon aikaan mahdollista.

    Äänestä

  • Kunhan mietiskelen kirjoitti:

    Naisille on varattu petipaikka koristestatuspaikka siivous ja ruuanhuoltopaikka jälkeläisten kivulla outputti ja jälkeläisten paimennuspaikka keskenään ollen tai äijän kanssa! Kenties usea pi lady vielä joillain versioilla ! Ne jotka eivät tähän suostu saa at PALVELLA MUITA JOPA TAIVAASSA! Kovinpa houkuttaa tulla mormoniksi juu?

    ollenkaan pakko.

    Luulosairaus on paha tauti

    Äänestä

  • Ent. mormoni kirjoitti:

    Jos on etana, niin molemmat luo ja munii. Ja kuten tiedetään, tiukan paikan tullen koiraskin poikii. Missä tässä on ongelma?

    Ai niin, Elohimin vaimon nimessä.

    Vieläkö mormonit muuten opettavat, että Kaanaan häät olivat Jeesuksen häät ja että Jeesus oli moniavioisesti naimisissa sisarusten Martta ja Maria kanssa sekä Magdalan Marian kanssa? Näin minulle on opetettu, muttta en muista opetettiinko tätä vain kotona vaiko myös kirkossa. Ja jos ei kirkossa opetettu, niin mistä isäni olisi asian edes tiennyt?

    Sillä olisihan ollut omituista, jos tuon ajan juutalaismies olisi ollut naimaton. Koska moniavioisuus on iankaikkinen periaate, Jeesus antoi tässäkin asiassa hyvää esimerkkiä muille miehille, koska moniavioisuus oli tuohon aikaan mahdollista.

    Jos mormoneilta kysyy asiaa niin mitään virallista oppiahan asiasta ei ole. Se mitä mormonismissa opetetaan riippuu usein opettajan entisestä kirkkokunnasta. Jos sattuu seminaariopettajaksi entinen baptisti on hyvin mahdollista etteivät oppilaat koskaan kuule mormonikirkon alkuaikojen apostolisista opetuksista Jeesuksen avioliitoista ja monista vaimoista. Itselläni oli seminaarissa opettajana entinen luterilainen. Hän kertoi meille kuinka Jeesus oli naimisissa ja opetti entisenä luterilaisena ihan samaa kuin mitä kerroit itsellesikin opetetun eli palautetun totuuden Kaanaan häiden tosi tapahtumista.
    Tuo entinen luterilainen ei muuten ollut ainut joka minulle on tuota ihan kirkon luokkahuoneessa opettanut. Käytäväopetustahan tapahtuu paljonkin mutta ei voi liikaa korostaa että se ei ole virallista opetusta. Varsinkaan jos käytävillä liikkuu entisiä baptisteja. Joihin en tosin ole koskaan Suomessa törmännyt, siis mormoneihin jotka olisivat olleet baptisteja ennen liittymistään mormoneihin. Mutta jos heitä olisi, niin pitäisi varauksella suhtautua heidän opetuksiinsa.

    Aivan.

    Äänestä

  • mormoni kirjoitti:

    Aivan.

    Toivottavasti ymmärsit ironian. "Entinen baptisti"-selitys on nimimerkin LDS innoittama.

    Äänestä

Äiskä on taivaallisen apuyhdistyksen jäsen. Ei syytä mainita erikseen.

Äänestä
  • Jumala unohtaa ylistää naista ei oo hyvä perheenpää esimerkki!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Missä äiti sitten ? kirjoitti:

Okei taivaassa on siis ikuista seksiä ja olemme semmosen tulos ! Missä on se Äitimme? Miksei häntä saa mainita edes? Todella kummallista että taivaassa äijämeno! Haluun äidin syliin! Mikä on äitimme nimi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu