Petin, mitä teen?

pettäjänainen

Joojoo sama virsi. Menin ja petin, vaikka olen vannoutunut uskollisuudelle. No sekin mureni nyt hetkessä.

Kerronko kumppanille?

Hän on ehdoton, ehdottomampi kuin minä - hän ei antaisi ikinä anteeksi ja jättäisi minut. Ja menettäisi hyvän ystävän, jonka kanssa petettiin kumppaneitamme.

Jos kerron, me kaikki neljä kärsimme. Jos en kerro, vain minä kärsin ja yritän jatkaa elämää valheessa ja yrittää unohtaa tapahtunut.

Jos ystävä kertoo kumppanilleen, taas me neljä kärsimme. Jos ei, vain me kaksi kärsimme - tai vain minä, en tiedä katuuko hän tapahtunutta.

Miten voin katsoa häntä enää silmiin ja olla ajattelematta, että petin hänen kanssaan elämäni kumppania? Miten voin unohtaa?

Mitä teen? Olen nainen ja ikää löytyy meiltä kaikilta 25-30. Jos jotain nyt kiinnostaa tai pitää asiaan "lieventämänä asiahaarana", niin suutelimme ja kosketimme intiimejä paikkoja vaatteiden päältä. Ja olimme humalassa.

Pettämisestä on aikaa nyt pari kuukautta ja asia on vaivannut minua joka päivä. En tiedä miksi petin, en ole keksinyt vielä. En ole nähnyt pettäjäkumppania sen jälkeen - vielä. Emmekä ole missään yhteydessä keskenämme.

Kaipaisin asiallisia vastauksia, vaikka en tiedä onko se mahdollista täällä.

24

3724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pettäjänainen

      * lieventävänä asiahaarana

      Mitä jos saisimme salattua tapahtuneen, mutta se tulisi esille myöhemmin?!

      • nääonniinähty

        No siitähän se mukava hel*vetti repeää. Olet niin nuori vielä, te kaikki olette, aika parantaa haavat, eli parasta vain tunnustaa ja vapauttaa kumppanisi sinua paremmalle, jollekin, joka oikeasti ansaitsee hänet. Ja sinä, ota opiksesi.


      • Vanha mutta kokenut

        Älä kerro! Huono omatunto ja paljastumisen pelko riittää varmasti rangaistukseksi jos rehellisyyden seuraus on kahden perheen hajoaminen.
        Etköhän ole oppinut kantapään kautta että hetken ilo ei ole sen tuskan arvoista.

        Kirjoita miehellesi kirje ja perustele miksi päätit olla kertomatta tapahtuneesta ja kuinka paljon kadut tekoasi. Piilota kirje hyvin vaikka töihin ja lue vaikka kerran kuukaudessa. Kirjeen näytät miehellesi jos pettäminen tulee esille.

        Tapahtunutta ET voi muuttaa mutta siitä voit oppia.

        Kaikkea hyvää!


      • huhhhuijjaa
        Vanha mutta kokenut kirjoitti:

        Älä kerro! Huono omatunto ja paljastumisen pelko riittää varmasti rangaistukseksi jos rehellisyyden seuraus on kahden perheen hajoaminen.
        Etköhän ole oppinut kantapään kautta että hetken ilo ei ole sen tuskan arvoista.

        Kirjoita miehellesi kirje ja perustele miksi päätit olla kertomatta tapahtuneesta ja kuinka paljon kadut tekoasi. Piilota kirje hyvin vaikka töihin ja lue vaikka kerran kuukaudessa. Kirjeen näytät miehellesi jos pettäminen tulee esille.

        Tapahtunutta ET voi muuttaa mutta siitä voit oppia.

        Kaikkea hyvää!

        ja elää valheessa elämäänsä, yöks!


    • Itsekin viisastunut

      Kaikki tekevät virheitä ja itse ne on kärsittävä. Koska tuo "pettäminen" ei ole merkinnyt teille kummallekaan mitään, unohda koko juttu, ajan kanssa se onnistuu. Älä ihmeessä pilaa hyvää suhdettta, jos teillä sellainen on, vaan ota opiksesi.

      Jos pettäminen toistuu, sitten on jo kyse jostain muusta esim. et arvosta parisuhdetta tms.

    • itsekästä

      Kerrot, koska kumpannillessi se on ehdoton juttu! Hän rakastaa ja luottaa sinuun koska ajattelee sua sellaisena naisena joka ei ikivä pettäisi... jos et kerro ja jatkat hänen kanssa elämiset, petät hänet joka päivä, koska hän eläisi naisen kanssa joka ei ole se hänen rakastettu nainen!!! Tajuatko sen? Sulle oli annettu paljon arvoa ja kunnia, sinä et ollut niiden arvoinen, et ole se ihminen jota hän kuvittelee sinun olevan. Olet hänelle sen velkaa että annat häne itse päättää .... halua hän sinua enää rakastaa vai lähteekö pois. Itse en pystyisin elää ja joka päivä miettiä, että voi raukka mies kun minut valitsit, ja en koskaan ollut sun arvoinen.

      • Rakastaa on taitolaj

        Kyseessä on siis kertaluonteinen typerä käyttäytyminen - haloo!! Miksi sille pitäisi antaa merkitystä vaikke sillä sitä ole. Ainoa, joka tilanteesta tulisi loukatuksi olisi puoliso, joten kertominen on aivan turhaa.

        Et ap. suinkaan petä miestäsi vaan nimenomaan kä'rsit itse typerästä teostasi nahoissasi aikasi ja sitten koko mitätön episodi jää unholaan.

        Näitä tapahtuu itse kullekin, eikä niillä ole rakastamisen kanssa mitään tekemistä tai parisuhteen tulevaisuuden kannalta.

        Puhun kokemuksesta. Nyt olemme olleen yhdessä vuosikymmeniä, parisuhde toimii ja rakastamme toisiamme. Syrjähyppy oli vain yksi ikävä hairahdus, jolla ei ollut kenellekään mitään merkitystä.


      • 12+7
        Rakastaa on taitolaj kirjoitti:

        Kyseessä on siis kertaluonteinen typerä käyttäytyminen - haloo!! Miksi sille pitäisi antaa merkitystä vaikke sillä sitä ole. Ainoa, joka tilanteesta tulisi loukatuksi olisi puoliso, joten kertominen on aivan turhaa.

        Et ap. suinkaan petä miestäsi vaan nimenomaan kä'rsit itse typerästä teostasi nahoissasi aikasi ja sitten koko mitätön episodi jää unholaan.

        Näitä tapahtuu itse kullekin, eikä niillä ole rakastamisen kanssa mitään tekemistä tai parisuhteen tulevaisuuden kannalta.

        Puhun kokemuksesta. Nyt olemme olleen yhdessä vuosikymmeniä, parisuhde toimii ja rakastamme toisiamme. Syrjähyppy oli vain yksi ikävä hairahdus, jolla ei ollut kenellekään mitään merkitystä.

        oma syrjähyppyä rakaudeksiko kutsut? vai onko se sun taitolaji valehtelemisessa... rakastaminen on todellakin taitolaji, ja jos rakastat et petä etkä valehdele, mielummin itse lähdet pois kuin loukkaat toista, se on rakastamista. olisit kertonut miehellesi niin hänenkin rakastamisen taito olisi sitten nähty. mutta valehtelemalla ihmiselle päin naama älä puhuu rakkaudesta. paska olet vaikka kuinka muka rakastaisit.


    • miettivä n

      Sun täytyy itse valita tällä kertaa. Haluatko olla miehesi kanssa aidosti vai et. Onko hän se oikea joka saa jalat alta ja olet rakastunut. Vai kiinnostaako muu muualla, jolloin katkeaminen ei haittaa. Onko jatkossa mahdollista että haluat pettää, eikö oma seksielämä tai joku muu toimi suhteessa. Pariterapia vai ero, vai yhdessä. Miehesi tuskin antaa tosiaan anteeksi mitään, miehet eivät anna itsekkäänä mitään anteeksi. Joten sen mukaan mieti. Tiedät kai itse mikä johtaa vieraaseen.

    • Mustien lasien takaa

      Sinulla on alkoholiongelma.
      Kyllä.
      Alkoholiongelma ei tarkoita pelkästään sitä että on koukussa alkoholiin ja sitä on saatava päivittäin lisää. Alkoholiongelma on myös silloin kun juo (vaikka sitten vain kerran vuodessa) ja käyttäytyy sitten esim. huorahtavasti tai väkivaltaisesti eikä pysty kontrolloimaan käyttäytymistään.

      Kannattaisiko opetella ottamaan vähän hillitymmin? Vai haluatko seuraavallakin pettämiskerralla pitää liikaa humalatilaa "lieventävänä asianhaarana"?

    • voi jestas

      Humalatila ei kyllä ole mikään lieventävä asianhaara. Sä teet kännissä just sitä, mistä selvinpäin haaveilet, kännissä vaan estot vähenee. Joten älä puolustele tekojasi alkoholilla.

      Sä petit, koska itse halusit sen tehdä. Ei siihen ole muuta syytä kuin sun venyvä moraali. Jos syytä täytyy etsiä, niin se on sun oman pään sisässä. Sä et arvosta etkä kunnioita omaa miestäsi sen vertaa, että muistaisit olevasi varattu.

      Lopeta juopottelu tai juo vain miehesi seurassa. Kärsi nyt omantunnontuskat ihan itseksesi. Kertomalla miehellesi siirrät oman huonon olosi hänen niskaan ja sehän lievittää vain sun oloa.

      Toisaalta asia saattaa tulla miehesi tietoon. Jos mies on ehdoton, niin varmasti jättää sut. Miehet on miehiä. Ne tekee mitä ovat sanoneet tehneensä tietyssä tilanteessa. Joku tuossa sanoo, että ovat itsekkäitä. Eivät ole vaan fiksuja. Eivät anna pompotella itseään miten sattuu.

      Sua taitaa eniten pelottaa kertomisessa se, että jäät yksin? Niin makaa kuin petaa. Sä tiesit miehen kannan uskottomuuteen ja silti teit sen. Otit riskin kaiken kaatumisesta. Tyhmähän sä olet.

      • pettäjänainen ap

        Itse en pidä alkoholia lieventävänä asiahaarana, humala ei ole syy pettämiselle - jopa minäkin sen tiedostan. Tarkoitin että jos joku muu (muka) pitää tai halusin mainita että olin humalassa vaikka edelleenkään sen piikkiin ei voi laittaa mitään. Joten olin humalassa tai en, yhtä väärin tein.


      • Petetty mies

        "Sä teet kännissä just sitä, mistä selvinpäin haaveilet, kännissä vaan estot vähenee. Joten älä puolustele tekojasi alkoholilla."

        Hahhah. Ihanko vaan estot vähenee? Ettei olisi kyse myös rationaalisen ajattelukyvyn hämärtymisestä. Kyllähän sitä tulee tehtyä kaikenlaista typerää päähänpistoa varsinkin laskuhumalassa, niistäkö ihmiset sitten selvinpäin haaveilee. Salli mun nauraa!


    • pettäjä/petetty

      Älä kerro.
      Siirrät vain pahan olon toiselle. Se jos mikä on mielestäni itsekästä.
      Täällä nämä totuuden torvet yllyttävät kertomaan, mutta älä usko niitä, haluavat vain verta kehiin....

      • 4+9

        itsekästä on valehdella päin naama , mut sä oletkin sen moraalinen ihminen joka miettii vain itseä


      • Kummallisia ajatuksi
        4+9 kirjoitti:

        itsekästä on valehdella päin naama , mut sä oletkin sen moraalinen ihminen joka miettii vain itseä

        Mitä valehdella???

        Jos tekee jotain typerää, joka loukkaa toista, miksi tieten tahtoen sitä kertomaan?


      • 20+10
        Kummallisia ajatuksi kirjoitti:

        Mitä valehdella???

        Jos tekee jotain typerää, joka loukkaa toista, miksi tieten tahtoen sitä kertomaan?

        koska olet se p-askaaa joka meni pettämään, ja jätti kertomatta jäi suhteeseen esittelemään jotain tekopyhää lumppua. mut noita ihmisiä on kyl paljon, pillua jaetaan ja sitten ihmetellään... voi voi voi, ku lipsahti


    • talonpoikaisjärkeä

      Älä kerro. Tiedät itsekin, että se on sitten siinä ja tarinanne loppukohtausta vaille.

      Kärsit omissa nahoissasi ja tapahtunut jää pikku hiljaa kauemmas ajatuksistasi.
      Tuskin pettäjäkaveri on touhuistanne mitään elämää suurempaa muodostanut.

      Joten rauhoitu ja anna ajan kulua. Vuoden päästä katsot asiaa jo ihan erilailla.

    • pettäjäukko vastaa

      Anna asian olla, jos kerran ette edenneet edes sukupuolielimet sisäkkäin tilanteeseen. Muista tarinan opetus ja että turhaan sinä toisaan huonon omatunnon keventäisit. Itse se on keittämänsä soppa kestettävä ja nyt sun vaan pitää luottaa että vastapelurisi tekee samoin.

      Älä ajaudu vieraisiin enää, kun oma pääsi ei sitä kerta kaikkiaan kestä! Uskottomuus on vain paatuneemmille tyypeille ja heidänkään ei ole pakko toistaa virheitään, se on oma valinta joka kerta kuitenkin erikseen.

    • Petetty mies

      "suutelimme ja kosketimme intiimejä paikkoja vaatteiden päältä. Ja olimme humalassa. "

      Mitä ihmettä?? Mitä teidän naisten päässä liikkuu? Ei tuo ole lähelläkään pettämistä. En voi mitenkään uskoa, että se mieskään tuota ajattelee pettämisenä, nyt lapsellisuuttasi teet kärpäsestä härkäsen. Älä tunnusta mitään vaan koita käsittää että vahinkoja sattuu. Ihminen on joskus altis houkutuksille. Vaimoni petti selvinpäin ja suunnitellusti. Mietti kulkuyhteydet ja peitetarinat matkan syystä jne. Nämä kaikki sain selville sähköpostittelusta key loggerilla. Vaimoni petti OIKEASTI.
      Sinulla on vain onneton sattumus. Suomen laissa humalatila ei ole lieventävä asianhaara. Mutta nyt ei olekaan kyse mistään laissa määritellystä rikoksesta.
      Suhteenne ei tule enää ikinä entiselleen jos kerrot. Siinä on miehisyys ja itsekunnioitus sekä -tunto koetuksella. Ja mitä edes kertoisit? Pussattiin ja silitin sen kikkeliä housun läpi. Hellan lettas. Koita aikuistua. Älä ota niin paljon jos hommat tahtoo noin lipsahdella. Alkoholi lisää naisilla testosteronitasoa ja se taas lisää kiimaisuutta. Varsinkin e-pillereitä käyttävillä.

      • mikäs teidän miesten

        "Suomen laissa humalatila ei ole lieventävä asianhaara."

        Hah, kyllä se vaan näyttää vaikuttavan rangaistuksiin.....

        "Ei tuo ole lähelläkään pettämistä. "

        Eli hiplaillaan ihan rauhallisin mielin muiden intiimipaikkoja ja pussaillaan. Just joo. Kyllä tuollaistakin voi pitää pettämisenä. Oli vaatteet päällä tai ei. Raja ylitetty. Eri asia jos pari sopii, että tuollainen muihin liimautuminen on sallittua.

        "Älä tunnusta mitään vaan koita käsittää että vahinkoja sattuu."

        Ei tuo ole mikään vahinko!!! Vai menikö muka järki ja luuli näkevänsä unta ja ajatteli, että kosketellaanpa tässä toista miestä ilman ongelmia.


      • Petetty mies
        mikäs teidän miesten kirjoitti:

        "Suomen laissa humalatila ei ole lieventävä asianhaara."

        Hah, kyllä se vaan näyttää vaikuttavan rangaistuksiin.....

        "Ei tuo ole lähelläkään pettämistä. "

        Eli hiplaillaan ihan rauhallisin mielin muiden intiimipaikkoja ja pussaillaan. Just joo. Kyllä tuollaistakin voi pitää pettämisenä. Oli vaatteet päällä tai ei. Raja ylitetty. Eri asia jos pari sopii, että tuollainen muihin liimautuminen on sallittua.

        "Älä tunnusta mitään vaan koita käsittää että vahinkoja sattuu."

        Ei tuo ole mikään vahinko!!! Vai menikö muka järki ja luuli näkevänsä unta ja ajatteli, että kosketellaanpa tässä toista miestä ilman ongelmia.

        Et ole ilmeisesti ikinä tehnyt kännissä mitään typerää mitä et voisi kuvitellakaan tekeväsi selvin päin.
        Ei tuossakaan tapauksessa miehen tarvitse mennä vehkeitään esittelemään sp-poliklinikalle, kun muijan petoksen jälkeen kiveksiä jomottaa. Vaikkei mitään löytynyt niin olihan se nöyryyttävää.


    • Hei haloo

      Ei tuo nyt mitään pettämistä ollut, eikä sekään jos olisit antanut munnaria tai B-rappua. Varsinaisen A-rapun touhut taas ovat pettämistä, muut ovat vain "pussailua" ja mitä syntiä muka siinä on? Tiukkapipoja riittää mutta tunteet ovat sallittuja meille kaikille, myös sinulle ja kaverillesi. Älkää vaan olko niin tyhmiä että kerrotte mitään kenellekään, eihän kukaan kerro että "saastutin itseäni tänä aamuna kun onanoin"...

    • Kuningas Alkoholi

      Taas tällänen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      64
      3202
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      24
      2978
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2872
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2678
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2568
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2540
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2311
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2198
    9. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2088
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2082
    Aihe